Vauva 9,5kk, vain sormiruokaa menee vähän -muita?
Kiinteät aloitettiin soseilla 6kk-iässä ja ne upposivat uutuuttaan hyvin noin kuukauden ajan. Lusikasta vauva ei tykkää ollenkaan ja reilut pari viime kuukautta on syöminen ollut vähäistä eli muutamia lusikallisia päivässä. Koitin antaa soseita niin, että syödessään maissinaksuja tyrkkään sosetta avoimeen suuhun. Tuommoinen kikkailu ei minusta ole mukavaa lapselle, joten lopetin sen ja siirryin kokonaan sormiruokaan. Sormiruoka kun on kivaa vauvan mielestä, itse on mukava syödä. Syödyt määrät ovat kuitenkin vielä vähäisiä. Rintamaitoa menee reilusti edelleen.
Onko muita jo vanhempia vauvoja, jotka ovat samanlaisia? Eihän tässä mitään hätää, jos tuota sormiruokaa alkaa mennä enemmänkin pian. Ja onhan niitäkin vanhempia, jotka eivät ollenkaan syötä lapsiaan lusikalla, vaan antavat lapsen syödä omatoimisesti. Antakaahan linkkejä semmoisille sivustoille, niin saisi varmaan paljon vinkkejä sieltä. Toisaalta hienoa, että halua omatoimisuuteen löytyy, mutta pitäisi kai vauvan enemmänkin ravintoa saada.
Kommentit (11)
Kylläpä kuulostaa tutulta puuhalta. Meillä tuskastellaan saman asian kanssa. Vauva 9kk syönyt aiemmin kohtuullisesti soseruokaa, mutta nyt viikon ollut syömättä lainkaan soseita. Yöt on yhtä hulapaloota, kun haluaa tissiä 1-1,5 h välein. Päivisin esim lounaalle teen tyyliin " 4 kattausta" , mutta neitille ei kelpaa. Suu on supussa, ja tosiaan vain D-vitamiinin suostuu ottamaan kunhan ensin näkee, ettei lusikassa vain ole ruokaa. Jotain kepulikonsteja on kokeiltu (kuten antanut lapselle lelun, ja kun avaa suunsa ottaakseen lelun, niin työnnetäänkin sinne ruokaa), mutta eihän siitä tietty mitään tule. Seuraavan kerran muistaa kyllä pitää suunsa kiinne. Tyttö on aika kaponen muutenkin, paino ei saisi laskea.
Sain teiltä jo vinkin: en ole tullut edes ajatelleeksi sormiruokaa, mutta nyt kokeilen sitä seuraavaksi.Kiitos etenkin seiskaseista neuvoista, kopioin listasi omiin faileihini. Mitä mieltä olette, pitäisikö yötouhua jatkaa samaan malliin, vai viheltää yösyötöt poikki?? (Onnistuisikokaan käytännössä?)
Olen minäkin ajatellut, että jos pitäisi rasvaa antaa ruoan mukana, kun ruokaa menee niin vähän. Annoin yksi päivä ruisleipää, jossa rasvaa päällä, mutta sitten oli vauvan tukkakin rasvassa tietty, kun kädet siellä seikkailevat :) Joitain sormiruokia menee enemmän, esim. banaania, joka on nopeaa syötävää meillä, kun taas kananpalasia ei mene montaa, kun pureskeluun menee kauan aikaa. Pitääpä lisätä sormiruokahetkiä, jotta päivässä syöty määrä olisi edes jonkinlainen.
Meillä en usko olevan kyse siitä, että lusikkaruoka ei olisi tarpeeksi hyvää, sillä se sama ruoka maistuu kyllä sormilla syötynä. Voisihan tuota rasvan sekoittamista sekaan kokeilla tietysti. (Sama kun toimii joskus kissojen kanssa:) Avokadokin onneksi on meillä menestys, siinähän on hyviä rasvoja paljon.
Toisaalta tuo sormiruoka on ihan mukava juttu näin äidille, ruokailun sotkut on helpompi siivota ja vauvakin on siistimpi, kun ei ole yltä päältä soseessa ;) (Jos positiivisia asioita mainitaan:)
kun nirso 9 kk tyttö kiinnostui minun einesletuista: tuttelipohjaan sämpyläjauhoja ja munia (vois suurustaa ehkä muutenkin) ja mauksi mössäsin porkkana-maissia tai peruna-parsaa. Lettupannulle öljyä. Etenkin porkkana-maissiletuista tuli sen verran höttöjä että lapsen on helppo itse syödä, eikä varmasti mene palaa henkeen; perunaparsaletut oli taas yllättäen paremman makusia. Oon tehny myös sämpylöitä tutteliin ja ohjeena käyttäny sämpyläjauhopussin omaa ohjetta jättäen vain suolan pois. Sämpylät ei oo kylläkääm uponnu kauheen hyvin. Parhaiten sormiruokina menee pussiluumut, vesimeloni ja maissinaksut.
Oli ihana löytää tää sormiruokakeskustelu. Oon viime viikot painiskellu saman ongelman ympärillä. Lapsi kasvaa hyvin, mutta söis pelkkää rintamaitoa ja sormiruokaa sekä joskus velliä ja puuroo. Jotkut on ehdottanu rinnastavierottamista, mutta en halua sitä tehdä. Yösyötöt oon vähentäny 1-2 kertaan ja päivisin yrittäny pitää linjaa, että aina ensin yritän tarjota soseita ja itse napsittavaa ennenkuin imetän.
Lusikkakammosta sen verran, että joskus hampaidentulon aikaan vaihdoin Ainun " lerppulusikkaan" eli siihen joustavaan ensilusikkaan kun aavistelin, että tava teelusikka satuttaa arkoja ikeniä. Enpä tiedä oliko sillä merkitystä, kun lapsi ei syö niin ei syö.
mun vauveli on ollut aina huono syömään kiinteitä, ei myöskään suutaan mielellään avaa ja sylkee ruuat pois. Painokontrolleissa käydään tiuhaan. 8 kk iässä lääkäri pyysi antamaan päivittäin öljylisää, eli rypsiöljyä vauveli saa nyt sitte 1 rkl vrk:ssa. Välillä sitä kyllä lorahtaa reilummin puuron tms. ruuan joukkoon. Mutta ei se painon kehityksessä ole näkynyt ainakaan millään lailla!
Eli rypsiöljystä ei ainakaan mitään haittaa ole, yritä ujuttaa sitä sormiruuan joukkoon.
hyvä idea nuo letut. Siinä tulee kuitenkin aika monipuolisesti annettua, tulee rasvaa, vihannesta, viljatuotetta sekä maitoa. Pistin padan porisemaan jo vihanneksille, toivotaan nyt että kelpaa. Banaanin kanssa kävi siten, että tyttö tälläsi sen pöytään ja vaatteille, mitään ei vahingossakaan mennyt suuhun. Ehkä sormiruokailukin vaatii vähän totuttelua...
moro!
pirpana on nyt 11kk ja noin kolme kuukautta sitten teki ruokalakon ainakin soseiden osalta...vain velli sekä maito tuttipullosta kelpasi kunnes hoksasin tarjota sormiruokaa joka kyllä menee alas mutta niin kuin sanoit vähäisiä määriä kun puolet ruuasta on lattialla...vinkkejä minulla ei siis ole mutta oli niin mukavaa löytää kohtalotoveri että ajattelin vastata ;) keitän sitten parsakaalia, makaroonia, perunaa, porkkanaa, kalaa, jauhelihaa ihan kaikkea mitä vain keksin että masu täyttyisi ja ruoka maistuisi olen yrittänyt " maustaa" tillillä ja persiljalla ja vähän jopa voitakin oon laittanu että paremmin laskisi alas...tuntuu että määrät on pieniä mutta kuitenkin tyttö koko ajan kasvaa ja paino nousee ihan normaalisti...samaan aikaan sose lakon kanssa ilmaantui viikon sisällä 4 hammasta ja mahtoivat tehdä kipeää kun oli muutenkin kultsi niin kiukkunen...puuroa saan satunnaisesti alas...
ajattelin kokeilla tehdä jauhelihasta sellaisia pieniä kepakoita kun kerran kananmunaakin saa antaa...jos esim annan puolikkaan banaanin käteen niin pirpanan pistelee sen poskeensa ihan kokonaan ja oikein mielellään ;) kai jotkut lapsukaiset sitten vain aloittavat itse syönnin tosi aikaisin...eihän siinä muuta ongelmaa ole kuin että siistiksi on aikas hankala opettaa...
toivoen jossain vaiheessa sitten ruokailuvälineetkin hyväksytään...tsemppiä ;)
Meilläkin on tullut muutaman viikon sisään 6 hammasta ja juuri oli flunssakin. Joten toki vaikuttanut varmaan, mutta kyllä se lusikkalakko alkoi jo kaikkea tuota ennen. Haluan kunnioittaa sitä, että jos toinen haluaa itse syödä, niin sittenpä saa syödä. Rintamaitomääriä en varmaan ala kyllä tarkoituksella vähentelemään sen toivossa, että muuta ruokaa menisi enemmän.
Todella mukava lukea samankaltaisista kokemuksista. Antaa toivoa sille, että vauva pärjää vähemmälläkin ruoalla vielä tässä vaiheessa.
ja syö lähinnä rintamaitoa. Oon 5kk iästä alkanut kokeilee kaikkea, mutta ei vaan neiti ota. Aloitin oikein rauhallisesti vain maistelemalla ja olen todella kokeillut kaikkea mitä vaan keksin: hedelmät ja puurot ja kasvikset ja lihat ja vellit jne. Ja kaikkea sekä kaupan versiona että itse tehtyinä.
Useimmiten ei edes suu aukea kun yritän antaa lusikalla. Joskus kyllä avaa suutaan mutta työntää ruuat pois kielellä.
Hedelmäsosetta saattaa joinain päivinä ottaa 5 tl ja puuroa kans menee joskus puoli desiä. Mutta useimmiten ei syö lähes mitään.
Tyttö on kuitenkin kasvanut (vaikka painoa on tullu kyllä aika vähän). Ottaa tissiä siis 5 kertaa päivällä ja pari kertaa yöllä. Mutta huolettaa kyllä että saako hän kaikkia ravintoaineita tarpeeksi???
Sormiruokana oon antanu riisiä ja spagettia ja maissinaksuja, mutta niitäkin lähinnä mössää suussaan ja sylkee pois. Kovaa ruisleipääkin tykkää imeskellä.
En tiedä enää mitä tehdä. Ei kai auta kun odottaa, että jonain päivänä alkaa ruoka maistua. Siskon tyttö alkoi myös vasta vuoden iässä syömään muutakin. Sitä silti vaan huolestuu, kun onhan tyttö puolitoista kiloa pienempi kuin esikoispoikani samassa iässä. Onhan tytöt tietysti usein sirompia, mutta kuitenkin.
Kiva kuulla että muillakin tällasia syömättömiä tissilapsia!
Meillä ei suu aukea lusikalle ollenkaan. PAITSI silloin, kun saa D-vitamiinit ja Rela-dropsit (2 eri lusikallista). Ne ottaa vastaan hymysuin. Ja välittömästi sen jälkeen voi avata kerran suunsa, mutta kun huomaa, että suuhun tuli ruokaa, niin eipä se aukea enää.
Meillä onneksi pysyy sormiruoka hyvin suussa, ei siis syljeskele pois. Ja tähän asti on kaikki tarjottu sormiruoka mennyt.
Vinkki: Searsin The Baby Bookista lueskelin aiheesta ja hän kehoittaa " nirsoilijalle" antamaan seuraavia ravintorikkaita ruokia. Eli jos vauva syö vain todella vähän, niin näitä kannattaa antaa (iän puitteissa tietenkin):
-Avokado
-Parsakaali
-Ruskea riisi
-Juusto
-Kananmuna
-Kala (lohi)
-Tarhapapu (Kidney bean)
-Pähkinävoi
-Kaurapuuro (Oatmeal)
-Pasta (kokojyvä)
-Sweet Potato (tarkoittaako nyt sitten amerikkalaisittain bataattia)
-Tofu
-Kalkkuna
-Jogurtti
Sormiruoka maistuu hyvin mutta lusikalla syötettäessä tökkii. Onneksi nyt viikon ajan ruoka on maistunut monen teelusikan verran lusikasta, selvää parannusta. Meillä syödään sormin hienonnettua lohta ja lihaa, sotkuista puuhaa ja hidasta mutta ruokaa menee. Niin ja raejuustoa, herneitä (kun puristaa kuoret pois). Välillä olen tehnyt myös niin että olen dipannut maissinaksua ruokaan :)
kiitti seiska seiskalle vinkistä taidan kyllä ainakin tuota tofua kokeilla ja avokaadoa...meillä myös onneksi sormiruoka pysyy suussa ja mikä kummallisinta myös niin että minä syötän sormin mutta heti lusikan nähden ei missään nimessä...tämä on varmaan tauti nimeltään lusikka kammo ;) tein sellaisia jauheliha kepakoita ja ne osottautui tosi hyviksi eli näin saa lihaakin syötettyä ja sitten kokeilin aikani kikkailtua sitä vanhaa hyvää konstia eli muussasin perunan ja parsakaalin ja jauhelihan sekaan voita ja johan uppos jopa LUSIKALLA että taitaa tästä mein pirpanasta tulla oikeen nirsojen nirso ;) jos ei ruoka maistu hyvälle niin ei se sitten mene alas! pidetään yhteyttä hyvien vikkien tullen ;)
-känkkis-