Nyt Huomenta Suomessa puhutaan kehoposituuvesta (katson huvittuneena puhujia)

Ja otsikon kirjoitus meni perseelleen mutta eiköhän viesti mennyt perille.

Ap

En tiedä kumpi on hassumpaa; nämä ylhäältä alaspäin lässyttäjät vai ne todella raskaasti ylipainoiset jotka jauhavat samaa soopaa.

Nauraisit yhtä paljon, jos siellä olisi kaksi satakiloista jalatonta diabeetikkoa puhumassa samasta aiheesta.

Pitää muistaa, että oma asenne ja miten itsensä kantaa, vaikuttaa paljon.

Yksi kaverini on mielestäni todella kaunis, laiha ja pitkä nainen, jonka ulkonäön varmaan moni haluaisi ottaa itselleen.

Hänellä kuitenkin on yksi piirre ulkonäössä, jota hän itse häpeää ja inhoaa ja mielestäni takertuu siihen aina liikaa. Minun mielestäni piirre ei ole edes mikään paha ja en olisi huomannut sitä, jos hän ei olisi itse siitä maininnut. Itse hän puhuu siitä jatkuvasti ja kokee epävarmuutta.

Eivät kaikki kaumiitkaan ole siis niin sinut itsensä kanssa. Kyllä sitä kehopositiivisuuden sanomaa tarvitsevat kaikki.

Minun mielestäni on surullista, ettei osaa olla onnellinen siitä mitä on ja kantaa kaunista itseään ylpeydellä. Nauttisi nyt, kun on vielä nuori ja kaunis.

Ihminen voi olla hoikka ja silti kokea huonommuutta kehostaan, potea huonoa itsetuntoa tai omata vääristyneen kehokuvan. Missirumbakin on sellainen että sen jälkeen kaipaakin kehopositiivisuutta, eikä jatkuvaa virheiden etsintää ja peittelyä itsessään. Hoikkuus ei liity siihen. Sairaalloinen ylipaino taas on hengenvaarallista eikä sellaiseen pitäisi kannustaa kehopositiivisuuden varjolla.

Niin no, mikä se on kehopositiivisuuden vastakohta? Tiukka sosiaallinen ja esteettinen normisto, johon kaikki pyritään survomaan ja kuvitellaan, että lihava laihtuu v*ttuilemalla. No onko tämä toiminut? Tietääkseni ei, lihavuus jatkaa kasvuaan.

Jos kehopositiivisuus-aate saa ihmisen luopumaan syömishäiriötä ruokkivista ajatusmalleista ja rakastamaan itseään niin, että vihdoin normiin ponnistelun sijaan oikeasti alkaa pitämään huolta itsestään (vaikkapa liikkumaan edes vähän), niin eikä tämä ole tyhjää parempi? Hoikkuuden tavoittelu ei tee ihmistä välttämättä terveemmäksi.

Mietin tässä aloittajan omaa "kehopositiivisuutta".  "Kaksi hoikkaa, hyvännäköistä naista puhumassa kehopositiivisuudesta. Molemmat kertovat olleensa missikisoissa mukana. Kunnon ylhäältä alaspäin lässyttämistä."

Etpä taida niiiiiin positiivinen olla, koska noin kilahdat?  -Ylhäältä alaspäin lässyttämistä?  Pidät siis kuitenkin itseäsi ja kohtalotovereitasi alemman tasoisina kuin hoikat? Vai mistä moinen lause? 

Vierailija kirjoitti:

Mietin tässä aloittajan omaa "kehopositiivisuutta".  "Kaksi hoikkaa, hyvännäköistä naista puhumassa kehopositiivisuudesta. Molemmat kertovat olleensa missikisoissa mukana. Kunnon ylhäältä alaspäin lässyttämistä."

Etpä taida niiiiiin positiivinen olla, koska noin kilahdat?  -Ylhäältä alaspäin lässyttämistä?  Pidät siis kuitenkin itseäsi ja kohtalotovereitasi alemman tasoisina kuin hoikat? Vai mistä moinen lause? 

Kyllä, pidän itseäni huonompana kuin hoikat ja kauniit. Mitäpä sitä kieltämään.

Ap

Hyvännäköisiä? Noh, miten sen nyt ottaa.

Minusta jokainen sairaalloisen ylipainoinen (joka kilot eivät johdu fyysisestä sairaudesta), kärsivät jonkinasteisesta syömishäiriöstä, sillä kymmeniä kiloja ylipainoa ei kerrytetä pelkällä laiskuudella. Se vaatii jo ponnisteluja vetää ylettömiä määriä safkaa, mikä kielii pakko-oireisesta psyykkisestä häiriöstä, mikä pitää hoitaa alta pois.

Tuossa tilassa oleva ihminen ei välitä itsestään tai rakasta itseään, päinvastoin, itseinho on suuri ja pahaa oloa hoidetaan syömällä lisää. Mitäpä luulette, auttaako nälviminen, painostaminen, faktojen hierominen naamaan tuossa tilassa olevaa ihmistä?

Ensimmäinen askel tuosta noidankehästä pois on alkaa arvostamaan ja rakastamaan itseään ja ymmärtää, että syömishäiriöllään vahingoittaa itseään. Ehkäpä kehopositiivisuudella on todellinen tilaus, ei se kehoita rakastamaan epäterveellistä elämää, se kehottaa rakastamaan itseään.

Vierailija kirjoitti:

Nauraisit yhtä paljon, jos siellä olisi kaksi satakiloista jalatonta diabeetikkoa puhumassa samasta aiheesta.

Vain mielisairas nauraa vammaisten kustannuksella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nauraisit yhtä paljon, jos siellä olisi kaksi satakiloista jalatonta diabeetikkoa puhumassa samasta aiheesta.

Vain mielisairas nauraa vammaisten kustannuksella.

Onko lihavat mielestäsi vammaisia?

Aivopesu normiin alkaa heti, kun kakara on kohdusta pihalla. Muistan kivahtaneeni äidilleni, joka jutusteli 9 kk vanhalle tyttärelleni, miten aletaan yhdessä laihdutuskuurille. Siis mitä v*ttua!? Lapsi ei ole vuottakaan, kasvaa normaalikäyrien mukaan, mutta jo pelkästä lapsen pyöreydestä aletaan aivopesemään muottiin.

Vikojensa kanssa pärjää kun yrittää korjata ne tai jättää huomiotta ja mainitsematta.

Vierailija kirjoitti:

Minusta jokainen sairaalloisen ylipainoinen (joka kilot eivät johdu fyysisestä sairaudesta), kärsivät jonkinasteisesta syömishäiriöstä, sillä kymmeniä kiloja ylipainoa ei kerrytetä pelkällä laiskuudella. Se vaatii jo ponnisteluja vetää ylettömiä määriä safkaa, mikä kielii pakko-oireisesta psyykkisestä häiriöstä, mikä pitää hoitaa alta pois.

Tuossa tilassa oleva ihminen ei välitä itsestään tai rakasta itseään, päinvastoin, itseinho on suuri ja pahaa oloa hoidetaan syömällä lisää. Mitäpä luulette, auttaako nälviminen, painostaminen, faktojen hierominen naamaan tuossa tilassa olevaa ihmistä?

Ensimmäinen askel tuosta noidankehästä pois on alkaa arvostamaan ja rakastamaan itseään ja ymmärtää, että syömishäiriöllään vahingoittaa itseään. Ehkäpä kehopositiivisuudella on todellinen tilaus, ei se kehoita rakastamaan epäterveellistä elämää, se kehottaa rakastamaan itseään.

Mulla on niin, että sokerista tulee niin hyvä olo (hetkeksi) että mistään muusta ei, joten on hyvin vaikea olla ilman sitä. Varsinkin kun muukin elämä on ihan paskaa. En ole kymmeniä kiloja ylipainoinen mutta liikasyömiseen on syynä matala mieliala, johon mikään muu ei tehoa yhtä hyvin kuin se sokeri. Sillä vain on liikaa haittavaikutuksia. Joku heroinisti sanoi että heroiinista tulee olo kuin olisi rakastavan äidin sylissä, mulla sama juttu sokeripitoisten ruokien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on niin, että sokerista tulee niin hyvä olo (hetkeksi) että mistään muusta ei, joten on hyvin vaikea olla ilman sitä. Varsinkin kun muukin elämä on ihan paskaa. En ole kymmeniä kiloja ylipainoinen mutta liikasyömiseen on syynä matala mieliala, johon mikään muu ei tehoa yhtä hyvin kuin se sokeri. Sillä vain on liikaa haittavaikutuksia. Joku heroinisti sanoi että heroiinista tulee olo kuin olisi rakastavan äidin sylissä, mulla sama juttu sokeripitoisten ruokien kanssa.

On tutkimusnäyttöä, että liikalihavan aivoissa on normaalia vähemmän opioidijärjestelmän neuroreseptoreja. Toisin sanoen matalan reseptoritason takia liikalihava ei koe normaalia mielihyvää syödessään, vaan kompensoi tätä syömällä enemmän,.