Huvittaa nämä jotka tarjoaa masennuksen hoitoon liikuntaa ja ruokavaliota.

Vierailija kirjoitti:

Itse näin lapsuusiästä lähtien eriasteisista masennusjaksoista kärsineenä ja pari kertaa niiden vuoksi osastolla olleena voin sanoa että kylläpä muuten liikunta ja sopiva ruokavalio edesauttaa jaksamista ja vähentää oireita huomattavasti, ainakin minulla. Oikeastaan nämä kaksi ovat tärkeimpiä asioita masennuksen ennaltaehkäisyyn. Puhumisen ja terapian lisäksi siis.

Kun taas (puhumattomuuden ohella) huono ruoka, liian harva ruokailuväli, liikunnan jääminen ja viinan kittaaminen pahentaa oireita potenssiin viisi ja siitä alkaa passivoitumisen kurimus jonka saa joskus katki. Jos käyttää lääkkeitä niin ssri/snri lääkkeet ei edes auta mitään jos samalla käyttää alkoholia. (Nykyään en käytä kumpakaan, lääkkeitä enkä viinaa, ennen meni kaksin käsin molempia)

Se on melko ohut marginaali milloin sinne masennukseen taas humpsahtaa, ja normi elämänrytmi liikuntoineen ja ruokailuineen jää. Onneksi mulla nämä jaksot kestää enää korkeintaan pari viikkoa kuukausien sijaan ja pääsen aina lopulta jollain tavalla jaloilleni. Mutta siihen jaloilleen pääsemiseen liittyy kunnollinen ruoka ja liikunta + lepo, aina.

Auttoiko yksikään lääke sinulla? Mietin vain, koska en ole koskaan uskonut että lääkkeet auttaisivat aidosti. Että ne vain turruttaisivat. Olenko väärässä?

Liikunta vapauttaa mm. endorfiineja ja laittaa veren kiertämään ja puhdistaa kuona-aineita (jotka aiheuttaa jumeja, helpottaa oloa fyysisesti). Samalla saa onnistumisen tunteen ja ehkä yhteenkuuluvuuden tunteen jos on joukkuelaji/ryhmäjumppa. Muutamia mainitakseni. Mulle on ihan oikeasti ja monesti käynyt niin että salille/lenkille mennessä on ollut tosi paha olo, mutta kun treenin saa alkuun, olen unohtanut koko masennuksen kun sitä endorfiinia alkaa muodostua. Viimeksi tänään.

Mutta kohtuus kaikessa eikä liikuntaa jaksa jos on huonolla ruokinnalla.

Minun masennus hävisi, kun aloin syömään lautasmallin mukaan ja liikuin joka päivä 2-3 tuntia. En syönyt mitään lääkkeitä, enkä käynyt terapiassa. Kävin ennen muutosta koulupsykologilla ja noin puolen vuoden päästä seuraavan kerran - ja masennustestissä ihan eri tulos. Keskivaikeasta lievään pelkällä ruokavalion ja liikuntatottumusten muutoksella! Aiemmin kävin ulkona vain, jos täytyi mennä johonkin, joten muutos oli merkittävä. Se lähti omasta kokeilustani, eikä kukaan neuvonut suorittamaan. Masentunut voi tehdä tietoisia päätöksiä, vaikka elämä tuntuu pohjamudalta.

Että kyllä se minun mielestäni ainakin toimii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse näin lapsuusiästä lähtien eriasteisista masennusjaksoista kärsineenä ja pari kertaa niiden vuoksi osastolla olleena voin sanoa että kylläpä muuten liikunta ja sopiva ruokavalio edesauttaa jaksamista ja vähentää oireita huomattavasti, ainakin minulla. Oikeastaan nämä kaksi ovat tärkeimpiä asioita masennuksen ennaltaehkäisyyn. Puhumisen ja terapian lisäksi siis.

Kun taas (puhumattomuuden ohella) huono ruoka, liian harva ruokailuväli, liikunnan jääminen ja viinan kittaaminen pahentaa oireita potenssiin viisi ja siitä alkaa passivoitumisen kurimus jonka saa joskus katki. Jos käyttää lääkkeitä niin ssri/snri lääkkeet ei edes auta mitään jos samalla käyttää alkoholia. (Nykyään en käytä kumpakaan, lääkkeitä enkä viinaa, ennen meni kaksin käsin molempia)

Se on melko ohut marginaali milloin sinne masennukseen taas humpsahtaa, ja normi elämänrytmi liikuntoineen ja ruokailuineen jää. Onneksi mulla nämä jaksot kestää enää korkeintaan pari viikkoa kuukausien sijaan ja pääsen aina lopulta jollain tavalla jaloilleni. Mutta siihen jaloilleen pääsemiseen liittyy kunnollinen ruoka ja liikunta + lepo, aina.

Auttoiko yksikään lääke sinulla? Mietin vain, koska en ole koskaan uskonut että lääkkeet auttaisivat aidosti. Että ne vain turruttaisivat. Olenko väärässä?

Et mielestäni, sillä ainakaan mulla ei auttanut oikeasti vaikka tietysti joku lääke auttoi nukkumaan ja joku toinen juurikin turrutti ja sitä kautta helpotti oloa hetkellisesti. Lisäksi lääkkeet ainakin omalla kohdalla vain esti traumojen läpikäymistä ja hidasti eteenpäin menemistä kun en saanut yhteyttä siihen ihan oikeaan tunne-elämään, joka piili lääkehuurun takana.

Jos on ongelmia alkoholin kanssa, niin se ihan ensimmäiseksi pitää jättää pois. Se helpottaa oloa jo alkajaisiksi. 

Todellakin auttaa!! Enemmän kuin pillerit. Pillerit on haitallisia pitkällä tähtäimellä. Niitä käytin 10 vuotta! Kenties ne kroonisti mun masennuksen?

Olin vaikeasti masentunut, makasin sängyllä/sohvalla, söin mitä sattuu, nukuin huonosti, en liikkunut, kunto huono.

Join kahvia saadakseni virtaa.

Aloitin elämäntapamuutoksen miehen tuella. Kaikki valmishöttö pois, tilalle ravinteikasta monipuolista itse tehtyä sapuskaa. Vesi janojuomaksi, limsat pois. Kahvi pois. Purkista D vitamiinia, kalaöljyä, magnesiumia. Yhtäkkiä aloin lähteä taas lenkille ja tuntea oloni aiempaa paremmaksi.

Kun aloin käydä ulkosalla kävelylenkeillä, tuntui kun aivot olisi alkaneet toimia taas paremmin ja piristyin.

Ei se täysin pelastanut. Olen edelleen keskivaikean masennuksen puolella,,mutta voin paremmin, jaksan tehdä asioita, saan iloa asioista ja toimintakyky parempi. En edes usko pääseväni täysin masennuksen ajatuskuluista koskaan täysin, mutta tämäkin nousu oli merkittävä mulle. Nään toivoa taas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse näin lapsuusiästä lähtien eriasteisista masennusjaksoista kärsineenä ja pari kertaa niiden vuoksi osastolla olleena voin sanoa että kylläpä muuten liikunta ja sopiva ruokavalio edesauttaa jaksamista ja vähentää oireita huomattavasti, ainakin minulla. Oikeastaan nämä kaksi ovat tärkeimpiä asioita masennuksen ennaltaehkäisyyn. Puhumisen ja terapian lisäksi siis.

Kun taas (puhumattomuuden ohella) huono ruoka, liian harva ruokailuväli, liikunnan jääminen ja viinan kittaaminen pahentaa oireita potenssiin viisi ja siitä alkaa passivoitumisen kurimus jonka saa joskus katki. Jos käyttää lääkkeitä niin ssri/snri lääkkeet ei edes auta mitään jos samalla käyttää alkoholia. (Nykyään en käytä kumpakaan, lääkkeitä enkä viinaa, ennen meni kaksin käsin molempia)

Se on melko ohut marginaali milloin sinne masennukseen taas humpsahtaa, ja normi elämänrytmi liikuntoineen ja ruokailuineen jää. Onneksi mulla nämä jaksot kestää enää korkeintaan pari viikkoa kuukausien sijaan ja pääsen aina lopulta jollain tavalla jaloilleni. Mutta siihen jaloilleen pääsemiseen liittyy kunnollinen ruoka ja liikunta + lepo, aina.

Auttoiko yksikään lääke sinulla? Mietin vain, koska en ole koskaan uskonut että lääkkeet auttaisivat aidosti. Että ne vain turruttaisivat. Olenko väärässä?

Minulla taas lääkkeet ovat selkeästi auttaneet tukemaan vointia. Alkuvaiheen serotoniininpuutos-kuopasta en olisi ilman niitä varmaan päässytkään ylös - ainakaan niin nopeasti. Maailmasta puuttuivat värit eikä mikään tuonut mielihyväntunnetta.

Noin myöhemmin koen että terapia on ollut minulle se suurin apu parannusprosessissa mutta olen syönyt lääkkeita ohella koko ajan minkä uskon tukeneen paranemisprosessia. Turrutusta en ole huomannut mutta koen lääkkeiden antaneen vähän korkeampaa stressinsietokykyä, jolloin pienemmät takaiskut eivät elämässä tunnu niin pahoilta.

Tärkeintä on ehkä sisäistää etteivät ne lääkkeet ole mitään supertehokkaita huumeita jotka tuovat jonkun euforiantunteen päälle, vaan ne lähinnä kohentavat ja tasaavat oloa.

Moni masentunut kärsii huonosta unesta. Elintavoilla voi paljon vaikuttaa unen laatuun. Ja sitäkautta saada jaksamista ja mielialaa ylemmäs.

Sinä "serotoniinipuutteinen?"

Mitattiinko sinun serotoniinit vai mistä päättelet, että sinulla oli serotoniinivajaus? Kyseinen väittämä kemiallisen epätasapainon kanssa masennuksen syynä on täyttä tuubaa, vailla mitään kunnon tieteellisiä perusteita.

Sehän on tutkittu _fakta_, että liikunta auttaa masennukseen.

Mutta moni masentunut ei tätä halua myöntää vaan on mieluummin peiton alla ja masentunut ja syyttää huonosta neuvosta.

Toisinaan tuntuu, että ihmiset satuttavat itseään ihan vaan todistaakseen muille, ettei mikään tepsi. Eikö se nyt vaan olisi oman elämän kannalta parempi edes kokeilla liikuntaa! Ei sitä yhtä elämää kannata tuhlata rypemiseen, se on itseltä pois.

Vierailija kirjoitti:

Sehän on tutkittu _fakta_, että liikunta auttaa masennukseen.

Mutta moni masentunut ei tätä halua myöntää vaan on mieluummin peiton alla ja masentunut ja syyttää huonosta neuvosta.

Toisinaan tuntuu, että ihmiset satuttavat itseään ihan vaan todistaakseen muille, ettei mikään tepsi. Eikö se nyt vaan olisi oman elämän kannalta parempi edes kokeilla liikuntaa! Ei sitä yhtä elämää kannata tuhlata rypemiseen, se on itseltä pois.

Minä todellakin tiedän että liikunta auttaa ainakin jonkin verran, mutta pahimpina aikoina edes tuo tieto ei auta kun voimat eivät riitä menemään ovesta ulos. Ja yleensä se alku on muutenkin vaikea verrattuna tottuneeseen liikkujaan.

Itse masennuksesta kärsivänä voin sanoa, että jos makaat vain sängyssä sipsipussin kanssa joka päivä, masennut paljon enemmän. Ei terveelliset elämäntavat yksin paranna mitään mutta ovat hyvä pohja paranemiselle.

Vierailija kirjoitti:

Liikunta ja ruokavalio voivat oikeasti auttaa, mikäli masentunut henkilö syö lähinnä einespas kaa eikä liiku ikinä.

Tottakai hyvä ravinto ja säännöllinen liikunta parantaa terveyttä. Se on sitten eri asia, kiinnostaako masentunutta tai jaksaako tehdä mitää.n hyvinvointinsa eteen...

Näinpä. Se on tärkeä osuus masentuneen kuntoutuksessa, lisäksi liikunta saa aikaan aivoissa mielihyvän tunteita.

Masentuneen on hyvä tiedostaa, että kaikki kokevat väsymyksen, haluttomuuden, saamattomuuden yms. tunteita. Moni ns tavallinen tallaaja riuhtoo itsensä väkisin aamulla suihkuun ja töihin. Harkitsee ehkä joskus, että pitäiskö saikuttaa, kun ei millään viitsisi ja jaksaisi. Sitten kuitenkin toteaa pakolla käynnistetyn päivän kuluessa, että ihan ok tämä sujuu.

Samalla tavalla lihavien kannattaa tajuta, että ne laihatkin vahtaa ruokiaan ja kaloreita. Harva voi ihan puhtaasti mielihalujaan noudattaa. Ei se ole epistä, ettei lihava voi syödä niin paljon suklaata kuin haluaisi. Ei laihakaan voi.

Tää on tämmöstä taistelua monella saralla. Kannattaa vaan tuuppia itsensä liikkeelle. Kun menee ja tekee, tulee hyvä mieli, vaikka alku olisikin tosi tahmainen. Ja vielä liikunnasta: sen jälkeen on aina parempi mieli kuin ennen sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sehän on tutkittu _fakta_, että liikunta auttaa masennukseen.

Mutta moni masentunut ei tätä halua myöntää vaan on mieluummin peiton alla ja masentunut ja syyttää huonosta neuvosta.

Toisinaan tuntuu, että ihmiset satuttavat itseään ihan vaan todistaakseen muille, ettei mikään tepsi. Eikö se nyt vaan olisi oman elämän kannalta parempi edes kokeilla liikuntaa! Ei sitä yhtä elämää kannata tuhlata rypemiseen, se on itseltä pois.

Minä todellakin tiedän että liikunta auttaa ainakin jonkin verran, mutta pahimpina aikoina edes tuo tieto ei auta kun voimat eivät riitä menemään ovesta ulos. Ja yleensä se alku on muutenkin vaikea verrattuna tottuneeseen liikkujaan.

Monet masentuneen läheiset myös tejevät sen karhunpalveluksen, että tekevät kaikki puolesta: ruoan tuovat sänkyyn, taluttavat vessaan ja pesulle, antavat puhtaat vaatyeet, vaihtavat lakanat, hoitavat kaikki kotityöt yms. pahimmillaan jopa vuosien ajan, jotta masentunut saa hautautua sänkyynsä.

Aktivointi on tärkeä osuus kuntoutuksessa. Kun se liikkeelle lähtö tosiaan on jo vaikeaa, niin tämän sänkyyn jäämisen mahdollistaminen on kuin toisit alkoholistille viinaa.

Mitään maratonia ei tarvitse vetää, mutta aloittaa edes siitä, että saapuu ruokapöytään syömään. Siitä hiljalleen lisää askareita ja rutiineja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sehän on tutkittu _fakta_, että liikunta auttaa masennukseen.

Mutta moni masentunut ei tätä halua myöntää vaan on mieluummin peiton alla ja masentunut ja syyttää huonosta neuvosta.

Toisinaan tuntuu, että ihmiset satuttavat itseään ihan vaan todistaakseen muille, ettei mikään tepsi. Eikö se nyt vaan olisi oman elämän kannalta parempi edes kokeilla liikuntaa! Ei sitä yhtä elämää kannata tuhlata rypemiseen, se on itseltä pois.

Minä todellakin tiedän että liikunta auttaa ainakin jonkin verran, mutta pahimpina aikoina edes tuo tieto ei auta kun voimat eivät riitä menemään ovesta ulos. Ja yleensä se alku on muutenkin vaikea verrattuna tottuneeseen liikkujaan.

Minä raahauduin tuonne puistoon, kävelin vähän ja saatoin jopa maata levähdyspenkeillä.  Se ulkona olo teki jo hyvää. 

Ne ketkä täällä väittää, että nuo ei auta, niin.. Olin osastolla masennuksen takia kykenemättä toimimaan. Lääkkeet ei auttaneet ja olin luovuttanut kaiken suhteen. Osastolla kutsuttiin syömään ruokaa ja patistettiin liikkumaan. Kun en syönyt, joku muistutteli siitä. Patistettiin lopussa liikkumaan, kun en saanut lähdettyä ja huolehdittiin päivärytmin noudattamisesta. Miksi näin tehtiin jos nuo on merkityksettömiä seikkoja? Ei kaikilla se homma lähde käyntiin lääkkeillä. Ei todellakaan. Minua itseasiassa vähän huvitti, kun lopussa osastolla hoito oli tasoa "mene lenkille", kun ei lääkkeistä ollut kuin harmia. Eipä siitä juurikaan apua ollut. Keskusteluapukin oli aika turhaa. Itsestäänhän sen motivaation on lähdettävä elintapamuutoksiin, mutta tietenkin voi olla apua, jos joku auttaa hieman alussa ja potkii persiille.

Minulla masennus kaikkosi aikaa myöten itsestään siihen pisteeseen, että jaksoin taas alkaa välittää asioista. Minun piti käydä läpi jakso, "ei jaksa kiinnostaa, haluan kuolla sängyn pohjalle".

Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Ei ruumiillista huolenpitoa itsestään voi unohtaa, muuten alkaa reistata päänuppikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä masennuksen hoidon yhtenä tukena on terveellinen ruokavalio ja sopiva liikunta. Alkoholia tulee välttää ehdottomasti. Lisäksi erilaista terapiaa.

Pointti on se että usein liikunta ja terapia auttavat äärimmäisen vähän. On kuin sanoisi "juttele itsesi terveeksi siitä flunssassta terapeutin kanssa!". "Käy lenkillä niin kyllä se tuberkuloosi siitä hellittää!"

Uskon että ruokavaliolla sen sijaan on usein suuri merkitys. Joskus allergia saattaa "kulahduttaa" elimistön masennukseen.

Ja vielä että "no kun ne masentuneet ei haluu niitä ohjeita ja neuvoja". Kyllä, masentunutta on rasittava kuunnella, mutta ne samat neuvot ja ohjeet on kuultu jo tuhat kertaa ja ne eivät ole auttaneet. Paras ystävä masentuneelle on joku joka jaksaa jutella ilman että yrittää alkaa tohtoroida.

Kyllä se liikuntakin auttaa aika merkittävästi. Varsinkin luonnossa liikkuminen.

Mä en luultavasti ole "oikeasti" masentunut, eli en ole käynyt lääkärissä.  Mutta mun elämä on sellaista, että saattaa mennä viikko, etten käy suihkussa, enkä ulkona ollenkaan. Ei kiinnosta. Kerran viikossa pakotan itseni suihkuun ja kauppaan. Noina päivinä tulee tosi hyvä mieli, kun olen saanut niin paljon aikaiseksi. Ja tänään oli se hyvä päivä. Oli ihanaa kävellä ulkona auringonpaisteessa ja tuntea itsensä ihan ihmiseksi. 

Tällaisiin itseni kaltaisiin tapauksiin auttaa oikeasti ulkoilu ja kaikki toiminta, mikä tapahtuu kodin ulkopuolella.  Ymmärrän, että jos on pahasti masentunut, voi ärsyttää nämä ohjeet, mitä ap mainitsi.. Sanon vain sen, että ei ulkoilusta ainakaan mitään haittaa ole koskaan.  Ravintoon en ota kantaa.

Luulen että ole itsekin jossakin määrin masentunut ja ainakin itse huomaan että tarvitsen sellaisia rutiineja kuten terveellistä ruokaa ja usein samoja aterioita ja tarvitsen rutiineja kuten kävelylenkki vakio kahvilaan. Minulle ainakin terve kunnollinen elämä ja rutiinit helpottaa hieman. Aina ei onnistu pysymään tuossa.