Huvittaa nämä jotka tarjoaa masennuksen hoitoon liikuntaa ja ruokavaliota.

Ihmisten pitäisi vain ryhdistäytyä. Liikunta ja hyvä ruokavalio ovat hyvä startti.

Vierailija kirjoitti:

Pahimman masennuskauteni aikana jopa lähikauppaan kävely oli uuvuttavaa. Olin niin henkisesti loppu, että kaikki sängyssä makaamista enemmän energiaa vaativa oli raskasta. Kauppaan kävellessäkin teki mieli vaan jäädä asfaltille makaamaan. 

Onneksi mulla on hyviä ystäviä ja rakas perhe, jotka auttoivat eteenpäin kuntoutuspsykoterapiaan. Sain piristävää lääkettä, jonka avulla jaksoin raahautua viikottaiseen terapiaan ja vaikka sinne ulos kävelylle silloin tällöin. Nyt jo voin paljon paremmin, kiitos lääkkeiden ja terapian. 

Kyllä masentunut itsekin tietää, mitä pitäisi tehdä, ja sekös vasta tuntuukin pahalta. Pitäisi syödä hyvin, urheilla, nähdä ystäviä, pitää itsestä huolta... Mutta mitään ei vaan jaksa tehdä, ja olo on entistä huonompi. Masentunut tarvitsee vain rakkaiden läsnäoloa. Sitä, että on joku, kehen nojata kun on vaikeaa. Joku, joka pitää vaikka kädestä kiinni, kun soittaa lääkäriin. 

Kaikilla ei ole sellaista henkilöä.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten pitäisi vain ryhdistäytyä. Liikunta ja hyvä ruokavalio ovat hyvä startti.

Mitä sen jälkeen? Ajatella iloisia asioita? Huomata että päivä paistaa risukasaankin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pahimman masennuskauteni aikana jopa lähikauppaan kävely oli uuvuttavaa. Olin niin henkisesti loppu, että kaikki sängyssä makaamista enemmän energiaa vaativa oli raskasta. Kauppaan kävellessäkin teki mieli vaan jäädä asfaltille makaamaan. 

Onneksi mulla on hyviä ystäviä ja rakas perhe, jotka auttoivat eteenpäin kuntoutuspsykoterapiaan. Sain piristävää lääkettä, jonka avulla jaksoin raahautua viikottaiseen terapiaan ja vaikka sinne ulos kävelylle silloin tällöin. Nyt jo voin paljon paremmin, kiitos lääkkeiden ja terapian. 

Kyllä masentunut itsekin tietää, mitä pitäisi tehdä, ja sekös vasta tuntuukin pahalta. Pitäisi syödä hyvin, urheilla, nähdä ystäviä, pitää itsestä huolta... Mutta mitään ei vaan jaksa tehdä, ja olo on entistä huonompi. Masentunut tarvitsee vain rakkaiden läsnäoloa. Sitä, että on joku, kehen nojata kun on vaikeaa. Joku, joka pitää vaikka kädestä kiinni, kun soittaa lääkäriin. 

Kaikilla ei ole sellaista henkilöä.

Se on totta, ja erittäin ikävää. Tarkoitin kommenttini niille ihmisille, jotka kovasti yrittävät etsiä ratkaisuja masentuneen läheisen masennukseen, esimerkiksi "ota itseäsi niskasta kiinni ja ala kuntoilemaan, kyllä se siitä!". 

Jos makaa yhden päivänkin vain sängyssä niin jo siitä mulle tulee todella saamaton, nuhjuinen ja hirveä olo. Joten ei ihme jos viikkojen, kuukausien makaaminen ja tekemättömyys masentaa ja vuosien tekemättömyys halvaannuttaa jo toimintakyvyn.

Monelle auttais ihan se, että lähtis vaan liikkeelle. Pillerit ei auta.

Palasin vuosien syöpähoitojen jälkeen töihin ja huomasin jälleen kerran, ettei kenenkään elämä ole tasaista ja ongelmatonta. Vanhemmat tai lapset sairastuvat tai kuolevat, koti palaa, asunnon ostoa varten hankitus osakkeet romahtavat jne.

Liikunta ja ruokavalio ovat oikeasti tärkeitä asioita kaikille.

Psyykkisesti sairaiden pitäisi saada oikeanlainen hoito, jotta heidän elämänsä tuntuisi paremmalta. 

Sairastin "vain" syöpää ja minulla oli erittäin huono ennusta. Onneksi pääni kesti vuosien hoidot ja lääkityksen. Kaikilla ei kestä, joten heidän on erittäin tärkeää saada lääkitys ja/tai terapiaa. 

Turhan moni suomalainen "lääkitsee" itseään alokoholilla ja/tai tupakalla ja heikentää vointiaan entisestään.

Vierailija kirjoitti:

Palasin vuosien syöpähoitojen jälkeen töihin ja huomasin jälleen kerran, ettei kenenkään elämä ole tasaista ja ongelmatonta. Vanhemmat tai lapset sairastuvat tai kuolevat, koti palaa, asunnon ostoa varten hankitus osakkeet romahtavat jne.

Liikunta ja ruokavalio ovat oikeasti tärkeitä asioita kaikille.

Psyykkisesti sairaiden pitäisi saada oikeanlainen hoito, jotta heidän elämänsä tuntuisi paremmalta. 

Sairastin "vain" syöpää ja minulla oli erittäin huono ennusta. Onneksi pääni kesti vuosien hoidot ja lääkityksen. Kaikilla ei kestä, joten heidän on erittäin tärkeää saada lääkitys ja/tai terapiaa. 

Turhan moni suomalainen "lääkitsee" itseään alokoholilla ja/tai tupakalla ja heikentää vointiaan entisestään.

alkoholilla

Kirjoitusvirheen näkee heti, kun on painanut Lähetä-nappia...

Nämä ovat keinoja helpottaa oireita ja ennen kaikkea ehkäistä mielenterveysongelmia. Hyvillä elämäntavoilla aikaa ei ole liikaa murehtia, unta riittää ja mieli pysyy virkeänä. Itse olin aikoinaan vaikeasti masentunut, mutta liikunta ja hyvät elämäntavat helpottivat huomattavasti oireita. Niinä päivinä, kun tuntui, että missään ei ole mitään järkeä ja teki mieli vain hypätä sillalta alas, helpotti oikeasti kun meni kahden tunnin juoksulenkille ja puhdisti mielen. Toki kaikilla tämä ei vain toimi, mutta mielenterveysongelmat vähenisivät varmasti huomattavasti, jos kaikki muistaisivat liikkua säännöllisesti ja syödä terveellisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten pitäisi vain ryhdistäytyä. Liikunta ja hyvä ruokavalio ovat hyvä startti.

Mitä sen jälkeen? Ajatella iloisia asioita? Huomata että päivä paistaa risukasaankin?

Itse asiassa juuri niin.

Aurinko paistaa ihan oikeasti aina risukasaan ja maailmassa on todella paljon hyviä asioita. 

t. Syövästä parantunut, jolla on hankalia taloudellisia ongelmia, mutta iloinen mieli

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten pitäisi vain ryhdistäytyä. Liikunta ja hyvä ruokavalio ovat hyvä startti.

Mitä sen jälkeen? Ajatella iloisia asioita? Huomata että päivä paistaa risukasaankin?

Jatkaa aktiivisena olemista ja pikkuhiljaa ottaa enemmän tehtäviä itselleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseä kyllä oikeasti alkaa ärsyttämään tämä systeemi ettei masentuneelle saa ehdottaa mitään, mikään ei toimi anyway, hyssytihys vaan pitäisi olla ja varoa kaikkea sanomista. Netti on täynnä palstoja ja vlogeja joissa kerrotaan mitä ei saa masentuneelle sanoa.

Mikä sitten parantaa ja auttaa? En saa yrittää auttaa koska siitä loukkaannutaan, en myöskään saa olla auttamatta koska sitten olen hirveä ihmispaska joka ei välitä.

Jokin tässä nyt mättää. Ruokavaliolla ja liikunnalla on merkityksensä. Nykyään vain tahtoo asia olla niin että mikään ei ole pakko ja on hyväksyttävää olla yrittämättä. Nyt on rajua tekstiä tiedän, mutta turhauttaa tämä ihmeellinen valitus johon ei kuitenkaan kelpaa neuvot eikä itse osata ratkaista mitään.

No asiahan nyt vain on ettet sinä henkilökohtaisesti pysty vakavasti masentunutta mitenkään varsinaisesti auttamaankaan.

Joskus ihmiset kaipaavat kuuntelijaa, eivät keittiöpsykologia joka yrittää keksiä äkkiratkaisuja ongelmiin jotka eivät hänen osaamistaan ole.

Tämä on mielenkiintoinen huomio, joka synnyttää hieman ristiriitaisiakin ajatuksia. Periaatteessa olen samaa mieltä.

Käytännössä, kun olen itse ollut pelkkänä kuuntelijana, olen huomannut, että se masentunut silti tuntuisi kaipaavan ja odottavan jotain neuvoa ja ongelmien korjaamiseen tähtäävää näkemystä tilanteeseensa (edit: enkä tarkoita nyt liikuntaa ja ravitsemuksen parantamista, vaan erilaisia tilanteenkorjausehdotuksia yleensä), se on sellainen rivien välistä tuleva odotus. Joskus vaikuttaa siis siltä, ettei se masentunut itsekään oikein tiedä, mitä hän toiselta odottaa.

Ehkä voisi kysyä keskustelun alussa: "kaipaatko kuuntelevaa korvaa vai ongelman ratkomista yhdessä?".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten pitäisi vain ryhdistäytyä. Liikunta ja hyvä ruokavalio ovat hyvä startti.

Mitä sen jälkeen? Ajatella iloisia asioita? Huomata että päivä paistaa risukasaankin?

Niin just. Rakentaa itselleen päiväjärjestys, johon kuuluu peseytyminen, joka päivä pukeutuminen, joku tehtävä, säännöllinen ruokarytmi.

Totta helkutissa sitä maasentuu vain lisää jos vaan makaa peiton alla kun ei jaksa mitään. Tämä on myös haluamisasia, haluaako sieltä nousta vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Palasin vuosien syöpähoitojen jälkeen töihin ja huomasin jälleen kerran, ettei kenenkään elämä ole tasaista ja ongelmatonta. Vanhemmat tai lapset sairastuvat tai kuolevat, koti palaa, asunnon ostoa varten hankitus osakkeet romahtavat jne.

Liikunta ja ruokavalio ovat oikeasti tärkeitä asioita kaikille.

Psyykkisesti sairaiden pitäisi saada oikeanlainen hoito, jotta heidän elämänsä tuntuisi paremmalta. 

Sairastin "vain" syöpää ja minulla oli erittäin huono ennusta. Onneksi pääni kesti vuosien hoidot ja lääkityksen. Kaikilla ei kestä, joten heidän on erittäin tärkeää saada lääkitys ja/tai terapiaa. 

Turhan moni suomalainen "lääkitsee" itseään alokoholilla ja/tai tupakalla ja heikentää vointiaan entisestään.

Minä olen ollut koko elämäni enemmän ja vähemmän masentunut, välillä todella pahastikin... "Parannuin" masennuksesta n. 7 vuotta sitten tai siis minut luokiteltiin parantuneeksi. Okei, menihän tuossa muutama vuosi ettei esim. itsemurha-ajatuksia ollut ja hieman sain ryhtiä elämääni. Mutta pari vuotta sitten masennus hiipi taas elämääni ja menin lääkärin juttusille. 

Kerroin etten halua enää lääkitystä, koska siitä on huonoja kokemuksia, vaan haluaisin terapiaan ja juttelemaan ammattihenkilön kanssa. Lääkäri totesi, että nykyään pitää kokeilla ensiksi 3kk lääkkeitä ja jos ne eivät tuo helpotusta, niin sitten voidaan laittaa lähete psyk.polille. 

Jankkasin, että eikö nyt kuitenkin voisi kokeilla tuota lähetettä ja toivoa, että poikkeus tehtäisiin, koska on tuota masennustaustaa runsaasti. Lääkäri suostui nihkeästi. Seuraavalla käynnillä lääkäri kertoi, että lähete tuli bumerangina takaisin ja lääkehoito pitäisi nyt ensiksi siis aloittaa ja sen jälkeen katsoa uudelleen. 

Noh, lopputulos oli se, että lääkkeet jäivät hakematta ja minä ns. heitteille. Mihinkään yksityiseen ei ole varaa, joten apua en siis tule saamaan ellen suostu lääkkeitä ottamaan. Lääkäri vielä mainitsi, että saatetaan tehdä verikokeiden avulla tarkistus, että onko lääkkeet syöty ennen kuin lähete psyk.polille laitetaan. 

Tätä on Suomen terveydenhuolto nykyään. Lääkkeitä lääkkeitä lääkkeitä... Mihinkään terapihoihin ja tutkimuksiin ei enää ole varoja laittaa, ellei ole ihan kunnolla "sekaisin" tai kuolemankielissä.

Kyllä sen kaikki tietää että jos ihminen pystyy syömään terveellisesti ja iloisena tuolla liikkuu, niin ei ole masentunut.

Masentunut ei syö eikä liiku.

Masentunut on siellä kotona verhot kiinni, joko ei pääse ylös sängystä tai juopottelee jossain nurkassa. Ei maksa laskuja, ei lue postia, ei vastaa puhelimeen eikä ovikellon soittoon. Saattaa käydä töissä ja näyttää normaalilta työpäivän, sen jälkeen taas sinne piiloon ihan puolikuolleena toipumaan.

Sitten kun pääsee hiihtoladulle, tietää olevansa parantunut. Ja kun lohtusyöminen on appelsiini.

Saa tietysti neuvoa ja puoskaroida jos ei tiedä mistä on kysymys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten pitäisi vain ryhdistäytyä. Liikunta ja hyvä ruokavalio ovat hyvä startti.

Mitä sen jälkeen? Ajatella iloisia asioita? Huomata että päivä paistaa risukasaankin?

Niin just. Rakentaa itselleen päiväjärjestys, johon kuuluu peseytyminen, joka päivä pukeutuminen, joku tehtävä, säännöllinen ruokarytmi.

Totta helkutissa sitä maasentuu vain lisää jos vaan makaa peiton alla kun ei jaksa mitään. Tämä on myös haluamisasia, haluaako sieltä nousta vai ei.

Joo, laiskuutta joo. Normaali terve ihminen ei pysty makaamaan peiton alla koko päivää vaan haluaa nousta tekemään kaikkea kivaa.

Se epänormaalissa tilassa oleva, joka ei pysty, on sellaista, jota normaali ei pysty kuvittelemaan. Että huolehdi vain omista asioistasi.

Sana kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseä kyllä oikeasti alkaa ärsyttämään tämä systeemi ettei masentuneelle saa ehdottaa mitään, mikään ei toimi anyway, hyssytihys vaan pitäisi olla ja varoa kaikkea sanomista. Netti on täynnä palstoja ja vlogeja joissa kerrotaan mitä ei saa masentuneelle sanoa.

Mikä sitten parantaa ja auttaa? En saa yrittää auttaa koska siitä loukkaannutaan, en myöskään saa olla auttamatta koska sitten olen hirveä ihmispaska joka ei välitä.

Jokin tässä nyt mättää. Ruokavaliolla ja liikunnalla on merkityksensä. Nykyään vain tahtoo asia olla niin että mikään ei ole pakko ja on hyväksyttävää olla yrittämättä. Nyt on rajua tekstiä tiedän, mutta turhauttaa tämä ihmeellinen valitus johon ei kuitenkaan kelpaa neuvot eikä itse osata ratkaista mitään.

No asiahan nyt vain on ettet sinä henkilökohtaisesti pysty vakavasti masentunutta mitenkään varsinaisesti auttamaankaan.

Joskus ihmiset kaipaavat kuuntelijaa, eivät keittiöpsykologia joka yrittää keksiä äkkiratkaisuja ongelmiin jotka eivät hänen osaamistaan ole.

Tämä on mielenkiintoinen huomio, joka synnyttää hieman ristiriitaisiakin ajatuksia. Periaatteessa olen samaa mieltä.

Käytännössä, kun olen itse ollut pelkkänä kuuntelijana, olen huomannut, että se masentunut silti tuntuisi kaipaavan ja odottavan jotain neuvoa ja ongelmien korjaamiseen tähtäävää näkemystä tilanteeseensa (edit: enkä tarkoita nyt liikuntaa ja ravitsemuksen parantamista, vaan erilaisia tilanteenkorjausehdotuksia yleensä), se on sellainen rivien välistä tuleva odotus. Joskus vaikuttaa siis siltä, ettei se masentunut itsekään oikein tiedä, mitä hän toiselta odottaa.

Ehkä voisi kysyä keskustelun alussa: "kaipaatko kuuntelevaa korvaa vai ongelman ratkomista yhdessä?".

Minä en oikein osaa täysin sanoa kenen homma tämä on, mutta minua on auttanut vertaiskokemuksista lukeminen ja kuuleminen, se kun joku sanoittaa minun tunteeni ja saan sellaisen ahaa elämyksen. Joku joka osaa johdatella keskustelua menemättä liian henkilökohtaiseksi. Ja joku joka tarjoutuu auttamaan jossain vähäpätöisemmässä asiassa. Yleensä minua vaivaa näissä masennuskeskusteluissa se että hypätään heti ongelman keskiöön ja yritetään samantien ratkaista koko tilanne tässä ja nyt, eikä edetä yksi asia kerrallaan tai anneta asialle aikaa. Samoin myös se miten tartutaan sairaan ihmisen negatiivisiin puoliin tai asenteeseen sekä negatiivisiin asioihin ylipäätään siinä tilanteessa.

Itse näin lapsuusiästä lähtien eriasteisista masennusjaksoista kärsineenä ja pari kertaa niiden vuoksi osastolla olleena voin sanoa että kylläpä muuten liikunta ja sopiva ruokavalio edesauttaa jaksamista ja vähentää oireita huomattavasti, ainakin minulla. Oikeastaan nämä kaksi ovat tärkeimpiä asioita masennuksen ennaltaehkäisyyn. Puhumisen ja terapian lisäksi siis.

Kun taas (puhumattomuuden ohella) huono ruoka, liian harva ruokailuväli, liikunnan jääminen ja viinan kittaaminen pahentaa oireita potenssiin viisi ja siitä alkaa passivoitumisen kurimus jonka saa joskus katki. Jos käyttää lääkkeitä niin ssri/snri lääkkeet ei edes auta mitään jos samalla käyttää alkoholia. (Nykyään en käytä kumpakaan, lääkkeitä enkä viinaa, ennen meni kaksin käsin molempia)

Se on melko ohut marginaali milloin sinne masennukseen taas humpsahtaa, ja normi elämänrytmi liikuntoineen ja ruokailuineen jää. Onneksi mulla nämä jaksot kestää enää korkeintaan pari viikkoa kuukausien sijaan ja pääsen aina lopulta jollain tavalla jaloilleni. Mutta siihen jaloilleen pääsemiseen liittyy kunnollinen ruoka ja liikunta + lepo, aina.

Vierailija kirjoitti:

Itseä kyllä oikeasti alkaa ärsyttämään tämä systeemi ettei masentuneelle saa ehdottaa mitään, mikään ei toimi anyway, hyssytihys vaan pitäisi olla ja varoa kaikkea sanomista. Netti on täynnä palstoja ja vlogeja joissa kerrotaan mitä ei saa masentuneelle sanoa.

Mikä sitten parantaa ja auttaa? En saa yrittää auttaa koska siitä loukkaannutaan, en myöskään saa olla auttamatta koska sitten olen hirveä ihmispaska joka ei välitä.

Jokin tässä nyt mättää. Ruokavaliolla ja liikunnalla on merkityksensä. Nykyään vain tahtoo asia olla niin että mikään ei ole pakko ja on hyväksyttävää olla yrittämättä. Nyt on rajua tekstiä tiedän, mutta turhauttaa tämä ihmeellinen valitus johon ei kuitenkaan kelpaa neuvot eikä itse osata ratkaista mitään.

Mua kans ärsyttää se että masentuneelle saa sanoa ihan mitä tahansa vaikka itsellä ei ole mitään kokemusta masennuksesta tai sen hoidosta. Jatkuvasti saa kuulla : oletsä ikinä kokeillut tällaista hengitystä/luontaistuotetta/kävellä ja kuunnella samanaikaisesti lintuja jne. Masennusta takana useampi vuosikymmen joten kyllä tässä on kokeiltu kaikki hengitys/rentoutus/mindfullnessjutut läpi ja kahlattua useampi kirjakin aiheesta ja olenkin niistä poiminut itselleni toimivat. Ihan kuin olisin idiootti joka ei osaa itse hakea mistään apua tai kokeilla luontaistuotteita ja harjoituksia ja luontaishoitoja. Joillakin ihmisillä tuntuu olevan varma mielipide siitä että mitä masentuneen tulisi tehdä, vuokrata viljelypalsta niin sillä se masennus lähtee! Fyysinen työ, mene luomaan lumia tms! Sitten syyllistetään masentunutta joka ei jaksa tehdä mitä henkilö käskee että oma vikasi sitten kun et parane kun et tee niin kuin minä sanon. Jos alkaisin tekemään kaiken mitä muut ihmiset käskevät tekemään niin vuorokaudessa ei tunnit riittäisi. Terapiassa olen oppinut pitämään omia rajojani, ja nyt en enää viihdy näiden ihmisten seurassa jotka ovat tietävinään varmasti mitä muiden ihmisten tulisi tehdä ja puuttuvat toisten ihmisten tekemisiin jatkuvasti.

Itsellä siis vaikean masennuksen lisäksi ahdistus, unettomuus ja ptsd. Traumaattisia tapahtumia menneisyydessä useampia.

Sellainen jolla elämä on ollut tasaista esimerkiksi kukaan läheinen ei ole kuollut onnettomuudessa tai perheessä ei ole ollut alkoholismia tai vastaavaa ei oikein mielestäni ymmärrä tilannettani ja kaikki neuvot tuntuvat lapsellisilta.

Eniten kaipaan keskusteluseuraa, en kaipaa neuvoja tai apua. Olen hoidon piirissä ja saan sieltä apua kyllä, ystäviä en tarvitse hoitohenkilökunnaksi. Se riittää että on kaverina ja tehdään asioita niin kuin normaalisti. En valita, en puhu masennuksesta ystävilleni kuin sen verran että en yritä asiaa peitelläkään. Eräs ystäväni vaan kääntää aina puheen masennukseeni ja yrittää neuvoa kaikenlaista mitä minun pitäisi tehdä hänen mielestään. Sinun pitäisi käsitellä se ja se asia, sinun pitäisi kävellä ja hengittää näin. Itse kaipaisin pientä hengähdystaukoa masennuksestani enkä jaksaisi siitä jauhaa alati. Olen ihminen ja ystävä, en pelkkä masennus!

Minulle ei koskaan anneta neuvoa liikkua ja syödä terveellisesti. Päinvastoin, siitä moititaan, koska harrastan liikuntaa niin ihmiset sanovat että en ole oikeasti masentunut koska jaksan harrastaa liikuntaa. Myös ollessani sairaslomalla yritän harrastaa liikuntaa, siitäpä on sitten hyvä puhua selän takana että miksi on sairaslomalla jos pystyy liikkumaan. Mutta on hyvin eri asia olla päivässä 8-13 tuntia stressaavassa työssä asiakkaiden kanssa kuin tunti päivässä letkeällä salsatunnilla tai metsäkävelyllä. Varmaan tajuatte kumpi on terapeuttisempaa ja antaa paremmat unet.

Terveellisestä ruokavaliosta olen ollut kiinnostunut 30 vuotta ja varmasti tiedän ravinnosta enemmän kuin kukaan tuttavapiiristäni, minä olen se jolta kysellään vinkkejä terveysruoasta. Toisaalta ne jotka puhuvat minusta ilkeästi pääsevät tässäkin ilkkumaan: siinä se nähdään vaikka kuinka terveellisesti yrittäisi syödä niin silti sairastuu.

Yksi tärkein minä juuri sinä ihmisenä ja läheisenä voit masentuneen hyväksi tehdä on olla ajattelematta hänestä pahaa tai kuinka masennus on hänen omaa syytään. Tämä asenne masentaa masentunutta entisestään. Ja tämä asenne välittyy sinusta vaikka et sitä ihan suoraan sanokaan.

Vierailija kirjoitti:

Itse näin lapsuusiästä lähtien eriasteisista masennusjaksoista kärsineenä ja pari kertaa niiden vuoksi osastolla olleena voin sanoa että kylläpä muuten liikunta ja sopiva ruokavalio edesauttaa jaksamista ja vähentää oireita huomattavasti, ainakin minulla. Oikeastaan nämä kaksi ovat tärkeimpiä asioita masennuksen ennaltaehkäisyyn. Puhumisen ja terapian lisäksi siis.

Kun taas (puhumattomuuden ohella) huono ruoka, liian harva ruokailuväli, liikunnan jääminen ja viinan kittaaminen pahentaa oireita potenssiin viisi ja siitä alkaa passivoitumisen kurimus jonka saa joskus katki. Jos käyttää lääkkeitä niin ssri/snri lääkkeet ei edes auta mitään jos samalla käyttää alkoholia. (Nykyään en käytä kumpakaan, lääkkeitä enkä viinaa, ennen meni kaksin käsin molempia)

Se on melko ohut marginaali milloin sinne masennukseen taas humpsahtaa, ja normi elämänrytmi liikuntoineen ja ruokailuineen jää. Onneksi mulla nämä jaksot kestää enää korkeintaan pari viikkoa kuukausien sijaan ja pääsen aina lopulta jollain tavalla jaloilleni. Mutta siihen jaloilleen pääsemiseen liittyy kunnollinen ruoka ja liikunta + lepo, aina.

Olin tuollaisessa huonossa kierteessä, jonka sain katkaistua lähtemällä yksityisklinikalle, jossa ihan ensimmäiseksi laitettiin ruokavalio kuntoon ja fysioterapeutin avulla aloitettiin kevyet liikuntaharjoitukset. Lisäksi oli puheterapiaa noin kolme tuntia päivässä ja kaikenlaista muuta terapiaa Jo noin viiden viikon kuluttua, aloin olla ihan eri ihminen. Asuin tuolloin ulkomailla. Lääkitystä ei edes ehdotettu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse näin lapsuusiästä lähtien eriasteisista masennusjaksoista kärsineenä ja pari kertaa niiden vuoksi osastolla olleena voin sanoa että kylläpä muuten liikunta ja sopiva ruokavalio edesauttaa jaksamista ja vähentää oireita huomattavasti, ainakin minulla. Oikeastaan nämä kaksi ovat tärkeimpiä asioita masennuksen ennaltaehkäisyyn. Puhumisen ja terapian lisäksi siis.

Kun taas (puhumattomuuden ohella) huono ruoka, liian harva ruokailuväli, liikunnan jääminen ja viinan kittaaminen pahentaa oireita potenssiin viisi ja siitä alkaa passivoitumisen kurimus jonka saa joskus katki. Jos käyttää lääkkeitä niin ssri/snri lääkkeet ei edes auta mitään jos samalla käyttää alkoholia. (Nykyään en käytä kumpakaan, lääkkeitä enkä viinaa, ennen meni kaksin käsin molempia)

Se on melko ohut marginaali milloin sinne masennukseen taas humpsahtaa, ja normi elämänrytmi liikuntoineen ja ruokailuineen jää. Onneksi mulla nämä jaksot kestää enää korkeintaan pari viikkoa kuukausien sijaan ja pääsen aina lopulta jollain tavalla jaloilleni. Mutta siihen jaloilleen pääsemiseen liittyy kunnollinen ruoka ja liikunta + lepo, aina.

Olin tuollaisessa huonossa kierteessä, jonka sain katkaistua lähtemällä yksityisklinikalle, jossa ihan ensimmäiseksi laitettiin ruokavalio kuntoon ja fysioterapeutin avulla aloitettiin kevyet liikuntaharjoitukset. Lisäksi oli puheterapiaa noin kolme tuntia päivässä ja kaikenlaista muuta terapiaa Jo noin viiden viikon kuluttua, aloin olla ihan eri ihminen. Asuin tuolloin ulkomailla. Lääkitystä ei edes ehdotettu. 

Tarkoitin tuolla puheterapialla keskustelua psykologien kanssa. Hieman väärä ilmaisu.