Lue keskustelun säännöt.
Outo tilanne: Ystävä tuli äidiksi ja alkoi pommittaa minua lastensa kuvilla. Kun en jaksanut enää vastata ihailevin kommentein, hän lakkasi vastaamasta minun viesteihini....
06.03.2018 |
Ensin tuli joka välissä ensimmäisen lapsen kuvia, näitä vielä vilpittömästi jaksoin kehua. Sitten tuli toinen lapsi ja hirvittävä kuvapommituskin tuplaantui. En enää jaksanut/ehtinyt joka välissä kehua miten söpö onkaan Jenna-Jaakoppi ja voi vitsi miten ihana on Mika-Elisabeth! 😕 (Kun ei ne edes niin ihania ole....)
Niin sitten kävi ettei ko ystävä vastaa enää viesteihini. Ihan muutaman sanan voi joskus laittaa, mutta selkeästi on loukkaantunut.
Hei, mikähän on homman nimi? Oonko nyt jotenkin sokea jollekin? Ja miksi jotkut naiset alkavat elää täysin lastensa kautta ja menettävät oman identiteettinsä ja minänsä jonnekin?
Olen itsekin äiti lähes aikuisille lapsille, mutta nyt on tilanne jota en ymmärrä. Ystäväkö EI voi olla jos ei enää niin piittaa pikkulapsista?
Mielipiteitä? Kokemuksia? Outo tilanne enkä tiedä miten edetä. 😯😯😯
Kommentit (34)
En mäkään jaksaisi tulvaan kuvia vastata, ihan ymmärrettävää. No, hänelle olivat kuitenkin tärkeitä, joten minkäs teet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole vielä itse äiti, mutta voisin kuvitella äitiyden olevan niin tärkeä ja moniulotteinen tehtävä, että naisen muuttuminen on luonnonlaki. Olen itse nyt 26v ja omassa kaveripiirissä ne, joiden lapset alkavat olla leikki-iässä, ovat alkaneet palautua äitiyden hyökyaallostaan. Olihan se ikävää, kun raskausajasta alkaen kaverit eivät muusta puhuneetkaan kuin vaivoistaan ja kärsimyksistään, mutta en usko, että jälkeläiset voisivat kauhean hyvin, jos nainen ei "äitiytyisi". Itse sinnittelin orastavaa yksinäisyyttäni ajattelemalla, että pieni toukka tarvitsee äitiään enemmän kuin minä ystävääni.
Luulen, että kaverisi ja sinun elämät ja mielenkiinnon kohteet ovat niin erilaisia, ettei toisen puheet enää kiinnosta. Mutta odota vaan, kyllä se äitiytyminen vakiintuu paikoilleen, kun tenavat kasvaa ja äiti alkaa kaipaamaan taas palasia vanhasta elämästään. :)
Vierailija kirjoitti:
No todella outoa ja kiusallista tollainen kuvapommitus, mutta eikö ole ihan luonnollista, ettei hän sitten vastaa sinunkaan viesteihisi? Olet tehnyt selväksi, ettei hänen juttunsa kiinnosta sinua (minkä ymmärrän kyllä), niin miksi odotat häneltä aktiivisuutta sinun juttuihisi? Taisitte vain kasvaa erillenne.
Niinhän me tosiaan taidettiin tehdä. 😞 Kiinnostuksen kohteet olivat ennen samat, enää ei ole oikein mitään yhteistä. Ja kyllähän kaikkeen muuhun otan kantaa, mutta niitä kuvia en enää jaksanut. 😉 No, tilanteet muuttuvat ja joskus se erottaa ihmisiä.
Ap
No oisit voinut vaikka perjantaisin laittaa viestin kollektiivisesti kuvat kuitatuksi. "Heippa! Teillä näyttää olleen taas vauhdikas/ tapahtumarikas/ veikeä viikko, kiva kun jaksat ikuistaa lasten touhuja. Mitä sinulle itsellesi kuuluu?"
Vierailija kirjoitti:
En ole vielä itse äiti, mutta voisin kuvitella äitiyden olevan niin tärkeä ja moniulotteinen tehtävä, että naisen muuttuminen on luonnonlaki. Olen itse nyt 26v ja omassa kaveripiirissä ne, joiden lapset alkavat olla leikki-iässä, ovat alkaneet palautua äitiyden hyökyaallostaan. Olihan se ikävää, kun raskausajasta alkaen kaverit eivät muusta puhuneetkaan kuin vaivoistaan ja kärsimyksistään, mutta en usko, että jälkeläiset voisivat kauhean hyvin, jos nainen ei "äitiytyisi". Itse sinnittelin orastavaa yksinäisyyttäni ajattelemalla, että pieni toukka tarvitsee äitiään enemmän kuin minä ystävääni.
Luulen, että kaverisi ja sinun elämät ja mielenkiinnon kohteet ovat niin erilaisia, ettei toisen puheet enää kiinnosta. Mutta odota vaan, kyllä se äitiytyminen vakiintuu paikoilleen, kun tenavat kasvaa ja äiti alkaa kaipaamaan taas palasia vanhasta elämästään. :)
Oi ihana ja kypsä vastaus! ❤
Olen tosiaan äiti itsekin, mutta siitä huolimatta säilytin omankin itsenäisyyteni enkä alannut täysin lasteni kautta elämään. Säilytin elämässäni muutakin sisältöä.
Miettinyt olen tuotakin että EHKÄ tilanne on toinen kun hänenkin lapsensa kasvavat, mutta voi olla että siinä vaiheessa ollaan kasvettu liikaa erillemme. No, elämä on. 🌸
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No oisit voinut vaikka perjantaisin laittaa viestin kollektiivisesti kuvat kuitatuksi. "Heippa! Teillä näyttää olleen taas vauhdikas/ tapahtumarikas/ veikeä viikko, kiva kun jaksat ikuistaa lasten touhuja. Mitä sinulle itsellesi kuuluu?"
❤😊
Ap
Oletteko lähinnä someystäviä, jotka tapaavat vain somessa?
Itselläni ei ole FB tai instaprofiilia.... ei innosta ladata omia/perheen kuvia eikä katsella muiden kuvia 24/7... ja kommentoida 😁 ja analysoida saatujen kommenttien ja sydämien määriä 😂 ...
Monella on someilu karannut käsistä. Olimme katsomassa kesäteatterissa Heinähattua ja Vilttitossua, kun edessä istunut äiti lähinnä pakotti pientä poikaansa kuvaan, lapset kädet kasvoilla ja ilme ärtyneenä... ei olisi halunnut, mutta kun äiti tarvitsi somepäivityksen 😨
Todellisuus on usein kovin erilaista ja arkista, kuin ne somen kiiltokuvat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletteko lähinnä someystäviä, jotka tapaavat vain somessa?
Itselläni ei ole FB tai instaprofiilia.... ei innosta ladata omia/perheen kuvia eikä katsella muiden kuvia 24/7... ja kommentoida 😁 ja analysoida saatujen kommenttien ja sydämien määriä 😂 ...
Monella on someilu karannut käsistä. Olimme katsomassa kesäteatterissa Heinähattua ja Vilttitossua, kun edessä istunut äiti lähinnä pakotti pientä poikaansa kuvaan, lapset kädet kasvoilla ja ilme ärtyneenä... ei olisi halunnut, mutta kun äiti tarvitsi somepäivityksen 😨
Todellisuus on usein kovin erilaista ja arkista, kuin ne somen kiiltokuvat.
En ole Facebookissa, mutta voisin kuvitella että sielläkin on tämän ystävän profiili täynnä lasten kuvia ja päivityksiä näistä.
Ap
Itse olen ratkaissut tämän ongelman siten, että sanon ihan suoraan etten ole kiinnostunut lapsijutuista. Tiedän, että se loukkaa, mutta kun olen kohteliaalla käytöksellä päätynyt aina siihen, että toinen osapuoli kertoo innoissaan kaiken elämästään, ja minä sitten teeskentelen että kiinnostaa, koska muu olisi epäkohteliasta. Eihän sekään nyt oikein voi olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole vielä itse äiti, mutta voisin kuvitella äitiyden olevan niin tärkeä ja moniulotteinen tehtävä, että naisen muuttuminen on luonnonlaki. Olen itse nyt 26v ja omassa kaveripiirissä ne, joiden lapset alkavat olla leikki-iässä, ovat alkaneet palautua äitiyden hyökyaallostaan. Olihan se ikävää, kun raskausajasta alkaen kaverit eivät muusta puhuneetkaan kuin vaivoistaan ja kärsimyksistään, mutta en usko, että jälkeläiset voisivat kauhean hyvin, jos nainen ei "äitiytyisi". Itse sinnittelin orastavaa yksinäisyyttäni ajattelemalla, että pieni toukka tarvitsee äitiään enemmän kuin minä ystävääni.
Luulen, että kaverisi ja sinun elämät ja mielenkiinnon kohteet ovat niin erilaisia, ettei toisen puheet enää kiinnosta. Mutta odota vaan, kyllä se äitiytyminen vakiintuu paikoilleen, kun tenavat kasvaa ja äiti alkaa kaipaamaan taas palasia vanhasta elämästään. :)
Oi, olet ihanan viisas ja kypsä ihminen. Hatunnosto täältä. T: äiti 4:lle, iät 7v - 23v
Hmm mä olen aika sitoutunut äiti, siis esimerkiksi siihen nähden kuinka pitkään olen ollut kotona, imettänyt, kuinka paljon lapset ovat olleet hoidossa jne. Oma elämä on ollut jossain määrin pysähdyksissä esimerkiksi sen suhteen, kuinka paljon olen harrastanut kodin ulkopuolella.
Siltikään minulla ei ole ollut vaikeuksia ymmärtää, että ystävien kanssa keskustellaan muistakin asioista kuin lapsista ja ystävät eivät välttämättä jaksa mitään jatkuvia kuvatulvia lapsesta. Olen myös ymmärtänyt, että sitoutuminen lapsiin ei tarkoita sitä, että lapset olisivat jollain tavalla itseni jatke. Toisaalta olen elänyt sitä lapsiarkea kuitenkin niin, että olen olettanut että ystävät ymmärtävät että jossain määrissä muutun, minulla ei ole välttämättä niin paljon kerrottavaa omista jutuista kuin muilla jne.
Mitä kuitenkin kuviin tulee, niin en ole edes viikottain laittanut kuvia lapsistani sukulaisille ja kummeille. Hyvä kun kerran pari kuussa. Mielestäni lapsillakin on oikeus yksityisyyteen, eikä perhearjen elämisen täydy olla perhearjen näyttämistä muille. Että siinä mielessä ymmärrän enemmän sinua kuin ystävääsi. Itse ajattelen että tuollaiseen käytökseen liittyy ehkä jollain tapaa itsetunto-ongelmat, lapset nähdään itsensä jatkeena eikä niinkään erillisinä yksilöinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hmm mä olen aika sitoutunut äiti, siis esimerkiksi siihen nähden kuinka pitkään olen ollut kotona, imettänyt, kuinka paljon lapset ovat olleet hoidossa jne. Oma elämä on ollut jossain määrin pysähdyksissä esimerkiksi sen suhteen, kuinka paljon olen harrastanut kodin ulkopuolella.
Siltikään minulla ei ole ollut vaikeuksia ymmärtää, että ystävien kanssa keskustellaan muistakin asioista kuin lapsista ja ystävät eivät välttämättä jaksa mitään jatkuvia kuvatulvia lapsesta. Olen myös ymmärtänyt, että sitoutuminen lapsiin ei tarkoita sitä, että lapset olisivat jollain tavalla itseni jatke. Toisaalta olen elänyt sitä lapsiarkea kuitenkin niin, että olen olettanut että ystävät ymmärtävät että jossain määrissä muutun, minulla ei ole välttämättä niin paljon kerrottavaa omista jutuista kuin muilla jne.
Mitä kuitenkin kuviin tulee, niin en ole edes viikottain laittanut kuvia lapsistani sukulaisille ja kummeille. Hyvä kun kerran pari kuussa. Mielestäni lapsillakin on oikeus yksityisyyteen, eikä perhearjen elämisen täydy olla perhearjen näyttämistä muille. Että siinä mielessä ymmärrän enemmän sinua kuin ystävääsi. Itse ajattelen että tuollaiseen käytökseen liittyy ehkä jollain tapaa itsetunto-ongelmat, lapset nähdään itsensä jatkeena eikä niinkään erillisinä yksilöinä.
Hyvä vastaus. Kutakuinkin näin minäkin ajattelen ja olenkin miettinyt että ehkä kyseessä tosiaan ON äidin itsetunto-ongelmat ja kalastelee lastensa kautta kehuja? Kyseessä nimittäin on nainen jolla on todella matala itsetunto, minulla taas ei ole, joten voi tosiaan olla että joku tällainen taustalla on.
Joku tuossa jo kertoikin että itse sanoo suoraan, että lapsijutut ei niin innosta, mutta tämän ko. äidin itsetunnon vuoksi en niin ehkä mene sanomaan...vähän olen vihjaillut kuitenkin.
Ihmeen asiallisia vastauksia olen saanut, kiitos teille!
Ap
Hyvinkin yleistä tuntuu olevan että naisten ystävyyteen tulee ongelmia kun lapsia hankitaan, varsinkin jos toinen on aivan erilaisessa elämäntilanteessa. Hänen elämänsä ei muutu millään tavalla, mutta sen joka niitä lapsia hankkii, elämä mullistuu täysin ja siinä tahtoo sitten "vanha elämä jäädä taakse". Tästä on ollut paljon keskustelua viime aikoina:
http://www.iltalehti.fi/tosielamaa/201803022200783181_ir.shtml
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvinkin yleistä tuntuu olevan että naisten ystävyyteen tulee ongelmia kun lapsia hankitaan, varsinkin jos toinen on aivan erilaisessa elämäntilanteessa. Hänen elämänsä ei muutu millään tavalla, mutta sen joka niitä lapsia hankkii, elämä mullistuu täysin ja siinä tahtoo sitten "vanha elämä jäädä taakse". Tästä on ollut paljon keskustelua viime aikoina:
http://www.iltalehti.fi/tosielamaa/201803022200783181_ir.shtml
No näinhän se on. Jompikumpi ystävistä jää monesti ns. lehdellä soittelemaan. Ei miehillä ole tämmöistä. Eikä varmaan niillä ystävyksillä jotka ovat samassa vauva-/taaperotilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
En ole vielä itse äiti, mutta voisin kuvitella äitiyden olevan niin tärkeä ja moniulotteinen tehtävä, että naisen muuttuminen on luonnonlaki. Olen itse nyt 26v ja omassa kaveripiirissä ne, joiden lapset alkavat olla leikki-iässä, ovat alkaneet palautua äitiyden hyökyaallostaan. Olihan se ikävää, kun raskausajasta alkaen kaverit eivät muusta puhuneetkaan kuin vaivoistaan ja kärsimyksistään, mutta en usko, että jälkeläiset voisivat kauhean hyvin, jos nainen ei "äitiytyisi". Itse sinnittelin orastavaa yksinäisyyttäni ajattelemalla, että pieni toukka tarvitsee äitiään enemmän kuin minä ystävääni.
Luulen, että kaverisi ja sinun elämät ja mielenkiinnon kohteet ovat niin erilaisia, ettei toisen puheet enää kiinnosta. Mutta odota vaan, kyllä se äitiytyminen vakiintuu paikoilleen, kun tenavat kasvaa ja äiti alkaa kaipaamaan taas palasia vanhasta elämästään. :)
No ap on itse äiti, eikä ole muuttunut lastensa kuvilla häiriköiväksi sarjapommittajaksi, vaan voi jutella muistakin aiheista kuin lapsistaan.
Vierailija kirjoitti:
Hmm mä olen aika sitoutunut äiti, siis esimerkiksi siihen nähden kuinka pitkään olen ollut kotona, imettänyt, kuinka paljon lapset ovat olleet hoidossa jne. Oma elämä on ollut jossain määrin pysähdyksissä esimerkiksi sen suhteen, kuinka paljon olen harrastanut kodin ulkopuolella.
Siltikään minulla ei ole ollut vaikeuksia ymmärtää, että ystävien kanssa keskustellaan muistakin asioista kuin lapsista ja ystävät eivät välttämättä jaksa mitään jatkuvia kuvatulvia lapsesta. Olen myös ymmärtänyt, että sitoutuminen lapsiin ei tarkoita sitä, että lapset olisivat jollain tavalla itseni jatke. Toisaalta olen elänyt sitä lapsiarkea kuitenkin niin, että olen olettanut että ystävät ymmärtävät että jossain määrissä muutun, minulla ei ole välttämättä niin paljon kerrottavaa omista jutuista kuin muilla jne.
Mitä kuitenkin kuviin tulee, niin en ole edes viikottain laittanut kuvia lapsistani sukulaisille ja kummeille. Hyvä kun kerran pari kuussa. Mielestäni lapsillakin on oikeus yksityisyyteen, eikä perhearjen elämisen täydy olla perhearjen näyttämistä muille. Että siinä mielessä ymmärrän enemmän sinua kuin ystävääsi. Itse ajattelen että tuollaiseen käytökseen liittyy ehkä jollain tapaa itsetunto-ongelmat, lapset nähdään itsensä jatkeena eikä niinkään erillisinä yksilöinä.
Kiitos! Ihanan kypsä vastaus äidiltä! Tosiaan ystävyyssuhteiden pitää olla vastavuoroisia. Lapseton tai ystävä, jolla on jo vanhempia lapsia, jaksaa kuunnella ja osallistua vauvajuttuihin, jos vastaavasti tuore äiti osoittaa kiinnostusta lapsettoman tai ystävän, jolla on aikuisia lapsia, juttuihin. En ymmärrä vaatimusta siitä, että tällainen yksipuolinen ystävyys on sallittua ja hyväksyttyä, jossa toista pommitetaan kyllä omilla asioilla, mutta ei haluta löytää tasapainoa, jossa molemmat kokevat olevansa arvostettuja ystävyyssuhteessa. Jos pommittaa jatkuvalla syötöllä vain omia uutisiaan toiselle, eikä anna tilaa vastavuoroisuuteen, jotta ystäväkin kokisi asioidensa kiinnostavan, niin totta kai se ystävä jossakin vaiheessa väsyy eikä jaksa vastailla niihin pommituksiin. Pommittajan pitää silloin mennä itseensä ja seuraavassa viestissä kysyä vaihteeksi toisen kuulumisia.
Vierailija kirjoitti:
Hyvinkin yleistä tuntuu olevan että naisten ystävyyteen tulee ongelmia kun lapsia hankitaan, varsinkin jos toinen on aivan erilaisessa elämäntilanteessa. Hänen elämänsä ei muutu millään tavalla, mutta sen joka niitä lapsia hankkii, elämä mullistuu täysin ja siinä tahtoo sitten "vanha elämä jäädä taakse". Tästä on ollut paljon keskustelua viime aikoina:
http://www.iltalehti.fi/tosielamaa/201803022200783181_ir.shtml
Valitettavasti näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole vielä itse äiti, mutta voisin kuvitella äitiyden olevan niin tärkeä ja moniulotteinen tehtävä, että naisen muuttuminen on luonnonlaki. Olen itse nyt 26v ja omassa kaveripiirissä ne, joiden lapset alkavat olla leikki-iässä, ovat alkaneet palautua äitiyden hyökyaallostaan. Olihan se ikävää, kun raskausajasta alkaen kaverit eivät muusta puhuneetkaan kuin vaivoistaan ja kärsimyksistään, mutta en usko, että jälkeläiset voisivat kauhean hyvin, jos nainen ei "äitiytyisi". Itse sinnittelin orastavaa yksinäisyyttäni ajattelemalla, että pieni toukka tarvitsee äitiään enemmän kuin minä ystävääni.
Luulen, että kaverisi ja sinun elämät ja mielenkiinnon kohteet ovat niin erilaisia, ettei toisen puheet enää kiinnosta. Mutta odota vaan, kyllä se äitiytyminen vakiintuu paikoilleen, kun tenavat kasvaa ja äiti alkaa kaipaamaan taas palasia vanhasta elämästään. :)
No ap on itse äiti, eikä ole muuttunut lastensa kuvilla häiriköiväksi sarjapommittajaksi, vaan voi jutella muistakin aiheista kuin lapsistaan.
Niin joo, silloin kun omat lapset olivat pieniä niin olihan se ihanaa vähän irtautua heistä välillä ja käydä vaikka lenkillä ystävän kanssa. Ja tosiaan nautin siitä että sain jutella toisen aikuisen kanssa aikuisten asioita. Tietenkin lapsiakin puheissa sivuttiin, mutta en ole heistä koskaan tahtonut tauotta puhua tai heidän kuvillaan ketään tukahduttaa. Olisihan se nyt aika hupaisaa jos alkaisin vastavuoroisesti lähettää ystävälleni kuvia aikuisista lapsistani. Apua. 🙈🙊 Heh.
On elämä lasten kanssa ja myös elämä ilman heitä. Jotenkin olen aina tykännyt pitää balanssin kaikkien asioiden kesken. ✌
Ap
Eikö kenelläkään muuten ole kokemusta tällaisesta? Tai oletko itse lastesi kuvilla pommittaja?
Ap
No todella outoa ja kiusallista tollainen kuvapommitus, mutta eikö ole ihan luonnollista, ettei hän sitten vastaa sinunkaan viesteihisi? Olet tehnyt selväksi, ettei hänen juttunsa kiinnosta sinua (minkä ymmärrän kyllä), niin miksi odotat häneltä aktiivisuutta sinun juttuihisi? Taisitte vain kasvaa erillenne.