Paljonko nukutte yössä?
Hesarin jutussa kerrottiin, että ihminen nukkuu nykyään tunnin vähemmän kuin 70-luvulla.
Itse nukun joka yö vähintään kahdeksan tuntia - viime yönä jopa yhdeksän. (Saunan jälkeen väsytti niin menin jo yhdeksältä nukkumaan, herätäkseni kuudelta.) Herään joka aamu virkeänä ja reippaana, en nuku päiväunia.
Miten teillä nukutaan? Pärjäättekö nukkumillanne tunneilla, vai oletteko koko ajan väsyneitä? Nukutteko päiväunia, ja mikä vaikutus näillä on yleiseen vireystasoon? Haluaisitteko nukkua enemmän, jos, niin miksi ette nuku?
Kommentit (24)
Nukun keskimäärin seitsemän tuntia yössä. Se on ihanteellinen ja riittävä. En herää pirteänä peipposena ikinä mutta piristyn nopeasti. Päikkäreitä nukun lähinnä joskus viikonloppuisin/lomilla jos sattuu mukavasti ramaisemaan hyvän kirjan ääressä tai ruuan jälkeen.
Arkisin usein vaan 6 h, viikonloppuisin 7-9 h. Tunnen oloni näillä nukkumisilla etupäässä virkeäksi.
Viikolla 10 h, viikonloppuisin n 15 h (olen masentunut jonka takia nukun liikaa, tiedän).
Nukun vähän pätkissä, mutta kuitenkin 8-10 h/yö.
Tarvitsen unta min. 8 h keskimäärin, vaikka/koska olen jo 47-vuotias.
Mä rakastan nukkua 12h ja sitä ennen yleens' en pääse ylös :( Harmittaa liika nukkuminen, mutta en pysty nukkumaan vähemmän.
Edellisessä työpaikassa piti mennä töihin seitsemäksi ja joskus kuudeksi, joten yöunet jäivät aina liian lyhyeksi, eli noin 7 tuntiin. Nykyisin kun on liukuva työaika, nukun keskimäärin 8 tuntia ja herään ilman kelloa.
Arkisin nukun 7-8 tuntia päivästä riippuen. Eli nukkumaan aina noin 23, yhtenä aamunä herään 06.00, kahtena aamuna 06.30 ja kahtena aamuna 07.00. Viikonloppuisin nukun pitemmät yöunet, menen silloinkin nukkumaan klo 23 mutta lauantaina herään 07.30. Sunnuntaina ei herätyskello soi, ja silloin nukun aina vähintään yhdeksään eli kymmenen tuntia. Joskus on mennyt jopa yhteentoista jos olen viikolla nukkunut huonosti.
Nämä unet ovat minulle riittävät, tunnen oloni enimmäkseen pirteäksi. Päiväunia en nuku ikinä, minulle on aina tullut niistä huono olo ja tuntuu että koko loppupäivän olo on täysin outo ja vetämätön. Olen ollut tällainen jo nuoresta asti päiväunien suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Arkisin nukun 7-8 tuntia päivästä riippuen. Eli nukkumaan aina noin 23, yhtenä aamunä herään 06.00, kahtena aamuna 06.30 ja kahtena aamuna 07.00. Viikonloppuisin nukun pitemmät yöunet, menen silloinkin nukkumaan klo 23 mutta lauantaina herään 07.30. Sunnuntaina ei herätyskello soi, ja silloin nukun aina vähintään yhdeksään eli kymmenen tuntia. Joskus on mennyt jopa yhteentoista jos olen viikolla nukkunut huonosti.
Nämä unet ovat minulle riittävät, tunnen oloni enimmäkseen pirteäksi. Päiväunia en nuku ikinä, minulle on aina tullut niistä huono olo ja tuntuu että koko loppupäivän olo on täysin outo ja vetämätön. Olen ollut tällainen jo nuoresta asti päiväunien suhteen.
Mulla sama, ollut jo ihan nuoresta asti myös. Tulee ikäänkuin semmoinen olo, kuin olisi krapulassa! Sen takia satsaan mieluummin kunnon yöuniin.
Ennen nukuin vuosia vaan 5 tunnin unia koska herätys oli 5ltä aamulla ja en saanut edes päikkäreitä nukuttua ja illalla ei silti väsyttäny normaaliin aikaan. Joskus väsymys nousi niin että yhtäkkiä nukuin 20 tai melkein vuorokauden putkeen.
Nyt uusi työpaikka ja ajat. Nukun n.12h joka yö. Nukahdan 2yöllä ja herään n.13jälkeen.
Ite nukun 6-7 tuntia ja lapset (8 & 10 vuotta) 7-8 tuntia.
Meen nukkumaan kahelta (yöllä) ja herään kasilta.
pärjään 7-9 tunnin unilla, yli tai ali alkaa tökkimään.
6-7 tuntia. En pääse sängystä ylös, jos nukun yli 7 tuntia.
Aika hyvin kun lopetti tuon tupakoinnin.
Vierailija kirjoitti:
Ite nukun 6-7 tuntia ja lapset (8 & 10 vuotta) 7-8 tuntia.
Liian vähän lapset nukkuvat!
Viikolla yleensä 6-8 tuntia. Viikonloppuisin 9-11. Yhdeksän tuntia on todellinen unentarpeeni. Viikolla en vaan malta mennä ajoissa nukkumaan. Olen iltavirkku. Kaikki hyvät ideat, jotka pitää tietenkin heti toteuttaa tai ainakin tutkia, syntyy just näihin aikoihin, kun pitäisi mennä nukkumaan. Aamulla sitten kaduttaa ja kiukuttaakin. Luonnollinen unessaoloaikani olisi ehkäpä klo 03-12.
Päikkäreitä vältän viimeiseen asti, kun vuorokausirytmi menee sekaisin niin helposti.
Vierailija kirjoitti:
Arkena 5-7 h yössä.
Ja siis kyllä pärjään näillä unilla. En nuku päikkäreitä (en vaan saa unta päivällä). Viikonloppuisin yritän nukkua enemmän, 7-10 h.
Pärjään nukkumillani tunneilla. Nukun yleensä 6-8 tuntia, mutta joskus 12. Saatan nukkua iltapäiväunetkin. Minulla ei ole koskaan ollut nukkumisvaikeuksia, mutta olen ilta-yökukkuja. Ilta on luovinta aikaa. Jaksan herätä klo 7 hyvin, mutta mieluummin klo 8. Joskus, jos nukahtamishetki mene ohi yöllä, niin saatan nukkua jopa vain 3-4 tuntia, mutta tämä ei ole ongelma, vaan oma valinta. Ajatukseni pyörivät silloin liian vilkkaina, enkä vain malta nukahtaa. Tasapainotan univelan pois sitten iltapäivällä. Minulla on vaikeuksia pysyä hereillä vain non klo 4-5 yöllä, joten en aio ottaa kolmivuorotyötä ikinä itselleni! Nukun ilman heräilyä. Kun lapset olivat pieniä, oli uneni katkonaista ja silloin väsytti.