Ajatteletko, että ihmisen tulisi aina kehittyä, mennä eteenpäin, opiskella lisää, tulla viisaammaksi? Olla ikuinen oppija?

Ihminen joka ei  opi ja kehity, on kuin tunkkainen seisova vesi.

Ei elämän ole pakko olla työorientoitunutta.

Ehdottomasti. Henkinen kehitys, halu tulla paremmaksi itsekseen on tärkeää itselle ja lähipiirille. Työssä pitää tietenkin myös kehittää itseään, että pysyy muutoksen mukana ja etenee.

Ei sen ole pakko olla opiskelua sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta olen tyytyväinen siitä, että kehityn ihmisenä jatkuvasti. Elämä ei vain karaise vaan opettaa myös.

Vierailija kirjoitti:

Ei elämän ole pakko olla työorientoitunutta.

Itsensä kehittäminen ei tarvitse olla työstä johtuvaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei elämän ole pakko olla työorientoitunutta.

Ei tässä työstä ollutkaan kyse :)

Siis ajattelen, että pitää mennä eteenpäin tiettyyn pisteeseen saakka, sitten kun sen on saavuttanut voi jillata. :D

Ei se minusta mikään itseisarvo ole. Eikä jatkuva oppiminen vain oppimisen vuoksi tai kehittyminen vain kehittymisen vuoksi varsinkaan ole velvollisuus.

Jos kuitenkin kokee halua oppia uusia asioita ja tuntee tiedonjanoa, niin sen tyydyttäminenhän on ihan suotavaa. Sehän on aivojen terveydelle hyväksi ihan tutkitusti.

Kyllä mä ajattelen. Mitta ei pelkästä velvollisuudesta, vaan koska muu olisi tosi tylsää.

Elämässä on myös tasannevaiheita. Joskus sukelletaan myös alaspäin.

En ole itse mitenkään kunnianhimoinen (liittyen uraan tms.), mutta haluan kehittyä ja viisastua.

En minä muiden puolesta ajattele että TULISI olla tuollainen, mutta kyllä kehityshaluinen ihminen herättää minussa myönteisiä ajatuksia. Virheetkin on helpompi antaa anteeksi, kun tietää ihmisen yrittävän tulla paremmaksi ja vaativan itseltään jotain.

Uskon, että oppi tulee ihan itsestään. Ei kannettu vesi kaivossa pysy.

Sinkkumies

Kyllähän ihminen oppii uutta koko ajan väistämättä, jos ei ole muistisairas tai tajuton., Jokainen päivänkin on uusin ja erilainen ja lisää elämänkokemusta.

Ajattelen. Olisi hienoa elää näin, mutta aina joku vastoinkäyminen pilaa kaiken.

Jos elää täysipainoisesti, kehittymistä tapahtuu varmasti.

Itsensä kehittäminen...mitä se loppujen lopuksi on? Sitä, että voit ylpeydestä violettina sanoa olevasi parempi kuin joku muu? Vai onko se sisäisten demonien taltuttamista eli toisin sanoen kontrollia omasta päästä? Mikäli jälkimmäinen, niin miksi sitä tehdä muuten, kuin että voi verrata itseään johonkin toiseen?

Omalla kohdalla itsensä kehittäminen käsitteenä on edellä mainitun vuoksi saanut erittäin ikävän aseman arvojeni puolesta; koen itsensä kehittämisen kaksipäisenä käärmeenä. Kuolemansyntiin verrattavana, koska se johtaa kilpailuun ja täten niihin kaikkiin muihin kuolemansynteihin, jotka kaikki kyllä uskonnosta riippumatta ymmärtävät olevan haitallista itselle ja kaikille muille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei elämän ole pakko olla työorientoitunutta.

Itsensä kehittäminen ei tarvitse olla työstä johtuvaa.

Ja meitäkin on, joille jatkuva kehittyminen, oppiminen ja muutos on suorastaan intohimo, muttei sillä ole juuri ollut tekemistä työn tai opintojen kanssa.

No taaksepäinkö tahtoisit mennä? Mennyttä ei saa takaisin ja tulevaa ei kykene välttämään.

En ajattele näin. Kukin eläköön niin kuin hyvältä tuntuu. Arkussa kaikken kehitus on samalla tasolla.

Sekä että. Elämä on rakentamista ja sen tuloksista nauttimista.