Olen jotenkin irti ihmisistä. En osaa kaivata, en tunne tarvetta kertoa asioitani. Muita samanlaisia?

Minulla on puoliso, useita ystäviä ja useita periaatteessa läheisiä sukulaisia, eli en ole mikään yksinäinen ihminen, päinvastoin. Puoliso on minulle todella rakas. Ja ystäväni minulle hyvin tärkeitä. Mieluiten vietän aikaa heidän kanssaan, en juuri kaipaa yksin oloa. Olen kuitenkin melko usein yksin, koska joudun olemaan työmatkoilla yms. En osaa kaivata ketään kun olen yksin. Läheiset jotenkin lakkaavat olemasta minulle. Kun palaan työmatkalta kotiin tai kun mieheni palaa omalta työmatkaltaan niin olen todella onnellinen hänen seurassa ja ihan kuin välillämme ei olisi ollut muutamaa päivää tai viikkoa. Tuntuu, että olen jotenkin irti ihmisistä. En tule oikein koskaan edes ajatelleeksi, että kertoisin mitään asioitani kenellekään. Tietenkin kerron kun joku kysyy, en siis mitenkään yritä salailla mitään, ei vain tule mieleen, että jos vaikka vaihdan työpaikkaa tai lähden matkalle niin mainitsisin siitä kellekään. Aina kun joku kysyy mitä minulle kuuluu, niin yllätyn kysymyksestä (ja minulta kysytään monta kertaa viikossa että mitä kuuluu tai miten viikonloppu meni tms.).

Olen aina ollut tällainen, mutta mielestäni tämä ei ole normaalia. Luulen, että ihmiset ei yleensä ole tällaisia, vaan haluavat kertoa läheisilleen elämänsä isoja tärkeitä asioita, jakaa niitä. Miksi minä en tunne sellaista tarvetta? Onko muita samanlaisia?