Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen jotenkin irti ihmisistä. En osaa kaivata, en tunne tarvetta kertoa asioitani. Muita samanlaisia?
03.03.2018 |
Minulla on puoliso, useita ystäviä ja useita periaatteessa läheisiä sukulaisia, eli en ole mikään yksinäinen ihminen, päinvastoin. Puoliso on minulle todella rakas. Ja ystäväni minulle hyvin tärkeitä. Mieluiten vietän aikaa heidän kanssaan, en juuri kaipaa yksin oloa. Olen kuitenkin melko usein yksin, koska joudun olemaan työmatkoilla yms. En osaa kaivata ketään kun olen yksin. Läheiset jotenkin lakkaavat olemasta minulle. Kun palaan työmatkalta kotiin tai kun mieheni palaa omalta työmatkaltaan niin olen todella onnellinen hänen seurassa ja ihan kuin välillämme ei olisi ollut muutamaa päivää tai viikkoa. Tuntuu, että olen jotenkin irti ihmisistä. En tule oikein koskaan edes ajatelleeksi, että kertoisin mitään asioitani kenellekään. Tietenkin kerron kun joku kysyy, en siis mitenkään yritä salailla mitään, ei vain tule mieleen, että jos vaikka vaihdan työpaikkaa tai lähden matkalle niin mainitsisin siitä kellekään. Aina kun joku kysyy mitä minulle kuuluu, niin yllätyn kysymyksestä (ja minulta kysytään monta kertaa viikossa että mitä kuuluu tai miten viikonloppu meni tms.).
Olen aina ollut tällainen, mutta mielestäni tämä ei ole normaalia. Luulen, että ihmiset ei yleensä ole tällaisia, vaan haluavat kertoa läheisilleen elämänsä isoja tärkeitä asioita, jakaa niitä. Miksi minä en tunne sellaista tarvetta? Onko muita samanlaisia?
Kommentit (41)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt usein että mikä minussa on vikana, mutta sinä osasit laittaa sen sanoiksi!
Tilanteeni on sama kuin sinulla ap, mikään ei sinänsä ole vialla mutta joku on silti vähän vinossa.Kiitos sinulle, noin minäkin tunnen. En koe että elämässäni on mikään vialla, mutta tosiaan jokin silti vähän vinossa. En oikein osaa määritellä edes että kärsinkö tästä piirteestäni. Haluaisin kyllä ikävöidä, haluaisin kaivata. Haluaisin tuntea halua kertoa asioistani. Ap.
Sama. Pidän ihmisistä ympärilläni mutta viihdyn yksinkin, en osaa tuoda itseäni tykö. Ehkä tämä someaika lisää ahdistusta, pitäisi olla tiliä ja blogia joka paikkaan, ja päivitellä omia kuulumisia. En osaa "tyrkyttää" itseäni. Pystyn olemaan aika luontevasti vieraassakin seurassa, (vaikka itse sanonkin) olen kuullut kavereilta illanviettojen jälkeen kuinka uudet tuttavuudet olivat sanoneet että olen todella mukavaa seuraa, en kuitenkaan osaa viedä noita tuttavuuksia eteenpäin. Näin on sinänsä ihan hyvä mutta joskus tulee olo että jään jostain paitsi.
Edelleen sama :) . Minäkin pystyn olevaan hyvin luontevasti täysin uudessa ja tuntemattomassa seurassa ja tutustumaan tuntemattomiin ihmisiin todella helposti, ja minulle kommentoidaan usein, että miten seurassani on harvinaisen rento ja mukava olla ja miten helppo minuun on tutustua. Vaikka en ehkä ole kertonut itsestäni mitään, silti ihmiset kokee että ovat tutustuneet minuun ja tykkäävät minusta heti. Mutta minä unohdan heidät kun menen viereiseen huoneeseen. En tahallani, haluaisin muistaa. Ap.
Tämä ihmisten unohtaminenkin on jännää. Minulle on aina ollut todella vaikeaa erottaa kasvoja ja muistaa nimiä. Osaan kuitenkin kiintyä ihmisiin, mutta useammin kiinnyn paikkoihin ja esineisiin. Olen siitä huolimatta hyvin empaattinen muita kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt usein että mikä minussa on vikana, mutta sinä osasit laittaa sen sanoiksi!
Tilanteeni on sama kuin sinulla ap, mikään ei sinänsä ole vialla mutta joku on silti vähän vinossa.Kiitos sinulle, noin minäkin tunnen. En koe että elämässäni on mikään vialla, mutta tosiaan jokin silti vähän vinossa. En oikein osaa määritellä edes että kärsinkö tästä piirteestäni. Haluaisin kyllä ikävöidä, haluaisin kaivata. Haluaisin tuntea halua kertoa asioistani. Ap.
Sama. Pidän ihmisistä ympärilläni mutta viihdyn yksinkin, en osaa tuoda itseäni tykö. Ehkä tämä someaika lisää ahdistusta, pitäisi olla tiliä ja blogia joka paikkaan, ja päivitellä omia kuulumisia. En osaa "tyrkyttää" itseäni. Pystyn olemaan aika luontevasti vieraassakin seurassa, (vaikka itse sanonkin) olen kuullut kavereilta illanviettojen jälkeen kuinka uudet tuttavuudet olivat sanoneet että olen todella mukavaa seuraa, en kuitenkaan osaa viedä noita tuttavuuksia eteenpäin. Näin on sinänsä ihan hyvä mutta joskus tulee olo että jään jostain paitsi.
Edelleen sama :) . Minäkin pystyn olevaan hyvin luontevasti täysin uudessa ja tuntemattomassa seurassa ja tutustumaan tuntemattomiin ihmisiin todella helposti, ja minulle kommentoidaan usein, että miten seurassani on harvinaisen rento ja mukava olla ja miten helppo minuun on tutustua. Vaikka en ehkä ole kertonut itsestäni mitään, silti ihmiset kokee että ovat tutustuneet minuun ja tykkäävät minusta heti. Mutta minä unohdan heidät kun menen viereiseen huoneeseen. En tahallani, haluaisin muistaa. Ap.
Tämä ihmisten unohtaminenkin on jännää. Minulle on aina ollut todella vaikeaa erottaa kasvoja ja muistaa nimiä. Osaan kuitenkin kiintyä ihmisiin, mutta useammin kiinnyn paikkoihin ja esineisiin. Olen siitä huolimatta hyvin empaattinen muita kohtaan.
Kuulostaa tutulta. Minäkin kiinnyn paikkoihin hyvin vahvasti. Esineisiin en ehkä niinkään, mutta paikkoihin. En myöskään meinaa muistaa kasvoja enkä nimiä, mutta muistan aina aukottamasti ihmisten kertomat tarinat (heistä itsestään). Siksikin minusta ehkä pidetään, että muistan kaiken, mitä muut kertovat minulle itsestään, vaikka he olisivat puolituttuja. Tai siis muistan, kun tapaamme. Ja olen todella empaattinen ihminen myös, lämpimäksikin minua on kuvattu ja välittäväksi. Ja se osuu ihan oikeaan, välitän ihmisestä erittäin paljon kun hän on siinä paikalla, ja olen aina 100 % läsnä hänelle. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Hih, kiitos ap. osasit laittaa samoiksi sen, millainen olen myös itse. Yritän ymmärtää / vähän ihmettelen aina työ- tai muilla matkoilla, kun muilla on kamala kiire soittamaan kotiin iltaisin - meillä molemmat tekee työreissuja, mutta ei juuri soitella jos ei ole asiaa, sitten kaikki taas kuitenkin kotona jatkuu siitä mihin jäätiin ja suhde voi hyvin. Mitään turhanpäiviäisiä halihalipusipusi -lörpötyksiä ei kuitenkaan vaihdella meillä.
Samoin ihmettelen aina kun exät pyörivät ihmisten elämissä, mulla on ollut aina kerrasta poikki ja ikinä exiin ei ole pidetty yhteyttä. Silti jos kadulla nähtäisiin, voitaisiin varmasti mennä kahville.
Minulla syy löytyy lapsuuden voimakkaasta hylkäyskokemuksesta (toinen vanhemmista teki itsemurhan ollessani melko pieni). Tsekkaa "välttelevä kiintymyssuhde".
Minä tykkään tästä elämäntavasta, sillä tämä antaa ihanan vapauden elämässä tulla ja mennä, ja toisten mielestä olen vallan tosi kiva ja sosiaalinen, vaikka oikeasti olen sisäisesti täysin riippumaton muista. Elokuvissa käyntikin on parasta yksin.
t. yksinäinen ja itsenäinen mutta iloinen susi
Minulle muuten yksi aika pitkäaikainen seurustelusuhde, mies siis, joskus kommentoi että olen täysin riippumaton kaikesta ja siksi minuun ei uskalla rakastua. Se tuntui hassulta, koska itse rakastun ja rakastan, enkä esim. koskaan ole pettänyt tai kadonnut tms. Mutta hän koki minut riippumattomana ja se ahdisti häntä. Ap.
Ei ole tarvetta olla yhteydessä ihmisiin mutta täällä palstalla kuitenkin hengailet? Mitä sä luulet että me muut ollaan? Robotteja?
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tarvetta olla yhteydessä ihmisiin mutta täällä palstalla kuitenkin hengailet? Mitä sä luulet että me muut ollaan? Robotteja?
En ole sanonut että en tuntisi tarvetta olla yhteydessä ihmisiin. Tunnen koko ajan sitä tarvetta, olen sosiaalinen ja ekstrovertti. Ymmärsit koko aloitukseni jotenkin ihan erilailla kuin tarkoitin asiaa selittää. Yritin sanoa, että tunnen olevani jotenkin irti minulle tärkeistä ihmisistä silloin kun he eivät ole paikalla. En osaa esimerkiksi ikävöidä heitä, mutta kun kohtaan, niin rakastan. Mielestäni siinä on jotain erikoista, huonolla tavalla siis. Enkä esim. osannut tulla ajatelleeksi, että vaikkapa joku läheiseni olisi halunnut tietää että olen mennyt naimisiin. Ei sekään nyt ihan ok kai ole. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tarvetta olla yhteydessä ihmisiin mutta täällä palstalla kuitenkin hengailet? Mitä sä luulet että me muut ollaan? Robotteja?
No saa kai maailmassa elää kaikenlaisia ihmisiä ja täällä palstallakin ihmetellä monia asioita, mitä se sua ahdistaa? Ei ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt usein että mikä minussa on vikana, mutta sinä osasit laittaa sen sanoiksi!
Tilanteeni on sama kuin sinulla ap, mikään ei sinänsä ole vialla mutta joku on silti vähän vinossa.Kiitos sinulle, noin minäkin tunnen. En koe että elämässäni on mikään vialla, mutta tosiaan jokin silti vähän vinossa. En oikein osaa määritellä edes että kärsinkö tästä piirteestäni. Haluaisin kyllä ikävöidä, haluaisin kaivata. Haluaisin tuntea halua kertoa asioistani. Ap.
Sama. Pidän ihmisistä ympärilläni mutta viihdyn yksinkin, en osaa tuoda itseäni tykö. Ehkä tämä someaika lisää ahdistusta, pitäisi olla tiliä ja blogia joka paikkaan, ja päivitellä omia kuulumisia. En osaa "tyrkyttää" itseäni. Pystyn olemaan aika luontevasti vieraassakin seurassa, (vaikka itse sanonkin) olen kuullut kavereilta illanviettojen jälkeen kuinka uudet tuttavuudet olivat sanoneet että olen todella mukavaa seuraa, en kuitenkaan osaa viedä noita tuttavuuksia eteenpäin. Näin on sinänsä ihan hyvä mutta joskus tulee olo että jään jostain paitsi.
Edelleen sama :) . Minäkin pystyn olevaan hyvin luontevasti täysin uudessa ja tuntemattomassa seurassa ja tutustumaan tuntemattomiin ihmisiin todella helposti, ja minulle kommentoidaan usein, että miten seurassani on harvinaisen rento ja mukava olla ja miten helppo minuun on tutustua. Vaikka en ehkä ole kertonut itsestäni mitään, silti ihmiset kokee että ovat tutustuneet minuun ja tykkäävät minusta heti. Mutta minä unohdan heidät kun menen viereiseen huoneeseen. En tahallani, haluaisin muistaa. Ap.
Tämä ihmisten unohtaminenkin on jännää. Minulle on aina ollut todella vaikeaa erottaa kasvoja ja muistaa nimiä. Osaan kuitenkin kiintyä ihmisiin, mutta useammin kiinnyn paikkoihin ja esineisiin. Olen siitä huolimatta hyvin empaattinen muita kohtaan.
Kuulostaa tutulta. Minäkin kiinnyn paikkoihin hyvin vahvasti. Esineisiin en ehkä niinkään, mutta paikkoihin. En myöskään meinaa muistaa kasvoja enkä nimiä, mutta muistan aina aukottamasti ihmisten kertomat tarinat (heistä itsestään). Siksikin minusta ehkä pidetään, että muistan kaiken, mitä muut kertovat minulle itsestään, vaikka he olisivat puolituttuja. Tai siis muistan, kun tapaamme. Ja olen todella empaattinen ihminen myös, lämpimäksikin minua on kuvattu ja välittäväksi. Ja se osuu ihan oikeaan, välitän ihmisestä erittäin paljon kun hän on siinä paikalla, ja olen aina 100 % läsnä hänelle. Ap.
Tämä, muistan mitä muut kertovat itsestään ja mietin usein itseksenivettä mitähän sillekin kuuluu, miten siinäki mahtoi käydä jne. Eräs tuttava sanoi kerran että minua on mukava aina nähdä, edellisestä tapaamisesta voi olla vuosi mutta juttu jatkuu siitä mihin se jäi edellisellä kerralla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
I feel you ap, mutta kannattaa välillä varoa, ettei anna itsestään liian kovaa tai itsekästä kuvaa. Mutta ymmärrän enemmän kuin hyvin mitä tarkoitat. Olemme vain vähemmistöä, joten älä luule, että moni ymmärtää... kiva kuitenkin, kun kirjoitit aloituksesi niin tietää, ettei ole maailman ainoa ”outo” :)
Tuntuu kuin kuvailisit minua Ap. Olen aivan samanlainen. Itsekin olen välillä miettinyt että olenkohan tunne-elämältäni ihan normaali? Kuitenkin olen myös todella empaattinen ja koen olevani kiinnostunut muista ihmistä ja ymmärtäväni heitä. Kuitenkin tuo ymmärrys toisaalta tuntuu välillä tuottavan muille pettymyksiäkin, kun en osaa esimerkiksi jatkaa alkanutta ystävyyttä siten kuten toinen ehkä haluaisi. Minulle on esimerkiksi täysin luontevaa tavara joku ihminen, tuntea hänet läheiseksi ja heittäytyä koko illan kestäviin keskusteluihin, jotka voivat olla hyvinkin henkilökohtaisia, ilman että ko. ihminen olisi enää seuraavana päivänä mielessä. Toki sellainen iloinen ja inspiroitunut olo jää kun kokee tavanneensa kiinnostavan ihmisen, mutta ei minulle synny tarvetta esimerkiksi tavata uudestaan tms.
Ja jos minulla on kiireitä, niin en muista ystäviäni, silti ajatukseni heistä ovat todella lämpimiä, ja kun aikaa taas on, niin ilolla tapaan heitä. Mitään tarvetta tai ikävää heitä kohtaan ei ole.
Ja miehen kanssa sama juttu.
Kiitos Ap tästä aloituksesta, kolahti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet vain tunnekylmä, frigidi nainen.
Et oikeasti taida rakastaa ketään, välittäminen on eri asia kuin rakkaus.
Älä murehdi, kaikki tuntuu olevan hyvin kohdallasi.
Olet kuin terve, joka nähdessään pelkkiä sairaita ympärillään olettaa olevansa itse sairas.
Valitettavasti en osaa pukea sen paremmin tätä sanoiksi
Toisista tulee välittää silloin kun ovat läsnä, eikä pyöritellä kaiken aikaa muulloinkin mielessään. . Tämä on sitä paljonkehuttua/parjattua Mindfulnesia. Siellä missä ollaan, siihen keskitytään.
Kaikki ihmiset ja tapahtumat pitäisi ottaa tuoreina,ilman historian painolastia. Niikuin eräässäkin kirjassa mainittiin jotenkin tähän tapaan: "Luottaisitko lentokapteeniin, joka lentää vuoden vanhan säätiedoituksen perusteella" . Maailma muuttuu, ihmiset muuttuu.
Onhan se tietysti monista julmaa, jos kysymykseen 'Ikävöitkö minua", vastauksena on "en". Monille tuo tarkoittaa jotain " en välitä sinusta"-tyylistä. Ihminen vain ei ole riippuvainen toisista. "Kun olet siinä, se on hyvä,. Jos olet poissa, sekin on ok."
Kuinka surkea onkaan ihminen, joka ei pysy omilla jaloillaan.
Monesti vain on niin, että ihminen ei tajua näitä ennenkuin on kärsinyt tarpeeksi. Onnellisia ne, jotka saavat kyseisen ominaisuuden syntymälahjanaan.
Anteeksi., en syntynyt kirjailijaksi.
--Yks äijä, joka tajusi aiemmin mainitut vasta vanhemmalla iällä-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
I feel you ap, mutta kannattaa välillä varoa, ettei anna itsestään liian kovaa tai itsekästä kuvaa. Mutta ymmärrän enemmän kuin hyvin mitä tarkoitat. Olemme vain vähemmistöä, joten älä luule, että moni ymmärtää... kiva kuitenkin, kun kirjoitit aloituksesi niin tietää, ettei ole maailman ainoa ”outo” :)
En tahallani anna itsestäni mitenkään kylmää tai kovaa tai itsekästä kuvaa. Tosin tajuan kyllä, että joku joskus voi minut sellaiseksi tulkita. Yritän kyllä antaa itsestäni hyvin lämpimän ja ystävällisen ja huomaavaisen kuvan, ja sellainen koen olevani. Mutta kai tämä "irti ihmisistä" -juttu voi joillekin näkyä persoonastani, ja joku voi tulkita sen kovuudeksi. Ap.
Ei tuossa ole mitään epänormaalia. Epänormaalia on jatkuvasti roikkua kiinni perheessä ja olla heistä huolissaan sekä esitellä muille, miten läheiset välit on läheisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet vain tunnekylmä, frigidi nainen.
Et oikeasti taida rakastaa ketään, välittäminen on eri asia kuin rakkaus.
Erikoinen kommentti sinulta. Olen kaikkea muuta kuin frigidi :D ja tutut ja läheiset kuvaavat minua hyvinkin tunteelliseksi, itsekin koen että tunnereaktioni on hyvinkin voimakkaita.
Mitä se sinun mielestäsi on, että oikeasti rakastaa jotakuta? Miksi mielestäsi minä en muka rakasta?
Ap.
Ja minäkin annan itseni sosiaalisissa tilanteissa muille, olen läsnä ja muistan todella tarkasti mitä on puhuttu jne. Mielestäni ihmiset ovat yleisesti todella kiinnostavia ja ihmisten seurassa oleminen on ihanaa ja energisoivaa.
En vain osaa kiintyä muihin yksilöihin normaalisti, vaan koen olevani kiintynyt ihmisiin yleisesti. Outoa.
- 30
Vierailija kirjoitti:
Ja minäkin annan itseni sosiaalisissa tilanteissa muille, olen läsnä ja muistan todella tarkasti mitä on puhuttu jne. Mielestäni ihmiset ovat yleisesti todella kiinnostavia ja ihmisten seurassa oleminen on ihanaa ja energisoivaa.
En vain osaa kiintyä muihin yksilöihin normaalisti, vaan koen olevani kiintynyt ihmisiin yleisesti. Outoa.
- 30
Juuri näin. Minä en esimerkiksi koskaan kaipaa lapsuuden perheeni jäseniä, vaikka he ovat minulle todella tärkeitä ja rakkaita. Saatan olla tapaamatta heitä kahteen vuoteen, vaikka asuisimme samassa kaupungissa. Pidän sitä outona. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Ja minäkin annan itseni sosiaalisissa tilanteissa muille, olen läsnä ja muistan todella tarkasti mitä on puhuttu jne. Mielestäni ihmiset ovat yleisesti todella kiinnostavia ja ihmisten seurassa oleminen on ihanaa ja energisoivaa.
En vain osaa kiintyä muihin yksilöihin normaalisti, vaan koen olevani kiintynyt ihmisiin yleisesti. Outoa.
- 30
Siis sinulle on toisten toimesta luotu kuva siitä, mikä on normaalia???.
Minäkin olen tälläinen ei-ikävöijä, olen kyllä selkeästi introvertti ja hämmästyin, kun ap kertoi olevansa ekstrovertti. Oli todella kiinnostavaa lukea ketju, jossa oli monta ihmistä, jonka piirteissä oli samankaltaisuutta itseni kanssa. Ei silti, eihän tässä mitään uniikkeja lumihiutaleita olla. En ole koskaan ajatellut, että siinä olisi mitään vikaa, etten ikävöi ihmisiä, en tunne, että elämässäni olisi mitään vähän vialla. En tämän ketjun luettuanikaan. :) Paras ketju pitkästä aikaa!
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen tälläinen ei-ikävöijä, olen kyllä selkeästi introvertti ja hämmästyin, kun ap kertoi olevansa ekstrovertti. Oli todella kiinnostavaa lukea ketju, jossa oli monta ihmistä, jonka piirteissä oli samankaltaisuutta itseni kanssa. Ei silti, eihän tässä mitään uniikkeja lumihiutaleita olla. En ole koskaan ajatellut, että siinä olisi mitään vikaa, etten ikävöi ihmisiä, en tunne, että elämässäni olisi mitään vähän vialla. En tämän ketjun luettuanikaan. :) Paras ketju pitkästä aikaa!
Varmaan introverttiyteen liittyykin se, että ei niin kaipaa ihmisiä vaan kaipaa ennemminkin yksinoloa. Itsessäni vähän ihmettelen sitä, että kaipaan ihmisiä (ihmisten seuraa) koko ajan ja hakeudun esim. matkoilla koko ajan tuntemattomienkin seuraan saadakseni seuraa, mutta en osaa kaivata yksittäisiä minulle rakkaita ihmisiä.
Kiva jos tämä on sinun mielestä ollut hyvä ketju :) . Niin minunkin mielestä, olen saanut kommenteista paljon ajateltavaa. Ap.
Alue: Aihe vapaa
Hih, kiitos ap. osasit laittaa samoiksi sen, millainen olen myös itse. Yritän ymmärtää / vähän ihmettelen aina työ- tai muilla matkoilla, kun muilla on kamala kiire soittamaan kotiin iltaisin - meillä molemmat tekee työreissuja, mutta ei juuri soitella jos ei ole asiaa, sitten kaikki taas kuitenkin kotona jatkuu siitä mihin jäätiin ja suhde voi hyvin. Mitään turhanpäiviäisiä halihalipusipusi -lörpötyksiä ei kuitenkaan vaihdella meillä.
Samoin ihmettelen aina kun exät pyörivät ihmisten elämissä, mulla on ollut aina kerrasta poikki ja ikinä exiin ei ole pidetty yhteyttä. Silti jos kadulla nähtäisiin, voitaisiin varmasti mennä kahville.
Minulla syy löytyy lapsuuden voimakkaasta hylkäyskokemuksesta (toinen vanhemmista teki itsemurhan ollessani melko pieni). Tsekkaa "välttelevä kiintymyssuhde".
Minä tykkään tästä elämäntavasta, sillä tämä antaa ihanan vapauden elämässä tulla ja mennä, ja toisten mielestä olen vallan tosi kiva ja sosiaalinen, vaikka oikeasti olen sisäisesti täysin riippumaton muista. Elokuvissa käyntikin on parasta yksin.
t. yksinäinen ja itsenäinen mutta iloinen susi