Miksi perustatte eron jälkeen uusperheen? Eikö olisi helpompi asua kumppanin kanssa erillään?

Ennen muinoin nainen jäi leskeksi lasten kanssa yksin ja oli normi kuvio, että kuolleen miehen veli tmv otti lesken vaimoksi ja perheen huolekseen. Kukaan ei tilkuttanut kirvan juuressa, että huono äiti, et laita lapsia etusijalle.

Kritisoijat eivät ilmeisesti itse ole uusperheellisiä? Silloinhan se on hyvä huudella. Itse tunnen vain onnellisia uusperheellisiä (minä myös) kun taas monen monta onnetonta "erotaan kunhan lapset on isompia"-pareja. En silti ajattele, että jompi kumpi elämä on avain onneen. Enkä varsinkaan oleta tämän oman otokseni pätevän valtakunnallisesti. Parisuhteessa on aina kaksi ja joskus se ero tulee, vaikka itse ei haluaisi.

Koska haluan mennä iltaisin nukkumaan mieheni kanssa.

N44

Ap:ta siis harmittaa, että tuli otettua ero ja nyt miehellä onkin uusi vaimo. Ei mennyt, niin kuin oli suunnitellut? Miksi erosit? Eikö se ollut itsekästä, etkö ajatellut lapsia silloin? Ajattelitko itse jatkaa elämää onnellisena ja kuvittelit erofantasiassssi miehen kärsivän yksinään kurjassa läävässä ja katuvan pahoja tekojaan yh-isänä? Harmittaako että hän kelpasikin jollekin toiselle? Siltä nämä ihme uusperheitä haukkuvat kirjoitukset minun korvissani kuulostavat.

Koska rakastamalleni miehelle hänen lapsensa on kaikkein tärkein. En voisi olla hänen elämänkumppaninsa jos eläisin heistä erillään ja kävisin vain käymässä. Se tarkoittaisi että asuntoni olisi myös pääasiassa tyhjillään ja maksaisin siitä turhaan. Mieluummin käytän sen rahan kaikkien elintason parantamiseen ja samalla tuon lapsen elämään yhden turvallisen ja läsnäolevan aikuisen lisää.

Vierailija kirjoitti:

Ai miksi haluaa asua yhdessä? No koska rakastaa sitä toista ja haluaa jakaa arjen hänen kanssaan. 

Tuo on tietenkin kaikki ihanaa ja kaunista, mutta entä ne 5 teiniä JOTKA EI RAKASTA NIITÄ TOISIA eikä halua jakaa arkea heidän kanssaan. Anteeksi capslock.

Erillään asuminen paras ratkaisu meille. Molemmat yksinhuoltajia olemme. Päädyimme tähän ratkaisuun siksi että lapset saavat jatkaa tutuissa kouluissaan, kaverisuhteet säilyy ja muut tutut kuviot. Toisekseen kummassakin perheessä on niin omat systeeminsä että parempi näin. Ehdimme kyllä miehen kanssa näkemään viikonloppuisin ja viikollakin. Voimme muuttaa yhteen myöhemminkin, viimeistään sitten kun lapset omillaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai miksi haluaa asua yhdessä? No koska rakastaa sitä toista ja haluaa jakaa arjen hänen kanssaan. 

Tuo on tietenkin kaikki ihanaa ja kaunista, mutta entä ne 5 teiniä JOTKA EI RAKASTA NIITÄ TOISIA eikä halua jakaa arkea heidän kanssaan. Anteeksi capslock.

Jos sinun 5 teiniäsi asuvat nyt miehen uusperheessä, niin kydyn lähinnä, että miksi erosit 5 teinin äitinä. Ajattelun olisi pitänyt ulottua eron jälkeiseen elämään asti ja ymmärtää, että miehesi tuler perustamaan uuden perheen. Vai kuvittelitko, ettei hän löytäisi uutta naista? Vai etkö itse ajatellut lapsia ollenkaan?

Vierailija kirjoitti:

On "hieman" eri asia tutustuttaa lapset vuosien ajan pikkuhiljaa uuteen aikuiseen ja sisarpuoliin, kuin muuttaa hetimiten yksiin vuoden sisällä viimeisestä erosta.

Niinpä. Minä aloitin uuden suhteen 3,5 vuotta eron jälkeen, nyt olen seurustellut puoli vuotta, eikä yhteenmuutto ole todellakaan ajankohtainen. Välimatkaa on 170 kilometriä, joten ennen pitkää muuttokin tulee vastaan, mutta ei todellakaan noin, kuin tässä oletetaan. Ja uusia lapsia ei tehdä. 

Jos lapsia ajatellaan, niin suomalaisenkin väitöskirjan mukaan uusperheiden lapset voivat kuitenkin paremmin kuin yksinhuoltajien lapset. Siis isolla otannalla.

Tietysti isolla otannalla kaikista vähiten ongelmia onnydinperheiden lapsilla. Oikea aloitus siis kuuluukin: miksi eroatte, kun avioliitossa jatkaminen olisi lapsille helpompaa

Jokaisen ihmisen ja perheen tilanne on erilainen - joskus se perheen perustaminen on paras vaihtoehto.

Muistan sen kauhun, kun teini-iässä aloin pelkäämään, että äidin miesystävä muuttaa meille. Onneksi niin ei käynyt. Koti ei olisi enää tuntunut kodilta.

Pidin äitini miesystävästä kyllä, mutta en olisi kestänyt sitä, että meille kotiin olisi tullut joku ulkopuolinen ihminen asumaan. Mistään vieraista penskoista nyt puhumattakaan! Kodin rauha ja se, mitä koti minulle merkitsee, olisi ollut menetetty.

Kauhulla kuuntelen näitä juttuja uusioperheistä, joissa sun ja mun lapset on tungettu tilanpuutteen vuoksi jopa samaan huoneeseen. Jopa eri sukupuolta olevat lapset. Ja kaikilla on muka niin mukavaa... Mitä lapset voivat muuta, kuin sopeutua?

Onneksi meidän perheessä kauhuskenaario ei toteutunut. Olisin muuttanut isälleni, jos näin olisi käynyt. Olen ikuisesti kiitollinen äidilleni siitä, että hän antoi meidän kasvaa nuoriksi aikuisiksi kotona rauhassa, vain oman perheen kesken. Saimme itsenäistyä rauhassa ja muuttaa pois kotoa vasta sitten, kun olimme siihen valmiita.

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsia ajatellaan, niin suomalaisenkin väitöskirjan mukaan uusperheiden lapset voivat kuitenkin paremmin kuin yksinhuoltajien lapset. Siis isolla otannalla.

Allekirjoitan tämän. Olin yh ja asuimme ahtaasti. Penniä sai venyttää kaikessa. Välttämättömät asiat sain hankittua, mutta ei mitään ylimääräistä. Yksin kun olin, yksin myös tein kaiken. Lapselle jäi tosi vähän aikaa.

Nyt on kaksi aikuista ja työt jakaantuu. Aikaa jää ja lapsi saa kummaltakin huomiota. Talous on paremmalla tolalla, voimme harrastaa ja lomailla. Minulla ei ole enää jatkuvaa stressiä ja huolta. En tiedä millä tavalla lapseni olisi onnellisempi jos olisimme yhä kaksin.

Kaffepulla kirjoitti:

Muistan sen kauhun, kun teini-iässä aloin pelkäämään, että äidin miesystävä muuttaa meille. Onneksi niin ei käynyt. Koti ei olisi enää tuntunut kodilta.

Pidin äitini miesystävästä kyllä, mutta en olisi kestänyt sitä, että meille kotiin olisi tullut joku ulkopuolinen ihminen asumaan. Mistään vieraista penskoista nyt puhumattakaan! Kodin rauha ja se, mitä koti minulle merkitsee, olisi ollut menetetty.

Kauhulla kuuntelen näitä juttuja uusioperheistä, joissa sun ja mun lapset on tungettu tilanpuutteen vuoksi jopa samaan huoneeseen. Jopa eri sukupuolta olevat lapset. Ja kaikilla on muka niin mukavaa... Mitä lapset voivat muuta, kuin sopeutua?

Onneksi meidän perheessä kauhuskenaario ei toteutunut. Olisin muuttanut isälleni, jos näin olisi käynyt. Olen ikuisesti kiitollinen äidilleni siitä, että hän antoi meidän kasvaa nuoriksi aikuisiksi kotona rauhassa, vain oman perheen kesken. Saimme itsenäistyä rauhassa ja muuttaa pois kotoa vasta sitten, kun olimme siihen valmiita.

Tuohan on kauhuskenaario. Jos uusperheen perustaa, niin sääntö nro 1 on: jokaiselle tulee olla oma tila, oma soppi ja oma rauha. Sääntö nro 2: uusperheen perustaminen ei saa viedä saavutettuja etuja pois.

Mun kohta kotoa muuttava lapseni ei muista aikaa, jolloin puolisoni ei olisi asunut kanssamme. Hyvin pyyhkii edelleen, tosin meillä ei ole yhteisiä lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Koska vietimme muutenkin aikaa päivittäin koko porukalla. Pidin jo ennen muuttoa yhteen hänenkin lapsistaan.

Koska lapsemme olivat jo tottuneet toisiinsa vuosien ajalta.

Tässä meidän uusioperheessä kuunnellaan myös lasten ajatuksia. Lapsetkin halusivat muuttaa talon nähtyään.

Taloudellisesti ajateltuna loistoratkaisu. Näin saimme talon johon oli varaa kahdestaan.

Yksin en olisi koskaan saanut pankista lainaa kuin murjuihin, keskipalkkainen kun olen.

Näin sen kuuluu mennä eli ei syöksytä samantien siihen uuteen uusioperheeseen vaan annetaan lapsien tutustua ja tottua toisiinsa ja uuteen kumppaniin rauhassa, vaikka se veisi vuosia. Sekä kuunnellaan myös niitä lapsia. Propsit teille.