Miksi perustatte eron jälkeen uusperheen? Eikö olisi helpompi asua kumppanin kanssa erillään?

Koska vietimme muutenkin aikaa päivittäin koko porukalla. Pidin jo ennen muuttoa yhteen hänenkin lapsistaan.

Koska lapsemme olivat jo tottuneet toisiinsa vuosien ajalta.

Tässä meidän uusioperheessä kuunnellaan myös lasten ajatuksia. Lapsetkin halusivat muuttaa talon nähtyään.

Taloudellisesti ajateltuna loistoratkaisu. Näin saimme talon johon oli varaa kahdestaan.

Yksin en olisi koskaan saanut pankista lainaa kuin murjuihin, keskipalkkainen kun olen.

Minäkin kyllä ihmettelen paria tietämääni uusperhettä, jotka eivät saa millään arkeaan sujumaan, että miksi siihen on pitänyt ryhtyä, lapset vain kärsivät. Toisaalta kärsivät varmaan jo eron aikaan, että ei tilanne ole ainakaan pahentunut. Ja toisaalta kuka sitä etukäteen olisi osannut ennustaa, varmasti ihan hyvä tarkoitus siinä on ollut yhteenmuuton taustalla ja toive onnellisesta uusperhe-elämästä varsinkin kun mediasta saa helposti käsityksen, että inhottavan eksän jälkeen uusi onni on aina nurkan takana uusperheen muodossa. On niitä toimiviakin uusperheitä, joten toisaalta ymmärrän, että ihmiset sitä lähtevät tavoittelemaan. Se on sitten eri juttu kannattaako heti tehdä yhteistä lasta virallistamaan liittoa, se kun vaikuttaa niin monen muunkin elämän kun uusien rakastavaisten ja sen lapsen teon taustalla ei aina ole ihan täyspäiset ajatukset. Toisaalta jos itseltäni jäisi lapsiluku puoleen väliin, jäisin leskeksi ja tapaisin uuden rakkauden niin jossain vaiheessa toivoisin, että niitä lapsia vielä saisi. Mutta en halua niputtaa kaikkia yhteen, ihan tapauskohtaista ja tietenkin toivottavaa, että kaikki löytävät sen itselle ja lapsille parhaan tavan elää ja olla.

Meillä on omat asunnot lähekkäin ja sopii meille hyvin.

Olen eronnut vuosia sitten. Olen seurustellut muutaman kerran useitakin vuosia. Koskaan en ole muuttanut pois minun ja lapsen omasta kodista. Seurustellessa olemme lapsen kanssa olleet paljon seurustelukumppanin kodissa, mutta yhteen muuttoa en ole tehnyt. Näin jälkeen päin ajatellen hyvä juttu... suhteet ovat päättyneet aikanaan, mutta lapsen koti on pysynyt samana. 

Yhteen muuttaminen olisi vaatinut varmuuden, että suhde kestää oikeasti... näin ei ole vielä käynyt. Onneksi lapsen kanssa pitää harkita rauhassa... ei ole tehnyt mitään suuria mokia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa uusperheistä päätyvät edelleen eroon, joten onnistumisen mahdollisuudet ovat aika heikot. Aloittajan tavoin ihmettelen, miksi omien lasten mielenterveys ei vaikuta yhtään. Mielestäni murrosikä esimerkiksi on ihan riittävän haasteellinen ilman uusperhevirityksiä. Jos äiti/isä on rakastunut, niin missä on vanha kunnon seurustelu.

Oikeastaan väitän, että uusperhevirittelijät nimenomaan menevät siitä, mistä aita on matalin ja mikä on helpointa sille omalle navalle ja viis välittävät siitä, että aivan erilaisia ihmisiä tungetaan väkisin katon alle, vaikka heillä ei ole mitään yhteistä, ei edes sitä sukulaissuhdetta. Onhan se nyt helpompaa jakaa laskut, mitä väli sillä, että perheen lapset ovat ilmiriidassa keskenään ja myös sen toisen aikuisen kanssa.

Olen kuullut erittäin usein perusteluna sen, että vihdoin on minun vuoroni, että olen uhrannut niin paljon elämästäni lapsille ja perhe-elämälle, että nyt on minun vuoroni vain nauttia. Mielestäni aivan naurettava perustelu. Kuka sen hankalan exän otti elämäänsä? Kuka päätti hankkia lapsia? Kuka sitä rankkaa perhe-elämää halusi elää? Eikö koko aiempi elämä olla nimenomaan menty juuri sen ehdoilla, joka on näitä päätöksiä ollut tekemässä? Usein vielä se uusperhevirittelykin jatkuu uusilla lapsilla, jolloin koko argumentti on aivan tyhjä.

Aloittajan tavoin siis ihmettelen, miksi ei voida seurustella, nauttia aikuisesta ihmissuhteesta ilman hoppua ja hätää jonkinlaiseen ydinperhematkimiseen. Kyllä ne lapset kasvavat ja aikaa sille asunnon ja laskujen jakamiselle on todennäköisesti vielä 30-40 vuotta, kun ottaa huomioon eliniänodotteen ja lapsenteon keski-iän. Miksi pitää olla niin järjettömän itsekäs koko ajan, että se kaikki mulle heti nyt -mantra toteutetaan väkisinkin?

Tämä on ihan totta. Joka ainoa tuntemani uusperheen perustanut on todella itsekäs, eikä oikeasti ajattele lastensa parasta, vaan vain omaa mukavuuttaan. Pidänkin roskaväkenä automaattisesti jokaista naista, jolla on lapsia useammalle miehelle, ainakin mikäli lasten ikäero on alle 18 vuotta. Sama pätee miehiinkin tietysti.

Tuon kommentin perusteella minä pidän sinua roskaväkenä. Ihminen saa olla itsekäs. Onnellisuus lähtee siitä, että on omaan elämäänsä tyytyväinen. Huono liitto antaa huonon esimerkin lapsille. Lapset aistii myrkyllisen ilmapiirin.

Lapsilla voi olla uusperheessä myrkyllinen ilmapiiri, mutta mitä sillä on merkitystä, pääasia että SINÄ olet saanut olla itsekäs ja onnellinen. Lasten onni on toissijaista.

Meidän perheessä myös lapset ovat onnellisia. Niin itsekäs en ole, että vain minun mielipiteelläni olisi väliä.

Miksi te oletatte lapsen olevan onneton, jos vanhempi solmii uuden liiton? Poikani on sanonut, että tykkää kun täällä asuu mies (ovat kumpikin jalkapallohulluja) ja hän näkee minut iloisena. Miehen tytär ei ole täällä asunut, asuu jo omillaan. Minä olen hänelle kuin täti. Puhumme puhelimessa ja käymme kahvilla. Äiti en hänelle ole, mutta tuskin olen vienyt hänen elämästään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa uusperheistä päätyvät edelleen eroon, joten onnistumisen mahdollisuudet ovat aika heikot. Aloittajan tavoin ihmettelen, miksi omien lasten mielenterveys ei vaikuta yhtään. Mielestäni murrosikä esimerkiksi on ihan riittävän haasteellinen ilman uusperhevirityksiä. Jos äiti/isä on rakastunut, niin missä on vanha kunnon seurustelu.

Oikeastaan väitän, että uusperhevirittelijät nimenomaan menevät siitä, mistä aita on matalin ja mikä on helpointa sille omalle navalle ja viis välittävät siitä, että aivan erilaisia ihmisiä tungetaan väkisin katon alle, vaikka heillä ei ole mitään yhteistä, ei edes sitä sukulaissuhdetta. Onhan se nyt helpompaa jakaa laskut, mitä väli sillä, että perheen lapset ovat ilmiriidassa keskenään ja myös sen toisen aikuisen kanssa.

Olen kuullut erittäin usein perusteluna sen, että vihdoin on minun vuoroni, että olen uhrannut niin paljon elämästäni lapsille ja perhe-elämälle, että nyt on minun vuoroni vain nauttia. Mielestäni aivan naurettava perustelu. Kuka sen hankalan exän otti elämäänsä? Kuka päätti hankkia lapsia? Kuka sitä rankkaa perhe-elämää halusi elää? Eikö koko aiempi elämä olla nimenomaan menty juuri sen ehdoilla, joka on näitä päätöksiä ollut tekemässä? Usein vielä se uusperhevirittelykin jatkuu uusilla lapsilla, jolloin koko argumentti on aivan tyhjä.

Aloittajan tavoin siis ihmettelen, miksi ei voida seurustella, nauttia aikuisesta ihmissuhteesta ilman hoppua ja hätää jonkinlaiseen ydinperhematkimiseen. Kyllä ne lapset kasvavat ja aikaa sille asunnon ja laskujen jakamiselle on todennäköisesti vielä 30-40 vuotta, kun ottaa huomioon eliniänodotteen ja lapsenteon keski-iän. Miksi pitää olla niin järjettömän itsekäs koko ajan, että se kaikki mulle heti nyt -mantra toteutetaan väkisinkin?

Tämä on ihan totta. Joka ainoa tuntemani uusperheen perustanut on todella itsekäs, eikä oikeasti ajattele lastensa parasta, vaan vain omaa mukavuuttaan. Pidänkin roskaväkenä automaattisesti jokaista naista, jolla on lapsia useammalle miehelle, ainakin mikäli lasten ikäero on alle 18 vuotta. Sama pätee miehiinkin tietysti.

Tuon kommentin perusteella minä pidän sinua roskaväkenä.

Pidä ihan vapaasti.

Vierailija kirjoitti:

Ihminen saa olla itsekäs.

Tottakai saa. Se onkin roskaväelle tyypillinen ominaisuus.

Vierailija kirjoitti:

Onnellisuus lähtee siitä, että on omaan elämäänsä tyytyväinen. Huono liitto antaa huonon esimerkin lapsille. Lapset aistii myrkyllisen ilmapiirin.

Huonolle liitolle on olemassa muukin vaihtoehto kuin uusi (usein myös lopulta huonoksi osoittautuva) liitto.

Mutta jos olemme onnellisia jo toistakymmentä vuotta, niin yhä vaan me olemme muka jotain rupusakkia? En ymmärrä tätä logiikkaa. Eroaminen on yleistä niissä ensimmäisissä liitossa ja vielä vähän yleisempää toisissa liitoissa. Kuitenkin on valtavasti onnellisia pareja ja perheitä joka lähtöön.

Pahoittelen nimittelyäni, kiivastuin suotta. Tämä vaan jaksaa ihmetyttää kuinka muiden onnea yritetään kitkeä pois vain siksi, että itse näkee sen vääränä.

Minusta elämä helpotti, kun muutettiin yhteen. Mun lasten isä on kuollut ja miehen lapsen äiti häipyi, eli kummankin lapset asuu koko ajan meidän kanssa. Kun muutettiin yhteen suurimmat helpotukset oli

- ei tarvinnut enää lasten olla yksin yövuoron ajan tai etsiä hoitajaa

- Ei tarvinnut miettiä mihin lapsi menee, kun on työmatka.

Ja meillä kaikki tulee hyvin toimeen, koska ollaan ihmisiä eikä apinoita ja osataan käyttäytyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa uusperheistä päätyvät edelleen eroon, joten onnistumisen mahdollisuudet ovat aika heikot. Aloittajan tavoin ihmettelen, miksi omien lasten mielenterveys ei vaikuta yhtään. Mielestäni murrosikä esimerkiksi on ihan riittävän haasteellinen ilman uusperhevirityksiä. Jos äiti/isä on rakastunut, niin missä on vanha kunnon seurustelu.

Oikeastaan väitän, että uusperhevirittelijät nimenomaan menevät siitä, mistä aita on matalin ja mikä on helpointa sille omalle navalle ja viis välittävät siitä, että aivan erilaisia ihmisiä tungetaan väkisin katon alle, vaikka heillä ei ole mitään yhteistä, ei edes sitä sukulaissuhdetta. Onhan se nyt helpompaa jakaa laskut, mitä väli sillä, että perheen lapset ovat ilmiriidassa keskenään ja myös sen toisen aikuisen kanssa.

Olen kuullut erittäin usein perusteluna sen, että vihdoin on minun vuoroni, että olen uhrannut niin paljon elämästäni lapsille ja perhe-elämälle, että nyt on minun vuoroni vain nauttia. Mielestäni aivan naurettava perustelu. Kuka sen hankalan exän otti elämäänsä? Kuka päätti hankkia lapsia? Kuka sitä rankkaa perhe-elämää halusi elää? Eikö koko aiempi elämä olla nimenomaan menty juuri sen ehdoilla, joka on näitä päätöksiä ollut tekemässä? Usein vielä se uusperhevirittelykin jatkuu uusilla lapsilla, jolloin koko argumentti on aivan tyhjä.

Aloittajan tavoin siis ihmettelen, miksi ei voida seurustella, nauttia aikuisesta ihmissuhteesta ilman hoppua ja hätää jonkinlaiseen ydinperhematkimiseen. Kyllä ne lapset kasvavat ja aikaa sille asunnon ja laskujen jakamiselle on todennäköisesti vielä 30-40 vuotta, kun ottaa huomioon eliniänodotteen ja lapsenteon keski-iän. Miksi pitää olla niin järjettömän itsekäs koko ajan, että se kaikki mulle heti nyt -mantra toteutetaan väkisinkin?

Tämä on ihan totta. Joka ainoa tuntemani uusperheen perustanut on todella itsekäs, eikä oikeasti ajattele lastensa parasta, vaan vain omaa mukavuuttaan. Pidänkin roskaväkenä automaattisesti jokaista naista, jolla on lapsia useammalle miehelle, ainakin mikäli lasten ikäero on alle 18 vuotta. Sama pätee miehiinkin tietysti.

Tuon kommentin perusteella minä pidän sinua roskaväkenä. Ihminen saa olla itsekäs. Onnellisuus lähtee siitä, että on omaan elämäänsä tyytyväinen. Huono liitto antaa huonon esimerkin lapsille. Lapset aistii myrkyllisen ilmapiirin.

Lapsilla voi olla uusperheessä myrkyllinen ilmapiiri, mutta mitä sillä on merkitystä, pääasia että SINÄ olet saanut olla itsekäs ja onnellinen. Lasten onni on toissijaista.

Meidän perheessä myös lapset ovat onnellisia. Niin itsekäs en ole, että vain minun mielipiteelläni olisi väliä.

Miksi te oletatte lapsen olevan onneton, jos vanhempi solmii uuden liiton?

Koska jokaisessa tietämässäni uusperheessä näin on. Äkkiä laskien niitä on 6 kappaletta. Näissä kaikissa tosin on tehty myös yhteisiä lapsia uuden kumppanin kanssa, ymmärsin, että teillä näin ei ole?

Hienoa, jos uusperhekuvio toimii teillä. Monilla ei toimi. En tiedä ovatko ihmiset läheisriippuvaisia vai mitä. Pahimmillaan tiedän naisia, joilla pulla uunissa jo kolmannelle miehelle, ja kilometrien päähän näkyy sivullisillekin, että tämäkään liitto ei tule kestämään.

t. nro 11

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa uusperheistä päätyvät edelleen eroon, joten onnistumisen mahdollisuudet ovat aika heikot. Aloittajan tavoin ihmettelen, miksi omien lasten mielenterveys ei vaikuta yhtään. Mielestäni murrosikä esimerkiksi on ihan riittävän haasteellinen ilman uusperhevirityksiä. Jos äiti/isä on rakastunut, niin missä on vanha kunnon seurustelu.

Oikeastaan väitän, että uusperhevirittelijät nimenomaan menevät siitä, mistä aita on matalin ja mikä on helpointa sille omalle navalle ja viis välittävät siitä, että aivan erilaisia ihmisiä tungetaan väkisin katon alle, vaikka heillä ei ole mitään yhteistä, ei edes sitä sukulaissuhdetta. Onhan se nyt helpompaa jakaa laskut, mitä väli sillä, että perheen lapset ovat ilmiriidassa keskenään ja myös sen toisen aikuisen kanssa.

Olen kuullut erittäin usein perusteluna sen, että vihdoin on minun vuoroni, että olen uhrannut niin paljon elämästäni lapsille ja perhe-elämälle, että nyt on minun vuoroni vain nauttia. Mielestäni aivan naurettava perustelu. Kuka sen hankalan exän otti elämäänsä? Kuka päätti hankkia lapsia? Kuka sitä rankkaa perhe-elämää halusi elää? Eikö koko aiempi elämä olla nimenomaan menty juuri sen ehdoilla, joka on näitä päätöksiä ollut tekemässä? Usein vielä se uusperhevirittelykin jatkuu uusilla lapsilla, jolloin koko argumentti on aivan tyhjä.

Aloittajan tavoin siis ihmettelen, miksi ei voida seurustella, nauttia aikuisesta ihmissuhteesta ilman hoppua ja hätää jonkinlaiseen ydinperhematkimiseen. Kyllä ne lapset kasvavat ja aikaa sille asunnon ja laskujen jakamiselle on todennäköisesti vielä 30-40 vuotta, kun ottaa huomioon eliniänodotteen ja lapsenteon keski-iän. Miksi pitää olla niin järjettömän itsekäs koko ajan, että se kaikki mulle heti nyt -mantra toteutetaan väkisinkin?

Tämä on ihan totta. Joka ainoa tuntemani uusperheen perustanut on todella itsekäs, eikä oikeasti ajattele lastensa parasta, vaan vain omaa mukavuuttaan. Pidänkin roskaväkenä automaattisesti jokaista naista, jolla on lapsia useammalle miehelle, ainakin mikäli lasten ikäero on alle 18 vuotta. Sama pätee miehiinkin tietysti.

Tuon kommentin perusteella minä pidän sinua roskaväkenä.

Pidä ihan vapaasti.

Vierailija kirjoitti:

Ihminen saa olla itsekäs.

Tottakai saa. Se onkin roskaväelle tyypillinen ominaisuus.

Vierailija kirjoitti:

Onnellisuus lähtee siitä, että on omaan elämäänsä tyytyväinen. Huono liitto antaa huonon esimerkin lapsille. Lapset aistii myrkyllisen ilmapiirin.

Huonolle liitolle on olemassa muukin vaihtoehto kuin uusi (usein myös lopulta huonoksi osoittautuva) liitto.

Mutta jos olemme onnellisia jo toistakymmentä vuotta,

Niin, sinä ja miehesi ehkä olette. Entä lapsenne?

Koska miehillä on enemmän rahaa.

Vierailija kirjoitti:

Koska miehillä on enemmän rahaa.

Syy tämäkin, joillekin. Köyhän yh-äidin arki ei ole kivaa. Eli jos saadaan ne omat ex- suhteen lapset loisimaan uuden miehen nurkkiin, niin totta kai. Ne miehen oman ex-suhteen lapset voi sitten pikkuhiljaa heivata siitä kuviosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa uusperheistä päätyvät edelleen eroon, joten onnistumisen mahdollisuudet ovat aika heikot. Aloittajan tavoin ihmettelen, miksi omien lasten mielenterveys ei vaikuta yhtään. Mielestäni murrosikä esimerkiksi on ihan riittävän haasteellinen ilman uusperhevirityksiä. Jos äiti/isä on rakastunut, niin missä on vanha kunnon seurustelu.

Oikeastaan väitän, että uusperhevirittelijät nimenomaan menevät siitä, mistä aita on matalin ja mikä on helpointa sille omalle navalle ja viis välittävät siitä, että aivan erilaisia ihmisiä tungetaan väkisin katon alle, vaikka heillä ei ole mitään yhteistä, ei edes sitä sukulaissuhdetta. Onhan se nyt helpompaa jakaa laskut, mitä väli sillä, että perheen lapset ovat ilmiriidassa keskenään ja myös sen toisen aikuisen kanssa.

Olen kuullut erittäin usein perusteluna sen, että vihdoin on minun vuoroni, että olen uhrannut niin paljon elämästäni lapsille ja perhe-elämälle, että nyt on minun vuoroni vain nauttia. Mielestäni aivan naurettava perustelu. Kuka sen hankalan exän otti elämäänsä? Kuka päätti hankkia lapsia? Kuka sitä rankkaa perhe-elämää halusi elää? Eikö koko aiempi elämä olla nimenomaan menty juuri sen ehdoilla, joka on näitä päätöksiä ollut tekemässä? Usein vielä se uusperhevirittelykin jatkuu uusilla lapsilla, jolloin koko argumentti on aivan tyhjä.

Aloittajan tavoin siis ihmettelen, miksi ei voida seurustella, nauttia aikuisesta ihmissuhteesta ilman hoppua ja hätää jonkinlaiseen ydinperhematkimiseen. Kyllä ne lapset kasvavat ja aikaa sille asunnon ja laskujen jakamiselle on todennäköisesti vielä 30-40 vuotta, kun ottaa huomioon eliniänodotteen ja lapsenteon keski-iän. Miksi pitää olla niin järjettömän itsekäs koko ajan, että se kaikki mulle heti nyt -mantra toteutetaan väkisinkin?

Tämä on ihan totta. Joka ainoa tuntemani uusperheen perustanut on todella itsekäs, eikä oikeasti ajattele lastensa parasta, vaan vain omaa mukavuuttaan. Pidänkin roskaväkenä automaattisesti jokaista naista, jolla on lapsia useammalle miehelle, ainakin mikäli lasten ikäero on alle 18 vuotta. Sama pätee miehiinkin tietysti.

Tuon kommentin perusteella minä pidän sinua roskaväkenä. Ihminen saa olla itsekäs. Onnellisuus lähtee siitä, että on omaan elämäänsä tyytyväinen. Huono liitto antaa huonon esimerkin lapsille. Lapset aistii myrkyllisen ilmapiirin.

Lapsilla voi olla uusperheessä myrkyllinen ilmapiiri, mutta mitä sillä on merkitystä, pääasia että SINÄ olet saanut olla itsekäs ja onnellinen. Lasten onni on toissijaista.

Meidän perheessä myös lapset ovat onnellisia. Niin itsekäs en ole, että vain minun mielipiteelläni olisi väliä.

Miksi te oletatte lapsen olevan onneton, jos vanhempi solmii uuden liiton? Poikani on sanonut, että tykkää kun täällä asuu mies (ovat kumpikin jalkapallohulluja) ja hän näkee minut iloisena. Miehen tytär ei ole täällä asunut, asuu jo omillaan. Minä olen hänelle kuin täti. Puhumme puhelimessa ja käymme kahvilla. Äiti en hänelle ole, mutta tuskin olen vienyt hänen elämästään mitään.

Voitko mitenkään ymmärtää, että kaikki lapset eivät ole onnellisia uusperheissä? Niin, eihän sellainen tule mieleen siinä omassa onnen huumassa. Tämä kertoo vain sinun tarinasi ja vain sinun näkökulmastasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa uusperheistä päätyvät edelleen eroon, joten onnistumisen mahdollisuudet ovat aika heikot. Aloittajan tavoin ihmettelen, miksi omien lasten mielenterveys ei vaikuta yhtään. Mielestäni murrosikä esimerkiksi on ihan riittävän haasteellinen ilman uusperhevirityksiä. Jos äiti/isä on rakastunut, niin missä on vanha kunnon seurustelu.

Oikeastaan väitän, että uusperhevirittelijät nimenomaan menevät siitä, mistä aita on matalin ja mikä on helpointa sille omalle navalle ja viis välittävät siitä, että aivan erilaisia ihmisiä tungetaan väkisin katon alle, vaikka heillä ei ole mitään yhteistä, ei edes sitä sukulaissuhdetta. Onhan se nyt helpompaa jakaa laskut, mitä väli sillä, että perheen lapset ovat ilmiriidassa keskenään ja myös sen toisen aikuisen kanssa.

Olen kuullut erittäin usein perusteluna sen, että vihdoin on minun vuoroni, että olen uhrannut niin paljon elämästäni lapsille ja perhe-elämälle, että nyt on minun vuoroni vain nauttia. Mielestäni aivan naurettava perustelu. Kuka sen hankalan exän otti elämäänsä? Kuka päätti hankkia lapsia? Kuka sitä rankkaa perhe-elämää halusi elää? Eikö koko aiempi elämä olla nimenomaan menty juuri sen ehdoilla, joka on näitä päätöksiä ollut tekemässä? Usein vielä se uusperhevirittelykin jatkuu uusilla lapsilla, jolloin koko argumentti on aivan tyhjä.

Aloittajan tavoin siis ihmettelen, miksi ei voida seurustella, nauttia aikuisesta ihmissuhteesta ilman hoppua ja hätää jonkinlaiseen ydinperhematkimiseen. Kyllä ne lapset kasvavat ja aikaa sille asunnon ja laskujen jakamiselle on todennäköisesti vielä 30-40 vuotta, kun ottaa huomioon eliniänodotteen ja lapsenteon keski-iän. Miksi pitää olla niin järjettömän itsekäs koko ajan, että se kaikki mulle heti nyt -mantra toteutetaan väkisinkin?

Tämä on ihan totta. Joka ainoa tuntemani uusperheen perustanut on todella itsekäs, eikä oikeasti ajattele lastensa parasta, vaan vain omaa mukavuuttaan. Pidänkin roskaväkenä automaattisesti jokaista naista, jolla on lapsia useammalle miehelle, ainakin mikäli lasten ikäero on alle 18 vuotta. Sama pätee miehiinkin tietysti.

Tuon kommentin perusteella minä pidän sinua roskaväkenä. Ihminen saa olla itsekäs. Onnellisuus lähtee siitä, että on omaan elämäänsä tyytyväinen. Huono liitto antaa huonon esimerkin lapsille. Lapset aistii myrkyllisen ilmapiirin.

Lapsilla voi olla uusperheessä myrkyllinen ilmapiiri, mutta mitä sillä on merkitystä, pääasia että SINÄ olet saanut olla itsekäs ja onnellinen. Lasten onni on toissijaista.

Meidän perheessä myös lapset ovat onnellisia. Niin itsekäs en ole, että vain minun mielipiteelläni olisi väliä.

Miksi te oletatte lapsen olevan onneton, jos vanhempi solmii uuden liiton? Poikani on sanonut, että tykkää kun täällä asuu mies (ovat kumpikin jalkapallohulluja) ja hän näkee minut iloisena. Miehen tytär ei ole täällä asunut, asuu jo omillaan. Minä olen hänelle kuin täti. Puhumme puhelimessa ja käymme kahvilla. Äiti en hänelle ole, mutta tuskin olen vienyt hänen elämästään mitään.

Voitko mitenkään ymmärtää, että kaikki lapset eivät ole onnellisia uusperheissä? Niin, eihän sellainen tule mieleen siinä omassa onnen huumassa. Tämä kertoo vain sinun tarinasi ja vain sinun näkökulmastasi.

Voitko sinä myös ymmärtää, että kaikki lapset eivät ole onnellisia myöskään ydinperheessä? Eli ihan turha tehdä mitään vastakkainasettelua ydinperheen ja uusperheen kesken.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa uusperheistä päätyvät edelleen eroon, joten onnistumisen mahdollisuudet ovat aika heikot. Aloittajan tavoin ihmettelen, miksi omien lasten mielenterveys ei vaikuta yhtään. Mielestäni murrosikä esimerkiksi on ihan riittävän haasteellinen ilman uusperhevirityksiä. Jos äiti/isä on rakastunut, niin missä on vanha kunnon seurustelu.

Oikeastaan väitän, että uusperhevirittelijät nimenomaan menevät siitä, mistä aita on matalin ja mikä on helpointa sille omalle navalle ja viis välittävät siitä, että aivan erilaisia ihmisiä tungetaan väkisin katon alle, vaikka heillä ei ole mitään yhteistä, ei edes sitä sukulaissuhdetta. Onhan se nyt helpompaa jakaa laskut, mitä väli sillä, että perheen lapset ovat ilmiriidassa keskenään ja myös sen toisen aikuisen kanssa.

Olen kuullut erittäin usein perusteluna sen, että vihdoin on minun vuoroni, että olen uhrannut niin paljon elämästäni lapsille ja perhe-elämälle, että nyt on minun vuoroni vain nauttia. Mielestäni aivan naurettava perustelu. Kuka sen hankalan exän otti elämäänsä? Kuka päätti hankkia lapsia? Kuka sitä rankkaa perhe-elämää halusi elää? Eikö koko aiempi elämä olla nimenomaan menty juuri sen ehdoilla, joka on näitä päätöksiä ollut tekemässä? Usein vielä se uusperhevirittelykin jatkuu uusilla lapsilla, jolloin koko argumentti on aivan tyhjä.

Aloittajan tavoin siis ihmettelen, miksi ei voida seurustella, nauttia aikuisesta ihmissuhteesta ilman hoppua ja hätää jonkinlaiseen ydinperhematkimiseen. Kyllä ne lapset kasvavat ja aikaa sille asunnon ja laskujen jakamiselle on todennäköisesti vielä 30-40 vuotta, kun ottaa huomioon eliniänodotteen ja lapsenteon keski-iän. Miksi pitää olla niin järjettömän itsekäs koko ajan, että se kaikki mulle heti nyt -mantra toteutetaan väkisinkin?

Tämä on ihan totta. Joka ainoa tuntemani uusperheen perustanut on todella itsekäs, eikä oikeasti ajattele lastensa parasta, vaan vain omaa mukavuuttaan. Pidänkin roskaväkenä automaattisesti jokaista naista, jolla on lapsia useammalle miehelle, ainakin mikäli lasten ikäero on alle 18 vuotta. Sama pätee miehiinkin tietysti.

Tuon kommentin perusteella minä pidän sinua roskaväkenä.

Pidä ihan vapaasti.

Vierailija kirjoitti:

Ihminen saa olla itsekäs.

Tottakai saa. Se onkin roskaväelle tyypillinen ominaisuus.

Vierailija kirjoitti:

Onnellisuus lähtee siitä, että on omaan elämäänsä tyytyväinen. Huono liitto antaa huonon esimerkin lapsille. Lapset aistii myrkyllisen ilmapiirin.

Huonolle liitolle on olemassa muukin vaihtoehto kuin uusi (usein myös lopulta huonoksi osoittautuva) liitto.

Mutta jos olemme onnellisia jo toistakymmentä vuotta,

Niin, sinä ja miehesi ehkä olette. Entä lapsenne?

Myös lapset. Miten voi olla niin vaikeaa ymmärtää, että joillain tämä toimii?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa uusperheistä päätyvät edelleen eroon, joten onnistumisen mahdollisuudet ovat aika heikot. Aloittajan tavoin ihmettelen, miksi omien lasten mielenterveys ei vaikuta yhtään. Mielestäni murrosikä esimerkiksi on ihan riittävän haasteellinen ilman uusperhevirityksiä. Jos äiti/isä on rakastunut, niin missä on vanha kunnon seurustelu.

Oikeastaan väitän, että uusperhevirittelijät nimenomaan menevät siitä, mistä aita on matalin ja mikä on helpointa sille omalle navalle ja viis välittävät siitä, että aivan erilaisia ihmisiä tungetaan väkisin katon alle, vaikka heillä ei ole mitään yhteistä, ei edes sitä sukulaissuhdetta. Onhan se nyt helpompaa jakaa laskut, mitä väli sillä, että perheen lapset ovat ilmiriidassa keskenään ja myös sen toisen aikuisen kanssa.

Olen kuullut erittäin usein perusteluna sen, että vihdoin on minun vuoroni, että olen uhrannut niin paljon elämästäni lapsille ja perhe-elämälle, että nyt on minun vuoroni vain nauttia. Mielestäni aivan naurettava perustelu. Kuka sen hankalan exän otti elämäänsä? Kuka päätti hankkia lapsia? Kuka sitä rankkaa perhe-elämää halusi elää? Eikö koko aiempi elämä olla nimenomaan menty juuri sen ehdoilla, joka on näitä päätöksiä ollut tekemässä? Usein vielä se uusperhevirittelykin jatkuu uusilla lapsilla, jolloin koko argumentti on aivan tyhjä.

Aloittajan tavoin siis ihmettelen, miksi ei voida seurustella, nauttia aikuisesta ihmissuhteesta ilman hoppua ja hätää jonkinlaiseen ydinperhematkimiseen. Kyllä ne lapset kasvavat ja aikaa sille asunnon ja laskujen jakamiselle on todennäköisesti vielä 30-40 vuotta, kun ottaa huomioon eliniänodotteen ja lapsenteon keski-iän. Miksi pitää olla niin järjettömän itsekäs koko ajan, että se kaikki mulle heti nyt -mantra toteutetaan väkisinkin?

Tämä on ihan totta. Joka ainoa tuntemani uusperheen perustanut on todella itsekäs, eikä oikeasti ajattele lastensa parasta, vaan vain omaa mukavuuttaan. Pidänkin roskaväkenä automaattisesti jokaista naista, jolla on lapsia useammalle miehelle, ainakin mikäli lasten ikäero on alle 18 vuotta. Sama pätee miehiinkin tietysti.

Tuon kommentin perusteella minä pidän sinua roskaväkenä.

Pidä ihan vapaasti.

Vierailija kirjoitti:

Ihminen saa olla itsekäs.

Tottakai saa. Se onkin roskaväelle tyypillinen ominaisuus.

Vierailija kirjoitti:

Onnellisuus lähtee siitä, että on omaan elämäänsä tyytyväinen. Huono liitto antaa huonon esimerkin lapsille. Lapset aistii myrkyllisen ilmapiirin.

Huonolle liitolle on olemassa muukin vaihtoehto kuin uusi (usein myös lopulta huonoksi osoittautuva) liitto.

Mutta jos olemme onnellisia jo toistakymmentä vuotta,

Niin, sinä ja miehesi ehkä olette. Entä lapsenne?

Voi luoja, mitä inttämistä. Kuinkahan ihana puoliso mahdat olla kun et voi hyväksyä kuin omat mielipiteesi..

Yhteinen lapsi lujittaa suhdetta ja toimii tukevana kivijalkana, ja onhan sellainen ihana pieni yhteinen rakkauspakkaus niin söpö.

Meidän uusperheessä lapset ovat onnellisia. Onnellisempia kuin ydinperheaikoina. Miksi emme asuisi yhdessä?

On "hieman" eri asia tutustuttaa lapset vuosien ajan pikkuhiljaa uuteen aikuiseen ja sisarpuoliin, kuin muuttaa hetimiten yksiin vuoden sisällä viimeisestä erosta.

Vierailija kirjoitti:

Meidän uusperheessä lapset ovat onnellisia. Onnellisempia kuin ydinperheaikoina. Miksi emme asuisi yhdessä?

Miksi alapeukut? Eikö lapset saa olla onnellisia? Näen joka päivä iloisina heräävät rakkaat, leppoisa ja turvallinen ilmapiiri, upea lasten elämään osallistuva isäpuoli. Kyllä, lapset ovat onnellisia, vaikka asuvat erossa isästään. Ja minä olen onnellinen. Suorastaan pakahdun, kun näen, kuinka hyvä lapsilla on olla.

Vierailija kirjoitti:

Uusperheeseen sopeutuminen on raskasta, varsinkin jos molemmilla on lapsia, ja vaikka toinen olisi lapsetonkin. Helpommalla pääsee, jos pitää omat kodit, vaikka se tuleekin taloudellisesti kalliimmaksi.

Se on niin raskasta miten raskaaksi vanhemmat sen tekevät. Jos oletetaan että lapset ovat kaikki heti keskenään kavereita ja parhaimpia ystäviä ikinä, pieleen menee. Jos taas vanhemmat ensin rauhassa tutustuu toisiinsa ja sen jälkeen antaa lapsillekin aikaa tutustua toisiinsa, niin mahdollisuudet ovat paljon suuremmat. 

Erityisesti jos vanhemmat ymmärtävät pitää lastensa edun etusijalla.

Tai no, mistä minä tiedän. Noin se meillä meni ja ihan hyvin on mennyt. Meillä on keskenämme kivaa ja ollaan tahoillamme pidetty huolta siitä että lapset tietävät heidän olevan tärkeitä. Tärkeitä meille molemmille, tämän katon alla ei ole "sun mukuloita ja mun lapsia", meillä on lapsia.