Onko tämä väsymys jo masennusta? (hoitovapaalla)
En jaksaisi aamulla nousta ylös, vaikka lapsi herää vasta vähän ennen kahdeksaa. Teen lapselle aamiaisen, vaihdan vaipan ja vaatteet, mutta en aina jaksa tehdä itselleni enää aamiaista tämän jälkeen. Juon koko ajan kahvia, koska väsyttää. Koska joudun vahtimaan lapsen puuhia samalla, kun juon sitä kahviani, aamukahvin juomiseen menee yli tunti. En jaksaisi tehdä yhtään mitään aamuisin muuta kuin juoda sitä kahvia. Ja kas kello on jo yli 10, enkä ole vieläkään saanut itselleni vaatteita päälle saati lasta vietyä ulos.
Lapsen vieminen ulos on kauhean raskasta. Se pukeminen ja kiljuminen raivostuttaa jo etukäteen. Toisaalta sisällä riehuva lapsi on aivan yhtä rankka tapaus. Sitten onkin jo lounasaika, kun en jahkailuiltani ole saanut mitään aikaiseksi. Lapsi alkaa olla väsynyt ja nälkäinen. Pitää syödä jotain. Sitten lapsi meneekin jo päiväunille. Itse jatkan kahvin juomista ja koomailua.
Toki kaikki päivät eivät ole tällaisia ja välillä jaksan mennä uloskin. Mutta jos 2-3 arkipäivistä on yhtä väsymystä ja hidastettua filmiä, niin onkohan kaikki ihan kunnossa?
Kommentit (7)
No ei kuulosta normaalilta. Miten lapsi nukkuu yöt? Saatko itse nukuttua? Saatko omaa aikaa riittävästi? Onko veriarvoja tutkittu milloin viimeksi? Harrastatko mitään?
Uskoisin että on masennustakin, normaalin, elämäntilanteeseen kuuluvan väsymyksen lisäksi.
Ensinnäkään et selvästikään syö tarpeeksi. Se jo väsyttää. Jos lapsi syö vaikka puuroa aamupalaksi, tee samalla itsellesikin. Syökää myös lounas yhdessä. Ota päiväunet samalla kun lapsikin nukkuu. Näillä pienillä muutoksilla varmastikin jaksat paremmin ja jaksat ulkoilla lapsen kanssa.
Nukkuuko lapsi yön läpi? Mitä sä päivän aikana sitten lopulta itse syöt? En alkais masennusdiagnoosia tekemään jos ruokavaliosta puuttuu kaikki oleellinen, väsymys voi hyvin olla jostain puutostilastakin johtuvaa.
Kuinka vanha lapsi? Kaipaatko ihan vain kodin ulkopuolista elämää? Ehkä töihin osa-aikaisesti vaikka?
Miten te ulkoilette niinä päivinä kun selviätte ulos? Notkutko apaattisena leikkipaikan laidalla? Laita lapsi rattaisiin ja tee reipas kävelylenkki, aluksi vaikka vain vartti. Jos käytte leikkipuistoissa, touhua itsekin lapsen kanssa. Kannattaa kyllä ottaa myös kattavat labrat, mene vaan rohkeasti lääkärille. Sinun hyvinvointisi on tärkeää myös lapsen hyvinvoinnille. Miten muuten lapsen isä? Kai hän hoitaa oma osuutensa niin saat myös omaa aikaa?
Normaalia lapsellista elämää.