Lue keskustelun säännöt.
Yli 40-v eronneet, miten olette selvinneet erosta?
02.03.2018 |
Olen 45 vuotias ja eronnut kolme vuotta sitten 20 vuotta kestäneestä suhteesta.
Huomaan edelleen, että erotyö on kesken. Vaikka välillä on ollutkin jaksoja, jolloin on tuntunut, että nyt olen päässyt erosta yli.
Minulla on uusi suhde, joka on kestänyt vuoden. Mies on aivan ihana ja ymmärtäväinen. Itsekkin eronnut ja ymmärtää sen, että erosta toipuminen vaatii aikaa.
Hävettää myöntää, että olen katkera siitä, että en ole 10-vuotta nuorempi. Tahtoisin vielä niin paljon yhteisen lapsen tuon miehen kanssa. Olen yrittänyt tehdä surutyötä ja luopua unelmasta yhteisestä lapsesta. Olen yrittänyt miettiä, että miten onnekkaita olemme, kun omat lapsemme ovat jo kaikki isoja ja voimme viettää paljon aikaa kahdestaan ja liikkua silloin miten haluamme.
Mutta takaraivossa jyllää unelma perheestä missä on myös yhteinen lapsi.
Tiedän, että minun pitäisi olla jo viisas aikuinen, joka ei haikaile enää joutavien unelmien perään, mutta mieleni laittaa kovasti vastaan. Olen yrittänyt keskittää ajatuksia muualle, lapsiin, työhön, harrastuksiin, talon etsimiseen..
Eli neuvoja kehiin, miten pystyn pääsemään yli erosta ja ennenkaikkea siitä perhe unelmasta..
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Minulla erosta seitsemän vuotta ja elämä hymyilee. Otin ensimmäiseksi aikaa itselleni ja päätin, että tämä on tässä, en kaipaa miestä,vaan elän lapsilleni ja itselleni. Kuitenkin se yksinäisyys oli aika musertavaa, joten päätin kokeilla. Ensimmäinen yritys oli täydellinen katastrooffi, eroamassa oleva mies, joka ei lopulta eronnutkaan. Tuli kynsille, että rämisi.
Sitten nuolin haavani ja päädyin kaverisuhteeseen toviksi, tulihan kokeiltua tuokin. Lopulta tapasin miehen, joka on lapseton. Olin ihan ymmälläni, koska minä surin sitä, että jos tuo mies aloittaa suhteen kanssani, hän ei tule saamaan lapsia. Miehellä oli paljon realistisemmat odotukset, koska ei ole taattua tapaako hän koskaan sellaista naista, joka haluaa ja pystyy vielä lapsia hänen kanssaan hankkimaan. Mies tulee loistavasti juttuun minun lasten kanssa ja nuorimmainen oli kahdeksan, kun suhteemme alkoi. Heitä, kun seuraa, niin monet erehtyy luulemaan nykyistä puolisoani lasteni isäksi. En korjaile sitä, koska lastenkin mielestä se on ihan ok.
Olen sinut tämän tilanteen kanssa ja parisuhteessa asiat ovat kohdallaan. Eroni olen surrut ja luulen, että suurimman erotyön tein jo ennen eroa, se oli helpottava kokemus, tosin raskas. Ei 24 vuotta noin vain pyyhitä pois. Olen tekemisissä exän suvun kanssa ja se ero ei lopulta vaikuttanut noihin suhteisiin paljonkaan.
Anna itsellesi aikaa ja puhu asia parisuhdekumppanisi kanssa auki. Niin minäkin tein ja tämä meidän suhde on aikuinen liitto, tosin lapset pörräävät siinä meidän mukana.
Saanko udella kauanko sulla meni aikaa, että pääsit erosta yli?
Musta tuntuu, että välillä on kuivilla vesillä, mutta sitten joutuu olemaan tekemisissä lasten isän kanssa ja taas alkaa surukausi..
Toi on ihanaa, että uusi mies ymmärtää, vaikka itselle tulee välillä tunne, että ei haluais rasittaa häntä.
Ihanaa, että sääkin olet löytänyt uuden kumppanin ja tasapainon elämään. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen eronnut kuusi vuotta sitten 43-vuotiaana. Ero oli järkytys mutta niin on aika tehnyt tehtävänsä. Nykyään elän oman näköistäni elämää teini-ikäisen tyttäreni kanssa. Miehiä on ollut mutta kenenkään kanssa en ole ollut pitempään. Sinä olet onnekas kun olet löytänyt ihanan miehen. Lapsihaave on vähän utopistinen ja tiedät sen itsekin. Itse olen luopunut elämänkumppanin löytämisestä. Siinä ei ole mitään katkeraa, joskus hiukan kaihoa kylläkin. Voisit tehdä surutyön tuon lapsiasiankin kanssa. Vaikka haaveesta luopuu, voi silti elää hyvää ja onnellista elämää. Nauti siitä mitä sinulla on.
Kiitos kauniista sanoista.
Olen onnellinen, että olen löytänyt uskomattoman ihanan miehen. Monta miestä piti treffata, että helmi osui kohdalle:)
Onneksi olen itsekkin ymmärtänyt lapsihaaveen utopistisuuden. En vain tiedä voiko haaveen unohtaa kokonaan vai pitääkö sen tilalle saada jokin toinen yhteinen haave/unelma..
Kaikkea hyvää sinulle. Ap
Vierailija kirjoitti:
Itse erosta olen toipunut hyvin- on taas tilaa hengittää. Muuten elämä on näyttänyt kovan puolensa. kun aviossa ollessa kaikki meni kivasti sekä tuttujen että tuntemattomien ihmisten kanssa ja koin arvostusta, eron jälkeen yhtäkkiä ihmiset (tuntemattomat) kohtelivatkin kuin roskaa (esim. etelänmatkalla koneessa vieressäni istunut huomasi että lasten kanssa matkustetaan kolmistaan ja alkoi udella asunko vuokralla ja miten on rahaa matkaan, uuteen asuntoon muuttaessa naapuri tuli ovelle huutamaan "ei sulla oo rahaa tälläiseen"- kun olin tarjonnut pihan lapsille hellepäivänä jäätelöt, yms).
Olen kuitenkin se sama ihminen kuin ennenkin, työssäkäyvä ja koulutettukin. Ihmisten asenne yksinhuoltajaa kohtaan on tappavan julma ja yleistävä.
Tuo on niin totta. Koulussa, kun on mikä tahansa keskustelu, niin ero otetaan puheeksi. Uutta miestäni ei kutsuta vielä mihinkään mukaan. Esim juuri oli mummoni hautajaiset ja olin ainut joka oli ilman kumppania.
Munkin pitäis oppia arvostamaan itseäni eronneena, mutta siitä huolimatta hyvin menestyneenä naisena, jolla on maailman ihanimmat lapset, uusi mies ja oma koti:) ap
Kuinka monta vuotta teillä meni, että pystyitte sanomaan, että olitte päässeet erosta yli? Ap
Miten niin naiselle realismia?
Oletatko että kaikki naiset jäävät leskeksi?