Mikä ihmisten yleinen väärinkäsitys ärsyttää?
Mua esimerkiksi se kun niin pirun tietäväisinä muka puhutaan botoxilla täytetyistä huulista.
Kommentit (2597)
Kaikesta selviää ja kaikella on tarkoitus. Ei. Ei selviä, eikä ole.
Naiset ei ole kykeneviä johtamaan koska ovat tunteellisia. Erittäin iso väärinkäsitys, katsokaa nyt vaikka jotain trumpia tai Putinia. Micro muna ja 5 vuotiaan tasolle jäänyt tunnekehitys on kyllä vaarallinen yhdistelmä.
Vierailija kirjoitti:
Että Venäjä olisi jotenkin ykskaks vaan hyökännyt Ukrainaan ilman mitään taustasyitä ja olisi yksipuolisesti joku pahuuden imperiumi ja Ukraina pyhä ja viaton
Kun tavallinen ihminen on vain orja joka kuvittelee että hän ajattelee omilla aivoillaan, kun näkemyksensä on tullut toistuvaismediasta. Tällä termillä tarkoitan että kun jotain asiaa toistetaan se muuttuu totuudeksi.
Luulis jo pikkuhiljaa ihmisten hoksaavan ettei meille mitään kerrota, mutta ei, ei käy. On se oltava niin, kun kolumnisti, kun uutistenlukija. Suomenkin media on kolmen ison hallussa.
Että ihmisten aineenvaihdunta hidastuisi vanhetessa ja aiheuttaisi lihoamista.
Ei pidä paikkansa. Aineenvaihdunnan hidastuminen vanhetessa on niin pientä, että se ei millään selitä keskimääräistä lihoamista. Tärkeimmät syyt ovat kasvanut ruuan määrä ja pienentynyt liikunnan määrä.
Miesten ja naisten johtaminen olisi erilaista. Ehkä isoissa tilastollisista tutkimuksissa, mutta yksilöllinen variaatio on niin suurta, että sukupuolesta ei pysty päättelemään mitään mitä tulee johtamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on ärsyttävä yleisluulo, että luullaan, etteivät kristityt lue muuta kuin Raamattua, ja kuuntele tai opiskele muuta kuin kristinuskoon ja Raamattuun liittyviä asioita.
Haloo: teemme työtä yhteiskunnassa muiden työtovereina, eri aloilla, ja olemme opiskelleet eri ammatteihin samoissa opinahjoissa kuin muutkin jne. Niiden LISÄKSI luemme myös Raamattua ja tutkimme muitakin uskoomme liittyviä asioita.
Mun kokemuksen mukaan kristityt nimenomaan eivät lue Raamattua.
Tai ainakin sitä tulkitaan aina just niin mikä parhaiten palvelee sen aikaista agendaa. Siellä on myös paljon kohtia mitä on ajan saatossa muokattu palvelemaan sen hetkistä agendaa. Uskonnot on vain kultteja joiden ainoa tarkoitus on kontrolloida ja määrätä populaation ruumista ja mieltä. Ei joku Päivi Räsänen tai Timo Soini millään tavalla eroa pahimmista kiihko muslimeista tai islamista. Samaa paskaa eri paketissa.
Vierailija kirjoitti:
Naiset ei ole kykeneviä johtamaan koska ovat tunteellisia. Erittäin iso väärinkäsitys, katsokaa nyt vaikka jotain trumpia tai Putinia. Micro muna ja 5 vuotiaan tasolle jäänyt tunnekehitys on kyllä vaarallinen yhdistelmä.
Älyllisesti heikot eivät kykene ymmärtämään omia tunteitaan ja eriyttämään niitä muista mielenliikkeistä. Tällaiset tyypit toimivat nimenomaan tunnepohjalta.
Että alapää muka ei venyisi synnytyksessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että Venäjä olisi jotenkin ykskaks vaan hyökännyt Ukrainaan ilman mitään taustasyitä ja olisi yksipuolisesti joku pahuuden imperiumi ja Ukraina pyhä ja viaton
Kun tavallinen ihminen on vain orja joka kuvittelee että hän ajattelee omilla aivoillaan, kun näkemyksensä on tullut toistuvaismediasta. Tällä termillä tarkoitan että kun jotain asiaa toistetaan se muuttuu totuudeksi.
Luulis jo pikkuhiljaa ihmisten hoksaavan ettei meille mitään kerrota, mutta ei, ei käy. On se oltava niin, kun kolumnisti, kun uutistenlukija. Suomenkin media on kolmen ison hallussa.
Eiköhän jokainen aikuinen normaalin kehityksen omaava ihminen tämän ymmärrä. Samoin sen että oli mitä mieltä asioista tahansa, Suomen media, varsinkin valtiollinen media (YLE) on maailman vapain ja yksi parhaista tutkivan journalismin medioista. Miksikö? Koska sen toimintaa ei voi ostaa. Iltapäivä lehdet sen sijaan taas ovat täysin ostettavissa, tällä hetkellä toimivat kok/PS omistuksessa ja ohjauksessa.
Kaupallinen media ei ole vapaa. Sen sijaan valtiolliset mediat ovat niin kauan kun valtiossa on toimiva demokratia.
Defund YLE puheet on tietämättömien huputusta tai suoraan Pietarin trollitehtaalta, koska mikäpä se puttea vituttaa enemmän kun naapurimaan media joka tekee oikeita uutisia vieläpä venäjän kielellä. Toisaalta ei sillä niin väliä, homo sovieticus on jo jalostettu niin pelokkaaksi ettei se usko mitään mitä näkee, lukee tai kokee.
Vierailija kirjoitti:
Nainen kuin nainen saa miehen. Joo panemiseen kyllä mutta ei suhteeseen. T. 29 v ikisinkku
Eikös se paneminenkin ole jonkunlaista suhdetta. Kattele vaikka eri ukko pukille joka päivälle niin silloinhan olet jatkuvasti suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Että on rasisti jos ei halua Suomeen ihmisiä jotka tekevät vain hallaa tälle maalle.
Se että edes kirjoitat tuollaista on jo selvä merkki että täysi rasisti. Kyllä suomalaiset osaavat itsekkin tehdä hallaa tälle maalle. Katso vaikka persuja, he yrittävät tuhota hyvinvointiyhteiskunnan. Pohjimmainen syy jengiytymiseen on rasismi ja heikko kotouttaminen.
Että töissä pitää aina olla mukavaa. Ei pidä. Sinne mennään tekemään töitä, mistä saa palkkaa. Minä en ole ikinä 45 ikävuoteen mennessä elänyt harhassa, että jokainen työpäivä olisi missään työssä ruusuilla tanssimista.
Toinen yleinen harha: että työkaverit voisivat täyttää sosiaalisen tuen tarpeen. Työkaverit on yleensä niin pitkään läheisiä kuin ollaan samassa työpaikassa. Suurin osa ei ole läheisiä edes silloin. Muistan kun olin noin v. 2003-2006 työpaikassa, jossa suorastaan vannottiin ikuista ystävyyttä. Kun yksikkö lopetti toiminnan, jäin mielenkiinnolla seuraamaan, kuinka tiiviisti ystävyys jatkuu. Kaksi kertaa tavattiin koko porukalla sen jälkeen. Minä olen edelleen tuttava yhden kollegan kanssa ja viestitellään silloin tällöin, kesällä pitkästä aikaa tavattiin. Hänkään ei ole ollut yhteyksissä kehenkään muuhun kuin minuun.
Se että olisi joku valtamedia jolla olisi yhtenäinen linja.
Kuka tahansa voi perustaa lehden tai radioaseman. Aika halvalla pääsee alkuun. Jos sattuu olemaan monopoli virheettömään tietoon ja totuuteen saa varmasti nopeasti asiakkaita ja voi mainosrahoilla laajentaa. Niin ovat kaikki lehdet tehneet.
Alilämpö. Miten typerä ihminen viitsii väittää esimiehelleen että nyt tuli alilämpöä eikä pääse siksi töihin. Hypotermia on sen verran vakava tila että mieluummin sanoo olevansa vaikka krapulassa. Toki vakava kilpirauhasen vajaatointa voisi myös tätä aiheuttaa, mutta siinä vaiheessa on jo sairaalareissu tiedossa.
Vierailija kirjoitti:
Naiset ei ole kykeneviä johtamaan koska ovat tunteellisia. Erittäin iso väärinkäsitys, katsokaa nyt vaikka jotain trumpia tai Putinia. Micro muna ja 5 vuotiaan tasolle jäänyt tunnekehitys on kyllä vaarallinen yhdistelmä.
Itse väitteestä olen samaa mieltä, tai siis siitä että se on väärä. Mutta samalla tavalla nainen olisi sopimaton johtamaan noilla ominaisuuksilla.
Johtajalle sopimattomat ominaisuudet on huonoja ihan sukupuolesta riippumatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että laihduttaminen on helppoa.
N 100kgOlen aina ihmetellyt noita lehtijuttuja, joissa kerrotaan, miten Veikko-Liisa teki vain aivan pienen muutoksen elintapoihinsa ja laihtui jopa kymmeniä kiloja. Uskovatko toimittaja, että tuollaiset tarut ovat totta. Itseään kunnioittava ja kriittinen toimittaja ei käsittääkseni suostu tuollaisia juttuja sorvaamaan. Ainoastaan, jos se muutos on se, että lopettaa kokonaan syömisen, niin laihtuu varmasti, mutta lopuksi käy kuin kansallispukuisen kansan hevoselle eli heittää henkensä.
Olen eri mieltä. Tein pari pientä muutosta elintapoihin, nimittäin korvasin lounaat salaatilla, jätin leivän pois ruokavaliosta ja siirryin täysrasvaisista rasvattomiin maitotuotteisiin. En pidä mitään näistä muutoksista isona. Paino putosi ylipainosta normaaliin, noin 15 kg, vain 3 kuukaudessa. Kaloreita en laskenut missään vaiheessa enkä lisännyt liikuntaa.
En koskaan palannut vanhoihin ruokatapoihini, joten muutos on ollut pysyvä.
Painon pudottaminen pienillä muutoksilla ja sen pitäminen poissa on ihan mahdollista.
Ihmiset luulee, että autolla pääsee ajamaan aina oven eteen. Kyllä moni autoileva esim kävelee ensin parkkipaikalle, mistä nousee autoon ja lähtee ajamaan. Autottomat ovat harmissaan kun en aja oven eteen heitä noutamaan ja kun ovat kyydissäni nii n ihmettelevät kun kaupungin keskustassa menee aikaa parkkipaikan etsimiseen ja sitten kun se löytyy, niin Joutuu kävelemään! Voi harmitus kun ei ollutkaan ovelta ovelle taksipalvelu!
Että suomi on hyvinvointivaltio :D
Kotivaarax kirjoitti:
Että maa olisi pallon muotoinen.
Niin, eihän Maa täydellisen pallon muotoinen ole, mutta hyvin lähellä kyllä. Niin että ei ole mikään virhe puhua pallosta. Sanommehan pallon muotoisiksi myös jalkapalloa, golfpalloa ja appelsiinia, vaikka ne poikkeavat täydellisestä pallosta huomattavasti enemmän kuin Maapallo.
Samoin myös jokainen raiskauksen ja ryöstön uhri on syyllinen rikokseen.
Venäläinen sanonta