Perheellinen, miksi olet perheellinen?

Mies on osa perhettäni, koska hän vei varauksetta jalat altani ja vieläkin vuosien jälkeen saa perhosia vatsaani. Hän on paras ystäväni, sielunkumppanini ja rakastettuni. Lapsi tuli perheeseen, koska se tuntui hyvältä ajatukselta. Lapsen synnyttyä tämä on meidän oma perhe, ei mikään pelkkä aikuisten parisuhde vaan perhe. Sellainen, jossa kumpikin kasvoi lapsenakin, mutta parempi. Perhe on meidän yskikkö, joka tekee asioita yhdessä, harrastaa yhdessä ja matkailee yhdessä. Perheessä myös kasvetaan, lapsi kasvaa omaa sarkaansa ja me aikuiset kasvamme ihmisinä ja vanhempina. Meidän perheessä on kolme aivan älyttömän hyvää tyyppiä, jotka haluavat elää just yhdessä.

Pamahdin paksuksi seksin seurauksena.

Koska halusin

Nuorena ajattelin, etten koskaan halua enkä tee lapsia. No, 21-vuotiaana pamahdin vahingossa kuitenkin paksuksi, se oli kova paikka. En halunnut lapsia, koin olevani (ja olinkin) epäkypsä äidiksi, suhdekin veti viimeisiään. Ei ollut tukiverkostoakaan, kaverit biletti, äitini ei jaksanut auttaa.

Itkeskelin koko raskausajan ja koin elämäni olevan ohi. Siltä se vaikuttikin ekat 3 vuotta lapsen kanssa, sain vielä vaativan koliikkilapsen, joka valvotti minua yli 2-vuotiaaksi vielä yöt läpeensä.

Mutta, minäkin, luojan kiitos, kypsyin ja kasvoin. Koen edelleen lähes musertavaa syyllisyyttä siitä, että olin mielestäni huono äiti ensimmäiset 3 vuotta. Ei mitään pahoinpitelyä, tai päihteitä yms ja lapsi sai kyllä puhdasta päälle ja ruokaa ja läheisyyttä ja hyviäkin hetkiä onneksi paljon oli, mutta väsymyksissäni huusin lapselle paljon, tiuskin, kiroilin..

Nyt lapsi on jo 16-vuotias. Erittäin rakas, fiksu, huomaavainen, älykäs, rauhallinen, kunnollinen teinipoika. Meillä on hyvät välit.

Olen niin onnellinen että sain hänet. Paras asia elämässäni.

Eli, vahingossa tulin perheelliseksi. Onneksi. Hän oli ja on mulle siunaus.

Lisää?

Tapasin pojan, pusi pusi, sormus, tuumittiin että lapsi sopii mukaan joukkoon, nusi nusi ja tässäpä perheenä ollaan.