Yle selvitti pitkään piilossa olleet verotuet: Suomen valtio antaa satoja miljoonia euroja pörssiyhtiöille, jotka maksavat samaan aikaan jättiosinkoja
"Teollisuuden mielestä Suomi ei pärjää kansainvälisessä kilpailussa ilman verohuojennuksia. Suurten pörssiyhtiöiden saamat tuet ovat kuitenkin vain promilleja niiden liikevaihdosta."
https://yle.fi/uutiset/3-10095106
Ohan se nyt valtion tukea johtoportaan porsastelua?
Kommentit (73)
Juha Sipilähän siinä vain jakaa valtion rahaa omille etupiireille, rajaton piikki auki, kuten maahanmuutossakin.
Samaan aikaan Juha Sipilä leikkaa lapsiperheiltä ja köyhiltä.
Juha siis kerää valtion rahaa itselleen.
YLEISLAKON AIKA.
Mutta niinkuin se Petteri Orpo sanoi, niistä yritystuista on niin kovin vaikea leikata kun siellä on aina ihminen vastassa...
Se on kato köyhien ja rikkaiten ero. Köyhä tekee enemmän jos saa keppiä ja rikas toimii tehokkaammin antamalla lisää rahaa.
Luonnon laki. Ei sille ihminen mitään voi.
Tottakai ne pärjää ilman tukia jos samaan aikaan on varaa maksaa jättiosinkoja. Hallitus on vain tehnyt arvovalinnan tässäkin kohtaa eli noita yrityksiä halutaan tukea mutta köyhimmiltä nipistetään pois kaikki mahdollinen. Epäilemättä noilla isoilla yrityksillä on käytössää myös erittäin hyvät poliittiset lobbarit, jotka tekevät kaiken mahdollisen tukien säilyttämiseksi.
Toivottavasti seuraava hallitus viimeistään pystyy oikeasti tekemään jotain näille tukiaisille. Osa kokoomuslaisistakin vastustaa tukiaispolitiikkkaa, koska aitoon markkinatalouteen ei kuulu tällaiset keinotekoiset tukiaiset.
Kyllä Keskusta ja Kokoomus on aina osannut puljata yhteiset, julkiset varat omien sidosryhmien yksityisiin taskuihin. Tänä vuonna muuten maksetaan Suomessa ennätyssuret osingot osakkeidenomistajille!
https://yle.fi/uutiset/3-10081269
"Valitettavasti tällä kertaa meillä ei ole varaa palkankorotuksiin. Sen sijaan näemme, että työpäiviä pitää pidentää jotta voimme päästä Romanian tasoisiin keskimääräisiin tuntityökustannuksiin."
Mun mielestä yritystukia tulisi maksaa kasvaville pk-yrityksille jotka tarvitsevat apua vaikka laajentamiseen uusille markkinoille. Myös tuote- ja teknologiainnovaatioita tulisi tukea.
Vastaavasti pitäisi olla sääntö, että jos yritys vastaanottaa tukia, niin optioita ei saa maksaa. Optiothan kertovat (ainakin teoriassa!!!) siitä että hyvin menee ja ylimääräistä on, ei siinä silloin tukia tarvita.
Köyhä ei saa edes satasta pitää säästötilillä, heti lähtee tuet, mutta yritys saa jaella miljoonaosinkoja ja valtio pitää huolta ettei tili mene miinukselle.
Ihanaa oikeistopäättäjät, tätä lisää! Kansa tykkää, onhan Kokoomus suurin puolue.
Vierailija kirjoitti:
Mutta niinkuin se Petteri Orpo sanoi, niistä yritystuista on niin kovin vaikea leikata kun siellä on aina ihminen vastassa...
Nyt vaan on selvinnyt että se "ihminen" on petterin kaveri.
Vierailija kirjoitti:
Mutta niinkuin se Petteri Orpo sanoi, niistä yritystuista on niin kovin vaikea leikata kun siellä on aina ihminen vastassa...
Joo, toisin kuin silloin kun leikkaa sairailta, työttömiltä ja köyhiltä, ei oo ihmistä vastassa vaan joku alien! :D t Petteri
VALTION BUDJETISTA MENEE MILTEI 10% YRITYSTUKIIN.
Samat "tuet" sitten jaetaan "osinkoina" omistajille.
Eli käytännössä työssäkäyvät maksavat nämä osingot työnsä verotuksessa.
Onko hallitus siis toisinsanoen kumminkin sitä mieltä että sossuaminen on ihan jees? Vai mitenkä? Kaverit saa elellä pummeina valtion maksamilla osingoilla mutta muut ei, näinkö se menee?
Vierailija kirjoitti:
"Teollisuuden mielestä Suomi ei pärjää kansainvälisessä kilpailussa ilman verohuojennuksia. Suurten pörssiyhtiöiden saamat tuet ovat kuitenkin vain promilleja niiden liikevaihdosta."
https://yle.fi/uutiset/3-10095106
Ohan se nyt valtion tukea johtoportaan porsastelua?
kantsis sitten varmaan ostaa niiden osakkeita?
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä yritystukia tulisi maksaa kasvaville pk-yrityksille jotka tarvitsevat apua vaikka laajentamiseen uusille markkinoille. Myös tuote- ja teknologiainnovaatioita tulisi tukea.
Vastaavasti pitäisi olla sääntö, että jos yritys vastaanottaa tukia, niin optioita ei saa maksaa. Optiothan kertovat (ainakin teoriassa!!!) siitä että hyvin menee ja ylimääräistä on, ei siinä silloin tukia tarvita.
Köyhä ei saa edes satasta pitää säästötilillä, heti lähtee tuet, mutta yritys saa jaella miljoonaosinkoja ja valtio pitää huolta ettei tili mene miinukselle.
Ihanaa oikeistopäättäjät, tätä lisää! Kansa tykkää, onhan Kokoomus suurin puolue.
Te olette nyt ymmärtänyt yritystukien konseptin aivan väärin. Ne ovat olemassa nimenomaan, jotta suuryritysten markkinaosuuksia voidaan suojella eikä venettä keikuteta. Olisihan se vallan kamalaa jos markkinajohtajat eivät pystyisikään maksamaan odotettuja osinkoja omistajilleen. Uusi vene pitää kuitenkin ostaa ja mökille tarvitsee terassia, laituria ja uuden pihasaunan.
t. Juha Sipilä
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä yritystukia tulisi maksaa kasvaville pk-yrityksille jotka tarvitsevat apua vaikka laajentamiseen uusille markkinoille. Myös tuote- ja teknologiainnovaatioita tulisi tukea.
Vastaavasti pitäisi olla sääntö, että jos yritys vastaanottaa tukia, niin optioita ei saa maksaa. Optiothan kertovat (ainakin teoriassa!!!) siitä että hyvin menee ja ylimääräistä on, ei siinä silloin tukia tarvita.
Köyhä ei saa edes satasta pitää säästötilillä, heti lähtee tuet, mutta yritys saa jaella miljoonaosinkoja ja valtio pitää huolta ettei tili mene miinukselle.
Ihanaa oikeistopäättäjät, tätä lisää! Kansa tykkää, onhan Kokoomus suurin puolue.
Mutta miten erotat aidot yritysideat näistä sipilän-chempolis tyylisistä rahan kuppaajista?
Esim melkoisen huonon tuotteen markkinoille saattanut Iloq on saanut 3,6 miljoonaa(!) euroa yritystukia. Tehdäänkö tuotetta edes Suomessa? Mikä vika Abloyssa oli?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä Keskusta ja Kokoomus on aina osannut puljata yhteiset, julkiset varat omien sidosryhmien yksityisiin taskuihin. Tänä vuonna muuten maksetaan Suomessa ennätyssuret osingot osakkeidenomistajille!
Valtio ei päätä yritysten osingoista. Osingot ovat tuottoa jota yritys maksaa omistajilleen. Yritys päättä itse osingoistaan. Erilaiset vero-, tutkimus- ja tuotantotuet ovat ihan perusteltuja, jos halutaan pitää esimerkiksi suomalaiset tehtaat kilpailukykyisinä. Jos tehdas ei ole kilpailukykyinen, niin sen toiminta lopetetaan. On parempi tukea tehdasta muutamalla miljoonalla, jotta se työllistävä vaikutus säilyy kotimaassa. Mielestäni on parempi, että tuetaan tietyllä summalla esimerkiksi paperitehdasta, kuin se, että paperitehdas lakkautetaan ja tuetaan niitä työttömiä tehdastyöläisiä.
Jos näihin tukiin sidotaan ehdoton sääntö siitä, että firma ei saa maksaa tuottoa omistajilleen, ei se ole enää kovin houkutteleva vaihtoehto. Tällainen uutisointi vetää vähän liikaa mutkia suoriksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Teollisuuden mielestä Suomi ei pärjää kansainvälisessä kilpailussa ilman verohuojennuksia. Suurten pörssiyhtiöiden saamat tuet ovat kuitenkin vain promilleja niiden liikevaihdosta."
https://yle.fi/uutiset/3-10095106
Ohan se nyt valtion tukea johtoportaan porsastelua?
kantsis sitten varmaan ostaa niiden osakkeita?
Onko Marie Antoinette sun mentor?

No ei tuo voi olla oikeudenmukaisen politiikan perusta.
Miksi elinkeinoelämä vaatii itselleen sosiaalitukea?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä yritystukia tulisi maksaa kasvaville pk-yrityksille jotka tarvitsevat apua vaikka laajentamiseen uusille markkinoille. Myös tuote- ja teknologiainnovaatioita tulisi tukea.
Vastaavasti pitäisi olla sääntö, että jos yritys vastaanottaa tukia, niin optioita ei saa maksaa. Optiothan kertovat (ainakin teoriassa!!!) siitä että hyvin menee ja ylimääräistä on, ei siinä silloin tukia tarvita.
Köyhä ei saa edes satasta pitää säästötilillä, heti lähtee tuet, mutta yritys saa jaella miljoonaosinkoja ja valtio pitää huolta ettei tili mene miinukselle.
Ihanaa oikeistopäättäjät, tätä lisää! Kansa tykkää, onhan Kokoomus suurin puolue.Te olette nyt ymmärtänyt yritystukien konseptin aivan väärin. Ne ovat olemassa nimenomaan, jotta suuryritysten markkinaosuuksia voidaan suojella eikä venettä keikuteta. Olisihan se vallan kamalaa jos markkinajohtajat eivät pystyisikään maksamaan odotettuja osinkoja omistajilleen. Uusi vene pitää kuitenkin ostaa ja mökille tarvitsee terassia, laituria ja uuden pihasaunan.
t. Juha Sipilä
Just näin.
Kaikki yhden puolesta ja meille enemmän.
Juha on oikea Lestasoturi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä Keskusta ja Kokoomus on aina osannut puljata yhteiset, julkiset varat omien sidosryhmien yksityisiin taskuihin. Tänä vuonna muuten maksetaan Suomessa ennätyssuret osingot osakkeidenomistajille!
Valtio ei päätä yritysten osingoista. Osingot ovat tuottoa jota yritys maksaa omistajilleen. Yritys päättä itse osingoistaan. Erilaiset vero-, tutkimus- ja tuotantotuet ovat ihan perusteltuja, jos halutaan pitää esimerkiksi suomalaiset tehtaat kilpailukykyisinä. Jos tehdas ei ole kilpailukykyinen, niin sen toiminta lopetetaan. On parempi tukea tehdasta muutamalla miljoonalla, jotta se työllistävä vaikutus säilyy kotimaassa. Mielestäni on parempi, että tuetaan tietyllä summalla esimerkiksi paperitehdasta, kuin se, että paperitehdas lakkautetaan ja tuetaan niitä työttömiä tehdastyöläisiä.
Jos näihin tukiin sidotaan ehdoton sääntö siitä, että firma ei saa maksaa tuottoa omistajilleen, ei se ole enää kovin houkutteleva vaihtoehto. Tällainen uutisointi vetää vähän liikaa mutkia suoriksi.
Samahan se on sitten suoraan sosialisoida sellaiset tehtaat ja käyttää osinkoihin valuvat rahat kilpailukyvyn parantamiseen. Eihän tuollaisella omistajalla tee mitään, joka ei pysty edes liiketoimintaansa harjoittamaan ilman yhteiskunnan kuppaamista. Ja tekee sen vielä ilman mitään vastuuta, tehdas voi aivan hyvin lähteä ulkomaille tuesta huolimatta jo huomenna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Teollisuuden mielestä Suomi ei pärjää kansainvälisessä kilpailussa ilman verohuojennuksia. Suurten pörssiyhtiöiden saamat tuet ovat kuitenkin vain promilleja niiden liikevaihdosta."
https://yle.fi/uutiset/3-10095106
Ohan se nyt valtion tukea johtoportaan porsastelua?
kantsis sitten varmaan ostaa niiden osakkeita?
No ei tuo voi olla oikeudenmukaisen politiikan perusta.
Miksi elinkeinoelämä vaatii itselleen sosiaalitukea?
Koska kokoomuslaisille maksettava sosiaalituki on parempaa.
"Kun ei ne yritykset palkkaa jos vain keppiä"
Pihvi lindström (oikeasti petteri o)