Miksi vanhemmilla naisilla on hyvä itsetunto?

Vierailija kirjoitti:

Tässä on paljon hyviä vastauksia, en tiedä, kannattaako mun kirjoittaa enempää. Allekirjoitan lähes kaiken tässä ketjussa sanotun. Mulla jyrkin kulminaatiopiste oli lasten saaminen: silloin fokus siirtyy itsestä lapseen, ja vaikka se on myös väsyttävää ja joskus rankkaakin, se on myös vapauttavaa! Ei TARVITSE ajatella, että mitäs nyt, kun minä, minua, minusta, minulle... Ensisijainen huomio menee siihen, että täyttää ne lapsen tarpeet.

Se harmittaa, että nuorena oli niin heikko itsetunto. Typerää, että tuli hassattua nuoruus sellaiseen vatvomiseen. Mutta eipä sille enää mitään voi! Toivottavasti nykynuoret olisivat vähemmän epävarmoja. Luulen, että ovatkin.

Tuonhan voi toteuttaa ajattelemalla vaikka koko ajan myös työtään tai harrastuksiaan, jos ne on ammattilaistasoisia, tai vaikka uskontoa. Tosi moneen asiaan saa ajatukset ohjattua jos ei halua ajatella itseään. Toimii toki myös pakokeinona kun aina on helpompi ajatella ja ratkaista jotain muuta kuin omia ongelmia, ja ne jäävätkin silloin ratkaisematta.

Minulla on vissiin ollut aina hyvä itsetunto eikä se miksikään ole muuttunut vanhetessani. 50-v. syntymäpäivilläni pidin puheen, jossa mm. sanoin: I'm 50 years old now. This is me, take me or leave me but I'm not gonna change." Ja se pitää niin hyvin paikkansa. Olen ihan tyytyväinen itseeni enkä edes yritä kilpailla ainakaan ulkonäöllisesti itseäni nuorempien kanssa.

Olen tyytyväinen pitkään avioliittooni, olemme saaneet aikaiseksi ihania lapsia, nyt jo aikuisia. Olen tyytyväinen siihen, mitä ympärilläni on, elämä nyt vaan on ihanaa ja sen vuoksi sitä kestää tai ei edes ajattele niitä (toistaiseksi aika pieniä) terveydellisiä ongelmia, joita ikä on tuonut tullessaan.

Eikä minun tarvitse yrittää ketään erityisesti miellyttää, riittää, kun olen oma itseni enkä ilkeä kenellekään. 

Hmm. Onneksi olen jo itse aikoinaan hyvin nuorena ymmärtänyt että kaikkia ei voi miellyttää ja että tärkeintä että on olla oma itsensä ja pyrkiä toimimaan oikein. (Kyllähän minua nuorena ja lapsena koulukiusattiin sen tähden mutta ystävät olivatkin sitten todellisia ystäviä.)

No mutta parempi siihen kai on herätä myöhemmin kun ei milloinkaan

Henkinen puoli vahvistuu; osaa erottaa olennaisen ja epäolennaisen. Toisaalta kehon vanheneminen on itselle ollut vähän shokki, kun ei ole päivää ettei olisi kolotuksia, jäykkyys hiipii kehoon, rypyt tulevat jne. Menee oma aikansa että kehon vanhenemisen hyväksyy ja ns.rupsahtamisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä on paljon hyviä vastauksia, en tiedä, kannattaako mun kirjoittaa enempää. Allekirjoitan lähes kaiken tässä ketjussa sanotun. Mulla jyrkin kulminaatiopiste oli lasten saaminen: silloin fokus siirtyy itsestä lapseen, ja vaikka se on myös väsyttävää ja joskus rankkaakin, se on myös vapauttavaa! Ei TARVITSE ajatella, että mitäs nyt, kun minä, minua, minusta, minulle... Ensisijainen huomio menee siihen, että täyttää ne lapsen tarpeet.

Se harmittaa, että nuorena oli niin heikko itsetunto. Typerää, että tuli hassattua nuoruus sellaiseen vatvomiseen. Mutta eipä sille enää mitään voi! Toivottavasti nykynuoret olisivat vähemmän epävarmoja. Luulen, että ovatkin.

Tuonhan voi toteuttaa ajattelemalla vaikka koko ajan myös työtään tai harrastuksiaan, jos ne on ammattilaistasoisia, tai vaikka uskontoa. Tosi moneen asiaan saa ajatukset ohjattua jos ei halua ajatella itseään. Toimii toki myös pakokeinona kun aina on helpompi ajatella ja ratkaista jotain muuta kuin omia ongelmia, ja ne jäävätkin silloin ratkaisematta.

Et ehkä ihan saanut kiinni siitä, mitä hain.

Vierailija kirjoitti:

Ei mulla ole.

Eikä mulla, itseasiassa huonompi mun itsetunto nyt on kuin 20 vuotta sitten. Pahinta on, että se tuntuu vaan huononevan päivä päivältä.

N40

No ei ainakaan minulla ole. Ei oikeastaan koskaan ole kummoinen ollutkaan, mutta ei se valitettavasti ole vanhetessakaan parantunut.

Näin ohi aiheen. Täällä puhutaan vain parikymppisistä ja keski-ikäisistä.. Mihin katoaa 30-40v koska keski-ikä ei ala kolmestakympistä.

Tähän asti on nähnyt kaikenlaista paskaa ihmisiltä joten on tosi selkeä käsitys mitä elämältä haluaa ja mitä ei halua. Mm.olen lopettanut viettämästä aikaa epäterveiden "ystävien" kanssa, sillä en jaksa enää juorupiirejä. Nykyiset hyvät ystävät on sellaisia kenestä ei tule millään tavalla huono olo. Deittailussa tietää millaisia ihmisiä välttää, säästyy aikaa siitä ettei väkisin koita saada itseään sopimaan jonkun väärän henkilön elämään. Hyvät ihmissuhteet tuo itsevarmuutta kun ympärillä on paljon positiivista, eikä ihmissuhteista tule stressiä. Suosittelen tervettä itsekkyyttä kaikille, elämä on liian lyhyt viettää paskojen tyyppien kanssa. Terve itsekkyys minulle merkitsee sitä ettei väkisin yritä ja esitä olla jotain mitä ei ole, omien voimien kustannuksella .

Ei noin välttämättä mene. Oma 80-v äitini kärsii edelleen samoista itsetunto- ja ulkonäkötraumoista kuin nuorempana, sääli. Jotenkin tuntuu, että niillä joilla itsetunto on parantunut on ollut kyky katsoa rehellisesti peiliin ja toisaalta katsoa tarkasti ympärilleen. Tajuta jotenkin millainen on ja pääpiirteissään hyväksyä tuo. KUn viihtyy omissa nahoissaan on helpompi suhtautua myös muihin armollisemmin, ei tässä täydellisiä olla kukaan.