Työkaverit puhuu paskaa vain koska minulla on ulkomaalainen mies
Nyt en enää oikeasti kohta jaksa tätä. Olen seurustellut jo usean vuoden ajan ulkomaalaisen miehen kanssa (hän on eräästä Etelä-Amerikan maasta, joka on käytännössä kaikessa ihan länsimaiden tasolla, ei tule siis mistään köyhistä oloista tms.) Kun tätä kuitenkin kysyttäisiin, niin ei, hän ei elä sossupummina Suomessa, vaan ihan tekee töitä kuten minäkin. Yhtä hyvin voisimme asua siellä, mitä olemme myös miettineet.
Jostain syystä jotkut työkaverini eivät ilmeisesti ole oikein sulattaneet tätä asiaa, enkä jaksa ymmärtää ylipäätään, miten edes nykyään on niin ihmeellistä, että jonkun puoliso tai kumppani ei ole suomalainen? Jatkuvasti saan kuulla siitä, miten selkäni takana puhutaan että hän "kuitenkin pettää koska on latino" tms. älyttömyyksiä. On tietty ryhmä, arvatenkin kaikki naisia, jotka jatkuvasti illanvietoissa ja whatsapp-ryhmässään kuulemma keskustelevat minusta ja miehestäni, jos olemme julkaisseet yhteiskuvia tms. (En ole itse ko. ryhmässä, mutta siellä oli aiemmin eräs työkaverini, joka kertoi minulle tästä myöhemmin, sillä olemme hyviä kavereita myös töiden ulkopuolella. Lienee tarpeetonta sanoa, että myös hänet poistettiin tuosta ryhmästä jonkin ajan päästä, sillä joku vissiin sai tietää hänen kertoneen minulle. Jep, kuulostaa siltä kuin olisimme yläasteella...) Toki ryhmässä juorutaan myös muista mikäli on "aihetta" (raskaudet, asunnon ostot tms.) mutta valitettavan usein olen siellä itse otsikoissa ihan normaalin mieheni lisäämään illalliskuvan takia tai jotain vastaavaa. :D Varmaan pitäisi poistaa oikeasti Facebookista ja Instasta kaikki työkaverit, kun ei näköjään enää voi tietää kuka keksii ihan tavallisista jutuista jotain muuta.
Ja mitä tulee siihen "pettämiseen", niin yhtä lailla sitä voi tehdä suomalainenkin mies. Olen niin kyllästynyt kuulemaan tuota "latinomiehet sitä ja latinomiehet kuitenkin tätä" -lätinää. Mieheni on kyllä latino, mutta hän on todella introvertti ja kaveripiirinsä koostuu vain yhtä introverteistä miehistä. Hän ei siis oikein teoriassa sovi siihen "kaikille flirttaileva latino panomies" -kategoriaan, johon ulkopuolisilla on aina jokin kumma pakonomainen tarve tunkea hänet. Ja joo, pelkkä introverttiys ja tyyliin kotona oleminen ei tietenkään takaa, etteikö hän voisi ottaa ja pettää, mutta kuka tahansa voi, ja ilman mitään todisteita tuollainen paskan puhuminen vain ihmetyttää. Jos olisi jotain todisteita tästä, niin toki ymmärtäisin, mutta ei ole tosiaan nyt eikä aiemminkaan ollut mitään syytä epäillä häntä sellaisesta.
Itse töissä hoidan hommani hyvin, eikä kenellekään sen puolesta ole mitään minua vastaan. Muutenkaan en ole koskaan ollut siellä kovin näkyvä persoona tai herätä huomiota. En siis käsitä, mistä moinen suhtautuminen johtuu. Minut on pikkuhiljaa eristetty ja jätetty pois tuosta porukasta, johon ennen itsekin kuuluin, enkä näe mitään syytä omassa käytöksessäni siihen. Näistä työkavereistani vain yksi oli koskaan edes tavannut mieheni, eikä hänellä silloin ollut mitään pahaa sanottavaa hänestä.
Ollaan hyvin isossa työyhteisössä, jossa osa miehiä ja osa naisia, monesta ikäluokasta. Tähän ns. paskanpuhujarinkiin kuuluu tietääkseni vain oman ikäisiäni naisia, eli noin ikäluokkaa 25-35.
Kommentit (36)
Vierailija kirjoitti:
Lakkaa tuomasta parisuhdettasi esille töissä. Rasittavaa muille kuunnella kuinka latinomiehesi tekee sitä ja tätä. Tulee vähän huomionhakuinen vaikutelma.
Kuka sanoi, että olen tuonut parisuhdettani esille töissä? Päinvastoin, en pidä siellä itsestäni mitään meteliä, en parisuhteestani enkä muutenkaan muista asioistani. Mutta taisitkin olla joku trollailija. :D
ap
Vierailija kirjoitti:
Käytät tekosyynä miestäsi, että syy olisi hänen etninen taustansa.
En nyt ihan ymmärtänyt kommenttia. Jos nimenomaan puhutaan paskaa siksi kun hän on latino niin silloinhan se etninen tausta on syynä siihen paskanjauhantaan, eikö?

Voihan olla, että he puhuisivat paskaa miehestäsi, vaikka hän ei olisi latino. Jos he ovat päättäneet ottaa sinut silmätikuksi niin he löytävät aina jotain, mihin puuttua. Miehesi voisi olla yhtä ”pettäjä” heidän mielestään vaikka olisikin suomalainen.
Meidän ”vähemmistöjen” on todella helppoa uhriutua: Tuo puhuu minusta pahaa, koska olen latino. Tuo alapeukutti minun kommenttiani, koska olen latino. Tuo katsoo minua kieroon, koska olen latino. Jos näin ajattelee pitkään niin muuttuu ihan vainoharhaiseksi. Emme voi tietää alapeukuttiko joku viestiäni, koska olen latino vai vaan sen takia, ettei hän ollut samaa mieltä.
Enkä Ap tarkoita, että juuri sinä/te uhriudutte. Vastaan vaan edelliseen kommenttiin, miksi joku toinen kuvittelee, että ulkomaalaisuus olisi tekosyy.
Joka tapauksessa kurjaa tuollainen juoruilu. En ole yhtään asiantuntija näissä asioissa, joten en osaa antaa viisaita neuvoja. Tsemppiä!
Even if there was a hand, it was the hand of God -Diego Maradona
Kuulostat ihan yhdeltä tutulta. Jokaikinen päivä pitää väkisin ottaa esille että sillä on ulkomaalainen mies ja se on niiin ihana ja niiiin paljon parempi kun suomalaiset. Jos se saa huonoa palvelua jossain tai joku ei ole tarpeeksi ystävällinen niin suomalaiset miehet on rasistisikoja ja naiset ovat kateellisia. Koko ajan tuollainen jatkuva vainoharhaisuus, uhruituminen ja tärkeily sen takia että mies on ulkkari. Ei kyllä mikään ihme jos työkaverit eivät jaksa tuollaista ihmistä.
Kerro miten nytkin mukamas tiedät satavarmasti että sinusta vieläkin puhutaan paskaa jossakin whatsapp ryhmässä vaikka itse sanot että ettei sinulla tai kaverillasi enää ole pääsyä siihen? Ja mitään huomiota et mukamas hae mutta postaat jatkuvasti instaan ja faceen.
Kyllä useimmat meistä ollaan myös latinoitten kanssa joskus seurusteltu ja kuitenkin ihan vaan suomalaisiin miehiin ollaan päädytty. Ei niissä latinoissa mitään erikoista ole. Pettämisestä sen verran että kyllä ollaan ihan kantapään kautta opittu että se on ihan arkipäivää heille. Ei todellakaan voi sanoa että yhtä hyvin se suomalainen mies voi pettää kun todennäköisyydet ovat ihan eri luokkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lakkaa tuomasta parisuhdettasi esille töissä. Rasittavaa muille kuunnella kuinka latinomiehesi tekee sitä ja tätä. Tulee vähän huomionhakuinen vaikutelma.
Kuka sanoi, että olen tuonut parisuhdettani esille töissä? Päinvastoin, en pidä siellä itsestäni mitään meteliä, en parisuhteestani enkä muutenkaan muista asioistani. Mutta taisitkin olla joku trollailija. :D
ap
Että ihan vaan tyhjästä tulevat sanomaan sinulle päin naamaa että latinot pettää, ovat sossupummeja tms paskaa... veikkaanpa kuitenkin että itse olet eka tuonut poikakaverisi keskustelussa esille, niin kun nyt noilla ulkkarifani muijilla aina on tapana.

Otapas nyt ihan rauhassa..
Asia kun on nimenomaan niin, etten puhu miehestäni mitään töissä. En edes silloin kun vasta tulimme Suomeen. Toki varsinkin alussa vastasin kysymyksiin, jos joku muu kysyi jotain ensin, mutta en ole selittämässä hänestä yhtään mitään oma-aloitteisesti kaikille.
Minulle hän siis nimenomaan on ihan "vain" mieheni; en minä ole jatkuvasti nostamassa häntä esille yhtään minnekään vain koska hän on kansalaisuudeltaan jostain muualta. Minulle hän on se kaikkein tärkein ihminen, ei joku esiteltävä palkinto tai kehuskeltava saavutus, jolla ylpeilisin töissä. Minulle hän ei ole myöskään mikään stereotyyppinen latino, vaan ihana ja tosi ujo persoona.
Kuten sanoin jo jossain aiemmassa kommentissa, niin olen poistanut jo aiemmin ne henkilöt somesta, joiden tiedän puhuneen paskaa. Minulla oli kavereissa myös työkavereita, joiden en tiennyt myös juoruilevan.
Pitäisikö minun siis kieltää miestäni lisäämästä kuvia kanssani tai merkitsemästä minua niihin ettei joku muu vahingossakaan ärsyynny? :D Mielestäni jos mieheni tai minä lisäämme kuvan kerran kuussa niin se ei ole mitään kauheaa huomion hakemista. Aiheet eivät ole mitään "katsokaa meitä vaan jaetaan joskus ihan tavallisia juttuja jotta miehen kaverit siellä kotimaassaan pysyy jotakuinkin kärryillä hänen elämästään. Kuvat on tarkoitettu lähinnä meille itsellemme ja siis kun miehen kaukaisimmat sukulaiset yms seuraavat häntä facen välityksellä.
Mitä tuohon paskan puhumiseen tulee niin minusta siitä antaa muita viitteitä myös se, että välillä myös jotkut asiasta aivan tietämättömät ovat jostain saaneet kuulla "ongelmistamme" - tai en tiedä mistä muualta joku työpaikkani viisikymppisistä olisi keksinyt yhtäkkiä tulla kysymään, onko meillä kaikki ok. Kun on kuullut olevan vaikeaa. He toki kysyvät ihan aidosta huolesta mutta missä lie taukohuoneessa ovat siitäkin kuulleet.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lakkaa tuomasta parisuhdettasi esille töissä. Rasittavaa muille kuunnella kuinka latinomiehesi tekee sitä ja tätä. Tulee vähän huomionhakuinen vaikutelma.
Kuka sanoi, että olen tuonut parisuhdettani esille töissä? Päinvastoin, en pidä siellä itsestäni mitään meteliä, en parisuhteestani enkä muutenkaan muista asioistani. Mutta taisitkin olla joku trollailija. :D
ap
Että ihan vaan tyhjästä tulevat sanomaan sinulle päin naamaa että latinot pettää, ovat sossupummeja tms paskaa... veikkaanpa kuitenkin että itse olet eka tuonut poikakaverisi keskustelussa esille, niin kun nyt noilla ulkkarifani muijilla aina on tapana.
Huoh näköjään saatiin eka katkera jankkaaja keskusteluun 😂 kun on se nykyään niin ihmeellistä että on "ulkkarifani" hah
T. Puoliso Keniasta, mitäs siihen sanot 😜
Mullakin on (ainakin omasta mielestäni, heh) maailman lutuisin ja suloisin introvertti/nörtti mies Argentiinasta. <3 Häntäkin naurattaa ja välillä myös ahdistaa nuo stereotypia "latino/petturi/panopupu" puheet kun ei tosiaan ole yhtään sellainen. :-D
Osalla porukasta on aina jokin herne nenässä heti kun joku puolituttukaan saadaan selville tekevän jotain mitä itse ei tehdä tai voida /osata tehdä. Jos sillä on mitään tekemistä minkään valtakunnan ulkomaalaisten kanssa, niin tehot väännetään vielä kaakkoon. Otetaan joku jolla on ulkomaista sukua, tuttuja, puoliso, adoptiolapsi, kielitaitoa ja käyttävät sitä, mitä tahansa tällaista niin ainakin osa on paheksumassa milloin milläkin perustein ja osaa kiukuttaa kateuksillaan. Ihmiset voivat olla niin uskomattoman kateita aivan älyttömin perustein. Siitä ei tarvitse etsiä mitään järkeä, sitä ei ole.
Pahansuopia tyhmiä juoruakkoja on maa täynnä.
Jos tämä työjaveriporukka laulaa ja juoruaa asiattomia tästä asiasta myös työajalla työpaikalla, jopa usuttaen muita ihmisiä lisää työpaikalta ihmettelemään ja kommentoimaan sinun ulkomaista miestäsi, ja tämä on johtanut sinun dumppaamiseesi yhteisöstä myös töissä, kyllä se minun mielestäni itse asiassa kuuluu hyvinkin esimiehelle ja työsuojeluun. Vapaa-ajasta viis. Heillä ei ole mitään oikeutta vatvoa työajalla työkaverien puolisoita tämän selän takana häiriköiden muiden työtä tai taukoja tämmöisillä. Ei ole tarpeeksi töitä ...
Se ei kuulu kenellekään töissä, pettääkö sinun miehesi sinua vaiko eikö ja jos pettää, niin miksi. Se ei kuulu asiallisiin keskustelunaiheisiin millään työpaikalla. Töissä ollaan töissä palkkaa vastaan.
Mä ottasin ja kysyisin niiltä akoilta töiden ulkopuolella, mistä te tiedätte pettävätkö teidän ukot vai siitäkö tämä kova puhe pettämisistä onkin alkunsa saanut, jollain juorun alkuunpanijalla itsellä on pettävä mies mistä katkeruutta jota pitää kaataa muiden niskaan yrittäen pilata muidenkin liitot?
Sitten mä sanoisin että mitä h*lvettiä te kuvittelette oikein tekevänne, millä oikeudella vatvotte mun elämääni vuosikaudet? Ette tee oo mikään mun äiti. Aletaanko vähän vatvoa niitä teidän ukkoja ja avioliittoja ja kaikesta päätellen kurjaa henkilökohtaista elämää kun ei ole muuta mihin se purkaa kuin työpaikkakiusaamiseen?
Sitähän se ON.
Sano jollekin heistä että hemmetti kun sillä on iso, siitäpähän saavat pähkäiltävää
Mikäli maa ei ole länsimaiden tasolla ja ihminen tulee köyhistä oloista, hän on siis sossupummi? Aloittajalla on selvästi hyvin rasistinen asenne.
Mielestäsi latinot ovat siis yleensä ekstrovertteja? Mielestäsi mustat ovat varmaankin iloisia yksinkertaisia?
Jestas mitä kommentteja täällä on. Kyllä nyt joillakin on niin niin paha mieli. Hienoa, että olet löytänyt rinnallesi ihmisen, jonka kanssa on hyvä olla, veikkaanpa että nämä kiukkupylly kommentoijat eivät ole löytäneet.
Kerro esimiehellesi tilanteesta, jos vaikka voisit siirtyä johonkin talossa, niin ettei ainakaan töissä tarvitsisi kuunnella noita juttuja. Kannattaa tarkistaa niistä kuvista, että suojausasetukset ovat niin, että näkyy vain kavereille, joskus se näkyy automaattisesti kavereiden kavereille, jota kautta poistetut voivat ne saada. Jos asetukset ovat oikein, poistaisin kaikki kaverilistalta, jotka ovat kollegoitasi.
Jos muuten kerrot esimiehellesi, voi olla että tuo loppuisi, koska nuo kiusaajat ovat niin nuoria, että voisivat säikähtää, jos saisivat puhuttelun auktoriteettihahmolta.
Vierailija kirjoitti:
Nyt en enää oikeasti kohta jaksa tätä. Olen seurustellut jo usean vuoden ajan ulkomaalaisen miehen kanssa (hän on eräästä Etelä-Amerikan maasta, joka on käytännössä kaikessa ihan länsimaiden tasolla, ei tule siis mistään köyhistä oloista tms.) Kun tätä kuitenkin kysyttäisiin, niin ei, hän ei elä sossupummina Suomessa, vaan ihan tekee töitä kuten minäkin. Yhtä hyvin voisimme asua siellä, mitä olemme myös miettineet.
Jostain syystä jotkut työkaverini eivät ilmeisesti ole oikein sulattaneet tätä asiaa, enkä jaksa ymmärtää ylipäätään, miten edes nykyään on niin ihmeellistä, että jonkun puoliso tai kumppani ei ole suomalainen? Jatkuvasti saan kuulla siitä, miten selkäni takana puhutaan että hän "kuitenkin pettää koska on latino" tms. älyttömyyksiä. On tietty ryhmä, arvatenkin kaikki naisia, jotka jatkuvasti illanvietoissa ja whatsapp-ryhmässään kuulemma keskustelevat minusta ja miehestäni, jos olemme julkaisseet yhteiskuvia tms. (En ole itse ko. ryhmässä, mutta siellä oli aiemmin eräs työkaverini, joka kertoi minulle tästä myöhemmin, sillä olemme hyviä kavereita myös töiden ulkopuolella. Lienee tarpeetonta sanoa, että myös hänet poistettiin tuosta ryhmästä jonkin ajan päästä, sillä joku vissiin sai tietää hänen kertoneen minulle. Jep, kuulostaa siltä kuin olisimme yläasteella...) Toki ryhmässä juorutaan myös muista mikäli on "aihetta" (raskaudet, asunnon ostot tms.) mutta valitettavan usein olen siellä itse otsikoissa ihan normaalin mieheni lisäämään illalliskuvan takia tai jotain vastaavaa. :D Varmaan pitäisi poistaa oikeasti Facebookista ja Instasta kaikki työkaverit, kun ei näköjään enää voi tietää kuka keksii ihan tavallisista jutuista jotain muuta.
Ja mitä tulee siihen "pettämiseen", niin yhtä lailla sitä voi tehdä suomalainenkin mies. Olen niin kyllästynyt kuulemaan tuota "latinomiehet sitä ja latinomiehet kuitenkin tätä" -lätinää. Mieheni on kyllä latino, mutta hän on todella introvertti ja kaveripiirinsä koostuu vain yhtä introverteistä miehistä. Hän ei siis oikein teoriassa sovi siihen "kaikille flirttaileva latino panomies" -kategoriaan, johon ulkopuolisilla on aina jokin kumma pakonomainen tarve tunkea hänet. Ja joo, pelkkä introverttiys ja tyyliin kotona oleminen ei tietenkään takaa, etteikö hän voisi ottaa ja pettää, mutta kuka tahansa voi, ja ilman mitään todisteita tuollainen paskan puhuminen vain ihmetyttää. Jos olisi jotain todisteita tästä, niin toki ymmärtäisin, mutta ei ole tosiaan nyt eikä aiemminkaan ollut mitään syytä epäillä häntä sellaisesta.
Itse töissä hoidan hommani hyvin, eikä kenellekään sen puolesta ole mitään minua vastaan. Muutenkaan en ole koskaan ollut siellä kovin näkyvä persoona tai herätä huomiota. En siis käsitä, mistä moinen suhtautuminen johtuu. Minut on pikkuhiljaa eristetty ja jätetty pois tuosta porukasta, johon ennen itsekin kuuluin, enkä näe mitään syytä omassa käytöksessäni siihen. Näistä työkavereistani vain yksi oli koskaan edes tavannut mieheni, eikä hänellä silloin ollut mitään pahaa sanottavaa hänestä.
Ollaan hyvin isossa työyhteisössä, jossa osa miehiä ja osa naisia, monesta ikäluokasta. Tähän ns. paskanpuhujarinkiin kuuluu tietääkseni vain oman ikäisiäni naisia, eli noin ikäluokkaa 25-35.
Hui, missä työpaikassa on noin teinimeininki? Joskus meinaa ottaa päähän kun olen insinöörimiehiä täynnä olevan tiimin ainoa nainen, mutta ainakin meno on ihan erilaista, ovat vielä järkeviä miehiä. Mutta siis tähän: onko miehesi hyvännäköinen? Koska tuo kuulostaa oikeasti kateellisten panettelulta.
Perustetaanko vertaistukiryhmä "ulkkareitten vaimot"? Täällä olisi yksi avo-sellainen, mies ei tosin ole "edes" latino vaan introvertti (!!) pohjois-afrikkalainen. Joten paskan puhumiseen voi vielä noitten vakio pettämis- ja sossupummijuttujen lisäksi heittää t*rroristikortin.
AP - koita kestää noita pikkusieluisia ihmisiä. Kateus on joillekin ainut voimavara.