Lapsi huomaa tunteensa kätkevän aikuisen epäaitouden

Kaikki tunteet ovat sinänsä sallittuja ja hyväksyttyjä. Niiden ilmaisutapoja tulisi kuitenkin jatkuvasti kehittää.

Tunteista puhuminen on tärkeää, koska tunteet kuitenkin vaikuttavat ihmisen tekoihin, ilmeisiin, eleisiin ja äänenpainoihin. Mitä läheisemmästä ihmisestä on kysymys, sitä herkemmin huomaa toisen epäaitouden, jos hän yrittä kätkeä tunteensa. Erityisen tarkkoja tässä havainnoinnissa ovat lapset.

Läheisissä ihmissuhteissa olisikin siksi voitava avoimesti ilmaista sekä myönteisiä että kielteisiä tunteita pelkäämättä tulevansa torjutuksi, hylätyksi tai naurunalaiseksi.

Kielteisiäkään tunteita ei pidä pelätä, eikä niitä sen paremmin itseltään kuin lapseltaankaan pidä kieltää. Kielteiset tunteet ovat osa elämää, ja tunteet ovat sitä paitsi hyvin vaihtelevia: viha voi muuttua rakkaudeksi ja epätoivo toivoksi lyhyenkin ajan sisällä.

Lapsen tunneilmaisun kehittymisen kannalta on tärkeää, että lapsi kuulee ja näkee aikuisten ilmaisevan tunteitaan. Erityisesti myönteisiä tunteita tulisi ilmaista monipuolisesti sanoin ja kaikin mahdollisin keinoin (vrt. Soften).

Kielteisiä tunteita taas ei pitäisi purkaa toiseen ihmiseen tai ympäristöön kohdistuvana aggressiivisena toimintana vaan nimenomaan puhumalla ja kuvailemalla omia tunteitaan toista loukkaamatta ja torjumatta. Esim. "Olen tavattoman pettynyt, kun et tullut sovittuun aikaan." eikä "Olet mahdoton tyyppi, aina sinua saa odottaa." Ja "Minua loukkaa tuollainen kielenkäyttö." eikä "Minulle et kyllä puhu tuolla tavalla, senkin huonotapainen penikka."

Sekä myönteisiä että kielteisiä tunteita olisi hyvä oppia ilmaisemaan minä-viestein, omista tunteistaan ja tarpeistaan puhuen.