Jotenkin mukava olla köyhä

Köyhyydessä ei ole mitään mukavaa. Se on kamalaa, kamalaa, kamalaa! Kaikista kamalinta siitä tekee sen, että näkee että omat lapsetkin siitä joutuu kärsimään.

Vierailija kirjoitti:

Olin köyhä 26-vuotiaaksi asti ja voin sanoa, että nykyisin normaalituloilla eläminen on parasta. En oikeasti tiedä mitä köyhyydessä voisi arvostaa. Se aiheuttaa vain stressiä, ahdistusta ja jatkuvaa pelkoa kun ei ole rahaa.

Ehkä se köyhyyden glorifiointi on jokin coping-mekanismi, tiedä sitten. 

Niin. Tätä palstaa kun lukee, niin monelta toisinaan unohtuu, mitä köyhyys on. - Jos ei muuta niin vedetään esiin kaikkein kamalimmat ja kurjimmat olot, mitä suinkin voidaan ja pystytään keksimään ja kerrotaan viisaasti ja vankkumattomasti, kuinka "hyvin vointi valtiossa", kuten nyt ja aina Suomessa ei oikeasti kukaan ole köyhä. Tai jos on , niin oltava paitsi sairas, niin myös tyhmä ja vähintään idiootti. - Köyhyys ja vähätuloisuus voi olla mukava retki tai trippi silloin kun tietää, että tunnelin päässä on valoa ja on mahdollista valita ja hallita omaa elämää.

Kun taas, jos köyhyys menee "riittävän pitkälle" -tialnteeseen, joka on lähempänä sitä mitä osa kutsuu "oikeaksi köyhyydeksi" ei enää ole mahdollisuutta valita, vaan on tyydyttävä muiden mahd. armopaloihin ja suopeuteen ja toivoa parasta. Tästä astetta pahempaa on ettei enää uskalla toivoa paremaa jojna jälkeen ei enää osaa tai pysty toivomaankaan parempaa.

Mutta kauan ennen tätä köyhä on saanut kuulla, että hän on köyhä vain ja ainoastaan koska ei ole yrittänyt tarpeeksi. Tai kuinka ei olisi köyhä jos olisi tehnyt sitä ja tätä. Kun köyhyys nähdään ja koetaan tilanteena, jonka osa nyt on vain valinnut ymmärtämättömyyttään vaikka valintaa tehdessään olisi pitänyt tietää, ettei voi olla kivaa, jos ei ole varaa tai mahdollisuutta hankkia koskaan sitä, mitä haliaisi. Kun eihän köyhä saisi haluta mitään, hänen pitäisi vain tyytyä olemaan ja elämään. - Sillä kuinka sitä muuten kukaan voisi olla rikas, jos joku ei olisikaan köyhä. Olsiko se niin kamalaa jos kaikilla olisi tarpeeksi jotakin. 

Mä olen pienituloinen mutta onnellinen. Osaan myös nauttia pienistä-suurista ilmaisista asioista. Ja miten tyytyväi en olen, kun löydän alesta jonkun tarvitsemani jutun halpaan hintaan. En haikaile kalliita merkkivaatteita tai uusia, hienoja huonekaluja kotiin. En meikkaa, vaikka tuskin meikkaisin vaikka rahaa olisi enemmän käytössä. Mulla on itseäni miellyttävät, kivat vaatteet ja mukava, kodikas koti. Ja tosiaan, kun elämä ei pyöri materian ympärillä, alkaa nähdä paljon muitakin, kiinnostavia asioita. :)

Ikäkin varmaan vaikuttaa ja se, onko lapsia ja minkä ikäisiä lapsia. Moni keski-ikäinen varmastikaan ei kärsi köyhyydestä, jos mahdolliset lapset ovat jo omillaan ja pärjäävät. Plus jos terveyttä riittää ja lämmin asunto. Nuorten sen sijaan uskon kärsivän ainakin jonkin verran, varsinkin, jos koko elämä on ollut köyhyyttä ja selviytymistä.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen totutellut entisaikaisen hyvätuloisen elämisen sijasta hyvin vähään, kun olen ollut työttömänä tai ulosotto vienyt pienestä palkasta. Nyt kun olen menossa takaisin kunnolla palkattuun työhön, ahdistaa jo etukäteen, pitäisikö taas alkaa haluta kampaajille ja ostelemaan uusia vaatteita, kun on tajunnut että sitä kaikkea mitä ennen on himoinnut ei oikeasti ollenkaan tarvitse. 

Minustakin on ollut todella vapauttavaa huomata, miten vähän tarvitsen (rahaa tai tavaraa) tullakseni toimeen.  Ei ole "pakko" saada paljoakaan. Ihanaa. Ja silloin kun on ollut vähän enemmän rahaa, ja olen ostanut jotain, olen huomannut miten nopeasti ostoksesta saatava hyvä mieli haipuu pois.