Linden ja Sipilä Kiinassa
Pääministeri Juha Sipilä (kesk) teki viime vuoden kesäkuussa Team Finland -matkan Kiinaan. Pekingiin ja Dalianiin suuntautuneen vierailun tarkoituksena oli edelleen vahvistaa Suomen ja Kiinan suhteita sekä edistää maiden kaupallistaloudellista yhteistyötä.
Matkan tavoitteena oli edistää suomalaisten yritysten liiketoimintamahdollisuuksia Kiinassa.
Sipilän mukana matkusti Finpron kokoama yritysvaltuuskunta, johon kuului edustajia 47 suomalaisesta yrityksestä ja organisaatiosta.
Yksi yrityksistä oli NxtVn Oulu Oy. Iltalehden tietojen mukaan yhtiötä edusti Kiinassa Suvi Lindén.
Ulkoministeriön tiedotteen mukaan NxtVn Oulu Oy (Lindén) oli mukana myös silloisen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkäsen (kok) Egyptin-vierailulla syyskuussa 2016.
—
Olisi mielenkiintoista tietää, mitkä kaikki muut yritykset olivat Team Finlandiassa Kiinan matkalla.
Kommentit (11)
Kiinnostava tieto. En ihmettelekään, että Sipilä ei kutsu tiimiläistään ikäviin keskusteluihin suomalaismiehen kuolemaan liittyen. On kiire painaa villaisella koko asia. Aiuta armias, jos Lindenin tilalla olisi oppositon kansanedustaja!! Sitä ristiinnaulitsemisen ja hurskastelun määrää. Sieluni silmillä näkisin ihrasoinin ja muiden ministerien tuohtumuksen. Terhollakin posket punottaisivat ja silmät kiiluisivat.
No niin, ylläri ylläri, Sipilältä vaihteeksi sormet pelissä. Ei ihme, että case Patria on jätkän mielestä loppuunkäsitelty.
Vaikka kuinka etsin, en löydä mitkä kaikki yritykset osallistuivat Kiinan vierailulle.
Patrian tapaus on kaikkea muuta kuin loppuunkäsitelty.
Jos Lindénin kertomukset laajoista matkoista kehitysmaissa pitävät paikkansa, kustannukset ovat olleet melkoiset. Viimeisimmän tilinpäätöksen mukaan Lindénin konsulttiyhtiön Pearlcon Oy:n toimintakulut olivat noin 37 000 euroa. Tuottoja hän keräsi 53 000 euroa ja voittoa jäi 16 000 euroa.
Kuka rahoittaa Lindénin vapaaehtoistyötä ”kehitysmaiden tietoliikenteen kehittämiseksi”?
Onko Suvi Linden enää työtön, kun keikkaa pukkaa solkenaan? Työllisenä hänellä ei enää ole oikeutta nostaa 5 800 euron työttömyyskorvausta eduskunnasta. Kiinnostaako tämä ainuttakaan kansanedustajaa?
Lähde : Uusisuomi
Uusi eduskunnan puhemies Risikko on ilmoittanut, että nämä sopeuttamiseläkkeet otetaan käsittelyyn lähiaikoina. Saa nähdä, tuleeko tähän(kin) peruutus, kun kävikin ilmi, että puoluesisarhan tässä hävyttömästi ja täysin perusteettomasti nostaa tuntuvaa "eläkettä". Viimeistään Sipilän ketku varmaan pistää tämänkin poikki, siinä meillä rehellinen pääministeri. Itkisin jos enää jaksaisin. (olen tahtomattani työtön).
Eiköhän näihin matkoihin ole kupattu ELY-keskuksesta rahoitusta.
Vierailija kirjoitti:
Jos Lindénin kertomukset laajoista matkoista kehitysmaissa pitävät paikkansa, kustannukset ovat olleet melkoiset. Viimeisimmän tilinpäätöksen mukaan Lindénin konsulttiyhtiön Pearlcon Oy:n toimintakulut olivat noin 37 000 euroa. Tuottoja hän keräsi 53 000 euroa ja voittoa jäi 16 000 euroa.
Kuka rahoittaa Lindénin vapaaehtoistyötä ”kehitysmaiden tietoliikenteen kehittämiseksi”?
Onko Suvi Linden enää työtön, kun keikkaa pukkaa solkenaan? Työllisenä hänellä ei enää ole oikeutta nostaa 5 800 euron työttömyyskorvausta eduskunnasta. Kiinnostaako tämä ainuttakaan kansanedustajaa?
Lähde : Uusisuomi
Jaahas, eikös sen S. Lindenin veli mediassa just sanonut että Suvin kanssa ihan ilmaiseksi tätä suomen viennin edistämishommaa tekevät. Uhrautuvat suomalaisten yritysten takia 🤣. Tämä juttu sen kuin paisuu joka päivä. Mitähän tiedetään muutaman viikon päästä?

Tuota ei usko typerinkään vastasyntynyt, että nämä petterit ja petriinat liikahtavat mihinkään ilman rahallista korvausta. Miten tyhminä meitä oikein pidetaan? Menisitko itse "edistämään vientiä" hyvää hyvyyttäsi ilmaiseksi? Huijareita ja täyttä beeässää tuollaiset väitteet.
Linden matkustelee hyvää hyvyyttään Ugandaan omilla rahoilla ja liikekumppani hoitanut kaikki matkajärjestelyt (kuten Linden sanonut viranomaisille).
Jokin ei täsmää.
Kuin sattuski...