Lue keskustelun säännöt.
Uusperheelliset - miten olla suosimatta omaa lasta?
24.02.2018 |
Olemme asuneet miehen kanssa yhdessä pari vuotta. Miehellä on ennestään kolme lasta (nuorin 7, vanhin 13), ovat meillä lapsesta riippuen yhden tai viisi yötä viikossa, keskimäärin siis puolet ajasta vähintään. Minulla ei ole lapsia. Nyt meille syntyy keväällä yhteinen lapsi, joka jää miehen viimeiseksi. Lapset ovat suhtautuneet tulokkaaseen hyvin, kyselevät paljon, seuraavat mahan kasvua ja hämmästelevät ultrakuvia.
Minun ja lasten välit ovat hyvät, samoin kuin välit miehen exään. Tykkään touhuta lasten kanssa, käyn heidän kanssa puistossa, pulkkamäessä, olen mukana harrastuksissa, autan läksyissä ja kokeisiin lukemisessa, leikitään ja pelataan, luen iltasatuja, pesen hampaita, jne. Ihan siis lasten kanssa keskenämme, ilman että mies on mukana. Teemme asioita myös kaikki yhdessä, ihan arkipäiväisiä juttuja ja sitten pidempiä reissuja, yms.
Raskauden aikana olen kuitenkin huomannut, että en jaksa koko ajan touhuta lasten kanssa. Välillä melkein jopa ärsyttää, kun joku haluaisi jatkuvasti minut mukaan leikkimään tai pelaamaan. En tiedä, johtuuko se tästä väsymyksestä vai mistä, mutta itseäni tietysti ärsyttää, kun en jaksa samalla tavalla kuin normaalisti.
Olen tässä miettinyt, että mitäs sitten, kun vauva syntyy, ja olen vielä tuhat kertaa väsyneempi kuin nyt. Miten jaksan ottaa miehen lapset huomioon niin hyvin kuin aiemmin. Ja onko se vaikeaa antaa rakkautta kaikille tasapuolisesti, kun sitten yksi kuitenkin on oma biologinen lapsi.
Kaipaisinkin nyt neuvoja teiltä muilta, kuinka olette onnistuneet olemaan hyviä äitipuolia, kun vihdoin olette saaneet myös oman lapsen? Haluaisin tietenkin kaikille näille lapsille hyvän ja onnellisen lapsuuden, enkä traumatisoida heitä, että heitä ei enää huomioida samoin, kun uusi vauva syntyy.
Saatte kivittääkin, jos siltä tuntuu.
Kommentit (44)
Tosi kurjaa lukea, kuinka täällä vain kaikki ovat "oma on aina oma". Ja osa kannustaa nostamaan sen oman lapsen perheessä erityiseksi sisarusten yläpuolelle. Tulee oikein terveitä ihmissuhteita siihen perheeseen :/
Meidän äitipuoli muuttui täysin, kun omat lapset tuli. Ennen heitä oli ollut meille tosi hyvä turvallinen aikuinen. Hänestä tuli uusien veljieni myötä jopa ajoittain väkivaltainen. Se oli ihan järkyttävää elämää, kun toisen ihmisen persoonallisuus muuttui kokonaan ja kuinka piti alkaa pelkäämään tätä ihmistä, jota minä lapsena kuitenkin rakastin yhtä paljon kuin omia vanhempiani.
Itse olen nyt aikuisena seurannut sivusta muutamaakin uusioperhettä. Kaikkein onnellisimmilta vaikuttavat ne, joissa myös ei-biologisia lapsia osaa rakastaa. Ei tehdä mitään erotteluja siitä, että kuka on tärkein. Yksi kaveripariskunta vieläpä erosi, mutta äitipuoli ei mitenkään automaattisesti heti kadonnut lapsen elämästä vaan se hoidettiin lapsen ehdoilla hitaammin totuttaen siihen, ettei tämä henkilö enää asu heillä yms ja katsomassa sai käydä. Se oli mielestäni aikuista toimintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap sinä et ole miehesi lasten äiti, vaikka oletkin ns. äitipuolen roolin ottanut. Biologinen lapsi on aina oma lapsi. Suhde on erilainen ja pitääkin olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehesi lapset ovat jo sen verran isoja että ymmärtävät että vauva tulee viemään aikaa ja että olet vauva-aikana väsynyt. Hyvä puoli tuossa ikäerossa on se että isommat lapset pystyvät halutessaan auttamaan vauvan kanssa ja leikittämään tätä ja pitämään sylissä mikä vahvistaa heidän suhdettaan pikkusisarukseensa. En usko että teillä tulee suosimisen suhteen mitään ongelmaa kun lapset ovat niin eri ikäisiä. Pienet vaativat niin erilaista huomiota kuin isommat.
Ei todellakaan "vahvista", lue ap niiden kokemuksia, jotka ovat joutuneet "auttamaan" nuorempien sisarusten hoidossa. Tuskin haluat sellaista kokemusta kenellekään, jos olet normaalilla empatialla varustettu.
Ja tottakai tulet suosimaan omaa lastasi, koko sun elimistö ja psyyke tulee vaatimaan kaikki resurssit sun lapselle, teidän resurssit on muutenkin rajalliset, se on vain ikävää miehesi lasten kannalta. Ne on jo häviäjiä elämässä, ihan vain omien vanhempiensa takia ja tietysti sen takia, että niiden elämässä on äitipuoli.
Itse olisin sinuna lähinnä varuillani sen kanssa ettet ajaudu väkivaltaan miehesi lapsia kohtaan, se tapahtuu salakavalasti ja on niin yleistä, että sille on oma syndroomakin. Esim. ne äitipuolet suomessakin, jotka ajautuivat murhaamaan ja kiduttamaan miehensä lasta eivät tehneet tietoista päätöstä olla hirviöitä, vaan se ajatuu pikkuhiljaa tuohon.
Voit esim. harkita terapiaa, jossa voit purkaa negatiivisia tunteita miehesi lapsia kohtaan ettet pura niitä niihin lapsiin.
Sulla taitaa olla psyyke heikoissa kantimissa? Älä kuuntele ap näitä sekopäitä. Olet yhtä hyvä miehesi lapsille myös lapsen synnyttyä. Toki vauva vie enemmän aikaa ja rakastut siihen jossain vaiheessa koko sydämestäsi. Isommille voi selittää miten vauva vie aikaa ja vaatii paljon hoitoa.
Kiitos kommenteista, ihan lohduttavaa kuulla, että monen mielestä on ok, että se oma on aina kuitenkin se oma. Varmastihan sitä rakastaa ihan eri tavalla kuin toisen ihmisen lapsia, en silti haluaisi, että muut lapset sen huomaavat. He kuitenkin myös minusta tykkäävät, kyselevät aina, milloin tulen takaisin kotiin, jos olen vielä töissä/näen ystäviä/jossain reissussa, ja innoissaan tekevät kanssani asioita ja höpöttävät asioitaan, myös sellaisia asioita, joita eivät vanhemmilleen kerro. Ja tämän tietysti haluan säilyttää, kyllä minullekin tulee heitä ikävä, jos olen pidempään reissussa tai he ovat pidempään äitinsä luona.
Tuo on hyvä, että pitää muistaa olla kaikkien kanssa myös kahdestaan, vaikka vauva tuleekin. Se on varmasti heille tärkeää. Ihan samalla tavalla kuin sekin, että he saavat aikaa myös isänsä kanssa ilman minua ja vauvaa. Onneksi minulla on ystäviä ja vauvalla isovanhemmat, jotka varmasti pystyvät aina välillä vauvaa hoitamaan, että isommillekin jää katkeamatonta omaa aikaa.
Kuvat olivat myös hyvä idea, täytyy sanoa miehelle, että kaivaa lastensa vanhoja kuvia esille :)
Jätän tän vaan tähän...
https://www.vauva.fi/keskustelu/3108434/ystavani-joka-kautta-rantain-ai…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se lapsi on neljäs lapsi, ihan konkreettisesti. Se tulee valmiiseen perheeseen ja sopeutuu perheen elämään. Sinä annat edelleen aikaasi isommille ihan kuin ennenkin ja se nuorin menee siinä sivussa. Siten se on normaaleissa perheissäkin. Ja kun isommat ovat äidillään, voit olla 100% vauvan kanssa eli napsia rusinat pullasta ihan eri tavalla kuin muut.
Oli sitten pakko vielä puskea ankkurilapsi soppaa sekoittamaan. Ä*ärä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulet jossain vaiheessa miettimään, millaista olisi, kun olisitte ydinperhe miehesi ja lapsesi kanssa. Tajuat sen vain liian myöhään, ettei tuollaiseen olisi kannattanut lähteä.
Oikeastiko moni on sitä mieltä, että biologiset lapset ja puolison lapset tulee ottaa samoin huomioon. Yleensä täällä kyllä haukutaan äitipuolet lyttyyn, kun ottavat kantaa kasvatukseen ym.
Ikinä ei voisi elämässäni olla ketään, joka on samalla viivalla omien lasteni kanssa. Omien lasteni eteen taistelisin viimeiseen asti. Puolison lapsilla on oma äiti, joka ajattelee samoin omistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedätkö, mä pohdin ja murehdin samaa. Kuitenkin vauvan synnyttyä koin vain enemmän kiintymystä ja yhteenkuuluvuutta myös bonuslapsiini. :) Niinkin voi käydä. Raskausaikana ja vauvavuonna olin väsynyt, mutta selitin sen lapsille ja he ymmärsivät. Kommunikaatio on kaiken aa ja oo. Miehen lasten äitikin oli selittänyt mun olevan väsynyt raskauden, ja myöhemmin vauvan vuoksi. :)
Meillä miehen lapsi oli eskarilainen kun yhteinen lapsi syntyi. Tosin hän oli niin pieni kun tapasimme ekaa kertaa ja yhteoseloa saman katon alla oli jo nelisen vuotta vauvan syntymään mennessä. Lapsi siis asui ja asuu meillä. Joten side oli ja on vahva.
Tapaa omaa äitiään vain valvotusti.
En ole hänen äitinsä, mutta olen huolehtinut hänestä elämänsä aikana paljon enemmän kuin bioäiti. Raskauden aikana tai vauvan synnyttyä en oikeastaan pelännyt että hän menettäisi jotain, lähinnä mietin mustasukkaisuutta mutta sitä ei juuri oli ilmennyt. Minä ja hänen isänsä teemme hänen kanssaan edelleen asioita erikseenkin. Meillä on myös niitä meidän juttuja, ilman isää ja veljeä.
Hän oli vauvan hoidossa mukana ikätasonsa mukaisesti, ei joudu hoitaa nytkään parivuotiasta. Se olisi kai muutenkin liikaa kakkosluokkalaiselta :D
Hän on myös kertoi ykkösluokkalaisena että on kiva tulla kotiin minun ja vauvan kanssa. Kokeiltiin myös sillon syksyllä ip-kerhoa kun kaikki naapurien 1 ja 2 oli siellä mutta jäi sitten pois, kun ei viihtynyt.
Nyt kun olen raskaana, on hän yhtä innoissaan kuin viimeksikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oli sitten pakko vielä puskea ankkurilapsi soppaa sekoittamaan. Ä*ärä.
Niin kuka tässä nyt on ä*ärä? Minä en ole, eikä mieheni, eikä myöskään tuleva lapsemme. Sinäkö olet?
Kiitos taas kommenteista, vähän tuo luottoa, että eiköhän tämä tästä lutviudu. Vaikka monilla on harmittavan huonoja kokemuksia äitipuolista.
Hyvin se menee, minä kiinnyin lapsipuoliini vain enemmän, kun heistä tuli "virallisesti sukulaisia". Kunhan vain pidätte huolen myös parisuhteesta, ettei aiemmilta lapsilta hajoa vielä uudelleen perhe heidän lapsuuden aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä miehen tyttö on tykännyt puoliveljestään hirveästi. On pidetty huolta, että teemme kummatkin tytön kanssaan asioita yhdessä ja kaksin. Ollaan ostettu hänellekin leluja/vaatteita kun vauvalle. On saanut hoitaa ja pukea vauvaa, ja tyttö on polleana nyt kun on isosisko. Mutta tottakai vauva on minulle läheisin olento maailmassa, enkä siitä suostu syyllisyyttä tuntemaan. Ei sen tarvitse vaikuttaa kohteluun sen enempää kuin ydinperheessä, mutta vauva ansaitsee äidin, jolle on tärkein siinä missä bonuslapsellakin on oma tärkeä äitinsä.
Miehen tyttö on lapselleni sukua, joten sen kautta bonuslapsen merkitys on entistä suurempi. Vaikka en itse aina jaksa kuunnella ja olla ihan läsnä valvotun yön jälkeen, niin vauvan ja tytön välillä on merkityksellinen elinikäinen biologinen side.
Tuo on täysin tavallista ja normaalia, että kaikissa perheissä se pieni vauva menee muiden edelle. Tarkoitan siis, että siinä vauvassa on oltava enemmän kiinni, huomioitava ja hoidettava enemmän kuin isompia lapsia. Ja se on tietysti niiltä muilta lapsilta pois. Älä ap huoli ja tunne syyllisyyttä asiasta. Äitipuolilta yleensä ollaan vaatimassa enemmän kuin äideiltä. Äidit saavat yleensä enemmän anteeksi, mutta äitipuolen roolia varjostaa lähes aina sellainen tietty "kyttääminen" ja kaikki tekemiset ja tekemättömyydet analysoidaan syvällisesti. Koska tottahan se on, että äitipuolista on olemassa sellainen myytti että äitipuoli on paha. Tuollainen on ihan kukkua kyllä, mutta näin se asia vaan on. Minun mielestä teidän kannattaa jatkaa vaan ihan normaalisti sitä teidän elämää. Kertoa lapsille ihan rehellisesti että sinuakin harmittaa kun et ehdi enää heidän kanssaan niin paljon touhuta, kyllä lapset ymmärtää. Lapsia harmittaa tottakai, koska olet heille tärkeä. Kyllä te vielä ehditte koko perhe puuhailemaan kaikkea mukavaa :)
Ap, tuo on hyvin normaalia. Monet (useimmat) ydinperheen äidit kokevat isompien lasten vaatimukset raskaiksi kun uusi vauva syntyy. Ja tämä on varmasti vielä todennäköisempää jos vanhemmat lapset eivät ole omiasi. Et ole lainkaan huono ihminen tämän takia. Kun kuopus syntyi, niin välillä halusin vain, että mies veisi esikoisen jonnekin pois, vaikka rakkauteni häntä kohtaan ei muuttunut miksikään. Antaisin seuraavat vinkit:
-hyväksy tunteesi äläkä yritä kieltää niitä. Ne ovat täysin normaaleja ja inhimillisiä
-älä näytä tunteitasi lapsille. Jos haluat olla rauhassa, sano reippaasti, että olet nyt väsynyt raskauden takia ja sinun täytyy levätä. Älä tee asioita yli omien voimiesi, se johtaa katkeroitumiseen. Ota se aika ja tila, minkä tarvitset voidaksesi hyvin, se on lopulta miehen lastenkin etu.
-tunteesi todennäköisesti kärjistyvät vielä aika lailla kun vauva oikeasti syntyy. Olet nyt tehnyt todella paljon miehen lasten kanssa ja se on ihailtavaa, mutta mielestäni olisi syytä järjestää etukäteen niin, että saat olla rauhassa vauvan kanssa kahdestaan, ja kun miehen lapset ovat teillä niin mies hoitaa heidän asiansa ja "viihdyttämisensä" pääosin.
Vierailija kirjoitti:
Oikeastiko moni on sitä mieltä, että biologiset lapset ja puolison lapset tulee ottaa samoin huomioon. Yleensä täällä kyllä haukutaan äitipuolet lyttyyn, kun ottavat kantaa kasvatukseen ym.
Ikinä ei voisi elämässäni olla ketään, joka on samalla viivalla omien lasteni kanssa. Omien lasteni eteen taistelisin viimeiseen asti. Puolison lapsilla on oma äiti, joka ajattelee samoin omistaan.
On toki inhimillistä kiintyä biologiseen lapseen vahvemmin kuin muihin ja tunteita on vaikea hallita. Mutta kyllä, jos on päättänyt lähteä sellaiseen kuvioon, että on jonkinlaisessa vanhemman roolissa myös muille kuin biologisille lapsilleen (esim. pienet lapset asuvat osittain samassa perheessä ja ovat muodostaneet luottamuksellisen suhteen uuteen puolisoon), niin silloin ne ei-biologiset lapset tulee ottaa samoin huomioon perhe-elämässä. Ne lapset ovat sen perheen jäseniä siinä missä omakin lapsi, vaikka itsestä tuntuisi miltä. Eikä ne lapset järkeile, että no nyt vauvan syntymän jälkeen olenkin tässä perheessä vähän kakkosluokan jäsen, mutta sehän on ok, koska horminit. Jos ei tätä kykene hyväksymään, niin sitten ei ryhdy uusperhekuvioihin.
Omista valinnoista pitää aikuisen kantaa vastuu, niin uskomattomalta kuin se joistakin näköjään kuulostaakin.
On parasta pyrkiä tasapuolisuuteen, mutta älä ainakaan suosi lapsipuolia omien kustannuksella.
Havaintojeni mukaan ongelmana on se että exän kanssa tehdyt lapset jätetään syrjään, joten huolehdi ettei puolisosi unohda muita lapsiaan.
Eihän sinulla ole mitään huolta. Sinulla on vain tuo yksi oma lapsi, joten voit ihan huoletta suosia häntä. Miehen lasten äiti taas suosii omia lapsiaan. Miehen sen sijaan pitäisi kyetä olemaan tasapuolinen kaikille lapsille. Et missään nimessä yritä olla äiti toisen äidin lapsille jolleivat nyt ole sitten ihan pienenä menettäneet oman äitinsä kuolemalle.
Halusin vain sanoa, ettei kaikilla ole huonoja kokemuksia.