Lue keskustelun säännöt.
Ystäväni, joka kautta rantain aina jaksaa kertoa kuinka lapsettomat on tunnevammaisia (minä) kohtelee poikapuoltaan kuin roskaa
24.02.2018 |
Olen ns. vela tai mitä typerää nimitystä sille haluaakaan käyttää, että en ole koskaan halunnut vanhemmaksi. Lapsia vastaan minulla ei ole mitään, en vain tunne halua olla vanhempi tai saada biologisia lapsia.
Eräälle ihmiselle tämä on ollut jotenkin ihmeellisen kova pala, kun siitä pitää jaksaa aina paasata. Olen rakkausrajoittunut(!), tunnevammainen ja vaikka mitä.
No, nyt hänellä on elämässään poikapuoli. Enpä ole ahdistavampaa vuorovaikutusta nähnyt. Viimeisen päälle mukava ja kiva poika, rakastaa yli kaiken pikkusiskoaan (tuo ystäväni on siis siskon äiti) ja hoitaa, huolehtii että on turvassa itse reaktiivisesti jos jotain meinaa käydä jne. Silti ystäväni tuskin katsoo poikaa silmiin, ei ystävällistä sanaa, ei kysy mitä kuuluu edes, ojentaa ruuan katsomatta. Pojalla on ongelmia koulussa ja siitä kertoi, kysyin miten on auttanut. "No en mitenkään enkä aio".
Tällaisiako ne normaalit ihmiset sitten on? Ne jotka hankkii lapsia?
Kommentit (9)
No viittasitko rakkausrajoitukseen tuollaisen vastauksen saatuasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsipuolia kohdellaan kyllä mielestäni ihan yleisestikin tosi huonosti. Omien lapsien hankkiminen on halu tehdä itselleen ihmisiä, perheen ja jonkun joka rakastaa sinua. Moni jolla on kova tarve hankkia "oma" lapsi saattaa sitten melkein vihata muiden lapsia. Lapsirakkaita ovat usein opettajat, päiväkodintyöntekijät jne. jotka on usein myös veloja tai adoptoineet.
Itse olen lapseton koska olen mielestäni huono kasvattamaan. Kyse ei todellakaan aina ole mistään tunnevammasta.
Vierailija kirjoitti:
No, eiköhän tuo ole ennemminkin sen ystäväsi ongelma tai pikemminkin luonnehäiriö, ei mikään normaali ilmiö. Sinun ongelmasi taas tuntuisi äkkiä luettuna olevan se, että jos yksi tuttavasi on jossakin ihmisryhmässä (tässä tapauksessa sellaisessa, jonka jäsenillä on lapsia) ja hän käyttäytyy jollakin tavalla, sinä et osaa ottaa häntä huonosti käyttäytyvänä ja itsekkäänä yksilönä, vaan alat pohtia, että tällaisiako NE kaikki ovat. Onko hän ainoa tuntemasi ihminen, jolla on lapsia? Silloin ehkä jotenkin ymmärrän hämmennyksesi.
Musta avaus on hyvä, koska monella on kokemusta uusperhekuvioista, joissa plusvanhemmat eivät todellakaan ole mitään suuria lapsenystäviä. Ja tämähän sinänsä sotii mielikuvaa vastaan, jossa perheellisillä on joku suurempi kyky ymmärtää ja rakastaa lapsia sekä ihmisiä ylipäätään.
Vierailija kirjoitti:
No viittasitko rakkausrajoitukseen tuollaisen vastauksen saatuasi?
Olen tietoisesti pysynyt noiden keskustelunavausten yläpuolella, sanomalla lähinnä että enpä ole koskaan ajatellut asiaa tms. joka tuntuu ärsyttävän kyllä vaan lisää tätä ihmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sano nyt ihmeessä sille ystävällesi asiasta! Minä ainakin mainitsisin moisesta kaksinaismoraalista!
Vierailija kirjoitti:
Sano nyt ihmeessä sille ystävällesi asiasta! Minä ainakin mainitsisin moisesta kaksinaismoraalista!
Varmaan pitäisikin, mutta oon ehkä vieläkin siinä järkytyksessä että koko kuvio on mahdollinen. Inhottavuus lapselta ei tietenkään olisi mikää syy kohdella poikaa huonosti, mutta kun se poika on perusluonteeltaan vaan semmoinen mukavuuden perikuva. Ja selkeesti jotenkin hukassa kun hakee jutteluseuraa ihan keneltä vaan (esim. minulta), tuntuu että on jotenkin pikkuvanha ja kaipaisi aikuista joka antaisi luvan olla lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pohjimmiltaan kyse on kyvyttömyydestä ymmärtää toisten ihmisten valintoja, varsinkin jos ne on aivan erilaisia kuin itsellä. Jos oma valinta on se tärkein asia elämässä, niin toisen ihmisen vastakkaisella tavalla valitseminen aiheuttaa jonkun henkisen kiukun ja defenssimekanismin; valinnan täytyy johtua jostain perustavalla tavalla juontuvasta pahuudesta tai typeryydestä. Koska eihän voi olla niin, että oma viisasten kivi onkin muka väärin jollekin. Se toinen on väärä! Se lapseton! Se paha!
No, eiköhän tuo ole ennemminkin sen ystäväsi ongelma tai pikemminkin luonnehäiriö, ei mikään normaali ilmiö. Sinun ongelmasi taas tuntuisi äkkiä luettuna olevan se, että jos yksi tuttavasi on jossakin ihmisryhmässä (tässä tapauksessa sellaisessa, jonka jäsenillä on lapsia) ja hän käyttäytyy jollakin tavalla, sinä et osaa ottaa häntä huonosti käyttäytyvänä ja itsekkäänä yksilönä, vaan alat pohtia, että tällaisiako NE kaikki ovat. Onko hän ainoa tuntemasi ihminen, jolla on lapsia? Silloin ehkä jotenkin ymmärrän hämmennyksesi.