Onko sulla kokemusta yliluonnollisesta?
Kuulisin mielelläni muiden kokemuksia yliluonnollisista kokemuksista. Itselläni niitä on, mutta en jaksa juuri nyt kaikkea kirjoittaa, kun väsyttää, jää huomiselle :)
Mutta esim. juuri nyt huomasin, etten olekaan yksin kotona, vaan täällä on taas joku välitilassa liikkuja...
Ja vaikka näitä yliluonnollisia asioita tapahtuukin minulle, olen silti skeptinen :D
Kommentit (46)
On, mutta niitä ei kaikki kutsuisi yliluonnollisiksi. Mutta olen huomannut, että voin lukea merkkejä ja myös usein ymmärrän niiden sanoman. Eli siis mielestäni minulle annetaan merkkejä. Näin on ehkä aina ollut, mutta vasta viimeisinä vuosina olen oppinut lukemaan niitä. En kauhean kattavasti ja hyvin, mutta niin, että ne usein auttavat minua tulevaisuuden jäsentelyssä ja hahmottamisessa. Eli että mikä tie olisi luontaisin, voin valita sen intuitiolla, kun ymmärrän merkkejä, joita saan. Jos ne varoittavat, mietin vielä, mitä olenkaan tekemässä ja usein saatankin keksiä, että hei, en mä sitä noin haluakaan, vaan keksin tavan, jota aikaisemmin elämässäni (vaikka havaintoja merkeistä) en olisi tullut keksineeksi tai alkaneeksi miettiä.
Tämä on kummallista, mutta näillä mennään :)
Olen lapsena nähnyt mm. haamuja/kummituksen ja aikuisena vaistonnut sellaisia ympärilläni.
Tämän myötä olen huomannut, että minulla on kyky tuntea välitilassa olevat, edesmenneet ihmiset. Vielä en osaa täysin kommunikoida heidän kanssaan, ja kysyä miksi ovat täällä.
Tiedän sen verran, että hekilöt, jotka tällaiseen pystyy, saa näitä välitilassa olevia luokseen siksi, että voisi auttaa heitä. Auttaa mm. päästämään heidät taivaaseen ns. antamalla luvan siirtyä sinne... tai auttamalla selvittämään miksi ovat kuolleet tms.
Koen olevani niin yksin tämän asian kanssa, vaikka tiedänkin muidenkin kokevan samoin tai vastaavasti, mutta ei ole ketään kenen kanssa tällaisesta keskustella.
Joskus mietin, että miksi juuri minä? Miksi minulle on annettu tällainen "lahja"?! Ja olen kuullut, että mahdollisesti siksi, kun olen herkkä luonne.
Ekana tulee mieleeen uni, jossa tapahtui jotain niin epätodellista, että se jäi mieleen. Kun sama sitten toteutui tosielämässä, niin ajatus yliluonnollisuudesta oli väistämätön.
Kun olin raskaana pidin nukkuessani sellaista outoa "ulinaa" mitä en ole koskaan ennen tehnyt sitten lapsi syntyi ja ulisi öisin samalla tavalla ja mä en enää ulissut.
Minä näen välillä unia, joissa on viesti.
Yleensä tulee harvoin, onneksi, koska tämä liittyy usein kuolinsanomiin. Unissa edesmenneet sukulaiset käyvät kertomassa, että ovat hakemassa mukaansa henkilöä X, tai että heillä on asiat tuonpuoleisessa hyvin. Näen myös unia kaukaisemmista tutuista, että mitä heille kuuluu. Nämä unet ovat herätessä niin merkittäviä, että muistan ne yksityiskohdittain ja niissä on usein symboleita, jotka tarkoittavat tiettyjä asioita, jotka tajuan jo siinä unessa.
Olen kertonut miehellekin unista, eikä hän enää naureskele, kun asiat ovat tapahtuneet kotvasen kuluttua. Sanoo vain, että:"Jaaha, taas se meidän noita tiesi tämänkin..."
Aika omituista, mutta näin on ollut jo teini-iästä asti. Äidinäiti ja äitikin ovat puhuneet omista enneunistaan. Mummo on jo "kuollut", mutta käynyt unessani moikkaamassa ja kertomassa, ettei ole kuollut, kuten me se täällä käsitetään.
Minä näen visioita tai näkyjä ja saan ajatusviestejä tai jotenkin vaan tiedän. Siis ihan tavallisesti hereillä ollessa tulee mieleen selkeä ajatus/kuva, että miten joku asia tapahtuu tai on.
Esim. Olin menossa tapaamaan serkkuani ja mieleeni tuli kuva, jossa serkku miehensä kanssa työnsi vaunuissa tietynnäköistä vauvaa keväällä paikassa X. Kerron sen hänelle tavatessani. Serkku oli äimistynyt, koska oli juuri edellisenä iltana tehnyt positiivisen raskaustestin. Minä en tiennyt, että he yrittävät lasta. Lapsi syntyi keväällä ja näytti samalta kuin näyssäni.
Esim. 2. Imuroin tavallisena pe iltana ja mieleeni tuli yllättäen kirkas ajatus: X lähettää tänä jouluna joulukortin, jossa ei enää ole hänen puolisonsa nimeä. Sain kuulla parin viikon kuluttua, että tämä kyseinen puoliso oli kuollut - ja hänen nimeään ei korttiin tullut.
Esim. 3. Halasin isoisääni ovella, kun olimme lähdössä joulunvietosta. Katsoin häntä syvälle silmiin ja sain ajatuksen/tiedon: tämä on viimeinen kerta. Ja se oli, isoisä kuoli kahden päivän päästä yllättäen äkilliseen sydänkohtaukseen.
Esim. 4 Tietyn talon ohi kulkiessani näin itseni sen pihalla auringonpaisteessa kesällä. Talo oli muka tutun tuntuinen. Meni vuosi ja päädyin tuohon taloon töihin. Ja kuljin sen pihalla kesällä :-)
Näitä nyt olisi vaikka kuinka monta. Tuossa muutama.
Vierailija kirjoitti:
Kun olin raskaana pidin nukkuessani sellaista outoa "ulinaa" mitä en ole koskaan ennen tehnyt sitten lapsi syntyi ja ulisi öisin samalla tavalla ja mä en enää ulissut.
Onkohan raskaus jotenkin erityisen herkkää aikaa, kun minäkin koin outoja.
Olin vanhempien luona joulunvietossa ja raskaana. Nukkumaan mennessäni alkoi pöydällä ollut mummolta saamani soittorasia soida aivan i t s e s t ä ä n! En koskaan ollut kuullut sen soivan yksin, eikä kukaan ollut siihen koskenutkaan. Nousin ylös ja jouduin pitelemään avainta, että se hiljenisi. Vähän kyllä hirvittikin, ja sydän paukaten menin takaisin makuulle. Jostain syystä rauhoituin nopeasti. Samalla tuli mieleen, että edesmennyt mummuni kävi tervehtimässä ja tietää, että olen raskaana. Niin monet ihanat joulut tuli vietettyä mummolassa, että ei ihme, että mummo saattoi käydäkin.
ghostbusters kirjoitti:
Olen lapsena nähnyt mm. haamuja/kummituksen ja aikuisena vaistonnut sellaisia ympärilläni.
Tämän myötä olen huomannut, että minulla on kyky tuntea välitilassa olevat, edesmenneet ihmiset. Vielä en osaa täysin kommunikoida heidän kanssaan, ja kysyä miksi ovat täällä.
Tiedän sen verran, että hekilöt, jotka tällaiseen pystyy, saa näitä välitilassa olevia luokseen siksi, että voisi auttaa heitä. Auttaa mm. päästämään heidät taivaaseen ns. antamalla luvan siirtyä sinne... tai auttamalla selvittämään miksi ovat kuolleet tms.
Koen olevani niin yksin tämän asian kanssa, vaikka tiedänkin muidenkin kokevan samoin tai vastaavasti, mutta ei ole ketään kenen kanssa tällaisesta keskustella.
Joskus mietin, että miksi juuri minä? Miksi minulle on annettu tällainen "lahja"?! Ja olen kuullut, että mahdollisesti siksi, kun olen herkkä luonne.
Huu, millaisina ne haamut sitten sinulle näyttäytyvät? Onko ne jotain varjoja vaiko läpikuultavia normaalin näköisiä ihmisiä vai hohtaako ne jotenkin tms.?
Tuleeko sinulle jotain fyysisiä tuntemuksia kun ne ovat läsnä?
Saatko jotain mielikuvia heidän elämästään?
Oleko yrittänyt jutella heille ääneen/ajatuksissasi?
Joo, mulkullani on oma tahto. Emmä itse naisista niin perusta mutta mulkkuni tykkää niistä.
Tietääkö kukaan, voiko kuolleeseen lemmikkiin saada yhteyden jotenkin, vaikka selvänäkijän/meedion kautta? Haluaisin tietää, onko hiljattain kuolleella koirallani kaikki hyvin. Kaipaan häntä valtavasti.

En tiedä, mutta minä kävin meediolla ja hän kertoi näkevänsä vanhemman miehen kaksikerroksisen vaalean puutalon rappusilla hymyillen heiluttamassa ja vieressään on iso koira - ei muuten mikään sylikoira - hän lisäsi.
Ymmärsin heti, että kyseessä on isoisäni ja heidän schäferinsä eli näköjään lemmikitkin menee henkimaailmaan jatkamaan eloaan :-) En tiedä, miten he meediolle kommunikoisivat, tulisiko koira heiluttamaan häntää vai miten.
Vierailija kirjoitti:
On, mutta niitä ei kaikki kutsuisi yliluonnollisiksi. Mutta olen huomannut, että voin lukea merkkejä ja myös usein ymmärrän niiden sanoman. Eli siis mielestäni minulle annetaan merkkejä. Näin on ehkä aina ollut, mutta vasta viimeisinä vuosina olen oppinut lukemaan niitä. En kauhean kattavasti ja hyvin, mutta niin, että ne usein auttavat minua tulevaisuuden jäsentelyssä ja hahmottamisessa. Eli että mikä tie olisi luontaisin, voin valita sen intuitiolla, kun ymmärrän merkkejä, joita saan. Jos ne varoittavat, mietin vielä, mitä olenkaan tekemässä ja usein saatankin keksiä, että hei, en mä sitä noin haluakaan, vaan keksin tavan, jota aikaisemmin elämässäni (vaikka havaintoja merkeistä) en olisi tullut keksineeksi tai alkaneeksi miettiä.
Tämä on kummallista, mutta näillä mennään :)
Juu, sama juttu. Kuulostaa kerrottuna jotenkin hullun hommalta ("näen merkkejä!"), mutta minäkin huomaan merkkejä tai tunnen sisälläni, että tuossa asiassa oli jotakin merkittävää. Tämä alkoi jo teininä, mutta jossain elämän vauhdikkaimilla kierroksilla se jotenkin unohtui tai jäi unholaan enkä pitänyt sitä minään. Nyt olen taas päässyt tunnelmaan sisään ja huomaan, että jos vain tekisin kuten intuitio sanoo, pääsisin helpommalla ja vähemmillä mutkilla. Pitää kuunnella itseään.
Nämä kaikki luetellut esimerkit ovat ihmisen tiedostamatonta aivotoimintaa. Sanattomat vaistot ohjaavat meitä.
Odotan innolla, koska tiede kehittyy tarpeeksi pitkälle ja kertoo mm. enneunien mekanismin. Nykyinen käsitys ajan rakenteesta saattaa olla varsin puutteellinen, samoin tieto aivojen toiminnasta lisääntyy jatkuvasti.
Olen melko vakuuttunut että esim. geenimuisti, suvun sisäinen ja koko ihmiskunnan välinen, on olemassa. Sitä ei vain voida vielä todentaa.
Jo pienenä lapsena menneisyydessä unissani matkanneena, myöhemmin poltergeisteja todistaneena olen kokenut itsekin erikoisia asioita. Samoin ensimmäistä kertaa synnytettyäni olin erittäin herkkänä, tiesin mm. eräiden ihmisten vierailut etukäteen.En silti luota vanhoihin kansanuskomuksiin, haluan todisteita.
Ihanaa, kiitos teille kokemustenne jakamisesta!
Vierailija kirjoitti:
ghostbusters kirjoitti:
Olen lapsena nähnyt mm. haamuja/kummituksen ja aikuisena vaistonnut sellaisia ympärilläni.
Tämän myötä olen huomannut, että minulla on kyky tuntea välitilassa olevat, edesmenneet ihmiset. Vielä en osaa täysin kommunikoida heidän kanssaan, ja kysyä miksi ovat täällä.
Tiedän sen verran, että hekilöt, jotka tällaiseen pystyy, saa näitä välitilassa olevia luokseen siksi, että voisi auttaa heitä. Auttaa mm. päästämään heidät taivaaseen ns. antamalla luvan siirtyä sinne... tai auttamalla selvittämään miksi ovat kuolleet tms.
Koen olevani niin yksin tämän asian kanssa, vaikka tiedänkin muidenkin kokevan samoin tai vastaavasti, mutta ei ole ketään kenen kanssa tällaisesta keskustella.
Joskus mietin, että miksi juuri minä? Miksi minulle on annettu tällainen "lahja"?! Ja olen kuullut, että mahdollisesti siksi, kun olen herkkä luonne.
Huu, millaisina ne haamut sitten sinulle näyttäytyvät? Onko ne jotain varjoja vaiko läpikuultavia normaalin näköisiä ihmisiä vai hohtaako ne jotenkin tms.?
Tuleeko sinulle jotain fyysisiä tuntemuksia kun ne ovat läsnä?
Saatko jotain mielikuvia heidän elämästään?
Oleko yrittänyt jutella heille ääneen/ajatuksissasi?
AP, voisitko vastata näihin vielä? Kiinnostaisi tietää kun itse en näe :-)

Lapsena näin selkeästi vanhassa kodissamme aiemmin talossa asuneen mumon. Hän oli kuollut taloon aikoikaan. Talo oli todella vanha, jossa asuimme ja nähnyt paljon elämää.
Aikuisena kokemani "kohtaaminen" oli enemmänkin hyvin vahva tunne siitä etten ollut huoneessa yksin, asuessani ulkomailla. Talo ei ollut vanha, mutta nähnyt elämää. Yksin ollessa talossa tunsin, että seurassani olisi vanhempi mies, istumassa sohvalla, ikkunan alla. Selvisi myöhemmin, että taloon oli kuollut kyseinen mies, jolla oli tapana istua juuri siinä kohdassa!
Eli en näe suoranaisesti hahmoja, vaikka kuvailinkin asian niin. Ehkä se on enemmänkin tunne siitä, että lähelläni on joku muukin. Vaikeaa selittää.
Fyysisiä tntemuksia... no en ainakaan tunne kosketusta heistä jos sitä tarkoitat. Toisinaan ehkä tulee sellainen tunne, kuin joku olisi kävellyt takaani, eli ilmavirtaus, vaikka olisinkin yksin kotona!
Viime aikoina, ollessani huoneessani tietokoneen äärellä, näen sivusilmällä ikkunan kautta liikettä kotonani, vaikka olenkin yksin. Ei ole mitään varjoja jotka voisi langeta ulkoa sisälle, tms. Eli parhaiten nämä on havaittavissa juuri iltaisin, kun sädekaihtimet kiinni huoneessani ja koko kodissa palaa valot.
Joskus olen nähnyt ns. varjoja. Eli vierestäni on mennyt varjo tai tumma hahmo esim. seinän läpi. Niitä olen säikähtänyt, mutten koskaan ole antanut pelolle valtaa!
En ole aina saanut mielikuvia heidän elämistään. Joskus kyllä, harvemmin silti.
En ole koskaan tainnut jutella näille ääneen tai ajatuksissanikaan. En ainakaan muista.
Aikoinaan pelkäsin, kun tuli tuollaisia tuntemuksia, etten olekaan yksin, jne. Nyt jo vanhempana olen oppinut hiukan ymmärtämään ettei kukaan näistä ole koskaan, tähän päivään mennssä, ollut ilkeä minua kohtaan tai antanut aihetta oikeasti pelätä.
Joskus suututtaa, että miksi juuri minä koen näin, mutta koitan ajatella tämän lahjana, enkä kirouksena.
Nämä ei tosin jää pelkästään näihin, vaan joidenkin ihmisten kohdalla pystyn myös näkemään heidän tulevaisuuteen ja/tai menneisyyteen.
Siksi joskus ihmiset säikähtävätkin, kun/jos katson heitä suoraan silmiin pitkään, kuin uppoutuen heidän sieluunsa. En kuitenkaan kykene näkemään kaikista, sillä joillakin ihmisillä on ns. muuri ympärillä (käytän itse tuota termiä), jonka läpi en näe. Toiset taas ovat avonaisempia ja saan heihin yhteyden.
En kuitenkaan kerro ihmisille mitä näen.
En näe myöskään kuolemaa tai sairauksia, koska en näitä halua nähdä!
Olen nähnyt erään tuttavani raskaana, odottavan tyttöä, vaikka hän ei ollut vielä itse tehnyt edes koko testiä. Ja seuraavana päivänä sen teki ja tytön sai.
Onhan tuo koko 50/50, mutta sanotaan että 90% olen ollut oikeassa siitä, kummanko lapsen raskaana oleva saa.
Paljon on muitakin kokemuksia lisää :)
Olisi hienoa, jos tietäisin esim. suvussani olevan muitakin vastaavilla lahjoilla.
En tiedä muistaako monikaan teistä, kun joskus vuonna 2006-> täällä ryhmässä esiintyi näkijä nimeltä Orkidea?
Se olin minä ;)
Vierailija kirjoitti:
Minä näen visioita tai näkyjä ja saan ajatusviestejä tai jotenkin vaan tiedän. Siis ihan tavallisesti hereillä ollessa tulee mieleen selkeä ajatus/kuva, että miten joku asia tapahtuu tai on.
Esim. Olin menossa tapaamaan serkkuani ja mieleeni tuli kuva, jossa serkku miehensä kanssa työnsi vaunuissa tietynnäköistä vauvaa keväällä paikassa X. Kerron sen hänelle tavatessani. Serkku oli äimistynyt, koska oli juuri edellisenä iltana tehnyt positiivisen raskaustestin. Minä en tiennyt, että he yrittävät lasta. Lapsi syntyi keväällä ja näytti samalta kuin näyssäni.
Esim. 2. Imuroin tavallisena pe iltana ja mieleeni tuli yllättäen kirkas ajatus: X lähettää tänä jouluna joulukortin, jossa ei enää ole hänen puolisonsa nimeä. Sain kuulla parin viikon kuluttua, että tämä kyseinen puoliso oli kuollut - ja hänen nimeään ei korttiin tullut.
Esim. 3. Halasin isoisääni ovella, kun olimme lähdössä joulunvietosta. Katsoin häntä syvälle silmiin ja sain ajatuksen/tiedon: tämä on viimeinen kerta. Ja se oli, isoisä kuoli kahden päivän päästä yllättäen äkilliseen sydänkohtaukseen.
Esim. 4 Tietyn talon ohi kulkiessani näin itseni sen pihalla auringonpaisteessa kesällä. Talo oli muka tutun tuntuinen. Meni vuosi ja päädyin tuohon taloon töihin. Ja kuljin sen pihalla kesällä :-)
Näitä nyt olisi vaikka kuinka monta. Tuossa muutama.
Mulla on tällaisia vastaavia myös vaikka millä mitalla, etiäisiksi ajattelen niitä.
up