Emmi 20:s taitoluistelun olympiafinaalissa - Viveca lähtee MM-kisoihin
Niin siinä kävi kuin arvelin. Takana olleet kokeneemmat, vahvat vapaaluistelijat paransivat finaalissa ja kiilasivat Emmin ohi olympialaisissa. Emmin suoritus oli hänen omalle tasolleen hyvä perussuoritus.
Jos ajattelee Emmin uraa tähän asti ja tästä eteenpäin, olympialaiset jäivät ehdottomasti plussan puolelle. Hän oli viime keväänä Helsingin MM-kisoissa 29. ja karsiutui vapaaohjelmasta yhden ison virheen myötä. Nyt tuli finaalipaikka ja 20. sija, joten nousua tulosluettelossa on tapahtunut, vaikka Emmille tyypillinen nousu vapaaohjelmassa ei tällä kertaa toteutunut. Luulenpa, että tämä olympiatulos ei olisi ollut Emmille mahdollinen ilman ensimmäistä MM-kokemusta. Nämä olympialaiset taas olivat erittäin arvokasta pääomaa tulevia kausia ja seuraavaa olympiadia ajatellen. Kokemus ei kerry muuten kuin isoja kisoja kiertämällä.
Tämän jälkeen näyttää siltä, että Viveca lähtee MM-kisoihin Milanoon. Se on hyvä. Vivecalla on kilpailunälkää jäljellä tälle kaudelle varmaan enemmän kuin Emmillä, ja on tärkeää, että myös Viveca saa kierrettyä isoja kisoja säännöllisesti, jotta kokemusta niistä kertyy.
Olympiakävijöille MM-kisat keväällä ovat kolmannet arvokisat saman kauden aikana, joten moni lähtee sinne väsyneenä. Jos Emmin kilpailukausi nyt tähän päättyy, se lienee palkinto aikaisessa vaiheessa hyvin tehdystä työstä. Hän ehti jo sanoa, että treenimotivaatiota tämän jälkeen on, ja valmentaja antoi ymmärtää, että Emmi olisi vielä keväällä lähdössä harjoittelemaan Kaliforniaan. Vastapainoksi isolle kilpailulle voi olla ihan vapauttavaa, inspiroivaa ja stressitöntä, kun pääsee aikaisessa vaiheessa valmistautumaan seuraavaan kauteen, ehkä vähän pitämään lomaakin ja tekemään uusia ohjelmia.
Emmi on itsekin sanonut, että hänen tähtäimensä on Pekingin kisoissa 2022. Aika näyttää, mitä Emmille, Vivecalle ja suomalaiselle taitoluistelulle seuraavien neljän vuoden aikana tapahtuu, mutta olkaamme armollisia. Tämä oli Emmille välietappi, jonka hän käytti hyvin.
Kommentit (95)
Vierailija kirjoitti:
Eihän kukaan odottanutkaan että Emmi saavuttaisi mitään olympialaisissa.
Toisaalta aina voi jossitella, mitä jos Viveca olisi päässyt kisoihin.
Vivecalta on lupa nyt odottaa mm-kisoissa hyvää sijoitusta ja sen jälkeen voi miettiä, että kumpikohan on parempi sijoitus. 20. sija olympialaisissa vai hitusen parempi mm-kisoissa?
Mietin samaa. Kaikki toitottivat ennen kisoja, että ei sieltä menestystä tule. Jotkut olivat (ja ovat) jopa sitä mieltä, ettei sinne olympialaisiin olisi pitänyt ketään lähettää sijoittumaan niin heikosti. Jopa Ylen taitoluisteluun viime vuosina perehtyneellä toimittaja Jere Nurmisella oli niin paljon realismia matkassa, että nimesi Emmin tavoitteeksi vapaaohjelmapaikan. No, se tavoite täyttyi.
Mitä jos Viveca olisi päässyt kisoihin? Emme saa koskaan tietää. Ei päässyt, koska STLL:n kriteerien mukaisesti kisoihin valittiin Emmi vahvemmilla näytöillä 21.1. Olympiakomitea vahvisti tämän muutamaa päivää myöhemmin omien kriteeriensä mukaisesti. Sitä on turha jossitella. Vivecan taso tälle kaudelle nousi liian myöhään vasta tämän valintapettymyksen jälkeen. Jossittelussa pitäisi mennä oikeastaan absurdin pitkälle: Jos Viveca olisi valittu olympialaisiin, hän ei todennäköisesti olisi edes osallistunut PM-kisoihin, joissa luisteli SB-tuloksensa, koska olisi ollut valmistautumassa olympialaisiin. Ja miten sitten olisi käsitellyt olympialaisissa paineet, kun kilpaileminen olympialaisiin pääsystä ei paineen alla Vivecalta Emmiä vastaan onnistunut? Jos Viveca olisi luistellut olympialaisissa, olisiko Emmi tehnyt vielä uudet SB-pisteet jossain muussa kisassa ja lähtenyt MM:iin? Jossittelua voi jatkaa loputtomiin, joten lopetan sen tähän.
Viveca pantavampi. Muilta osin naisten urheilu ei kiinnosta.
Nyt kun Viveca on lausunut niin armottomasti Emmistä EM-kisojen jälkeen, täytyy toivoa, ettei Viveca vain sitten tee mitään epäonnistuneita suorituksia MM-jäällä.
Olisi voinut ehkä tämän sijoituksen jättää otsikosta pois, kun tarkotuksena jälkikäteen katsoa kilpailu.
Päätös siitä, että MM-kisoihin lähtee Viveca, tehtiin jo ennen olympialaisia. Perusteena se, että Viveca jossain yksittäisessä kisassa (joka käytiin pian sen jälkeen, kun olympiavalinnat oli tehty) teki tämän kauden parhaat suomalaispisteet.
Ja Emmi taas lähti olympialaisiin sillä perusteella, että hän teki olympiavalinnan määräaikaan mennessä kauden parhaat suomalaispisteet.
Molempi parempi. Lahjakkaita luistelijoita kummatkin ja varmasti kehityskykyisiä. Hehän ovat jo nyt taidoissa edellä sitä, missä Laura Lepistö ja Kiira Korpi (jotka molemmat ovat arvokisamitalisteja) olivat tuossa iässä eli 18-vuotiaina.
Vierailija kirjoitti:
Olisi voinut ehkä tämän sijoituksen jättää otsikosta pois, kun tarkotuksena jälkikäteen katsoa kilpailu.
On vähän pöhköä pööpöillä internetin keskustelupalstoilla, uutis- ja urheilusivustoilla tai missään, missä otsikot vilkkuvat silmille, jos ei halua tietää menneistä tapahtumista mitään. Kun kilpailu on käyty, sitä voidaan kommentoida ja siitä voidaan otsikoida. On ikävää, että joku yön yli nukkunut voi saada tietää jotain, mitä ei olisi halunnut, mutta silloin pitää olla itse varovainen ja pysyä pois internetistä.
Vakavampana pidän avajaisia, joita en nähnyt suorana, mutta olisin halunnut säilyttää jännityksen olympiatulen sytytyksestä. Ja sitten Yle otsikoi Areenan etusivulla: "Yuna Kim tänder OS-elden".

sitä ei muuten ollut lööpeissä aamulla. Piti etsimällä etsiä.
Ei sama vastaaja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi voinut ehkä tämän sijoituksen jättää otsikosta pois, kun tarkotuksena jälkikäteen katsoa kilpailu.
On vähän pöhköä pööpöillä internetin keskustelupalstoilla, uutis- ja urheilusivustoilla tai missään, missä otsikot vilkkuvat silmille, jos ei halua tietää menneistä tapahtumista mitään. Kun kilpailu on käyty, sitä voidaan kommentoida ja siitä voidaan otsikoida. On ikävää, että joku yön yli nukkunut voi saada tietää jotain, mitä ei olisi halunnut, mutta silloin pitää olla itse varovainen ja pysyä pois internetistä.
Vakavampana pidän avajaisia, joita en nähnyt suorana, mutta olisin halunnut säilyttää jännityksen olympiatulen sytytyksestä. Ja sitten Yle otsikoi Areenan etusivulla: "Yuna Kim tänder OS-elden".
Miksi tämä on sinulle pakkomielle? Tunnetko kyseiset urheilijat henkilökohtaisesti vai oletko yksi heistä?
Vierailija kirjoitti:
Päätös siitä, että MM-kisoihin lähtee Viveca, tehtiin jo ennen olympialaisia. Perusteena se, että Viveca jossain yksittäisessä kisassa (joka käytiin pian sen jälkeen, kun olympiavalinnat oli tehty) teki tämän kauden parhaat suomalaispisteet.
Ja Emmi taas lähti olympialaisiin sillä perusteella, että hän teki olympiavalinnan määräaikaan mennessä kauden parhaat suomalaispisteet.
Molempi parempi. Lahjakkaita luistelijoita kummatkin ja varmasti kehityskykyisiä. Hehän ovat jo nyt taidoissa edellä sitä, missä Laura Lepistö ja Kiira Korpi (jotka molemmat ovat arvokisamitalisteja) olivat tuossa iässä eli 18-vuotiaina.
Tuota olisiko mitään lähdettä? Missä ja milloin tällainen päätös on tehty ja uutisoitu? Siis MM-kisaedustuksesta.
Liiton kriteerien mukaan MM-paikka on nyt menossa Vivecalle, mutta stll:n nettisivuilla https://www.stll.fi/luistelijalle/kilpailijalle/arvokilpailujen-valinta… kerrotaan MM-valinnoista näin:
"MM-KILPAILUT – Milano (ITA) 19.-25.3.2018
SB-arvon määritys tehdään samoilla periaatteilla kuin edellä EM-kilpailuissa.
Olympialaisten kilpailuaikataulun vuoksi MM 2018 urheilijavalintapäivämäärä siirretään poikkeuksellisesti viimeiseen ISU:n ilmoittautumispäivään 26.2.2018 (oli 20.2.2018)."
Stll ei ole tietääkseni uutisoinut valinnoista. Ja tämän ilmoituksen mukaan päätös tehdään 26.2.2018.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän kukaan odottanutkaan että Emmi saavuttaisi mitään olympialaisissa.
Toisaalta aina voi jossitella, mitä jos Viveca olisi päässyt kisoihin.
Vivecalta on lupa nyt odottaa mm-kisoissa hyvää sijoitusta ja sen jälkeen voi miettiä, että kumpikohan on parempi sijoitus. 20. sija olympialaisissa vai hitusen parempi mm-kisoissa?Mietin samaa. Kaikki toitottivat ennen kisoja, että ei sieltä menestystä tule. Jotkut olivat (ja ovat) jopa sitä mieltä, ettei sinne olympialaisiin olisi pitänyt ketään lähettää sijoittumaan niin heikosti. Jopa Ylen taitoluisteluun viime vuosina perehtyneellä toimittaja Jere Nurmisella oli niin paljon realismia matkassa, että nimesi Emmin tavoitteeksi vapaaohjelmapaikan. No, se tavoite täyttyi.
Mitä jos Viveca olisi päässyt kisoihin? Emme saa koskaan tietää. Ei päässyt, koska STLL:n kriteerien mukaisesti kisoihin valittiin Emmi vahvemmilla näytöillä 21.1. Olympiakomitea vahvisti tämän muutamaa päivää myöhemmin omien kriteeriensä mukaisesti. Sitä on turha jossitella. Vivecan taso tälle kaudelle nousi liian myöhään vasta tämän valintapettymyksen jälkeen. Jossittelussa pitäisi mennä oikeastaan absurdin pitkälle: Jos Viveca olisi valittu olympialaisiin, hän ei todennäköisesti olisi edes osallistunut PM-kisoihin, joissa luisteli SB-tuloksensa, koska olisi ollut valmistautumassa olympialaisiin. Ja miten sitten olisi käsitellyt olympialaisissa paineet, kun kilpaileminen olympialaisiin pääsystä ei paineen alla Vivecalta Emmiä vastaan onnistunut? Jos Viveca olisi luistellut olympialaisissa, olisiko Emmi tehnyt vielä uudet SB-pisteet jossain muussa kisassa ja lähtenyt MM:iin? Jossittelua voi jatkaa loputtomiin, joten lopetan sen tähän.
TAvoitteet siis samat kuin Suomen mäkihyppääjillä eli toiselle kierrokselle olisi kiva päästä.

Takana loistava tulevaisuus. Mutta tason ollessa tämä kannattaa tavoitteet asettaa realistisesti. Menestyminen Pekingissä PyeongChangia paremmin on todennäköisempää, jos on saanut harjoitella maailman parhaiden kanssa kilpailemista jo aiemmin. Kilpailemistakin pitää harjoitella ihan joka lajissa. Kokemattomuus isoista kilpailuista on yksi syy, miksi Emmi ei vapaaohjelmassa yltänyt korkeammalle. Kansainvälinen arvokisakokemus oli Koreaan lähtiessä vielä tosi ohutta. Ja hyvä, kun Viveca hankkii kokemusta MM-kisoista. Hänellä ei ole sitä tässä vaiheessa yhtään sen enempää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päätös siitä, että MM-kisoihin lähtee Viveca, tehtiin jo ennen olympialaisia. Perusteena se, että Viveca jossain yksittäisessä kisassa (joka käytiin pian sen jälkeen, kun olympiavalinnat oli tehty) teki tämän kauden parhaat suomalaispisteet.
Ja Emmi taas lähti olympialaisiin sillä perusteella, että hän teki olympiavalinnan määräaikaan mennessä kauden parhaat suomalaispisteet.
Molempi parempi. Lahjakkaita luistelijoita kummatkin ja varmasti kehityskykyisiä. Hehän ovat jo nyt taidoissa edellä sitä, missä Laura Lepistö ja Kiira Korpi (jotka molemmat ovat arvokisamitalisteja) olivat tuossa iässä eli 18-vuotiaina.
Tuota olisiko mitään lähdettä? Missä ja milloin tällainen päätös on tehty ja uutisoitu? Siis MM-kisaedustuksesta.
Liiton kriteerien mukaan MM-paikka on nyt menossa Vivecalle, mutta stll:n nettisivuilla https://www.stll.fi/luistelijalle/kilpailijalle/arvokilpailujen-valinta… kerrotaan MM-valinnoista näin:
"MM-KILPAILUT – Milano (ITA) 19.-25.3.2018
SB-arvon määritys tehdään samoilla periaatteilla kuin edellä EM-kilpailuissa.
Olympialaisten kilpailuaikataulun vuoksi MM 2018 urheilijavalintapäivämäärä siirretään poikkeuksellisesti viimeiseen ISU:n ilmoittautumispäivään 26.2.2018 (oli 20.2.2018)."
Stll ei ole tietääkseni uutisoinut valinnoista. Ja tämän ilmoituksen mukaan päätös tehdään 26.2.2018.
Niinpä olikin. Kyse oli Vivecan kohdalla nuorten MM-kisoista, jonne hänet valittiin. Täältä luin, mutta luin siis huolimattomasti:
https://www.mtv.fi/sport/muut-lajit/taitoluistelu/artikkeli/lindfors-ta…
Mielestäni on vain tervettä, etteivät suomalaiset ole tämän korkeammalla. Huippujen taso on jotenkin nyt epäinhimillinen. Kun niin nuorena ollaan huipulla, miettii onko noilla maailman parhailla ollut lapsuutta lainkaan ja käyvätkö he koulua lainkaan. Toinen vastaava laji on voimistelu.
Venäjällä on hirmuinen taso ja nyt puhutaan, että junioreissa varttuu tyttöjä, jotka hyppivät neloshyppyjä.
Ainakin Elina Paasonen, siis toimittaja, twiittasi Vivecan lähtevän MM- kisoihin, siis aikuisten, ja kriteerien mukaan näin onkin, koska Vivecalla kauden parhaat pisteet.
Vierailija kirjoitti:
Miksi lukisin eliitin blogia? Helppohan se on irtautua oravanpyörästä ja olla freenä, kun lähtökohta elämälle on aivan muuta kuin meillä taviksilla.
Yksikään suomalainen ei kuuluu "eliittiin". Joku voi olla vähän varakkaampi mutta hekin ovat kaukana siitä mitä muualla maailmassa pidetään eliittinä.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni on vain tervettä, etteivät suomalaiset ole tämän korkeammalla. Huippujen taso on jotenkin nyt epäinhimillinen. Kun niin nuorena ollaan huipulla, miettii onko noilla maailman parhailla ollut lapsuutta lainkaan ja käyvätkö he koulua lainkaan. Toinen vastaava laji on voimistelu.
Venäjällä on hirmuinen taso ja nyt puhutaan, että junioreissa varttuu tyttöjä, jotka hyppivät neloshyppyjä.
Kilpaurheilu on jo suomalaisten tasolla valitettavasti tietyllä tapaa hyvin raadollista ja yksinäistä.
Joissakin asioissa suomalaiset voisivat ottaa mallia venäläisestä taitoluisteluharjoittelusta ja -valmennuksesta, mutta onhan se totta, että esim. Venäjän 15-vuotias olympiavoittaja Zagitova on elänyt aivan "sairaan" ja traagisen lapsuuden, joka edelleen on kesken. Tai eihän hänellä ole lapsuutta oikein ollutkaan.
HS teki jutun, jonka mukaan Zagitova on harjoitellut ammattimaisesti 7-vuotiaasta lähtien, asuu erossa perheestään ja tapaa heitä vain muutaman kerran vuodessa. Oikeita ystäviä Zagitovalla ei oikein ole. Painoa tarkkaillaan sadan gramman tarkkuudella ja valmentajat luovat jatkuvasti valtavaa painetta. Liekö ehtinyt kouluja käymään. Isä on kuulemma jääkiekkovalmentaja, ja vanhemmat ovat päättäneet muovata hänestä olympiavoittajaa aivan pikkutytöstä lähtien. Kun Zagitova puhuu elämästään haastatteluissa, hän itkee.
HS:n tekemän voittojutun mukaan (ja tv-ruudusta päättelin samaa) Zagitova oli voiton jälkeen turta ja olo oli tyhjä. Analysoisin, että jos on koko elämänsä tavoitellut voittoa, jonka saavuttaa ensimmäisellä arvokisakaudellaan kokematta urallaan yhtäkään tappiota, voitosta ei varmaankaan osaa nauttia. Ja jos on heti kättelyssä saavuttanut sen, mihin on koko lyhyen elämänsä tähdännyt, jättäähän se tyhjäksi. Sen jälkeen ei ole tavallaan mitään voitettavaa. Ja saattaa jopa tuntua, ettei ole joutunut kunnolla kilvoittelemaankaan, kun on osallistunut n. kuukauden sisällä EM-kisoihin ja olympialaisiin ja voittanut molemmat.
Kun kyseessä on venäläinen urheilija, mieleeni kieltämättä tulee, miten 15-vuotias voi tehdä sellaisen suorituksen. Miten kestävyys- ja voimaominaisuudet riittävät tekemään kaikki hypyt ohjelman loppupuolella, kun kukaan muu ei siihen pysty? En yllättyisi ollenkaan, jos tämän ylivoiman takaa jonain päivänä paljastuisi sairaalloisen millintarkan valmentautumisen lisäksi doping.
Vaikka Zagitova sanookin, että hän rakastaa luistelua ja haluaa jatkaa sitä, voi olla, että tämä oli hänen ensimmäinen ja viimeinen suuri voittonsa ja esiintymisensä arvokisoissa. Voihan Zagitova toki lähteä vielä kuukauden kuluttua MM-kisoihin, mutta ei olisi sekään ensimmäinen kerta, jos olympiavoittaja jättäisi MM-kisat käymättä.
Nuorista olympiavoittajista useimmat ovat voittonsa jälkeen kadonneet kilpajäiltä. Niin kävi ainakin heille:
Lillehammer 1994, 16-vuotias Ukrainan Oksana Bajul voitti ja siirtyi ammattilaiseksi.
Nagano 1998, 15-vuotias USA:n Tara Lipinski voitti kaikkien aikojen nuorimpana ja siirtyi ammattilaiseksi.
Salt Lake City 2002: 16-vuotias USA:n Sarah Hughes voitti, jätti MM-kisat väliin ja kilpaili heikommalla menestyksellä vielä seuraavan vuoden (2003) MM-kilpailuissa, minkä jälkeen jatkoi yliopistoon ja luisteluammattilaiseksi.
Torino 2006: aikuiseen 24 vuoden ikään ehtinyt Japanin Shizuka Arakawa voitti ja lopetti kilpailemisen.
Sotchi 2014: Venäjän 17-vuotias Adelina Sotnikova voitti ja menetti pahimman kilpailunälkänsä. Kaksi vuotta myöhemmin sijoittui Venäjän mestaruuskisoissa kuudenneksi. Sen jälkeen ei ole tainnut kilpailla.
Yksi syy nuorten voittajien lopettamiseen on varmasti sekin, että jos teini-ikäisenä on saavuttanut fyysisestikin oman maksiminsa, kropan rajat tulevat vastaan nuorempana. Uran jälkeen moni huippu-urheilija on fyysisesti rikki. Osa kyllä henkisestikin. Ja tämän perusteella pidän pienenä ihmeenä, jos Zagitova tämän kauden jälkeen vielä kilpailee ja menestyy siinä.
80 pistettä kärkeen, ei olla lähelläkään maailman huippua
Vierailija kirjoitti:
Toimittajat ovat kehuneet Peltosen olympiaesityksiä maasta taivaaseen. Peltonen kaatui molemmissa ohjelmissa, sijoitus viimeisten joukossa. Ei käsitä tätä hypetystä.
Sijoitus viimeisten joukossa? 30 luistelijan joukossa Peltonen sijoittui 20:ksi eli jätti 1/3 kilpakumppaneista taakseen. Onhan siitä varaa parantaa tulevina vuosina, mutta olisi se voinut mennä kyllä ihan hitokseen huonomminkin. Ja jos nyt realisteja ollaan, niin Suomi ei yleensä pärjää urheilussa tämän paremmin. Varsinkaan, jos on kyse lajista, jota koko muukin maailma harrastaa. Taitoluistelussa on hurja taso Venäjällä, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa. Ei Suomi pysty täkäläisissä olosuhteissa ja näillä resursseilla mitenkään laittamaan vastaan.
Tämmöiset kommentit ovat syy miksi tämän palstan lukemista jaksan. On selvästi perehdytty asiaan ja osataan katsoa sitä useammalta kantilta.