Kokemuksia tk:n psykiatrisesta hoitajien vastaanotoista?
Sain ajan hoitajalle kun olen jo vuosia kärsinyt ahdistuksesta joka nyt riistäytynyt käsistä. Eniten haittaa sairaudenpelko. Murehdin jatkuvasti sairauksia ja kuulostelen oireita kehossani jatkuvasti. Diagnosoin sairauksia googlaamalla oireita.
Oletko käynyt tk:n psyk.hoitajalla? Saitko apua ongelmaasi? Millaisen vastaanoton sait? Pelkään että vähätellään ongelmaa ja tuputetaan jotain reseptiä ja kiitos hei.
Kommentit (19)
Ne laittaa siellä sut vain hiljaseksi lääkkeillä jos naamavärkki ei ole miellyttävä
Varmasti yrittävät ensin keskustelemalla kartoittaa tilannetta ja löytää syyn sairaudenpelkoon. Joku ahdistava asia elämässäsi kai ajaa siihen?
Äidin sairastuminen ja kuolema laukaisi tän pelon joka nyt oman leikkauksen jälkeen räjähti käsiin. Tiedän siis syyn mutta en saa katkaistua nämä ajatukset. Murehdin koko ajan kaikki jomotuksia, kolotuksia ja kipuja. Nytkin rintaa pistää, suuta kuivaa ja sydän hakkaa.
En kyllä tiedä miten kaverit tähän liittyy, mutta vastaan kuitenkin. Ei ole kavereita.
Ap
No tuota sairaanhoitajan kanssa juttelua säännöllisesti ehdotettiin minulle masennus- ja ahdistusoireisiin (sitä ennen lääkärin kanssa yritettiin kolmea eri lääkitystä joista mikään ei sopinut, ja lääkäri sanoi etten saa lähetettä psykiatriselle jos en jotain niistä suostu syömään). Ja se oli nimenomaan juttelua. Hän ei voinut sen kummemmin ottaa kantaa, diagnosoida, neuvoa tai antaa muuta apua kuin kuunnella yksipuolista jutteluani siitä kuinka huonosti menee.
Vierailija kirjoitti:
No tuota sairaanhoitajan kanssa juttelua säännöllisesti ehdotettiin minulle masennus- ja ahdistusoireisiin (sitä ennen lääkärin kanssa yritettiin kolmea eri lääkitystä joista mikään ei sopinut, ja lääkäri sanoi etten saa lähetettä psykiatriselle jos en jotain niistä suostu syömään). Ja se oli nimenomaan juttelua. Hän ei voinut sen kummemmin ottaa kantaa, diagnosoida, neuvoa tai antaa muuta apua kuin kuunnella yksipuolista jutteluani siitä kuinka huonosti menee.
Tossahan ei oo mitään järkee. Yhtä hyvin voi jutella metsän puille, yhtä paljon apua saa.
Siis ei pääse terapiaan jos ei suostu syömään lääkkeitä...ei hyvää päivää. Muistaakseni luin jostain että terapian este ei saa olla se ettei asiakas suostu syömään lääkkeitä.
No, huomenna selviää millaista apua sieltä saa.
Ap
Pyydä, että saisit lähetteen tk:n psykologille. Psyaktriset sairaanhoitajat ovat usein sellaisia osaamattomia voivottelijoita. Pyskologilta voit saada apuakin ja jos et saa, lähetteen psykoterapeutille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tuota sairaanhoitajan kanssa juttelua säännöllisesti ehdotettiin minulle masennus- ja ahdistusoireisiin (sitä ennen lääkärin kanssa yritettiin kolmea eri lääkitystä joista mikään ei sopinut, ja lääkäri sanoi etten saa lähetettä psykiatriselle jos en jotain niistä suostu syömään). Ja se oli nimenomaan juttelua. Hän ei voinut sen kummemmin ottaa kantaa, diagnosoida, neuvoa tai antaa muuta apua kuin kuunnella yksipuolista jutteluani siitä kuinka huonosti menee.
Tossahan ei oo mitään järkee. Yhtä hyvin voi jutella metsän puille, yhtä paljon apua saa.
Siis ei pääse terapiaan jos ei suostu syömään lääkkeitä...ei hyvää päivää. Muistaakseni luin jostain että terapian este ei saa olla se ettei asiakas suostu syömään lääkkeitä.
No, huomenna selviää millaista apua sieltä saa.
Ap
Kyllä terapiaan pääse ilman lääkkeitäkin. Itse olen kieltäytynyt lääkkeistä ja sain silti apua. Että älä sitä pelkää. Jos tuputtavat lääkkeitä ja sano, että ahdistuksen hoidossa lääkkeet eivät usein auta, vaan hyvä kognitiivinen käyttäytymisterapia. Ja pyydä, että psy.sh. lääkärin avulla koittaisi saada sinut psykoterapiaan.
Henkilökemia vaikuttaa paljon. Jos hoitavalla lääkärillä/psykiatrilla/sairaanhoitajalla herää ymmärrystä ja empatiaa juuri sinun tapauksessasi, vastaanotto voi olla hyväkin. Mutta kokemuksesta voin sanoa, että vaikka hoitavalta taholta ammattitaitoa löytyykin, niin se on toissijainen asia. Loppupeleissä henkilökemia kuitenkin ratkaisee.
Mulle on lyhyen ajan sisällä tullut kolme keskenmenoa ja sitten synnytin pikkukeskosen. Nyt kun ollaan päästy sairaalasta kotiin vauvan kanssa ja kaikki on vihdoinkin ihan ok niin olenkin ihan murtunut ja ahdistunut. Sain ajan tk:n psykiatriselle hoitajalle ja kävin siellä itseasiassa tänään ekaa kertaa.
Hoitaja kyseli kovasti mun kuulumisia ja tunteita mutta ärsytti kun hänellö oli mielipide joka asiaan ja toi ne niin räikeästi esille. En olisi välttämättä halunnut nyt juuri kiistellä esim keskosuuden lääketieteellisestö syystä vaan tästä koko ahdistuksesta mutta nyt juttelu tuntui menevän vaan vähän liikaa juupas eipäs kiistelyyn kun sh halusi päteä kuinka tietää mistä keskosuutemme johtui ja itselläni taas ihan eri käsitys tästä. Jotenkin luotan naikkarin lääkäreiden mielipiteeseen enemmän.
Hoitoalalla työskentelee paljon narsisteja ja psykopaatteja.
Vierailija kirjoitti:
Mulle on lyhyen ajan sisällä tullut kolme keskenmenoa ja sitten synnytin pikkukeskosen. Nyt kun ollaan päästy sairaalasta kotiin vauvan kanssa ja kaikki on vihdoinkin ihan ok niin olenkin ihan murtunut ja ahdistunut. Sain ajan tk:n psykiatriselle hoitajalle ja kävin siellä itseasiassa tänään ekaa kertaa.
Hoitaja kyseli kovasti mun kuulumisia ja tunteita mutta ärsytti kun hänellö oli mielipide joka asiaan ja toi ne niin räikeästi esille. En olisi välttämättä halunnut nyt juuri kiistellä esim keskosuuden lääketieteellisestö syystä vaan tästä koko ahdistuksesta mutta nyt juttelu tuntui menevän vaan vähän liikaa juupas eipäs kiistelyyn kun sh halusi päteä kuinka tietää mistä keskosuutemme johtui ja itselläni taas ihan eri käsitys tästä. Jotenkin luotan naikkarin lääkäreiden mielipiteeseen enemmän.
Soita terveyskeskuksen psykologille ja varaa hänelle aika. Ei kannata jatkaa "auttajan" kanssa, joka toimii noin. Psykologit on ammattitaitoisempia. Hienoa, että olet hakenut apua, paljon tsemppiä kevääseen!
Hoitaja oli oikein mukava ja tulin ihan hyvin toimeen hänen kanssaan, mutta aikoja oli tosi vaikea saada. Hänellä oli niin. viiden viikon välein vapaa aika asiakasta kohti, kehotti suoraan hakemaan Kela-terapiaa.
Olen käynyt vuosien aikana kahdella eri psykan hoitajalla. Eka oli todella jees. Ymmärsi ja kuunteli ja sain apua.
Toinen , viime kesältä. Aivan eri kastia. Vänkäsi vastaan ja oli tälläinen hän on aina oikeassa. Todella erikoinen tyyppi. Jouduin usein pohtimaan vastaanotolla et kumpi olikaan potilas ja kumpi hoitaja.
Et ihan riippuu millanen osuu kohdalle.
Juttukaveriksi on mutta en ole muuta apua saanut. Lääkkeitä kehoittavat käyttämään. Sen huomaa kun kyllästyvät sinuun.
No jaa, mun kokemus on että kyseinen pryk. hoitaja vaikutti itse olevan enemmän avun tarpeessa kuin minä... oli aina epäsiisti, punakka naama ja hiukset sekaisin, ylipainoa varmaan 50 kg ja päällä mitä sattuu. Kutsui minua aina Maijaksi (nimeni ei ole Maija eikä sinne päinkään), kyseli vaan aina miten olen syönyt ja miten nukkunut. Päätti että minä olen anorektikko, vaikka mulla ei koskaan ole ollut mitään syömishäiriötä, olen vaan hoikka. Neuvot oli tyyliin "pitää ottaa itseään niskasta kiinni". Voivotteli itsekin ettei tiedä miten minua voisi auttaa. Suuttui kun sanoin haluavani vaihtaa toiseen hoitajaan. Väitti psykiatrille että ollaan käsitelty ongelmaani psykoterapian keinoin, mitään sellaista en kyllä ollut saanut.
Ei missään nimessä pidä paikkaansa ettei saa hoitoa jos ei syö lääkkeitä.
Yleensä nuo tkn sh ovat ensimmäinen kontakti,mutta tod näk pitkään jatkuneiden ahdistusoireiden vuoksi suosittelevat psykiatrian arvioita-jota kautta mahdollisuus myös pitkäaikaiseen psykoterapiaan.
Henkilökemiat merkkaavat paljon, ja oireiden voimakkuudesta riippuen sairaanhoitaja kontaktit voivat olla liian harvoin/ liian lyhyet. Varmasti jollekin riittävät ja tuovat avun!
Hyviä kokemuksia. Masennuksen takia kävin. Aloitin masennuslääkkeet ja edelleen jatkoin käymistä sairaanhoitajan vastaanotolla. Paria lääkettä kokeilin ja aina kun kerroin haittavaikutuksista niin psyk. Sh varasi ajan psykiatrille ja lääkettä vaihdettiin kunnes löytyi sopiva. Kävin myös sh:n kanssa yhdessä psykiatrin kontrollikäynnillä kun olin masennuksen pahimmassa vaiheessa, enkä itse osannut kunnolla selittää tilannettani ja kertoa olostani. Ihan valtava tuki oli kyseisestä sairaanhoitajasta. Tarjosi asioihin erilaisia näkökantoja, joista sitten juteltiin. Oli joku kelle pystyi kertomaan mitä vaan. Ja jos oli olo etten jaksanut jutella, niin ei väkisin yrittänyt, vaan istuttiin välillä ihan hiljaakin. Oikeastaan tuosta psyk. sairaanhoitajasta oli enemmän apua omalla kohdallani kuin sitten myöhemmin psykoterapeutista, jonka juttusilla kävin ja joka oli aivan floppi.
Up