Onko muilla tällaisia tunteita, vai eikö tämä äitiys vain sovi minulle??

Ahdistaa. nämä tunteet jotka vainoavat minua alinomaa, toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän. Välillä unohtuvat kokonaan mutta sitten taas tulevat pintaan.



Eli aloitanpa alusta. Sain lapseni aika nuorena, 20-vuotiaana. Minulle oli hirveän vaikeaa sopeutua siihen, että olin koko ajan sidottu ja muihinkin muutoksiin mitä lapsi tuo mukanaan. Ajattelin kuitenkin, että no se on tätä alkua. Nyt lapsi on lähes kaksi vuotias ja päivittäin ajatuksissani kummittelee ahdistus. En koe olevani hyvä äiti - hermostun helposti ja muutenkin. Se saa aikaan aina kauhean morkkiksen. Rakastan toki lastani hirveästi, mutta miksi, oi miksi niin usein ajattelen kuinka paljon helpompa a ja vapaampaa oli elämä ilman lasta! Tämä on kauheaa. Enkö vain sovi äidiksi, vai olenko vain älyttömän itsekäs ja mukavuudenhaluinen?? Vai vaadinko ehkä itseltäni likaa?



Lisäksi minulla on koko ajan sellainen tunne, että on " velvollisuuteni" antaa lapselle sisaruksia. Ja kuitenkin ajatuskin toisesta hirvittää... Mutta itselläni on sisaruksia ja minusta ne on niin suuri rikkaus että haluaisn lapselleni samaa....



Pyydän, älkää vastatko jos haluatte ilkeillä tai provoilla!! Minun oli vain pakko saada purkaa tätä jonnekin.