Lue keskustelun säännöt.
Kiusatut, mikä oli pahinta
Kommentit (53)
Mua kiusattiin a-aste ja yläaste. Niinku kunnolla. Lukiossa oli vaan ulosjättämistä muttei haukkumista eikä fyysistä.
Amk:ssakin yritettiin kiusata mutta sain heti kavereita. Yliopistossa oon tavannu semmosia ketkä luullut että mua voi kiusata, mutta oon sisuuntunut. No paras "kosto" oli se että itse oon yliopistossa kun kiusaajani on yh ja kävi vain amk:n. sinnekin pääsi vasta monen välivuoden jälkeen.
Pahinta on ne traumat, jotka ei katoa ehkä ikinä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sairaalareissu: ruhjeita, pari katkennutta kylkiluuta ja aivotärähdys (kuudennella luokalla). Onneksi yläasteella pääsin uuteen kouluun ja kiusaajat jäivät entiseen (ala-aste ja yläaste siellä samassa rakennuksessa).
Vierailija kirjoitti:
Varmaan se, kun seiskalle siirryttäessä kaikki alkoivat yhtäkkiä syrjimään. Ala-asteella koko luokka oli kavereita keskenään, ja sitten syksyllä koulun alettua huomasinkin että kaikki syrjivät. Entiset kaverit juoksivat karkuun ja hihi ttivät. En tiedä mitä tapahtui ja miksi jouduin syrjityksi.
Tosi yleistä. Luokassa on "se yksi" pahin luuseri, jota kaikki syrjivät etteivät vain itse saisi luuserin leimaa tai joutuisi kiusatuksi. Tämä sitten haisee pahalta tai koskettamalla saa jonkun "tartunnan" yms. Tyttöporukoissa kanssa yleistä jatkuvasti jättää joku ulkopuolelle. Yleensä roolit vaihtuvat porukassa. Joka tapauksessa olen pahoillani, että jouduit siitä kärsimään. Se olisi kuitenkin voinut olla kuka tahansa. Ei se paljoa tietysti lohduta, kun se rooli osui omalle kohdalle.
Sosiaalipornon onkimista tämä aloitus
Vierailija kirjoitti:
Varmaan se, kun seiskalle siirryttäessä kaikki alkoivat yhtäkkiä syrjimään. Ala-asteella koko luokka oli kavereita keskenään, ja sitten syksyllä koulun alettua huomasinkin että kaikki syrjivät. Entiset kaverit juoksivat karkuun ja hihittivät. En tiedä mitä tapahtui ja miksi jouduin syrjityksi.
Mulle kävi samanlailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mua kiusattiin a-aste ja yläaste. Niinku kunnolla. Lukiossa oli vaan ulosjättämistä muttei haukkumista eikä fyysistä.
Amk:ssakin yritettiin kiusata mutta sain heti kavereita. Yliopistossa oon tavannu semmosia ketkä luullut että mua voi kiusata, mutta oon sisuuntunut. No paras "kosto" oli se että itse oon yliopistossa kun kiusaajani on yh ja kävi vain amk:n. sinnekin pääsi vasta monen välivuoden jälkeen.
Pahinta on ne traumat, jotka ei katoa ehkä ikinä
Kiusatun rooli jää kyllä helposti päälle koko koulunkäynnin ajaksi, jos pysyy se sama yhteisö. Rooleista on tullut pysyviä ja ihmisten käyttäytymismalleista toistuvia niin kiusatun kuin kiusaajan osalta.
On aina mukava kuulla, että kiusattu on menestynyt elämässään kaikesta huolimatta. Hän kun ei itse valinnut kiusatuksi joutumista. Kiusaaja taas valitsi kiusaamisen, joten siten kuulostaisi oikeudenmukaiselta, että tulevaisuus olisi sen mukainen.
Kiusaamisesta kannattaisi aina käydä puhumassa ammattilaisella, vaikka varsinaisia traumoja ei olisikaan, mutta ovathan ne pienetkin laskettavaksi traumoiksi. Sehän jättää jälkiä ihmisen käyttäytymiseen. Mutta ennen kaikkea siksi, että saisi ulkopuolisen varmistuksen ettei itse ole se hullu eikä tehnyt mitään väärin.
Mutta tulevaisuus on aina avoinna, katkeroitua ei saa. Silloin kiusaaja voittaa.
Eikö se ole toisaalta hyvä, että paljastuu, millaisista ihmisistä on ja ei ole sinulle ystäviksi? Pinnallinen ja epäluotettava tuskin saa oikeita ystäviä muistakaan, kun tarkemmin kattelet. Aina ihmetyttää sellainen, että jäädään odottelemaan ikävänkin lauman reunamille, josko tuuli kääntyisi ja saisi itsetuntonsa sen myötä takaisin. Lapsi on tietysti lapsi lyhyine elämänkokemuksineen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sairaalareissu: ruhjeita, pari katkennutta kylkiluuta ja aivotärähdys (kuudennella luokalla). Onneksi yläasteella pääsin uuteen kouluun ja kiusaajat jäivät entiseen (ala-aste ja yläaste siellä samassa rakennuksessa).
Saanko kysyä mitä sukupuolta edustat? Se ei sinänsä ole oleellista. Stereotypisesti ajatellen voisi olettaa tietysti sinun olevan mies. Mutta juuri siksi haluaisin tietää rikkooko vai vahvistaako yleistä kuvaa. Mutta aivan järkyttävää varsinkin niin pienelle joka tapauksessa.
Se pelko ja pakokauhu kun juoksi poikia pakoon ja tiesi että varmasti sattuu kun saavat kiinni. Itse pakeneminen oli kamalampaa kuin varsinaiset iskut ja potkut. Menin koulun keittiön betonisen lastaustason alle piiloon kun en enää jaksanut juosta. Joskus en jaksanut sinne asti mutta pojat raahasivat.
Tyttöjen henkinen kiusaaminen on taas tehnyt minusta sen persoonan mitä tänään olen. Pitäisi kai lähettää kiitoskirje, ilman saattaisin olla ihan samanlainen tyttö kuin kaikki muutkin.
Usein mietin mikä minut on pelastanut katkeruudelta ja vihalta, kun kuuntelen muita kiusattuja. En tiedä.
N29
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä se, kun kiusaaminen jatkui kouluajan ulkopuolellakin. Kiusaajat tulivat kotiin ovelle sekä puhelinlankoja pitkin. Postilaatikkoon tungettiin herjauskirjeitä ja kotipihalle tultiin vakoilemaan ja "keräämään materiaalia" kiusaamista varten. Kadulla kulkiessa vainottiin ja seurattiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalipornon onkimista tämä aloitus
Ehkä, mutta myös omissa traumoissa räpiköimistä, vertaistuen saamista, vastaavien kokemusten, ihmisyyden ja samaistumisen hakua sekä oman paranemisprosessin edistämistä tai ehkä hidastamista. Kuitenkin jotain.
Se epävarmuus tehdä asioita intohimoisesti. Luulen, että mua kiusasi vanhemmat tytöt, koska niiden luokan pojan olivat kiinnostuneita. Vuosia meni hukkaan siihen, että uskalsi taas luottaa omiin visioihinsa <- ja täähän oikeesti on miellekkäässä työssä pärjäämisen ehto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan se, kun seiskalle siirryttäessä kaikki alkoivat yhtäkkiä syrjimään. Ala-asteella koko luokka oli kavereita keskenään, ja sitten syksyllä koulun alettua huomasinkin että kaikki syrjivät. Entiset kaverit juoksivat karkuun ja hihi ttivät. En tiedä mitä tapahtui ja miksi jouduin syrjityksi.
Tosi yleistä. Luokassa on "se yksi" pahin luuseri, jota kaikki syrjivät etteivät vain itse saisi luuserin leimaa tai joutuisi kiusatuksi. Tämä sitten haisee pahalta tai koskettamalla saa jonkun "tartunnan" yms. Tyttöporukoissa kanssa yleistä jatkuvasti jättää joku ulkopuolelle. Yleensä roolit vaihtuvat porukassa. Joka tapauksessa olen pahoillani, että jouduit siitä kärsimään. Se olisi kuitenkin voinut olla kuka tahansa. Ei se paljoa tietysti lohduta, kun se rooli osui omalle kohdalle.
Minäkin olin juuri tämä kaikkien ulkopuolella pidettävä "ällötys". Fyysisesti ei kiusattu, olin kuin saastaa, liian arvoton kosketukseen.
Odottelen sitä päivää, kun voin sanoa "vaikeuksien" vahvistaneen ja muovanneen minulle paremman itsetunnon kuin niillä, jotka eivät ole kokeneet tällaista vahvistavaa kokemusta...
Vierailija kirjoitti:
Se pelko ja pakokauhu kun juoksi poikia pakoon ja tiesi että varmasti sattuu kun saavat kiinni. Itse pakeneminen oli kamalampaa kuin varsinaiset iskut ja potkut. Menin koulun keittiön betonisen lastaustason alle piiloon kun en enää jaksanut juosta. Joskus en jaksanut sinne asti mutta pojat raahasivat.
Tyttöjen henkinen kiusaaminen on taas tehnyt minusta sen persoonan mitä tänään olen. Pitäisi kai lähettää kiitoskirje, ilman saattaisin olla ihan samanlainen tyttö kuin kaikki muutkin.
Usein mietin mikä minut on pelastanut katkeruudelta ja vihalta, kun kuuntelen muita kiusattuja. En tiedä.
N29
En koskaan voi ymmärtää kiusattujen kiittämistä siitä, että itsestä tuli vahvempi. Tavallaan ymmärrän ajatuksen ja käsitän kyllä mitä tarkoitetaan. Mutta silti kiusaajien kiittäminen... ja sen ääneen sanominen. Tai tässä tapauksessa kirjoittaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairaalareissu: ruhjeita, pari katkennutta kylkiluuta ja aivotärähdys (kuudennella luokalla). Onneksi yläasteella pääsin uuteen kouluun ja kiusaajat jäivät entiseen (ala-aste ja yläaste siellä samassa rakennuksessa).
Saanko kysyä mitä sukupuolta edustat? Se ei sinänsä ole oleellista. Stereotypisesti ajatellen voisi olettaa tietysti sinun olevan mies. Mutta juuri siksi haluaisin tietää rikkooko vai vahvistaako yleistä kuvaa. Mutta aivan järkyttävää varsinkin niin pienelle joka tapauksessa.
Nainen, ja tästä aikaa lähes 20 vuotta. Pitkään tein töitä että sain pääni taas kasaan, nyt onnellinen ja elämääni tyytyväinen. Yllättäen en kuitenkaan ole käynyt luokkakokouksessa, vaikka kutsun sainkin.
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalipornon onkimista tämä aloitus
Ai että jotkut nautiskelevat lukiessaan työnsä jäljistä?
Vierailija kirjoitti:
Se epävarmuus tehdä asioita intohimoisesti. Luulen, että mua kiusasi vanhemmat tytöt, koska niiden luokan pojan olivat kiinnostuneita. Vuosia meni hukkaan siihen, että uskalsi taas luottaa omiin visioihinsa <- ja täähän oikeesti on miellekkäässä työssä pärjäämisen ehto.
Tästä ei paljoa edes puhuta! Tavallaan menee myös mahdollisuus kehittää, keskittyä ja löytää oma juttunsa niin itse kiusaamisen kuin sen ja siihen liittyvien lieveilmiöiden takia. Mielialan lasku, mielihyvän kokemuksen kieltäminen itseltä ja myös omien voimavarojen kuluminen. Kaikki on pois siitä oleellisesta. Itseltä. Sopeutumista yhteiskuntaan, oman kortensa kantamista kekoon. Se tehdään käytännössä mahdottomaksi. Lopputuloksena on syrjäytyminen. Se on surku ja sääli niin yksilölle kuin yhteiskunnalle ja aivan täysin turhaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se pelko ja pakokauhu kun juoksi poikia pakoon ja tiesi että varmasti sattuu kun saavat kiinni. Itse pakeneminen oli kamalampaa kuin varsinaiset iskut ja potkut. Menin koulun keittiön betonisen lastaustason alle piiloon kun en enää jaksanut juosta. Joskus en jaksanut sinne asti mutta pojat raahasivat.
Tyttöjen henkinen kiusaaminen on taas tehnyt minusta sen persoonan mitä tänään olen. Pitäisi kai lähettää kiitoskirje, ilman saattaisin olla ihan samanlainen tyttö kuin kaikki muutkin.
Usein mietin mikä minut on pelastanut katkeruudelta ja vihalta, kun kuuntelen muita kiusattuja. En tiedä.
N29
En koskaan voi ymmärtää kiusattujen kiittämistä siitä, että itsestä tuli vahvempi. Tavallaan ymmärrän ajatuksen ja käsitän kyllä mitä tarkoitetaan. Mutta silti kiusaajien kiittäminen... ja sen ääneen sanominen. Tai tässä tapauksessa kirjoittaminen.
Vahva on huono sana. Ulkopuolisen näkökulma on enemmän se mitä hain.
Varmaan se, kun seiskalle siirryttäessä kaikki alkoivat yhtäkkiä syrjimään. Ala-asteella koko luokka oli kavereita keskenään, ja sitten syksyllä koulun alettua huomasinkin että kaikki syrjivät. Entiset kaverit juoksivat karkuun ja hihittivät. En tiedä mitä tapahtui ja miksi jouduin syrjityksi.