Lue keskustelun säännöt.
Enkö ikinä kelpaa anopille?
21.02.2018 |
Anoppini on huonitsetuntoinen, mielenterveysongelmistakin todistettavasti kärsinyt. Sairaseläkkeellekin pääsi aikoinaan juuri mentaalisyiden vuoksi.
Minä koen olleeni aina hänen hampaissaan. Aina.
Omia lapsiaan anoppi palvoo, erityisesti tyttäriään (toista vielä enemmän kuin toista). Mutta minua, miniäänsä, hän tuntuu suorastaan vihaavan. Ihan sama mitä teen, mitä sanon tai mitä valitsen.
Aiemmin hän töksäytteli loukkaavia asioita minulle myös suoraan. Nykyisin hän levittelee näitä asioita selkäni takana, eli minun ei enää tarvitse kuulla näitä asioita häneltä suoraan, mutta kyllä sen tunnelman ja ilmapiirin aistii kun siellä kylässä käy. Ja luonnollisesti kuulen mieheltä, mitä anoppi on minusta kulloinkin puhunut.
Mitäpä minussa siis on anopin mielestä vikana?
Olen opiskellut liikaa, olen opiskellut väärää alaa, olen ollut työttömänä, harrastan vääriä asioita, kotimme on liian siisti, meillä on liian tyylikkäitä huonekaluja, matkustamme liikaa... ja minussa siis on aina vika. Kun esim. matkustamme liikaa, se vika on minussa, ei anopin pojassa. Pojalleen anoppi matkat soisi, mutta kun minä matkustan luonnollisesti hänen kanssaan, matkustaminen on huono juttu.
Onko ainakin osa jonkinlaista kateutta? Anoppi ei vaan osaa suhtautua ”poikansa varastajaan” normaalisti? Olen aikani yrittänyt anoppia miellyttää ja olen alentanut itseäni hänen seurassaan mutta nyt en vaan jaksaisi enää. Olen ajatellut antaa miehen hoitaa sosiaaliset suhteet anopin suuntaan ja jättäydyn suosiolla taka-alalle.
Jos en kelpaa ihmisenä ja juuri tällaisena kuin olen, ei mitään ole tehtävissä.
Kommentit (30)
Miksi edes vaivaudut yrittämään. Anna olla. Yhteydenpito minimiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä näitä valituksia. Mistä ihmeestä kuulet kaiken tuon? Näen anoppiani 5-6 kertaa vuodessa, välimme ovat hyvää päivää - mitä kuuluu - kiitos hyvää -tyyppiset. En tiedä, pitääkö hän minusta tai vihaako, tyttärensä ovat luonnollisesti läheisempiä kuin minä. En kuule miehen sukulaisilta siitä, mitä anoppi minusta puhuu tms., joten ihan kummallista olettaa, että maailmani pyörisi sen varassa, pitääkö anoppi minusta vai ei.
Oletan ap:n kaltaisten miniöiden olevan vailla itseluotamusta, jos miehen äidin sanomiset jollekin kolmannelle osapuolelle saavat maailman sekaisin.
Sama meillä. Nyt on yhteydenpito minimissä, miestä alkoi jo ärsyttää tuo heidän käytöksensä. Ja suuttuivat entisenstään kun eivät saaneet miestä mukaan haukkumaan minua, eivätkä pysty enää alistamaan. Mies teki päätöksen, että ei enää katsele heidän käytöstään, nyt anoppi huutelee pitkin sukua kuinka kamala minä olen. En jaksa enää välittää, lähinnä naurattaa.
Miksi annat tuollaisen ihmisen vaikuttaa noin paljon sinun aikuisen ihmisen elämään?
Ei tupata jos ei tykätä. Voit lyödä hanskat tiskiin ja elää omaa elämääsi ilman anoppia. Mies seurustelee äitinsä kanssa sitten ihan niin paljon kuin haluaa. Miksi miehesi ei puolusta sinua? Miksi miehesi antaa äitinsä kohdella sinua huonosti?
Meillä oli ihan sama. Kälyjä palvottiin ja lahjottiin. Minä en tehnyt mitään oikein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ihmisiä, jotka tarvitsevat elämäänsä aina jonkun, jota morkata. Ne syyt morkkaamiseen voivat olla ihan mitä tahansa maan ja taivaan väliltä.
Pääasia että pääsee morkkaamaan ja samalla ylentämään omaa surkeaa elämäänsä. Siis sellaista oman kurjuuden mitätöimistä korostamalla toisten vielä suurempaa kurjuutta.
Mikä tuohon voi auttaa jos kyse on henkilön persoonasta ja luonteesta? Ei mikään muu kuin yhteydenpito minimiin. Ei enää kylään. Joulukortti ja ne pakolliset kyläilyt jos sellaisia suvussa on, tyyliin häät ja hautajaiset tms.
Minä olen tehnyt näin. En ole tekemisissä ja miehellekin olen sanonut, ettei lapsuudenkotonaan tarvitse kertoa minun asioistani. Eikö anoppi kehtaa mieheltä suoraankaan kysyä ettei vaikuta uteliaalta vaikka tuska on varmaan valtava.
Anoppi ei esim tiedä mitä teen työkseni ja missä olen töissä. Luulee varmaan että olen työtön tai nukun kotona kaikki päivät. Antaa reppanan pohtia ja levitellä valheitaan, itsensähän se vain mokaa.
Puolustaako se mies sua edes, vai ihanko vaan haluaa pahoittaa mielesi kertomalla mitä siellä on taas sanottu?
Itsellä on kokemusta muutamassa suhteessa sellaisista miehistä jotka vain mielellään kertoivat kuinka "äiti sanoi että älä nyt ainakaan tee lapsia sen kanssa" tai "äiti sanoi että saisin paljon paremmankin", mutta eivät siis todellakaan puolustaneet minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi annat tuollaisen ihmisen vaikuttaa noin paljon sinun aikuisen ihmisen elämään?
Ei tupata jos ei tykätä. Voit lyödä hanskat tiskiin ja elää omaa elämääsi ilman anoppia. Mies seurustelee äitinsä kanssa sitten ihan niin paljon kuin haluaa. Miksi miehesi ei puolusta sinua? Miksi miehesi antaa äitinsä kohdella sinua huonosti?
Meillä ainakin tilanne on se, että mies pitää äitiään erikoisena tyyppinä. Koko perhe itseasiassa tekee niin. Yksinvaltias äidilleen annetaan erityisoikeuksia, koska ”se nyt vaan on sellainen”. Ovat varmaan kaikki helpottuneita kun poikansa on raahannut minut sinne haukuttavaksi ja pääsevät sitten itse helpommalla.
Miehen mukaan äitinsä puheista ei kannata välittää. No helppoahan se varmaan on sanoa kun itse ei ole kohteena!
Minua hän mulkoilee ja arvostelee päästä varpaisiin, tiuskii ja puhuessaan välttää katsekontaktia. Käyttäytyy kuin olisin loukannut häntä jotenkin.
Vierailija kirjoitti:
Puolustaako se mies sua edes, vai ihanko vaan haluaa pahoittaa mielesi kertomalla mitä siellä on taas sanottu?
Itsellä on kokemusta muutamassa suhteessa sellaisista miehistä jotka vain mielellään kertoivat kuinka "äiti sanoi että älä nyt ainakaan tee lapsia sen kanssa" tai "äiti sanoi että saisin paljon paremmankin", mutta eivät siis todellakaan puolustaneet minua.
Mies ei millään haluaisi kertoa, mutta minä rehellisesti sanoen pakotan ja vetoan meidän kahden väliseen luottamukseen.
Jotenkin vaivaannuttavaa kun ei kulloinkin edes tiedä, mistä anopin kenkä puristaa ja olenko loukannut häntä jotenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla samanlainen anoppi, inhoaa ja arvostelee minua. Anoppi on vain elämänkoulun käynyt ja minä teen väitöskirjaa. Inho alkoi jo ennen kuin koskaan oltiin nähtykään.
Minä otan huumorilla. Tyhmä pölhö anoppi arvostelemassa koulutetumman miniänsä uraa ja koulutusta... ihan saa arvostella keskenään.
En käy anopin luona enkä soittele, en tunne huonoa omatuntoa. Mies saa käydä jos haluaa, ja hoitaa itse suhteet äitiinsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolustaako se mies sua edes, vai ihanko vaan haluaa pahoittaa mielesi kertomalla mitä siellä on taas sanottu?
Itsellä on kokemusta muutamassa suhteessa sellaisista miehistä jotka vain mielellään kertoivat kuinka "äiti sanoi että älä nyt ainakaan tee lapsia sen kanssa" tai "äiti sanoi että saisin paljon paremmankin", mutta eivät siis todellakaan puolustaneet minua.
Mies ei millään haluaisi kertoa, mutta minä rehellisesti sanoen pakotan ja vetoan meidän kahden väliseen luottamukseen.
Jotenkin vaivaannuttavaa kun ei kulloinkin edes tiedä, mistä anopin kenkä puristaa ja olenko loukannut häntä jotenkin.
Millainen ”mies” tyynenä istuu ja kuuntelee vaimonsa mollaamista? Ja menee vielä uudestaan samaan paikkkaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset muutenkin ovat liikaa kiinni siinä, saavatko muiden hyväksynnän vai ei. Ketä kiinnostaa? Elät miehesi kanssa, et hänen äitinsä kanssa. Jos ei hyväksy niin voi voi. Mies sinut on valinnut, ei äitinsä. Ja jos mies menee mukaan äitinsä juttuihin, niin sitten mieskin ulos ovesta. Näin yksinkertaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolustaako se mies sua edes, vai ihanko vaan haluaa pahoittaa mielesi kertomalla mitä siellä on taas sanottu?
Itsellä on kokemusta muutamassa suhteessa sellaisista miehistä jotka vain mielellään kertoivat kuinka "äiti sanoi että älä nyt ainakaan tee lapsia sen kanssa" tai "äiti sanoi että saisin paljon paremmankin", mutta eivät siis todellakaan puolustaneet minua.
Mies ei millään haluaisi kertoa, mutta minä rehellisesti sanoen pakotan ja vetoan meidän kahden väliseen luottamukseen.
Jotenkin vaivaannuttavaa kun ei kulloinkin edes tiedä, mistä anopin kenkä puristaa ja olenko loukannut häntä jotenkin.Millainen ”mies” tyynenä istuu ja kuuntelee vaimonsa mollaamista? Ja menee vielä uudestaan samaan paikkkaan?
Monikohan nainen on äitinsä kanssa kuorossa valittanut miehestään, eikä kukaan edes odottaisi muunlaista käytöstä... paitsi ehkä se mies.
Mulla oli tuollainen anoppi. Hän on tosiaan "erikoinen", myös poikansa mielestä. Paras keino oli ottaa etäisyyttä. Ei sitä 60-70v mummelia enää miniä, tai kukaan muukaan, saa muuksi muutettua. Turha siis edes yrittää tai jutuillaan päätään vaivata. Yritin aikoinaan alkuun ystävystyä, mutta totesin nopeasti turhaksi touhuksi. Sitä mukaa kun lapset kasvoivat jäin anoppilavierailulta yhä useammin kotiin. Jos lähdin mukaan, varasin mukaan jonkun käsityön tms. Eron jälkeen en ole ollut missään tekemisissä. Ex-mies hoitakoon lasten suhteet siihen mummoon miten parhaaksi näkee.
Ihan kuin mun näppikseltäni suurin osa tämän ketjun kirjoituksista!
Samanlaisesta anopista ”kärsin” minäkin. Nuorena tyttönä jo jouduin hänen raateluhampaisiin, ja siellä on siitä lähtien oltu.
Välillä olen ottanut etäisyyttä ja ollut käymättä, tämä jos mikä tuntuu ahdistavan anoppia. On kuin kissa pistoksissa ja utelee pojaltaan, miksei se X taaskaan tullut. Eli ei pidä minusta, mutta tarvitsee minut kuitenkin läsnä roskakorikseen...? Haluaa arvostella ja piikitellä.
Ikävintä on, että anoppi kostaa poissaoloni pojalleen ja meidän lapsille.
Oma anoppini on hirmuisen epävarma ja elää pientä elämäänsä pienissä piireissä. Miten tähän kuvioon sovin siis minä ulkopuolelta tullut: itsevarma, nuori, koulutettu nainen? Huonosti.
Aikuisen, jo keski-ikäisen poikansa anoppi näkee ikuisesti täydellisenä pikkuenkelinä, sellaisena aivottomana, mielipiteettömänä, tahdottomana toimijana. Eli kaikki mitä elämässämme tapahtuu, on aina minun aiheuttamaani. Paitsi menestys ja onnistumiset, ne on miehen ja miehen ahkeruuden ansiota!
Kun mies vaikkapa ajaa ylinopeutta autollamme, se on jollakin omituisella logiikalla minun syytäni, joko suoraan tai välillisesti, ei täydellisen miehen.
Olen yleisen hyvinvoinnin vuoksi yrittänyt sietää anoppia sen muutaman pakollisen kerran vuodessa. Hymyilen ja olen positiivinen, en ole kuulevinani hänen ikäviä heittojaan tai oman elämänsä ylentämistä. Mutta raskasta se joka kerta on. :((
Ai että anoppi kostaa pojalleen ja lapsillenne jos ei mene miniä haukuttavaksi ja paskasangoksi.
No tuollaiseen paikkaan ei sitten lapset mene johan sen sanoo terve maalaisjärkikin. Mies voi mennä kuuntelemaan vittuilua jos ei ole munaa olla oikea aviomies ja isä. HUH!
Hei! Itse jaksoin aika pitkään. Neljännen lapsen synnyttyä mulla alkoi mieliala laskemaan. En vaan jaksanut en turhia anopin narinoita milloin mistäkin, Ihan sama mitä miehen kanssa tehtiin niin aina valitti.
Päätin, että "karsin" elämästäni tällaiset ihmiset. Anoppi sai joutaa ekana. Voin paljon paremmin.
Anoppia tuli vähän sääli. Hänellä ei ole yhtään ystävää ja on riidoissa sukulaistensa kanssa. Mutta minkäs teet. Mä en nähnyt että olisi muuta ratkaisua. En jaksa sitä että se pahoittaa mielen joka kerta. Sen kanssa ei voinut puhua asiasta.
Yhteydenpito minimiin jos ei osaa käyttäytyä. Joulukortti.