Vauvan antaminen hoitoon isovanhemmille epäilyttää

Poikien äitinä arvaan, että kyse on miehesi vanhemmista.

  Tiina

p.s. Itsekin olen kokenut omat vanhempani läheisemmiksi hoitajiksi. Vaan nyt kun lapseni ovat isompia, olen alkanut miettimään, saanko itse ikinä hoitaa mahdollisia lapsenlapsiani. :)

(jos en, siinä kalikka kalahtaa todella omaan nilkkaan.)

En veisi, enkä vienyt! Minun lapseni ei ole mikään lelu, jota otetaan hoitoon kuin lemmikkiä. 1v on vielä niin pieni, että jos ei vanhemmilla ole mitään tarvetta hoidolle, en näe mitään järkeä viedä leluksi. Noin pieni ei vielä luo mitään suhteita, noin pientä ei todellakaan "karaista"! Meillä vietiin hoitoon ensimmäisen kerran yli 2vuotiaana. Lapsikin jo tykkää ihan eritavalla kun ymmärtää ja jutteleekin. Siltikään lapsi ei ole ollut yhtään yötä vielä. Tyttö on rohkea ja luottavainen, iloinen lapsi, vaikka kulkikin vauvana kantoliinassa, on imetetty yli 2vuotiaaksi eikä ole "karaistu", eikä viety hoitoon.

Äiti tietää kun lapsi on valmis. Tai tuntee omassa olossaan kun itsellä on tarve sille omalle ajalle. Sitä omaa aikaakaan kun ei voi oikein täysin rinnoin viettää, jos murehtii kokoajan lastaan.

Tässä tokalla sivulla tulikin jo monta järkevää vastausta, AP. Ajattelin jo tuon ykkössivun perusteella että mitä torveloita täällä taas on möykkäämässä. 

Peesaan 16, 18 ja 19. Ei sun tarvitse antaa lastasi kennellekään hoitoon, johon et luota. Jos se ei muuten mene perille, niin sitten pitää vaan sanoa suoraan, niin ikävää kuin se onkin. Inhoan itse kaikennäköisiä konfliktitilanteita, mutta nyt meidän lapsen vuoksi olen rohkaistunut ja sanonut jos on jotain sanottavaa. Vielä ollaan väleissa mutta jos ei oltaisi, niin ei sitten. Lapsi on mulle tärkein, ei isovanhempien tai joidenkin sukulaisten mielipiteet ja haluamiset.

Lapsi ei kuole siihen että hänellä ei välttämättä ole niin hauskaa, ja kuten joku jo sanoikin, niin pienet erot äidistä voivat olla vain hyväksi. Lapsi huomaa että kävit jossain ja tulit takaisin.

Jos kysymys on tosiaan leffakäynnistä, niin anna mennä.

Vierailija kirjoitti:

Tässä tokalla sivulla tulikin jo monta järkevää vastausta, AP. Ajattelin jo tuon ykkössivun perusteella että mitä torveloita täällä taas on möykkäämässä. 

Peesaan 16, 18 ja 19. Ei sun tarvitse antaa lastasi kennellekään hoitoon, johon et luota. Jos se ei muuten mene perille, niin sitten pitää vaan sanoa suoraan, niin ikävää kuin se onkin. Inhoan itse kaikennäköisiä konfliktitilanteita, mutta nyt meidän lapsen vuoksi olen rohkaistunut ja sanonut jos on jotain sanottavaa. Vielä ollaan väleissa mutta jos ei oltaisi, niin ei sitten. Lapsi on mulle tärkein, ei isovanhempien tai joidenkin sukulaisten mielipiteet ja haluamiset.

Ja lisään vielä, että peesaan myös 22:sta. :) Juuri näin.

Pakkohoidon uhri kirjoitti:

Ap mä niin ymmärrän sua! Muistan, kun mieheni vanhemmat hinkuivat pientä esikoistani itselleen hoitoon jo muutaman viikon ikäisenä. En vain halunnut olla vauvasta erossa. Onneksi pystyin kieltäytymään rintaruokintaan vedoten, sillä vauva ei kelpuuttanut pulloa. Isovanhemmat siis oikeasti olisivat halunneet pienen vauvan jopa päiväksi itselleen, vaikka minä ehdotin vaunulenkkiä tms. lyhyttä aikaa. Se ei sitten käynyt, en tiedä miksi.

Kun lapsi kasvoi yksivuotiaaksi, alkoi sama vonkaus siitä hoidosta. Isoäidin mummoystävättärien lapsenlapset kun oli kuulemma heillä hoidossa ja he kävivät kaikki muskarit ja vauvauinnit läpi, joten meidänkin isoäiti alkoi puhua että meidänkin pitää. Miksi pitää? Hän aivan tosissaan luulee, että nuo em. menot ovat pikkulapselle jotenkin hirveän pakollisia ja kehittäviä. Minusta ei, tärkeämpi on pienen päivärytmi ja meidän omat menot, jotka on helpompi järjestää ilman hirveää stressiä. Jos isoäiti tulee, pitää tehdä niin paljon ekstraa (syödä, pakata, laittaa kaikkea varuiksi mukaan jne.), että se ei ole enää rentouttavaa. Ja kun päiväunet menee mönkään, niin koko loppupäivä on hankalaa.

Lisäksi lapsi on luonteeltaan ujo, varautunut ja minussa kiinni, joten isoäiti haluaa omin sanoin karaista häntä. En tosin kannata mitään itkulla karaisua ja hylkäämistä. En muutenkaan aio mennä vielä töihin, vaan suunnitelmissa on tehdä kohta perään sisarus ja hoitaa molempia kotona, kunnes ovat sopivan isoja muualla hoidettaviksi. Ja toki antaisin lapsen isovanhemmille ihan heidän kotiinsa hoidettavaksi, mutta vähän vierastan tuota harrastus- ja menointoilua.

Oletan, että tämä johtuu siitä, että isoäiti itse on vienyt omat lapsensa jo 3 kk iästä hoitoon vieraalle, joten hän haluaa jotenkin kompensoida sitä (syyllisyyttä?) lapsenlapsensa kanssa. Minusta on luonnotonta, että pieni ihmisvauva pitäisi heti irrottaa omasta emostaan. Isompi, yksivuotias, voi jo ollakin pieniä aikoja erossa, mutta lapsen ehdoilla, ei karaisumielessä.

Tästä on hankala keskustella avoimesti, koska isovanhemmat loukkaantuvat. Jo nyt he mököttävät, jos lapsi vähän vierastaa tai ei heti tule heidän syliinsä jo eteisessä. Eivät ymmärrä, että se tarkkailu ja varautuneisuus on osa lapsen luonteenpiirrettä. Kyllä hän sitten lämpenee, muttei tykkää, että otetaan väkisin syliin.

Meillä oli aika samanlaista, mutta myös vähän isompaa epäluottamusta erinäisistä syistä. Esikoinen oli lopulta ensimmäistä kertaa lähes 3-vuotiaana mummollaan hoidossa, ja nyt 4-vuotiaana heidän suhde on lämmin ja hyvä. Epäluottamus liittyi nimenomaan pienen lapsen hoitoon "onneksi". Eli hyvinkin voi käydä, vaikka lähtötilanne on tuo. On tärkeää muistaa, että te olette vanhempia ja lapsen antaminen hoitoon ei ole mikään muiden miellyttämiskysymys.

Minulla meni pari vuotta itselläni aikaa ymmärtää, että innokkuus hoitamiseen jo ensiviikkoina oli toisaalta mummolta katumusta omasta hoidostaan (halusi tehdä nyt paremmin) ja kompensointia juuri sen suhteen, että hänelle tulisi hyvä mieli kun muutkaan eivät jaksa hoitaa lapsiaan tarvisivat apua alusta asti. En tarkoita että avunsaannissa ja -pyynnissä olisi mitään pahaa, mutta yhtä tärkeää mummon oli oppia, että meidän lapsemme ei ole mahdollisuus äitiyden uusintaan, eikä minun tapani olla äiti ole uhka hänelle. Meitä mahtuu monenlaisia äitejä, lapsia ja elämäntilanteita maailmaan, esimerkiksi siskoni tarvitsi apua aikaisin, ja siinä ei ole mitään pahaa. On tärkeää myös muistaa, että tälläkin palstalla toisia ohjeistetaan helposti omasta syyllisyydentunnosta käsin. Neuvot antaa pieni lapsi hoitoon vaikka itse ei näin halua tehdä, voivat olla purkausta siitä että itse kokee syyllisyyttä lapsen aikaisesta hoidosta. Enkä nyt tarkoita, että pitäisi tuntea syyllisyyttä, mutta äitiys on herkkää aluetta ja näinkin joillain on. Ja kyllä täällä palstalla on mummojakin, jotka herkästi ottavat itseensä näistä keskusteluista.

On tärkeää kuunnella omia tunteita ja muodostaa omat periaatteensa mieluiten lukemalla asiantuntijoita ja samalla kuitenkin kuunnellen omia tarpeita ja tunteita.

Ap on ilmeisesti yksinhuoltaja, kun kaikki puhuvat vain äidistä ja lapsesta ja äidin oikeudesta päättää.

Niissä perheissä, joissa on kaksi vanhempaa, pitäisi tietysti myös vanhempien sopia keskenään, kuka saa hoitaa ja kuka ei, ja isällä pitää olla myös ihan yhtä suuri oikeus päättää asiasta kuin äidillä.

Vierailija kirjoitti:

Lapsi ei kuole siihen että hänellä ei välttämättä ole niin hauskaa, ja kuten joku jo sanoikin, niin pienet erot äidistä voivat olla vain hyväksi. Lapsi huomaa että kävit jossain ja tulit takaisin.

Jos kysymys on tosiaan leffakäynnistä, niin anna mennä.

Mun mielestä taas leffa on se vihoviimenen mihin mennä jos lapsella on tottumattomat hoitajat. Ensin pitäisi totutella sillälailla, että ainakin toinen vanhemmista on paikalla. Ja mieluiten sielä lapsen omassa kodissa.

Välillä voi piipahtaa viemässä roskiksen tai käydä kellarissa / pyykkituvalla, tai lähikaupassa.

Sillätavalla sitä luottamusta ja tottumusta voi rakentaa turvallisesti.

Vierailija kirjoitti:

Ap on ilmeisesti yksinhuoltaja, kun kaikki puhuvat vain äidistä ja lapsesta ja äidin oikeudesta päättää.

Niissä perheissä, joissa on kaksi vanhempaa, pitäisi tietysti myös vanhempien sopia keskenään, kuka saa hoitaa ja kuka ei, ja isällä pitää olla myös ihan yhtä suuri oikeus päättää asiasta kuin äidillä.

On vähän vaikeaa puhutella kahta vanhempaa, kun vain yksi on tehnyt avauksen. Ymmärrätkö?

Kyse on varmastikin ap:n miehen vanhemmista. Ap, kannattaa muistaa että läheisin suhde heille tulee, kun isovanhemmat saa viettää lapsen kanssa aikaa pienestä pitäen. Ja toisin kuin täällä on esitetty, heidän on helpompi tehdä se ilman vanhempien läsnäoloa. Vanhempien ollessa läsnä, lapsi automaattisesti kääntyy ensisijaisen, eli oman vanhempansa puoleen.

Ja tiesitkö, että suhde isovanhempiin ennaltaehkäisee lapsen tunne-elämän ja käyttäytymisen häiriöitä? Se ei ole siis ihan sama, millainen suhde heillä on. Itse olisin iloinen, että isovanhemmat haluavat ottaa lasta hoitoon, mutta siitähän tässä ei nyt ollutkaan kysymys. Yksivuotias pärjää aivan hyvin pari tuntia jonkun muun kuin äitinsä kanssa.

Oikeastaan samalla voisin arvata, että ap ei anna lapsen viettää isänkään kanssa paljon kahdenkeskistä aikaa. Äkkiä vaan toista perään niin ei tarvitse miehen jäädä hoitovapaalle tai isyysloman jälkimmäiselle puoliskolle.

Ap: "epäilen että lapsella ei ehkä olisi niin hauskaa olla heillä hoidossa, että se toisi hänen elämäänsä mitään lisäarvoa. Kun kuitenkaan tämä hoitoon vieminen ei riipu siitä, että minun itseni tarvisi päästä johonkin, jolloin olisi tärkeää vain se, että lapsi pysyy hengissä."

En usko silmiäni! Tai pakkohan se on uskoa, mutta sanoisin, että ap on "hieman" outo..

Kyse siis 1-vuotiaasta ja muutamasta tunnista.

(Oh give me a break..)

Ap hyvä, ehkä voisit ajatella asiaa isovanhempienkin kannalta. Ehkä he haluaisivat oppia tuntemaan lapsenlastaan ja totutella itseään ja lasta toisiinsa. Pikkuhiljaa se luottamua, ystävyys ja turvallisuudentunne kehittyy.

On pelkästään positiivsta, että isovanhemmat ovat kiinnostuneet lapsesta ja oma-aloitteisesti tarjoavat hänelle seuraansa ja sinulle hoitoapua.

Kommentti nro 30 jatkaa. Täytyy vielä ihmetellä tuota höpöttämistä. Siis mitä ihmettä, aikuistenko pitää höpötellä että olisivat hyviä hoitajia? Ap:lla on selvästi jokin ajatus, millaisia isovanhempien "kuuluu" olla (=hänen omien vanhempien kaltaisia).

Riippuu myös isovanhempien luotettavuudesta. Mieheni vanhemmat ovat kivoja ihmisiä, mutta antavat esim. leikkiä pistorasioilla, kiivetä heiluvaan kirjahyllyyn, jättävät pikkuisen alakertaan ja itse menevät kahville yläkertaan... Eli eivät hoida lasta keskenään. Hyvä suhde heillä kyllä on lapsiimme, mutta me vanhemmat sitä vieressä vähän "kyttäämme" ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap on ilmeisesti yksinhuoltaja, kun kaikki puhuvat vain äidistä ja lapsesta ja äidin oikeudesta päättää.

Niissä perheissä, joissa on kaksi vanhempaa, pitäisi tietysti myös vanhempien sopia keskenään, kuka saa hoitaa ja kuka ei, ja isällä pitää olla myös ihan yhtä suuri oikeus päättää asiasta kuin äidillä.

On vähän vaikeaa puhutella kahta vanhempaa, kun vain yksi on tehnyt avauksen. Ymmärrätkö?

No jos on kaksi vanhempaa, niin eihän silloin voi sanoa, että äiti saa päättää, vaan että vanhemmat päättävät yhdessä. Voisi sanoa vaikka, että juttele myös miehesi kanssa, että mitä mieltä hän on.

Vierailija kirjoitti:

Ap on ilmeisesti yksinhuoltaja, kun kaikki puhuvat vain äidistä ja lapsesta ja äidin oikeudesta päättää.

Niissä perheissä, joissa on kaksi vanhempaa, pitäisi tietysti myös vanhempien sopia keskenään, kuka saa hoitaa ja kuka ei, ja isällä pitää olla myös ihan yhtä suuri oikeus päättää asiasta kuin äidillä.

Tämä tuli hyvään saumaan, kun juuri pohdin sitä, että tässä teettää vaikeuksia sekin, että pitäisi jotenkin luontevasti ylläpitää suhdetta isovanhempiin, jotta lapsi edes muistaisi heidät. Itse ajattelisin, että olisi isän luontevampaa pitää suhdetta yllä lapsen ja omien vanhempiensa välillä. Ja vanhempien vastaavasti pitää huolta väleistä poikiinsa ja heidän lapsiin.

-Ap

Niin että isoäiti lykkää kampaamolahjakorttia ja teatterilippuja kouraan, että pääsee hoitamaan. Kuulostaa pelottavalta. Eli lähdetään siitä mummelin tarpeesta hoitaa.

Meillä mummu (anoppini) saattoi saapastella ovesta sisään ollessani äitiyslomalla. Hän ihan hyvää hyvyyttään ilmoitti, että mun pitää lähteä shoppailemaan, hän "hyvä ihminen" hoitaa vauvaa. En lähtenyt, sain haukut. Toisella kerralla olin jopa pyytänyt hoitamaan, kun kävin hammaslääkärissä. Tulin takaisin, kotoa bongasin kaksi tuntematonta mummelia (anopin tuttuja), jotka oli kutsuttu meille minun ja mieheni tietämättä. Ilmaisin kutsumattomien vieraiden lähdettyä tyytymättömyyteni yllätysvieraista, haukuttiin taas. Tämmöistä omavaltaista mummun tarpeista lähtevää hoitamista olisi ollut tarjolla hyvinkin paljon. Mummun tarpeiden ja mieltymysten mukaan olisi pitänyt kyllä tehdä kaikki muukin, esim. sisustaa kotimme. no, lapsia nyt kaksi, päiväkodissa käyvät. Mummuansa näkevät sen 3 kertaa vuodessa, vaikka melkein naapurissa asuu. En vaan jaksanut hänen jatkuvaa puuttumista elämäämme, ilkeyttä ja kritisointia. Ei olla puheväleissä enää. 

Vierailija kirjoitti:

Ap: "epäilen että lapsella ei ehkä olisi niin hauskaa olla heillä hoidossa, että se toisi hänen elämäänsä mitään lisäarvoa. Kun kuitenkaan tämä hoitoon vieminen ei riipu siitä, että minun itseni tarvisi päästä johonkin, jolloin olisi tärkeää vain se, että lapsi pysyy hengissä."

En usko silmiäni! Tai pakkohan se on uskoa, mutta sanoisin, että ap on "hieman" outo..

Kyse siis 1-vuotiaasta ja muutamasta tunnista.

(Oh give me a break..)

Ap hyvä, ehkä voisit ajatella asiaa isovanhempienkin kannalta. Ehkä he haluaisivat oppia tuntemaan lapsenlastaan ja totutella itseään ja lasta toisiinsa. Pikkuhiljaa se luottamua, ystävyys ja turvallisuudentunne kehittyy.

On pelkästään positiivsta, että isovanhemmat ovat kiinnostuneet lapsesta ja oma-aloitteisesti tarjoavat hänelle seuraansa ja sinulle hoitoapua.

Ap taitaa olla semmoinen curlingvanhempi. Kaikki kuopat tasaiseksi että lapsi ei vaan pahasti ja on koko ajan iloinen, vailla pettymyksiä. Siinä vaan käy niin, että lapselle tekee karhun palveluksen :(

Ymmärtäisin ap:ta jos kyseessä olisi esim paha mielenterveys- tai päihdeongelma, mutta kyse on siitä, että isovanhemmat eivät "höpöttele". Kaikkea sitä saa lukea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap: "epäilen että lapsella ei ehkä olisi niin hauskaa olla heillä hoidossa, että se toisi hänen elämäänsä mitään lisäarvoa. Kun kuitenkaan tämä hoitoon vieminen ei riipu siitä, että minun itseni tarvisi päästä johonkin, jolloin olisi tärkeää vain se, että lapsi pysyy hengissä."

En usko silmiäni! Tai pakkohan se on uskoa, mutta sanoisin, että ap on "hieman" outo..

Kyse siis 1-vuotiaasta ja muutamasta tunnista.

(Oh give me a break..)

Ap hyvä, ehkä voisit ajatella asiaa isovanhempienkin kannalta. Ehkä he haluaisivat oppia tuntemaan lapsenlastaan ja totutella itseään ja lasta toisiinsa. Pikkuhiljaa se luottamua, ystävyys ja turvallisuudentunne kehittyy.

On pelkästään positiivsta, että isovanhemmat ovat kiinnostuneet lapsesta ja oma-aloitteisesti tarjoavat hänelle seuraansa ja sinulle hoitoapua.

Ap taitaa olla semmoinen curlingvanhempi. Kaikki kuopat tasaiseksi että lapsi ei vaan pahasti ja on koko ajan iloinen, vailla pettymyksiä. Siinä vaan käy niin, että lapselle tekee karhun palveluksen :(

Ymmärtäisin ap:ta jos kyseessä olisi esim paha mielenterveys- tai päihdeongelma, mutta kyse on siitä, että isovanhemmat eivät "höpöttele". Kaikkea sitä saa lukea.

Tai sitten vain muuten epäluotettava. Mun anoppi on narsistinen petolintu, ja tulkitsee esim. vauvan itkun täysin omien tarpeiden pohjalta. Mun lapset oli pieniä, ja jätettiin pieni mummun hoitoon hetkeksi, niin toki lapsi huusi kuin syötävä. Näinhän pienet lapset lähtevät, kun vanhempi lähtee pois. Esikoisen kohdalla huuto tulkittiin aina näläksi. Joo, on nälkä, vaikka toinen lopettanut 5 min sitten aterian. Nuoremman (joka taas ei ole ikinä jostain syystä kelvannut anopille) huuto taas tarkoitti väsymystä. Kun katsos saa sen ärsyttävän kersan "nukkumaan", niin saa sitten keskittyä siihen lempilapsenlapseen. Kun tämän hoksasin, eipä ole enää pyydetty mummua hoitamaan... Enkä pyydä. Mieluummin vaikka lastenkotiin, kuin anoppilaan. Pakko vielä mainita, ettei miehenikään kovin innoissaan ollut viemään lapsiamme äitinsä luo vierailulle. (ennen kuin joku isä-aktivisti vetää "eikö lasten isä saa päättää mitään" -kortin hihastaan).

No meillä taas on hoito-ongelmana se, että isovanhemmilla on niin likaista! En tahdo, että lapseni syö heidän lattioiltaan koiran puoliksi pureskelemia luita tai konttaa kädet tahmeina ja sitten pistää ne suuhunsa. :-P

Aina isovanhemmat muka puolustelevat sitä saastaisuutta sillä, ettei tule allergioita, mutta minua ei huvita ottaa sitä riskiä, että lapsi syö nappipariston tai tunkee sormensa pistorasiaan. Siispä lapsi hoidetaan meillä kotona ja isovanhemmat saavat tullessaan pestä kätensä.

Ap, kehittäkää säännöt, mitkä teille sopii. Että isovanhemmat tulevat vaikka teille ja käyttävät lasta leikkipuistossa tai vaunukävelyllä ja hoitavat pikkuhetken, kun käyt vaikka kaupassa. Pienin askelin se suhde syntyy.

Ei sitä lasta ole mikään pakko hoitoon antaa jos itsestä ei ajatus hyvältä tunnu. Koko leffa tai mitä nyt on tekemässäkään, kuluu lapsesta ja hänen pärjäämisestään murehtien. Näin on ainakin käynyt minulla joka kerta, kun vastahakoisesti olen lapsen hoitoon antanut.

Minulle on jotenkin parhaiten sopinut sellainen, että lapsi viihtyy ensin kotona "vieraan" kanssa keskenään. Siis niin ettei minun tarvitse pysytellä näkösällä. Sitten lapsi on ulkoillut ilman minua tuon "vieraan" kanssa tutussa puistossa ja sitten joskus vuoden päästä vasta lähtenyt yksin mummulaan pidemmäksi aikaa ja myöhemmin yökylään. Sillälailla pehmeästi totuteltu kumpainenkin olemaan erossa toisistamme :). En tiedä, miksi joku näkee tuon ongelmana kun ei ole ollut mikään pakko hoitoon lasta laittaa.