Naapurienne oudot tavat
Onko teidän naapureilla outoja tapoja? En nyt tarkoita mitään käräjille päätyviä kauhujuttuja, vaan enemmän sellaisia hauskoja outoja juttuja, joita olette joskus ihmetelleet.
Kommentit (3685)
Rivarissa vuokralla aikanaan naapurissa asui pariskunta. Akka oli kova laulamaan. Oli oikein joku esiintyuvä taiteilija. Hirveetä ulinaa. Kuuli myös aina kun ne harrasti seksiä. Nainen ulisi samoin kuin laulaessaan, vaan vielä enemmän nuotin ohi.
Sitten kun nainen lähti aikaisemmin töihin ja mies vasta myöhemmin, niin heti naisen lähdettyä kuului ilmastoinnin kautta runkkausäänet.
vastailija kirjoitti:
Onneksi meillä on niin iso tontti, ettei naapurit näy, joten tehkööt vaikka mitä.
Onneksi asun kaupungissa rauhallisessa talossa, naapurit ovat kivoja! Ahdistaa ajatuskin asua jossain maalla, hyi ihan puistattaa!
Lumityöt rivi - taloissa ym. joissa TALOyhtiöltä tulee traktori ½ h / tunnin sisällä kuitenkin AINA lumentulon vähetessä . Mutta pitää kerjetä puskeen itse ! Ja sitten Elwiistellään muille tehdyt työt ! Traktorin aurassa menisi kaikki kuitenkin samalla (hinnalla) .
Nurtsin-leikkuu samankaltaisille 6 x 8 m alueille tilattuna kiinteistö-huolto-yhtiöstä ! Hei , haloo ! Kolmen minuutin homma .
Talo on muka pimeenä joka ilta klo 21. ja nukkuvat aamuisin klo 8-9. Siellä asuu vanhuksia ja keski-iän ylittäneitä. Miten niillä riittää unta joka yö sama määrä, itselläni ainakin vaihtelee hiukan.
Naapuri on äärimmäisen tarkka pyöränsä paikasta pyörävarastossa. Varastossa voi olla vaikka kuinka paljon vapaata tilaa, mutta jos oman pyörän on jättänyt hänen paikalleen, niin hän tarvittaessa siirtää muut pyörät toiselle puolelle varastoa. Jonkin verran aikaa meni ynnätä yksi yhteen, miksi pyöräni oli jatkuvasti ihan eri paikassa kuin mihin olin sen itse jättänyt.
Naapurina on lappu Liisa, siis se joka jättää milloin ovien ikkunoihin milloin hissiin lappuja. Tutkii roskiksia ulkona, ja on teipannut koiran kakkapussin jonka löysi roskiksesta oven eteen, ei kuulemma saa laittaa vaan pitää viedä jätekatoksen roskikseen. Toki järjestyssäännöissä lukee pitää viedä jätekatokseen tai muuhun yleiseen pihalla olevaan roskikseen. No laittakoot nimensä tuohon ulkona olevaan roskikseen jos sen omia tahtoo. Tämä sama imuroi käytävää, pyyhkii seiniä ja ovien ikkunoita, jouluksi pesi hissinkin. Toki samalla valittaa kun kukaan ei tee mitään, joo ei tehdä kun maksan vuokraa johon sisältyy mielestäni käytävien siivous, ainakin täällä käy siivooja
Vierailija kirjoitti:
vastailija kirjoitti:
Onneksi meillä on niin iso tontti, ettei naapurit näy, joten tehkööt vaikka mitä.
Onneksi asun kaupungissa rauhallisessa talossa, naapurit ovat kivoja! Ahdistaa ajatuskin asua jossain maalla, hyi ihan puistattaa!
Sama täällä. En ole mikään puunhalaaja enkä luontoihminen. Parvekukat riittää. Ei kiitos maaseudulle ja mökkeilylle.
Käyttäjä2875 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
vastailija kirjoitti:
Onneksi meillä on niin iso tontti, ettei naapurit näy, joten tehkööt vaikka mitä.
Onneksi asun kaupungissa rauhallisessa talossa, naapurit ovat kivoja! Ahdistaa ajatuskin asua jossain maalla, hyi ihan puistattaa!
Sama täällä. En ole mikään puunhalaaja enkä luontoihminen. Parvekukat riittää. Ei kiitos maaseudulle ja mökkeilylle.
...ja on siis niitä kivoja naapureita ympärillä.
Huutamalla puhuminen.
Ovien paiskominen
Kantapäillä tömistely
Jättää koiran haukkumaan pitkiksi ajoiksi eli hyvin itsekäs tapaus
En edelläänkään vuosien jälkien käsitä naapurin tapaa avata ensimmäiseksi aamulla asunnon ovi rappuun, ja jättää se auki moneksi tunniksi. Sulkee joskus aamupäivällä myöhemmin sitten. Asunnon ovi selällään rappuun aamuisin monta tuntia, joka aamu vuodesta toiseen.
Siis mikä idea tuossa on? Tuuletus? Mielestäni sitä varten ovat ikkunat.
Vierailija kirjoitti:
En edelläänkään vuosien jälkien käsitä naapurin tapaa avata ensimmäiseksi aamulla asunnon ovi rappuun, ja jättää se auki moneksi tunniksi. Sulkee joskus aamupäivällä myöhemmin sitten. Asunnon ovi selällään rappuun aamuisin monta tuntia, joka aamu vuodesta toiseen.
Siis mikä idea tuossa on? Tuuletus? Mielestäni sitä varten ovat ikkunat.
Käy jysäyttämässä kiinni. Käytävään tuulettaminen lienee kielleety kaikissa yhtiöissä, ja on toki asiatonta käytöstä vaikkei olisikaan.
Jokohan olen käynyt tämän tänne laittamassa, mutta siis naapurilla oli sellainen tapa, että kun lähti parin viikon lomamatkalle, niin jätti olohuoneensa tuuletusikkunan auki. Joku käsittämätön ajatus, että asunto ummehtuu poissaollessa tms. Sinne satoi sitten sisään ja muuta mukavaa.
Sama ihminen pönkkäsi rapun ulko-oven auki kun käristyskupoli oli pahimmillaan ja ainoa viileähkö tila talossa oli juurikin porraskäytävät, joihin ei paistanut aurinko. Siinäpä lämpesi sekin, kun viileä ilma valui alas ja kuuma ilma pamahti sisään. Hänen mielestään tämä oli siis viilennystä.
Vierailija kirjoitti:
Naapuritalojen asukkaat ja kauemmatkin käyttävät grillikatostamme ja pihakeinua kokoontumispaikkana, tupakkipaikkana yms. Omat talon lapsia hätyytetään pois. Naapuritalojen asukkaat käyttävät mysö roskistamme.
Talossamme asuva nainen tuppautuu aina samalle penkille, jossa jo istuu muutama muu. "Mä voin istua tässä keskellä", on vakioselitys. Ja sitten alkaa kovaääninen selitys mitä naapurit ovat tehneet, ja kuka kenenkin kanssa seurustelee. Erittäin kätevästi hän kääntää asian kuin asian päälaelleen eli suomeksi sanottuna kertoo muunneltua totuutta.
Iltaisin, ei niin tarkkaa aikaa mutta aina kuitenkin klo 23 jälkeen yläkerran nainen aloittaa tasan tunnin välein olevan pomppimisen ja juoksemisen. Sillein aivan täysillä.
Ei voi olla mitään jumppaa tms kun juoksupomput kestää pari minuuttia, sit hiljaa ja tasan tunnin päästä uusi parin minuutin pyrähdys. Tämä toistuu joka ilta ja kestää n kolmeen/neljään aamuyöllä.
Tiedän ettei käy koulussa, töissä vaan viettää aikansa kotona.
Joka aamu hän kuitenkin poistuu tasan klo 9.00 (pomppii käytävässä) ja palaa 10min päästä jälleen pomppien.
Mitä ihmettä puuhaa tämmöinen ihminen?!
Kälättää kovaäänisesti puhelimeen neljältä aamulla. Luulee ilmeisesti, että puhe ei kuulu naapuriin.
Jo on kummaa sakkia meinaan noi kerrostalokyttääjät. Sitten lähetellään heippalappuja. Täällä omakotialueella muut tuo asiansa meikäläiselle tiettäväksi jonkun kolmannen kautta. Siis kertovat naapurille että tontillani oleva puu haittaa kurviin näkemistä. Itse olen varmaan ainoa joka sanoo suoraan asianosaiselle jos jotain asiaa. Juuri huomauttelin naapureille että kyllä sen postilaatikoiden auraus kuuluu kaikille joilla siinä rivissä on postilaatikko. Luulivat vielä että sen työn tekee se jota lähinnä laatikot ovat. Sanoin tehneeni homman juuri lingolla kuten sata aikaisempaakin kertaa. Mutta kun bensa on arvokasta niin kaikki mutkistuu.
Vierailija kirjoitti:
Muutimme kesällä kerrostaloon ja yksi naapureista ohjeisti että kuivaushuonetta käytettäessä pidetään ikkuna auki, jotta tila tuulettuu. No näin olemme tehneet. Joku toinen naapuri käy kuitenkin aina sulkemassa sen ikkunan??? Ja vieläpä useamman kerran, jos avaamme sen uudelleen. Olisi mielenkiintoista tietää kuka sitä ikkunaa sulkee ja millä perusteella, vai onkohan vain kiinnostunut naapureitten siellä kuivuvista rytkyistä?
Sulkee, koska kuivaushuoneessa ne kuivaimen ollessa käytössä pitää olla kiinni. Lue ohjeet.
Onneksi meillä on niin iso tontti, ettei naapurit näy, joten tehkööt vaikka mitä.