Lue keskustelun säännöt.
Kenen suhde enää kestää nykyaikana
21.02.2018 |
Kaikki tuttavani lähes ovat eronneet kun lapset pieniä.
Tuleeko jotenkin yllätyksenä että elämä ei ole samanlaista kuin ennen lapsia. Ovatko nykymiehet niin heikkoja että eivät jaksa arkea, lapsen vientiä tarhaan tai kouluun.
Halutaan vaan paahtaa omaa uraa. Kannattaako sellaisten edes hankkia lapsia joille ura on prioriteetti 1.
Ja miksi jokainen eroas kun lapset alle kouluikäisiä.
Huomataan että ei tämä nyt ollutkaan sitä mitä halusin. Tekastaanko lapsetkin niin että hällä väliä asenteella. Että riittää kun olen jossain mutta en ikinä vietä aikaa heidän kanssa. Ja mihin jää parisuhde.
Eikö voi viettää aikaa yhdessä. Miksi se vaimo pitää kipata yli laidan.
Näitä eronneita pareja on lukematon määrä.
Etsivätkö he sitten taas uuden eronneen kumppanin ja vääntävät uusperheen tilalle
Ihmisillä ei ole enää harkintakykyä vaan lasten asema unohdetaan kokonaan. Minä minä minä asenteella . Mm. huvitti Kansanedustajan kommentti kuinka hän ei jaksanut hakea lapselle uniriepua!
Onko pakko ryhtyä vanhemmaksi jos siihen ei ole mitään edellytyksiä. Lapselle nyt vain kuuluu hakea uniriepu halusit tai et. Sinä olet valintasi siinä vaiheessa jo tehnyt kun olet lapsen hankkinut. Silloin ei tosiaan mennä lomaporukan ehdoilla viettämään aikuisten aikaa vaan lapsen ehdoilla!
Ne matkat on tehty aiemmin ja voivat jatkua sitten myöhemmin lapsen ollessa isompi mutta ihan naurettavaa julistaa lehdessä että aikuinen ihminen, joka itse hankkinut lapsen ei saakaan omaa aikaa vaan joutuu kantamaan uniriepua lapselle.
Ihan hirveää se on.
Kommentit (60)
Aikuinen asenteella mutku mä haluun ja sit ei kuitenkaan ole mitään intressiä hoitaa sitä lasta :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehet on kautta aikain olleet tällaisia, biologia pakottaa siittämään, mutta perhe-elämä ei niin kiinnosta. Siitä syystä aikanaan (kauan sitten!) luotiin avioliittoinstituutio ja vahva kirkko, pitämään miehet kurissa ja pysymään niiden lastensa luona, sen sijaan että rellestäisivät ympäriinsä. Eroaminen tehtiin vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi. Nykyään kirkko on heikoilla, eroaminen on helppoa ja jopa sosiaalisesti hyväksyttyä, joten tietysti miehet taas tähän mahdollisuuteen tarttuvat, kun se heille annetaan.
Eipä silti, kyllä naisissakin on näitä eroajia, ettei se vain miesten vikaa ole.
Nykyaikaa on se, että kehutaan uutta onnea.
Minun mieheni vaihtoi minut toiseen pitkän suhteen jälkeen. Hän oli suoraselkäistä ja rehellistä tyyppiä, mutta huomasin, kun työpaikalla alettiin tekemään samaa. Miehen ero-kielteinen asenne alkoi muuttumaan. Enää ei se vaimonsa jättänyt ollutkaan kauhistus, vaan mies joka oli onnellinen.
Naisethan ne miehet jättää 90%:ssa eroista. Kyllä sen jätetyn naisen täytyy olla melko fiasko, jos sen mies jättää. :D Parempaan se siinä tapauksessa vaihtuu.
Suurimman osan, näistä kommentin antaja syyllistäjistä. voisi siittää uudelleen....
Ei taas yhtään yleistetä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehet on kautta aikain olleet tällaisia, biologia pakottaa siittämään, mutta perhe-elämä ei niin kiinnosta. Siitä syystä aikanaan (kauan sitten!) luotiin avioliittoinstituutio ja vahva kirkko, pitämään miehet kurissa ja pysymään niiden lastensa luona, sen sijaan että rellestäisivät ympäriinsä. Eroaminen tehtiin vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi. Nykyään kirkko on heikoilla, eroaminen on helppoa ja jopa sosiaalisesti hyväksyttyä, joten tietysti miehet taas tähän mahdollisuuteen tarttuvat, kun se heille annetaan.
Eipä silti, kyllä naisissakin on näitä eroajia, ettei se vain miesten vikaa ole.
Aivan, ja se vasta herkku puoliso onkin, joka olisi paljon mieluummin rellestämässä.... Eli kirkko takaisin vaan ja miehet kotiin pieksemään vaimoihin kaikki turhaumat.
Suurin osa avioliitoista edelleen kestää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minunkin tuttavani lähes kaikki ovat eronneet, itse myös. Mutta en tunne yhtään paria joissa mies on päättänyt lähteä. Nainen on yleensä melkein aina se, joka laittaa eron vireille. Eikä syy ole se, että mies on lihonut. Tai ainoa syy.
Minun kuplassani kaikki saivat lapset kouluun eroamatta T: M38 Espoosta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän. Lapset on kohta täysi-ikäisiä. En kyllä taida tuntea montaakaan ihmistä, joka ei olisi jossain vaiheessa elämäänsä eronnut.
... ja siksi kaikki nykyajan kakarat ovat enemmän tai vähemmän päästään vialla, koska joku päätti, että elämä eletään lapsen ehdoilla.
Siitä ei tule mitään muuta kuin liripäisiä lapsia, jotka kuvittelevat olevansa maailman napa.
Tervepäisimmät aikuiset, joita tunnen, ovat kasvaneet perheissä, joissa isä ja äiti kävivät töissä ja omiin futistreeneihin piti polkea pyörällä tai mennä bussilla. Välipalaa otettiin jääkaapista ja tehtiin itse se leipä, ihan ala-asteella.
Harmi vaan, että juuri nämä kasvattavat nynnyjä, koska "lapsen hankittuaan sitä vaan eletään lapsen ehdoilla".
Ei, vaan eletään. Lapsi kasvaa kyllä siinä sivussa. Sille pitää asettaa rajat, ruokkia, opettaa ja rakastaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Naisethan ne miehet jättää 90%:ssa eroista. Kyllä sen jätetyn naisen täytyy olla melko fiasko, jos sen mies jättää. :D Parempaan se siinä tapauksessa vaihtuu.
Naisten on on helpompi ottaa se ero, kun heidän ei tarvitse pelätä lasten menettämistä. Olenkin aina miettinyt, jos vanhemmat olisivat huoltajakandinaatteina samalla viivalla ottaisivatko naiset yhtä herkästi eron, jos he ihan oikeasti joutuisivat pelkäämään lasten menettämistä kuten miehet joutuvat nyt tekemään. Romahtaisivatko ero tilastot, olisiko aloitteen tekejijät enemmän miehiä?
Täällä tulee 25 vuotta kohta täyteen. Mutta katsonkin itseni ja mieheni kuuluvan henkisesti konservatiivisempaan sukupolveen kuin yleensä ikäisemme. On meilläkin ollut pikkulapsiajan kriisit + oma henkilökohtainen kriisini mutta niin vaan ollaan jaksettu uskoa liittoomme. Ollaan molemmat luonteiltamme vaatimattomia ja vähään tyytyväisiä. Ei tavoitella kuuta taivaalta. Koen silti olevani onnellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jo 90-luvun alussa sanottiin, että suurin osa eroista tapahtuu lapsen ensimmäisen ikävuoden aikana. Onhan se pikkulapsivaihe rankka, joten ikävää, ettei kaikki ymmärrä sen olevan vain väliaikainen vaihe.
Omassa tuttavapiirissä suurin osa pareista on pysynyt yhdessä. Osa on aloittanut seurustelun jo rippikouluikäisenä. Itsekin olen ollut miehen kanssa yhdessä yli 30 vuotta.
Sinällään en pidä pitkää parisuhdetta minään itseisarvona, hyvä vaan, jos voi erota. Sellainen parisuhde se vasta kurja on, missä pysytään yhdessä hampaat irvessä toista halveksuen vain siksi, että ero on niin iso häpeä.
Mun tuttavapiirissä ei ole paljon pikkulapsiperheiden eroja. Hyvä ystäväni on eronnut, mutta ei se kyllä johtunut siitä, että lapsiperhe-elämä olisi ollut ongelma (mies on sellaisesta kulttuurista, ettei elämä lapsiperheessä todellakaan ole vieras asia ja nainenkin olisi halunnut enemmän lapsia), vaan pariskunta ei vain sopinut yhteen. Ihan hyvissä väleissä ovat eron jälkeen ja paljon tekemisissä keskenään. Jos he olisivat kysyneet vaikkapa minulta, kannattaako mennä naimisiin ja perustaa perhe keskenään, olisin sanonut, ettei kannata, koska he eivät sovi ollenkaan yhteen. No, ei suurta vahinkoa tapahtunut, molemmat saivat kivat lapset ja minäkin uuden ystävän (kaverin ex-miestä siis tarkoitan). Oho, jouduin sivuraiteelle: tunnen yhden toisenkin pariskunnan, joka erosi yhden yhteisen lapsen jälkeen. En tiedä miksi, emme enää olleet yhteydessä, kun muutimme toiselle paikkakunnalle. No nyt tuli kolmaskin pariskunta mieleen, kun tapasin tämän entisen pariskunnan toisen osapuolen monen vuoden jälkeen. Tästäkin pariskunnasta mies on saanut lisää lapsia uudessa suhteessaan, joten ei tainnut lapsiperhe-elämä olla se kompastuskivi, vaan pariskunnan keskinäiset ongelmat. Kivoja ihmisiä molemmat ja molemmilla jo uudet puolisot.
Mun ystäväpiirissä on pääsääntöisesti pariskuntia, jotka ovat saaneet lapset yli kolmekymppisinä. Monelle tietysti lapset nyt alle kouluikäisiä (meilläkin), joten kaikenlaista ehtii tietenkin tapahtua. Tavallista tuo lapsiperheiden eroaminen ei kuitenkaan tuttavapiirissäni ole.
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa avioliitoista edelleen kestää.
Harkitusti valikoitu elämänkumppani on yleensä kestävää laatua ;)
Vierailija kirjoitti:
Minun kuplassani kaikki saivat lapset kouluun eroamatta T: M38 Espoosta
Minun kuplassani ei ole vieläkään yhtään eronnutta. Ja kukaan ei ole uskovainen. N43
Ei ole mitään syytä ihannoida pitkiä parisuhteita - päinvastoon. Lyhyemmät, onnistuneet ja onnelliset suhteet ovat huomattavasti parempia. Ei ole mitään järkeä tuhlata ainoaa elämäänsä suhteessa, joka ei toimi tai jossa ei ole onnellinen. Itse tiedän lukuisia pareja, joiden todellakin kannattaisi erota, mutta eivät uskalla.
Ero toki vaikuttaa lapsiin, mutta enemmän siihen vaikuttaa vanhempien kyky hoitaa ero sekä muiden ihmisten asenteet. Ydinperhe ei onneksi ole enää se ainoa oikea tai monelle edes tavoittelemisen arvoinen asia (itse en halua perusta ydinperhettä). Kaikki muut perhemuodot ovat myös yhtä arvokkaita. Lapselle on tärkeää myös elää onnellisessa kodissa eikä kodissa, jossa vanhemmilla on huono suhde. Vanhempien välinen kommunikaatio vaikuttaa väistämättä lapseen ja muokkaa hänen käsityksiään ihmissuhteista, Lisäksi huonoon suhteeseen jääminen voi kannustaa lastakin tuhlaamaan elämäänsä ja onnellisuutta huonossa suhteessa, koska "näin kuuluu tehdä".
Miksi ihmeessä kenellekään se parisuhteen pituus on jokin itseisarvo?
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mitään syytä ihannoida pitkiä parisuhteita - päinvastoon. Lyhyemmät, onnistuneet ja onnelliset suhteet ovat huomattavasti parempia. Ei ole mitään järkeä tuhlata ainoaa elämäänsä suhteessa, joka ei toimi tai jossa ei ole onnellinen. Itse tiedän lukuisia pareja, joiden todellakin kannattaisi erota, mutta eivät uskalla.
Ero toki vaikuttaa lapsiin, mutta enemmän siihen vaikuttaa vanhempien kyky hoitaa ero sekä muiden ihmisten asenteet. Ydinperhe ei onneksi ole enää se ainoa oikea tai monelle edes tavoittelemisen arvoinen asia (itse en halua perusta ydinperhettä). Kaikki muut perhemuodot ovat myös yhtä arvokkaita. Lapselle on tärkeää myös elää onnellisessa kodissa eikä kodissa, jossa vanhemmilla on huono suhde. Vanhempien välinen kommunikaatio vaikuttaa väistämättä lapseen ja muokkaa hänen käsityksiään ihmissuhteista, Lisäksi huonoon suhteeseen jääminen voi kannustaa lastakin tuhlaamaan elämäänsä ja onnellisuutta huonossa suhteessa, koska "näin kuuluu tehdä".
Miksi ihmeessä kenellekään se parisuhteen pituus on jokin itseisarvo?
Jostain kumman syystä erot tutkitusti vaikuttavat lapseen ja hänen onnellisuuteensa. Siis yleensä negatiivisesti. Se vaikuttaa myös tuleviin ihmissuhteisiin aikuisenakin. Erolapsilla on todettu muita enemmän masennusta ja psyykesairauksia. Maailma muuttuu ja pitkät liitot eivät ole enää monelle itseisarvo. Mutta ihmisen psyyke ja varsinkaan lapsen ei muutu samalla vauhdilla. Itse olen päiväkodissa töissä ja kyllä alle kouluikäisten perheiden eroja on paljon. Ja kyllä ne erot näkyy lapsissa. Jotkut oireilevat levottomuudellaan, jotkut takertumalla hoitajiin.
Minun, koska me olemme päättäneet niin, yhdessä miehen kanssa. Mutta meille kummallekaan ura ei olekaan mikään ykkösasia elämässä vaan perhe ja lapset, kaikki muu on sitten ei niin tärkeää.