Lue keskustelun säännöt.
Taas meni hermot äitiini, energiasyöppöön - ja nyt on huono fiilis kun kivahdin puhelimessa
20.02.2018 |
Miksi, Oi miksi, äitini on aina niiiin negatiivinen 😞Tuntuu että soittaminen hänelle on voimanponnistus johon täytyy henkisesti valmistautua. On helpompi laittaa vaan lyhyesti whatsapp-viestejä joissa ei mennä syvällisyyksiin. Äitini on suht terve 70v, mitä nyt pientä kremppaa jota ( lähes )kaikilla tuon ikäisillä on. Aina kun soitan puhutaan vain hänen sairauksistaan ja jos joku tuttu on kuollut. Asutaan 200 km päässä toisistamme eikä nähdä kovin usein. On kyllä yleensä mukava nähdä ja jotenkin livenä äitini on reippaampi eikä vaan valita koko aikaa. Puhelinkeskustelut on vaan niin raskaita että yleensä on paha mieli koko päivän puhelun jälkeen. Tänään taas valitti jostain että ruoka röyhtäyttää helposti ja ei hän nyt haluaisi mennä vatsatähystykseen jne. Kivahdin siihen että älä nyt heti taas mieti pahinta ja että olet ihan suht terve seitsemänkymppinen, siihen äiti huutaa ettei hän mikään terve ole ja on vaikka mitä. No, nyt sit on paska fiilis varmaan puolin ja toisin. Oli pakko vaan avautua täällä kun ei ole ketään muuta jolle kertoa... onhan muillakin tällaista onhan ? Tai en toivo että kenelläkään on mutta helpottaa tietää jos muut painivat samanlaisten äitiongelmien kanssa.
Kommentit (60)
Vierailija kirjoitti:
Minulla on myös raskas äiti. Joskus soittaa muka kysyäkseen mitä minulle kuuluu, mutta selittää aivan tauotta ummet ja lammet omasta ja kavereidensa ja kavereidensa kavereiden sekä niiden lasten ongelmista. Se on kuin vyöry ja alkaa ärsyttää aivan hirveästi! Joskus myös valittaa, että joku hänen kaverinsa puhuu liikaa! Aivan uskomatonta..
Sama! Aluksi saattaa kysyä onko mulla aikaa puhua. Vaikka kuinka selkeästi kertoisin että on tärkeä meno, korkeintaan vartti - niin ei mitään vaikutusta. Sitä hölötystä ei vaan saa poikki.
Joskus on pakko kiljaista että akku loppu, ja lopettaa seinään. Enkä edes vastaa ellen tiedä että aikaa on vaikka neljä tuntia.
Tuntuu siltä että mikään minun menoni ei ole hänen mielestään tärkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi että tekisi mieli lohtuhalata teitä kaikkia.
Itse olen juuri samassa tilanteessa, mutta oma äitini on vielä muistisairas joten mitkään puheet eivät auta koska hän ei enää tajua asioita eikä muista. Mutta muistaa valittaa kaikesta ja pitää itseään kaikista tärkeimpänä, jonka ongelmat pitää aina heti hoitaa nyt ja ensimmäiseksi. Näin on ollut aina. Uuvuttavaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mullakin samanlaisia tunteita on. Tosin äitini on aina ollut sellainen, joka selostaa kaikki murheensa ainoalle lapselleen. Kuulosti niin tutulle toi syyllisyyden tunne. Tavallaan ajattelee, että ei äidillä ole oikeutta tunkea kaikkea kokemaansa mun niskaan kun ei minun kuulumisia pahemmin kysele. Sitten samaan aikaan aikaan tuntuu, että on itse julma kun ei jaksa kuunnella kaikkea, ja mitä jos äiti hetken päästä kuolisi.
Niin just, syyllisyydentunne 🙁sitä koen aina puheluiden jälkeen. Äitini on kyllä aina vuodattanut ongelmiaan meille lapsille mutta jotenkin nuorempana asenteeni oli ilmeisesti huolettomampi...tuntuu että itselläänkin on murheita ja huolia ihan tarpeeksi mutta en halua niillä ketään kuormittaa, varsinkaan suht iäkästä äitiäni. Äitini sitä vastoin näkee oikeudekseen purkaa kaikki huolensa minulle...jotenkin vähän nurinkurinen tilanne. Yleensä äidit ovat lapsia varten eikä toisinpäin. 😔 ap
Ai että vaikka noin 70 v äiti elää 50 v. tytärtään varten. No hohhoijaa.
Mitään ei riitä.
No nyt kun olette kupanneet äitinne lastenhoito vaatimuksillanne yms ihan loppuun , on toki aika lakata pitämästä yhteyttä tai ainakin vähentää rajusti kun " on niin raskas ihminen".
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmillekin on laitettava rajat ja säännöt. Ja parempi jos keskustelee ne ajoissa selviksi ennen omaa lopullista pimahtamista . Jos tunnekuohuissaan siten uskaltaa sanoa jotain palautetta toisen käytöksestä, koko hyvä asia peittyy oman liiallisen tunnelatauksen alle.
Pelisäännöt siis selviksi ja ajoissa. Ja vanhemmille voi antaa palautetta siitä, miltä hänen oma käytöksensä tuntuu toisesta. Vääränlainen häveliäisyys ei palvele ketään. Olen itse jo eläkkeellä oleva äiti, jonka poika kyllä sanoo tarvittaessa minulle suorat sanat. Toisaalta annan palautetta omalle vanhalle äidilleni, jos hän ei käyttäydy raamien rajoissa. Hän kun ei ole mikään muistisairas höhheli, vaikka ikää on. Meillä kaikilla on hyvät välit, ja viihdymme toistemme kanssa ehkä juuri tämän suorasanaisuuden ansiosta. On muuten eroa sillä, oletko suora vai tahditon. Tahdittomuutta ei pidä sallia itselle eikä toiselle.
Sinä taidat olla sellainen normaali äiti, jollaista minulla ei ole koskaan valitettavasti ollut. Minun äitini ei siedä mitään negatiivista palautetta vaan alkaa marttyyriksi ja saa AINA minut tuntemaan itseni huonoksi kun avasin suuni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on myös raskas äiti. Joskus soittaa muka kysyäkseen mitä minulle kuuluu, mutta selittää aivan tauotta ummet ja lammet omasta ja kavereidensa ja kavereidensa kavereiden sekä niiden lasten ongelmista. Se on kuin vyöry ja alkaa ärsyttää aivan hirveästi! Joskus myös valittaa, että joku hänen kaverinsa puhuu liikaa! Aivan uskomatonta..
Sama! Aluksi saattaa kysyä onko mulla aikaa puhua. Vaikka kuinka selkeästi kertoisin että on tärkeä meno, korkeintaan vartti - niin ei mitään vaikutusta. Sitä hölötystä ei vaan saa poikki.
Joskus on pakko kiljaista että akku loppu, ja lopettaa seinään. Enkä edes vastaa ellen tiedä että aikaa on vaikka neljä tuntia.
Tuntuu siltä että mikään minun menoni ei ole hänen mielestään tärkeä.
Juuri näin! Saatan sanoa, että olen hyvin väsynyt. Minulla on töitä, lapsia, opiskelut ja omat sairaudet. Siihen äiti toteaa, että okei soitin vain mitä sulle kuuluu ja siitä lähtee taas selvitys kummin kaiman koiran huumeongelmista jne.
Vierailija kirjoitti:
No nyt kun olette kupanneet äitinne lastenhoito vaatimuksillanne yms ihan loppuun , on toki aika lakata pitämästä yhteyttä tai ainakin vähentää rajusti kun " on niin raskas ihminen".
Sulla ei mitään kokemusta tällaisesta niin pidä turpasi kiinni
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttu tunne. Meillä vaan haukkuu isää, joka on oikeasti maailman kultaisin ihminen. Ja valittaa aina, kuinka häntä on käytetty hyväksi. Todellisuudessa asia on toisinpäin. Onneksi fyysistä välimatkaa on 2000 km, muuten en jaksaisi.
Äidin ei tarvitse elää minua varten mutta mielestäni äidin rooli ei myöskään ole sellainen että vyöryttää kaikki lapselleen, oli se sitten 20-v tai viisikymppinen. Yhtä lailla ei lapsenkaan kuulu kohtuuttomasti rasittaa äitiään murheillaan. Ja voin sanoa että en juuri kerro omista huolistani äidille koska hän ei edes oikein ymmärrä niitä eikä osaa suhtautua niihin mitenkään enkä halua häntä rasittaa omilla ongelmillani. Ja lastenhoitoapua saan äidiltä n.3-4 pv vuodessa. Hän on hyvä mummu lapsilleni ja tykkää heistä aidosti - onneksi tuo negatiivisuus ei ole vielä tarttunut isoäiti-rooliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No nyt kun olette kupanneet äitinne lastenhoito vaatimuksillanne yms ihan loppuun , on toki aika lakata pitämästä yhteyttä tai ainakin vähentää rajusti kun " on niin raskas ihminen".
Tämä ei kyllä pidä minun kohdallani ainakaan paikkaansa. Olen ollut äidin terapiakaveri tahtomattani lapsesta saakka. En koe olevani äidilleni mitään velkaa ja samaa ajattelen myös omista lapsistani. Kyllä vanhemmat ovat lapsia varten eikä toisin päin. Toki kunnioitan äitiäni ja auttelen siinä missä voin, mutta minulla ei ole velvollisuutta olla hänen roskatynnyrinsä.
Sama täällä. Viine vuosina olen alkanut tahtomattani itsekin ilkeäksi. Kivahdan äidille helposti koska hänen aina negatiiviset juttunsa niin ärsyttävät.
Äiti on pahansuopa ja epäilevä. Luulee että kaikki kyttää ja puhuu hänestä ja että urkkivat tietoja hänestä. Äiti sanoo ettei häntä kiinnosta muiden asiat mutta oikeasti hän on äärimmäisen utelias.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teidät äitinne taitavat olla yksinäisiä, kaipaavat teitä, lapsiaan. Kaipuu vaan purkautuu valituksena. Varmasti valituksen takana on äitinne toive olla lähellä teitä, läheisimmissä väleissä.
Tosiasia on että vanhemme kaikki. Kerran sinäkin ap olet iäkäs äiti, jolle omat lapset tiuskivat, koska heille ei ole aikaa. Liian kiire keskittyä omaan itseensä.
Kun olit lapsi, äitisi hoiti sinua. Kun äitisi vanhenee, sinusta tulee hänen hoivaajansa. Näin käy meille kaikille, päädymme hoivaamaan omia ikääntyneitä vanhempiamme. Kannattaisi miettiä nyt kun äiti vielä on melko hyvässä kunnossa ja selviää yksin, että hän muuttaisi lähelle teitä palvelutaloon. Jos jotain sattuu, sitten se alkaa olla myöhäistä ja kaikki on vaikeampaa.
Minulla on myös samanlainen äiti. Valittaa jatkuvasti, kaikesta.
Aikaisemmin yritin sanoa etten jaksa kuunnella pitkiä puheluita, mutta silloin mummy dearest suuttui.
En myöskään jaksaa draamaa, joten nykyään annan hänen höpötellä 20-30 minuuttia ilman että oikeasti sanon mitään.
Tyypillinen soitto:
Äiti: "toi lääkäriä ei kiinnostanut yhtään vaikka minulla oli 94 vaivaa listassa.
Minä " no sepä ikävää, mutta hän oli varmaan kiireinen"
Äiti: "joo mutta halusin keskustella näistä asioista"
Minä: "varaa aikaa yksityiseltä, siellä voit istua jopa pari tuntia."
Äiti: "En halua"
Minä: "No, mitäs muuta olet tehnyt viime aikoina?"
Äiti: "valittamista x 10"
Minä: "mm, kuulostaa surkealta. Olisko isää siellä, minulla on asiaa hänelle"
Moikka!
En jaksa miettiä äidin ongelmia, hän on kykenevä aikuinen ihminen. Hän saa itse kanna vastuuta omasta elämästään.
Jos hän aktiivisesti valitsee, että on pessimisti, en voi asialle mitään. Itse ajattelen toisella tavalla.
Marttyyri äiti on, ja taitava manipuloimaan ihmisiä. Ei tosiaan enää pysty manipuloida minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Teidät äitinne taitavat olla yksinäisiä, kaipaavat teitä, lapsiaan. Kaipuu vaan purkautuu valituksena. Varmasti valituksen takana on äitinne toive olla lähellä teitä, läheisimmissä väleissä.
Tosiasia on että vanhemme kaikki. Kerran sinäkin ap olet iäkäs äiti, jolle omat lapset tiuskivat, koska heille ei ole aikaa. Liian kiire keskittyä omaan itseensä.
Kun olit lapsi, äitisi hoiti sinua. Kun äitisi vanhenee, sinusta tulee hänen hoivaajansa. Näin käy meille kaikille, päädymme hoivaamaan omia ikääntyneitä vanhempiamme. Kannattaisi miettiä nyt kun äiti vielä on melko hyvässä kunnossa ja selviää yksin, että hän muuttaisi lähelle teitä palvelutaloon. Jos jotain sattuu, sitten se alkaa olla myöhäistä ja kaikki on vaikeampaa.
Olen ilmoittanut äidille etten aio huolehtia hänestä kun hän vanhenee. Hän voi joko muuttaa hoitokotiin tai palkata apua, minulta apua hän ei saa.
Minä en ole saanut mitään apua tai tukea (en tarkoita rahaa) äidiltäni vuosikausiin, se loppui kun täytin 10. Eli hän on valintansa tehnyt, kärsiköön seuraukset.
En kaipaa äitiä, pitkään kaipasin mutta en enää. Olen ymmärtänyt että hänen elämässään ei ole tilaa muille ihmisille.
Ei ap
Lellipentujen nyyhkyketju. Onpa todella vaikea äiti. Miettisitte mille tuntuu kun se oma äiti haukkuisi teitä? Vai onko haukkunut myös? Se on vääryys. Sellaiset paskat mutsit joutavatkin saada kilahdukset lapsilta.
t.kristallikissa
Vierailija kirjoitti:
Minulla on myös samanlainen äiti. Valittaa jatkuvasti, kaikesta.
Aikaisemmin yritin sanoa etten jaksa kuunnella pitkiä puheluita, mutta silloin mummy dearest suuttui.
En myöskään jaksaa draamaa, joten nykyään annan hänen höpötellä 20-30 minuuttia ilman että oikeasti sanon mitään.Tyypillinen soitto:
Äiti: "toi lääkäriä ei kiinnostanut yhtään vaikka minulla oli 94 vaivaa listassa.
Minä " no sepä ikävää, mutta hän oli varmaan kiireinen"
Äiti: "joo mutta halusin keskustella näistä asioista"
Minä: "varaa aikaa yksityiseltä, siellä voit istua jopa pari tuntia."
Äiti: "En halua"
Minä: "No, mitäs muuta olet tehnyt viime aikoina?"
Äiti: "valittamista x 10"
Minä: "mm, kuulostaa surkealta. Olisko isää siellä, minulla on asiaa hänelle"
Moikka!En jaksa miettiä äidin ongelmia, hän on kykenevä aikuinen ihminen. Hän saa itse kanna vastuuta omasta elämästään.
Jos hän aktiivisesti valitsee, että on pessimisti, en voi asialle mitään. Itse ajattelen toisella tavalla.Marttyyri äiti on, ja taitava manipuloimaan ihmisiä. Ei tosiaan enää pysty manipuloida minua.
Miksi aloit puolustaa tuossa lääkäriä? "Hän onnvarmaan kiireinen". Vtun sama vaikka olisikin, ei se äitisi vääryydenkokemusta muuta. Itse sanoisin tuollaisen vain että "sepä ikävää" ja mielessäni miettisin, että "aivan sama". Mutta toinen saisi tunteen, että hänen kokemansa vääryys kuultiin. Pahinta on just puolustaa sitä, jonka äitisi koki tekevän hänelle väärin. Ja turhaa.
t.kristallikissa
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Viine vuosina olen alkanut tahtomattani itsekin ilkeäksi. Kivahdan äidille helposti koska hänen aina negatiiviset juttunsa niin ärsyttävät.
Äiti on pahansuopa ja epäilevä. Luulee että kaikki kyttää ja puhuu hänestä ja että urkkivat tietoja hänestä. Äiti sanoo ettei häntä kiinnosta muiden asiat mutta oikeasti hän on äärimmäisen utelias.
Niin, kannattaapa miettiä, kun täällä toiset joutuvat olemaan tahtomattaan ilkeitä äideilleen 4-vuotiaina. Eikä sen ikäinen pääse edes siitä paskakasasta eroon. Se, että kilahtaa omalle äidilleen ei todellakaan kerro kilahtajan ilkeydestä yhtään mitään. Niinhän se metsä vastaa, kuin sinne huudetaan.
t.kristallikissa
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on uskomattoman uuvuttava äiti. Soittelee minulle päivittäin puhuakseen loputtomasti vain ja ainoastaan itsestään. En muista että äitini olisi vuosiin kysynyt mitä minulle kuuluu tai jaksanut kuunnella minua keskeyttämättä omilla jutuillaan. Äitini on aina ollut valtavan itsekeskeinen ja vaikea, mutta kaikki äitini ikävimmät piirteet ovat vain voimistuneet vuosi vuodelta sen jälkeen kun hän täytti 70.
Jos tuo häiritsee, niin hakisin apua oppiakseni asettamaan rajat ja tehdäkseni surutyön, että äitiä on pakko torjua. Se on omalla vastuullasi, eikä olettaa, että äitisi tajuaa ettei rasita sinua liikaa. Jokainen täällä on vastuussa itsestään rajojen asettajana. Ja siis mun äiti oli myös rajaton, ei niinkään valittamaan vaivojaan, vaan siinä, miten saa haukkua minua ja puuttua minun elämääni ja olettaa, että minä toimin kaikessa niin kuin hän sanoo. Ja haukkui kaikki minun omat toimintatapani. Jouduin todellakin menemään terapiaan asian takia hakemaan apua, miten pääsen eroon siitä, mitä vaurioita tuosta on minulle aiheutunut.
t.kristallikissa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on myös raskas äiti. Joskus soittaa muka kysyäkseen mitä minulle kuuluu, mutta selittää aivan tauotta ummet ja lammet omasta ja kavereidensa ja kavereidensa kavereiden sekä niiden lasten ongelmista. Se on kuin vyöry ja alkaa ärsyttää aivan hirveästi! Joskus myös valittaa, että joku hänen kaverinsa puhuu liikaa! Aivan uskomatonta..
Sama! Aluksi saattaa kysyä onko mulla aikaa puhua. Vaikka kuinka selkeästi kertoisin että on tärkeä meno, korkeintaan vartti - niin ei mitään vaikutusta. Sitä hölötystä ei vaan saa poikki.
Joskus on pakko kiljaista että akku loppu, ja lopettaa seinään. Enkä edes vastaa ellen tiedä että aikaa on vaikka neljä tuntia.
Tuntuu siltä että mikään minun menoni ei ole hänen mielestään tärkeä.
Juuri näin! Saatan sanoa, että olen hyvin väsynyt. Minulla on töitä, lapsia, opiskelut ja omat sairaudet. Siihen äiti toteaa, että okei soitin vain mitä sulle kuuluu ja siitä lähtee taas selvitys kummin kaiman koiran huumeongelmista jne.
No etkö voi sanoa, että "no, haluatko sä tietää, mitä mulle kuuluu? Voitko olla hiljaa, niin mä kerron, mitä mulle kuuluu? Paitsi että itseasiassa mua ei paskaakaan kiinnosta kertoa sulle, mitä mulle kuuluu, joten voimme siis lopettaa tämän puhelun tähän, koska sähän soititkin vain siksi. Heippa" ja suljet luurin.
t.kristallikissa
En ole sinun äitisi.