Miksi jotkut ihastuvat jatkuvasti, ja toiset eivät melkein koskaan?

Olen ajatellut, että se liittyu toisen ihmisen nostamiseen jalustalle. Eli ajatellaa, että jotkut ihmiset ovat ns hyviä tyyppejä. Ja kun tapaa ihmisen josta niin uskoo, niin se ihminen leimautuu läpikotaisin hyväksi.

Itse en ihastu, ja näen ihmiset hyvin realistisesti. Jos joku on hauska, niin jokin luuranko on kuitenkin jossain, tai sitten tyyppi on vähintään pihi, tai ehkä feikkikin.... mitä nyt sellaiseen ihastuu?

Mä ehkä ihastuin nuorempana nopeastikin, mutta iän myötä ihmistuntemus on kasvanut ja näen ihmiset jotenkin vähän liian selvästi, kaikkine puolineen. Tunnen myös itseni niin hyvin, että tiedän aika hyvin, millaisia asioita voisin toisessa ihmisessä arvostaa, mitä taas en.

Yritin taannoin tapailla erästä ihan mukavaa miestä, mutta aktiiviliikkujana koin ennen pitkää turn-offiksi sen, että hän tykkäsi vain makoilla sohvalla vapaa-ajallaan. Yh :-/

Tiedän tyypin. Eräs tuttu ihastuu jäätelönmyyjään, kohta postinjakajaan, pian kurssikaveriin... Heillä on myös aika löyhät kriteerit kumppanille, ja siksi uusi suhdekin löytyy heti. Tuo tuttuni muuttaa jopa mielipiteitä ja arvojaan aina uuden miehen mukaan.

Kaikki ovat yksilöitä

Olen ollut niin kovassa puutteessa jo yli 10 vuotta että ihastun (pinnallisesti toki) lähes jokaiseen mieheen jonka kanssa olen tekemisissä.

Seurallisuus, ulospäinsuuntautuneisuus, pinnallisuus, epäkypsyys..

Mä ihastun jatkuvasti, mutta miehenä ihastuminen on turhaa ja en vaivaa sillä tuntia enempää päätäni, koska tiedän, että siitä ei tule mitään. Kuka rakastuisi pienituloiseen alkoholittomaan mieheen?