Ahmimishäiriöisen jojolaihduttajan toipumispäiväkirja

Hei samaa taustaa, minulla aktiivinen ongelmavaihe kesti noin 10 vuotta, nyt voin sanoa parantuneeni ja olen ollut todella, todella pohjalla. Jos tästä on mitään hyötyä, niin voisin yrittää vähän reflektoida sitä paranemisvaihetta?

Minulla suurin apu oli se, mistä en pystynyt mitenkään hyväksyvän olevan mitään apua; lääkitys. Olin AIVAN varma, että se on niin höpöhommaa kun mikään vaan voi olla. Mutta olin taas jonkun viikon ajan linnoittautunut kotiini, syönyt ja syönyt yötä myöten, yrittänyt olla syömättä ja seuraavana iltana taas retkahtanut.. en ollut käynyt suihkussa ja pessyt vaatteitani, kuukausiin en ollut tehnyt mitään muuta kuin laskenut paljon saan syödä. Joten annoin periksi ja hain apua. Seronil 20mg aloitti minulla parantumisen. Muistan kun tuntui siltä, että maailmaan olisi vuosien jälkeen palannut värit? Kiinnostuin asioista, jotka eivät olleet ruokaa! Huikeaa.

Jälkikäteen sanoisin, että tärkeintä minulle on ollut aamupala. Joku oikein hyvänmakuinen, täyttävä ja terveellinen mutta silti HERKULLINEN aamupala. Tuntuu, että vaikka edellisenä iltana olisikin ollut jotain huonoa syömistä, niin se aamupala asetti taas asiat raameihin. Olisiko niin, että kun heti aamusta se ruuan tarve on tyydytetty niin aivot vapautuu ajattelemaan muuta? Silloin kun "laihdutin" (eli ahmin) söin tosi vähän aamulla, että "saan" syödä illalla tai myöhemmin. Seuraus: Ajattelin ruokaa koko ajan HETI AAMUSTA. Kun aamusta oli hyvä olo, maha täynnä, niin päivään alkoi tulla muuta sisältöä.

Toinen oli liikunnan järkevä määrä. Eli juuri tuo, että liikkuu mutta ei niin että väsyy sen alla. Mulle 3 suunniteltua liikuntakertaa viikossa alkoi olla liikaa, en osannut syödä niin ettei se liikkuminen herättänyt valtavia ruuanhimoja. 2 kertaa viikossa alko olla hyvä, ja onhan se nyt parempi liikkua vaikka 6kk orjallisesti 2 kertaa viikossa, kun kuukauden ajan 4 kertaa ja sitten ahdistuneena pitää 5kk tauko (näin kävi usein).

Tasaisen tappavan tavallinen arki syömisineen ja liikkumisineen, herkullinen ruoka ja herkut ettei "mistään" tarvitse luopua ja aika. Ja on aina parempi esim. pysyä samanpainoisena 2 kk kuukautta (kun jotkut laihduttajat tms ahdistuu tästä valtavasti) kun että lihoisit taas lisää niiden kahden kuukauden aikana. Niin kauan kuin paino nousee hetkittäin vähän ja tulee taas saman alas tai pysyy koko ajan samana, olet jo parantumassa! Itse en ole omistanut vaakaa vuosiin, vaan mittanauhan jota suosittelen lämpimästi. Kaikkein lämpimimmin suosittelen koko ulkonäön unohdusta...

Kysy jos tulee jotain kysyttävää, ja tsemppiä, se on mahdollista mutta valmistaudu että olet loppuelämäsi ensimmäisten päivien äärellä, et minkään pikakuurin. Ja se on NIIN paljon parempaa :)

Kiitos paljon kommentistasi, 21. SSRI-lääkkeitä olisi tarkoitus kokeilla itsekin kunhan asiat etenevät. Nehän voivat itse asiassa tukea painonhallintaa muutenkin.

Aamupalalla tuntuu tosiaan olevan paljon merkitystä. Tänään söin ensimmäistä kertaa oikein perinteisen kaurapuuron heti pian heräämisen jälkeen, ja nälkä on tosiaan pysynyt hyvin hallinnassa koko päivän. Pitääkin ottaa tavaksi syödä aamiainen mahdollisimman pian joka aamu.

On varmasti parempi liikkua kerran tai pari viikossa säännöllisesti tai pitää painonsa samassa kuin "rääkätä itseään" väliaikaisesti ja sitten repsuilla loppuajan. Ja ylipäänsä niin saa paljon parempia sekä todennäköisesti pysyvämpiä tuloksia myös painonhallintamielessä. Borg on kirjoittanut hyvin sankarilaihduttamisesta ja uskostamme siihen, että ainoa tapa hallita painoaan on tiputtaa 20 kiloa parissa kuukaudessa.

Minulla henkilökohtaisesti on silti kestänyt todella pitkään kypsyä tähän pisteeseen, jossa olen valmis päästämään irti siitä pikaisen laihtumisen haaveesta. Se on yhtä koukuttavaa kuin sanotaan nyt vaikka lottoaminen - sitä aina ajattelee, että josko tällä kertaa onnistuisi. On kuitenkin suuremmassa mittakaavassa viisaampaa säästää lottoamiseen aiemmin käyttävänsä rahat ja vaikka sijoittaa ne rahastoihin.

Tylsäähän se on, mutta ennemmin otan tasaisen tylsän arjen lautasmalleineen kuin ainaisen dieetti-ahmimis-rumban. (Mainittakoon muuten tähän, että juurikin Borgin mukaan tutkitusti huomattavalla osalla yli BMI 30 painavista naisista on jonkinlaista ahmimishäiriötä, joten toivon todella, että ketju tavoittaisi monia muitakin samasta kärsiviä.)

Todella kannustavaa kuulla muiden kokemuksia samalta tieltä, kiitos paljon kaikille ketjuun kommentoineille muutenkin!

AP

Tänään syöty;

Terveellisempiä aamiaispannukakkuja, turkkilaisjugurttia, marjoja, lasi appelsiinimehua

Jauhelihakastiketta, spagettia, lasi maitoa, porkkanaraastetta, tumma leipä juustolla

2 digestivekeksiä, toisessa päällä hilloa, pähkinöitä pieni kourallinen

Liikunnasta en ressaa, käyn lähinnä koiran kanssa lenkillä.

olen entinen ahmimishäiriöinen, nykyinen ruoasta nautiskelija, paino ollut normaali vuosia. Aikanaan oli kolmenumeroisen puolelle menossa ja ahmimis/laihiskierre hallitsi elämääni. Ahmismishäiriöstä voi päästä eroon! Pitää lopettaa laihdutusajattelu, ja opetella syömään säännöllisesti, kohtuullistaa annoskokoja ja oppia kuuntelemaan nälkää.

Kehoittaisin lopettamaan myös ruokien listaamisen, se alkaa väistämättä ahdistamaan ja kyllästyttämään jossain vaiheessa.

Sinähän et laihduta.

Keskity vaan syömään se 5 ateriaa päivässä ensin, siitä seuraa muu hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Kehoittaisin lopettamaan myös ruokien listaamisen, se alkaa väistämättä ahdistamaan ja kyllästyttämään jossain vaiheessa.

Sinähän et laihduta.

Keskity vaan syömään se 5 ateriaa päivässä ensin, siitä seuraa muu hyvä.

Tuo ylempi listaaja olikin joku muu kuin ap :) Keskityn nyt vaan syömään säännöllisesti.

Ja edelleen kiva kuulla muiden kokemuksia! Tästä aiheesta puhutaan onneksi nykyään enemmän esim. Vaakakapinan myötä, mutta silti laihdutuskeskustelu valtaa alaa. Olen aiemmin nähnyt AV:llakin ketjuja siitä, kuinka on lopetettu laihduttaminen ja laihduttu syömällä normaalisti. Sitten niistä selviää kuitenkin, että ei-laihduttaja elää keitoilla, smoothieilla ja rasvattomalla rahkalla, mikä ei nyt sitten taas varsinaisesti ole kauhean kannustavaa sallivan syömisen näkökulmasta. Siksi ylempi kommentti oli ihan paikallaan!

AP

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/05/05/mita-tapahtuu-kun-lopetat-laih…

Suosittelen tätä artikkelia aplle ja muillekin!

Heikko hetki.

Todella, todella paha olo iski kuin puskista.

Kasvoni ovat turvonneet viime aikojen syömisistä hirveästi, ja kaksoisleuka roikkuu kamalana helttana. Suihkun jälkeen peilistä tuijotti punakka ja turpea, suoraan sanottuna läski naama.

Itseinho nosti rumaa päätään. Nyt osaan ajatella vain sitä, että tiukalla dieetillä pahin turvotus lähtisi muutamassa päivässä ja voisin taas katsoa peiliin.

Vartalon voi verhota peittäviin vaatteisiin mutta turvonnutta päätä ei saa mihinkään piiloon.

Mitä minulle on tapahtunut? Ennen olin niin kaunis ja nyt olen vain turpea kasa löysää ihoa. Hyllyvää ja löllyvää.

Pelottaa jatkaa tätä.

AP

Itkeä tirautin huoleni miehelle illalla, ja olo on nyt paljon parempi. Luin myös kokemuksia syömishäiriöstä parantumisesta ja tämä asetti asiat perspektiiviin.

Aivan varmasti kyse on ylipainon suremisen lisäksi myös identiteettikriisistä, mitä sivuttiin tuossa aiemmin vinkatussa Ylen artikkelissa (kiitos linkistä!). Mitä minusta jää jäljelle, jos ikuinen laihduttaminen otetaan pois? Miten elän elämääni, jos voinkin toteuttaa kaikki "sitku [olen laihtunut]"-suunnitelmat nyt? Voinko näyttää omalla tavallani hyvältä myös tässä painossa, saanko pitää huolta itsestäni, olenko ansainnut kampaajakäynnin?

AP

Vierailija kirjoitti:

Sellaista käytännön asiaa kyllä mietin, että kuinka vauhdikkaasti uskallan aloitella liikuntaa? Yleensä kaltaisilleni nollaliikkujille suositellaan varovaista aloitusta. Minulla on kuitenkin monipuolinen liikuntatausta eikä kovin montaa vuotta aikaa siitä, kun olen harrastanut mm. uimista, punttisalia ja juoksemista.

AP

Olen hyvin samankaltaisessa tilanteessa kanssasi syömisongelmien suhteen. Jonkin aikaa sitten aloitin pitkästä aikaa juoksuharrastuksen, joka on kyllä tavallaan tehnyt tosi hyvää, mutta tuntuu että se on myös valitettavasti vaikuttanut siihen että syömiset ovat lähteneet entistä enemmän lapasesta, kun en ole osannut varautua näläntunteen ja energiantarpeen kasvuun ja ehkä toisaalta myös näiden kanssa käsi kädessä syntyviin liikuntaan liittyviin palkitsemismekanismeihin (pakko hakea karkkia juoksulenkin jälkeen "palkinnoksi"). Monena juoksupäivänä on tullut lopulta syötyä enemmän yli energiantarpeen kuin muina päivinä.

Tämä vain varoituksena siinä mielessä, että jos aikoo harrastaa raskasta liikuntaa, kannattaa päivän syömiset miettiä tosi tarkkaan ja tehdä esimerkiksi liikunnan jälkeinen ateria aina valmiiksi, jotta ruuanvalmistukseen menevä aika ei ole tekosyy ostaa jotain "nopeaa". Toinen vähän hölmönkuuloinen mutta takuuvarma vinkki on, että jos mahdollista niin älä ota lompakkoa mukaan kun menet urheilemaan. Eipähän sitten tule tehtyä heräteostoksia matkalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellaista käytännön asiaa kyllä mietin, että kuinka vauhdikkaasti uskallan aloitella liikuntaa? Yleensä kaltaisilleni nollaliikkujille suositellaan varovaista aloitusta. Minulla on kuitenkin monipuolinen liikuntatausta eikä kovin montaa vuotta aikaa siitä, kun olen harrastanut mm. uimista, punttisalia ja juoksemista.

AP

Olen hyvin samankaltaisessa tilanteessa kanssasi syömisongelmien suhteen. Jonkin aikaa sitten aloitin pitkästä aikaa juoksuharrastuksen, joka on kyllä tavallaan tehnyt tosi hyvää, mutta tuntuu että se on myös valitettavasti vaikuttanut siihen että syömiset ovat lähteneet entistä enemmän lapasesta, kun en ole osannut varautua näläntunteen ja energiantarpeen kasvuun ja ehkä toisaalta myös näiden kanssa käsi kädessä syntyviin liikuntaan liittyviin palkitsemismekanismeihin (pakko hakea karkkia juoksulenkin jälkeen "palkinnoksi"). Monena juoksupäivänä on tullut lopulta syötyä enemmän yli energiantarpeen kuin muina päivinä.

Tämä vain varoituksena siinä mielessä, että jos aikoo harrastaa raskasta liikuntaa, kannattaa päivän syömiset miettiä tosi tarkkaan ja tehdä esimerkiksi liikunnan jälkeinen ateria aina valmiiksi, jotta ruuanvalmistukseen menevä aika ei ole tekosyy ostaa jotain "nopeaa". Toinen vähän hölmönkuuloinen mutta takuuvarma vinkki on, että jos mahdollista niin älä ota lompakkoa mukaan kun menet urheilemaan. Eipähän sitten tule tehtyä heräteostoksia matkalla.

Kiitos vinkistä. Täytyy varmaan rytmittää liikunnan ympärille vähän isompia aterioita tai vaikka ylimääräinen välipala. Ehkä muutenkin himmailen liikunnan suhteen tässä alkuvaiheessa juuri sen vuoksi, että saisin nälänsäätelyn ja ruokarytmin edes jotenkuten kohdalleen ennen kunnolla raskaan liikunnan ottamista mukaan kuvioihin (lähinnä voimaharjoittelu punttiksella ja mainitsemasi juoksu). Kahvakuulan heiluttelu, pilates ja jooga ovat varmaan ihan sopivia lajeja näin alkuun eikä niillä saa itseään rikki kovin helposti.

AP

Hei! Täällä ollaan samassa veneessä, joskin olen nuorempi ja bmi oli muutoksen alkaessa ~33, nyt ehkä lähempänä 30. Minullakin on aina ollut haasteita syömisen ja ahmimisen kanssa, mutta pohja saavutettiin n. 3 vuotta sitten, kun kitudieetin päätteeksi sairastuin kroonisesti ja kunnon ahmintakierre pääsi päälle. Reilun vuoden verran jaksoin taistella, mutta sairaus vaikutti oloon sen verran, että salitreenit jäivät lopulta tauolle. Vuoden alussa palasin treenien pariin (olin oikeastaan suunnittellut tekeväni vain tämän muutoksen), aloitin 3krt viikossa koko kropan treenillä, jossa keskitytään erityisesti isoihin lihaksiin, perusvoimaan. Nyt olen siirtymässä kaksijakoiseen (alakroppa/yläkroppa) treeniin, mutta hitaasti se pitää tehdä, koska vaikka voimatasot palautuivat yllättävän nopeasti, niin kunto ei kuitenkaan ole kehittynyt ihan samassa tahdissa. Yleensä rääkkään itseäni liikaa liian nopeasti, nyt yritän olla järkevä. Ruokailuita päädyin muuttamaan salijutun takia, päässä vain napsahti jokin asetus kohdilleen, että kun käy salilla, tarvitsee hyvää ja ravitsevaa ruokaa. Välillä pelottaa ja koen, etten ole ansainnut syödä näin paljoa, mutta silloin yleensä lasken päivän kalorit rauhoittaakseni itseäni. En välttele ruokavaliossani muita kuin herkkuja, koen itselleni helpoimmaksi pitää yhden herkkupäivän viikossa (ilman ahmintaa). Mitä vähemmän syön sitä vähemmän tekee mieli. Muuten syön normaalia, terveellistä kotiruokaa. On ollut silti iso muutos hyväksyä se, ettei kaikkien valintojen tarvitse olla parhaimpia mahdollisia, hyvä riittää. Esim. Inhoan naturelleja pähkinöitä, niin nykyään syön pähkinät kuivapaahdettuina merisuolalla, sen 20g. Eihän sillä ole mitään väliä, syökö tuollaisen määrän ehkä 4krt viikossa suolalla tai kuivapaahdolla vai ilman, mutta se tuntui sairaan isolta jutulta omassa mielessä.

hei täällä samassa tilanteessa oleva 40v. Jo lapsuudesta opittu huono ruokavalio piti siihen vajaa 30v ikäiseksi hoikkana. Lasten saamisen jälkeen kiloja vaan kertynyt ja pari kertaa jojoillutkin olen. Olen kanssasi vasta alussa. Jään seurailemaan ketjua.

Vierailija kirjoitti:

Hei! Täällä ollaan samassa veneessä, joskin olen nuorempi ja bmi oli muutoksen alkaessa ~33, nyt ehkä lähempänä 30.

... Eihän sillä ole mitään väliä, syökö tuollaisen määrän ehkä 4krt viikossa suolalla tai kuivapaahdolla vai ilman, mutta se tuntui sairaan isolta jutulta omassa mielessä.

Kiitos kommentista ja tsemppiä myös sinulle viimeisten mörköjen kanssa kamppailuun. Ison työn olet jo tehnytkin.

Tuosta jälkimmäisestä: mietin tismalleen samaa eilen, kun annoin lapsille suklaavanukkaat jälkiruoaksi ja nuolaisin purkkien kannet puhtaaksi ennen roskiin heittämistä. En ole tehnyt niin hyvällä omallatunnolla varmaan kymmeneen vuoteen. Ihan sairasta, kuinka iso juttu tuollainen pienen pieni asia (lipaisu suklaavanukasta!) voi ollakaan.

Tsemmpiä toivotan myös viimeisille kommentoijalle. Suuri toiveeni olikin että ketju tavoittaisi myös muita samassa suossa rämpiviä, vaikka mitään ihmettä ei omalle syömishäiriölleni tapahtuisikaan. AP

Onko vika vajaissa yöunissa vai laihdutusajatuksissa, kun tänään on nälättänyt enemmän kuin aiempina päivinä?

Huomaan myös, että ensimmäisenä ajatuksena on taas se, että en pysty mihinkään ja sama pistää taas kaikki plörinäksi kerralla. Mutta ei käy, taidan ottaa kahvin kanssa ekstravälipalan ja suhtautua asiaan lempeästi.

On vaan niin hassua, että ajatus ylimääräisestä välipalasta kuulostaa aivan maatakaatavalta lihottajalta - mutta olisin kuitenkin valmis taistelemaan nälätystä vastaan ja ottamaan sen riskin, että ratkeaisin mättämään roskaruokaa kaksin käsin kitusiini.

Juuri näistä haitallisista kuvioista pyrin nyt eroon.

AP

Niin sitten söin välipalan aiemmin kuin oli tarkoitus. Eikä nälkä tullut seuraavan kerran kuin päivällisaikaan. Ihmeellistä. Jos olisin taistellut tuota nälän tunnetta vastaan ja pinnistellyt väkisin pidemmälle iltapäivään syömättä, olisin todennäköisesti ratkennut ahmimaan jossain vaiheessa.

Tänään on vielä iltapala syömättä. Liikuntaa en valitettavasti ole ehtinyt eilen enkä tänään, mutta sen suhteen menenkin rennosti eteenpäin liikuntakerta kerrallaan. Ensi viikon olen talvilomalla lasten kanssa ja se onkin sitten melkoinen testi. Toisaalta jos syön lasten tahdissa niin helppohan sitä on pysyä oikeassa rytmissä.

Miten muilla ketjua seuraavilla menee?

AP

Kamppailen tässä taas omien tiukkojen ajatuskaavojen kanssa. Olen pitänyt herkkupäivän yleensä lauantaina ja salipäivänä, koska silloin tulee kulutettuakin jotain, mutta nyt käyn todennäköisesti viikon viimeisen salikerran jo tänään. Voinko siis pitää herkkupäivän muuna päivänä kuin lauantaina, vai olisiko mahdollista herkutella päivänä, jolloin ei treenaa? Kaikista huvittavinta on, ettei olisi edes mitään pakottavaa tarvetta saada herkkuja, mutta toisaalta tiedän, että jos en pidä sitä ollenkaan niin himot voivat kasvaa liiallisiksi. Huomaa kyllä hyvin, että syömishäiriö on edelleen läsnä, kun ruokailu on jotenkin näin kaavamaista, ja pelottaa rikkoa niitä omia rajoja ja kaavoja. Normaali syöminen (joka on unelmani) on joustavaa. En vain selkeästi ole vielä niin pitkällä. -viestin 31 kirjoittaja

Nro 31:

Kieltämättä kuulostaa siltä, että sinulla on vielä pakkomielteisyyttä ja ruokailun rajoittamista, reippaastikin. Toisaalta eihän syömishäiriöstä voi odottaakaan paranevansa hetkessä varsinkin, jos (kun) se on kehittynyt useiden vuosien tai jopa vuosikymmenten ajan.

AP söi tänään roskaruokaa lounaaksi ihan luvalla. Tein kaksi tärkeää havaintoa:

A) ei maistunut yhtään hyvältä ilman syyllisyydentuntoa

B) en jaksanut syödä koko hampurilaisateriaa, vaikka aiemmin tavallinen ateria vaati kaverikseen extrahampparin ja jälkiruoan

Kyllä tässä säännöllisessä syömisessä tuntuu olevan jotain perää, sillä tämä kokemus oli aivan uskomaton verrattuna aiempaan roskaruokahimoon ja ahmimiskokemuksiin.

AP

Päätin kuitenkin kokeilla jotain uutta, ja pidän herkkupäivän päivänä, jolloin en treenaa ollenkaan, eli huomenna. Eihän tämä sairaus nopeasti parane, ja yleensä sitä jumittuu omalle mukavuusalueelleen (oli se sitten ahminta tai tarkka ruokavalio), mutta täytyy yrittää muistaa haastaa itseään vähän useammin. - 31

Vierailija kirjoitti:

Päätin kuitenkin kokeilla jotain uutta, ja pidän herkkupäivän päivänä, jolloin en treenaa ollenkaan, eli huomenna. Eihän tämä sairaus nopeasti parane, ja yleensä sitä jumittuu omalle mukavuusalueelleen (oli se sitten ahminta tai tarkka ruokavalio), mutta täytyy yrittää muistaa haastaa itseään vähän useammin. - 31

Tsemppiä! Niinhän sitä kehitystä tapahtuu, pienin askelin. AP

Miten sulla menee?