Mitä mieltä ylioppilaosta jotka kokoajan haukkuvat amiksia?
Kommentit (61)
Amikset alapeukuttelee.
Noh, onhan siellä niitä jotka oikeasti haluavat oppia, ja menestyvät elämässä tehden alansa töitä.
Loput ovat sitten niitä lahjattomia nenänkaivajia joiden takia teoria-aineiden taso pidetään todella alhaisena että kaikki valmistuvat ja saadaan rahaa koululle.
Kaikki kunnioitua ammattimiehille, mutta näiden nenänkaivajien takia amisten maine on mitä on.
Muutama ongelma. Ensinnäkin otsikko on kirjoitettu väärin. Vähän kiusallista. Toisekseen, ihmisellä on tilanne huono, jos on jäänyt pelkäksi ylioppilaaksi. Kolmanneksi, hänellä on tilanne huono myös siinä tapauksessa, että joutuu olemaan tekemisissä amisten kanssa. Erikoinen asetelma ylipäätänsä.
Lapset, lapset. Ammattioppilaitoksia tarvitaan niin kauan kuin tarvitaan kampaajia, autonkuljettajia, sähköasentajia, lähihoitajia, putkimiehiä, elintarviketyöntekijöitä jne. Sitten kun robotit tekevät nämä hommat on tarvetta vain korkeasti koulutetuille robottien ohjelmoijille.
En ole jaksanut välittää noista huuteluista enää sen jälkeen, kun tapasin livenä erään tuollaisen huutelijan.
Tämä tyyppi suoritti lukion viidessä vuodessa, todella rimaa hipeoen. Hakeutui sitten ammattikorkeaan, mutta joutui lopettamaan jo ekan vuoden aikana, koska ei saanut yhtäkään kurssia etenemään.
Tämän jälkeen haukkumislistalle tuli myös ammattikorkeat, joista puhui halveksivasti "ammattisurkeina".
Kertoili hakevansa yliopistoon, koska siellä arvostetaan oikeaa älykkyyttä, ei jotain näpertelyä kuin "ammattisurkeissa".
No, viime kuuleman mukaan hän aloitti opinnot ammattikoulussa. Että mieli taisi vähän muuttua.
Ja joo, itse on valmistunut ammattikoulusta, ja ammattikorkeakoulu-tutkintoni on vikaa harkkaa vaille valmis.
Vierailija kirjoitti:
En ole jaksanut välittää noista huuteluista enää sen jälkeen, kun tapasin livenä erään tuollaisen huutelijan.
Tämä tyyppi suoritti lukion viidessä vuodessa, todella rimaa hipeoen. Hakeutui sitten ammattikorkeaan, mutta joutui lopettamaan jo ekan vuoden aikana, koska ei saanut yhtäkään kurssia etenemään.
Tämän jälkeen haukkumislistalle tuli myös ammattikorkeat, joista puhui halveksivasti "ammattisurkeina".
Kertoili hakevansa yliopistoon, koska siellä arvostetaan oikeaa älykkyyttä, ei jotain näpertelyä kuin "ammattisurkeissa".No, viime kuuleman mukaan hän aloitti opinnot ammattikoulussa. Että mieli taisi vähän muuttua.
Ja joo, *itse on valmistunut ammattikoulusta, ja ammattikorkeakoulu-tutkintoni on vikaa harkkaa vaille valmis.
* itse OLEN
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onhan ylioppilaaksi kirjoittaminen jonkinalinen ”saavutus” mitä amiksesta valmistuminen ei kyllä todellakaan ole
Amisten päivät ovat yleensä 8-16, sisältää ammattiaineet ja työpaikalla työskentelyn. Miten ammatin haltuun ottaminen ei ole saavutus?
Ja amikseen nyt menee keskimäärin ”tyhmempää” porukkaa kuin lukioon. Se että nämä ikäluokan tyhmimmät kykenevät valmistumaan amiksesta kertoo jonkinverran.
Tämä on totta. Esimerkiksi amiksen matikka on sieltä ala- ja yläasteen väliltä, noin karkeasti sanottuna, ja sitten näillä aikuisilla sankareilla on ylitsepääsemättömiä vaikeuksia saada edes hyväksytty kokeesta.
Ei tee ketään tyhmäksi se jos ei ole hyvä matematiikassa. Se kertoovain sen, että tämän matemaattinen osaaminen ei ole vahvaa, mutta sen sijaan jokin muu osuus voikin olla vahvempi.
Itse olen aivan surkea matikassa, mutta sen sijaan olen hyvä haastavissa asiakastilanteissa ja muissa ihmiskohtaamisissa. Siksi valmistunkin kohta sosionomiksi 👍

Ei se kovin älykästäkään vaikutelmaa anna ellei pärjää amiksen matematiikassa tai kielissä. Ei ollut kaukana ettei pelattu englannintunnilla uunoa, että surkeimmat olisivat oppineet värit ja numerot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onhan ylioppilaaksi kirjoittaminen jonkinalinen ”saavutus” mitä amiksesta valmistuminen ei kyllä todellakaan ole
Amisten päivät ovat yleensä 8-16, sisältää ammattiaineet ja työpaikalla työskentelyn. Miten ammatin haltuun ottaminen ei ole saavutus?
Ja amikseen nyt menee keskimäärin ”tyhmempää” porukkaa kuin lukioon. Se että nämä ikäluokan tyhmimmät kykenevät valmistumaan amiksesta kertoo jonkinverran.
Ei todellakaan mene. Tietyille ammattialoille on todella kovat keskiarvovaatimukset ja osaan on lisäksi pääsykokeet.
Mille ammattialalle tarvitaan yli 9 keskiarvo?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onhan ylioppilaaksi kirjoittaminen jonkinalinen ”saavutus” mitä amiksesta valmistuminen ei kyllä todellakaan ole
Amisten päivät ovat yleensä 8-16, sisältää ammattiaineet ja työpaikalla työskentelyn. Miten ammatin haltuun ottaminen ei ole saavutus?
Kuinkahan moni amis työskentelee kotona sen 8-16 "etäpäivänä" :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on ÄÖ kun on pakko haukkua toisia?
Varmaan aika korkea ÄlykkyysÖsamäärä
Heh, naurahdin.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen ylioppilas ja oman pienen, hyvin pienen havaintoni mukaan kaikkien äänekkäimpiä ovat usein tyhjimmät tynnyrit.- Ylioppilas, tai lukiolainen, joka yleisesti ottaen halveksii yhtään ketään, kuten nyt vaikka sitä ammattikoulun valinnutta osoittaa monesti vain oman typeryytensä, näin tehdessään.
Et taida olla yliopistossa? Ihan yleistä siellä vapaa-ajan tapahtumissa heittää läppää ammattikorkeasaarista ja humanisteista. Amiksille ei sentään naureta yleensä, ehkä se on liikaa lyödyn lyömistä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onhan ylioppilaaksi kirjoittaminen jonkinalinen ”saavutus” mitä amiksesta valmistuminen ei kyllä todellakaan ole
Amisten päivät ovat yleensä 8-16, sisältää ammattiaineet ja työpaikalla työskentelyn. Miten ammatin haltuun ottaminen ei ole saavutus?
Kuinkahan moni amis työskentelee kotona sen 8-16 "etäpäivänä" :D
Toisin kuin moni luulee niin amiska ei salli asiattomia poissaoloja. Tiedän tämän noin 5 amiskalinjaa lopettaneena. Kuudes linja kiinnosti sen verran, että kävin sen loppuun asti, mutta sielläkin tylsät kurssit joilta olin poissa piti korvata ihan jetsulleen niin, että suoritukset tulivat tehtyä. Ei pääse kuin koira veräjästä, yritetty on...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onhan ylioppilaaksi kirjoittaminen jonkinalinen ”saavutus” mitä amiksesta valmistuminen ei kyllä todellakaan ole
Amisten päivät ovat yleensä 8-16, sisältää ammattiaineet ja työpaikalla työskentelyn. Miten ammatin haltuun ottaminen ei ole saavutus?
Ja amikseen nyt menee keskimäärin ”tyhmempää” porukkaa kuin lukioon. Se että nämä ikäluokan tyhmimmät kykenevät valmistumaan amiksesta kertoo jonkinverran.
Tämä on totta. Esimerkiksi amiksen matikka on sieltä ala- ja yläasteen väliltä, noin karkeasti sanottuna, ja sitten näillä aikuisilla sankareilla on ylitsepääsemättömiä vaikeuksia saada edes hyväksytty kokeesta.
Olet täysin väärässä. Ammattikoulun matematiikan taso vaihtelee ihan linjojen mukaan. Teknisemmät alat vaativat luonollisesti enemmän osaamista kuin joku tekstiiliala. Jokaisella alalla on omat alakohtaiset laskut. Alakohtaisuus on nimenomaan se idea, ei siellä tähdätä matematiikan opettajaksi vaan otetaan haltuun ne laskut, jotka omalla alalla tulevat eteen.
Onhan se amis nyt tyhmien koulu, piste, asia on loppuunkäsitelty.
Näytähän yksikin älykäs parturikampaaja.
Vierailija kirjoitti:
Onhan se amis nyt tyhmien koulu, piste, asia on loppuunkäsitelty.
Näytähän yksikin älykäs parturikampaaja.
https://www.lansivayla.fi/artikkeli/478664-espoolaiskampaaja-voitti-kan…

Ei tätä nyt ihan Nobelin-palkintoon voi kyllä verrata.
Vierailija kirjoitti:
Ei tätä nyt ihan Nobelin-palkintoon voi kyllä verrata.
Suurin osa akateemisista on tavallisia duunareita jotka eivät ole voittaneet koskaan yhtään mitään :p
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen ylioppilas ja oman pienen, hyvin pienen havaintoni mukaan kaikkien äänekkäimpiä ovat usein tyhjimmät tynnyrit.- Ylioppilas, tai lukiolainen, joka yleisesti ottaen halveksii yhtään ketään, kuten nyt vaikka sitä ammattikoulun valinnutta osoittaa monesti vain oman typeryytensä, näin tehdessään.
Et taida olla yliopistossa? Ihan yleistä siellä vapaa-ajan tapahtumissa heittää läppää ammattikorkeasaarista ja humanisteista. Amiksille ei sentään naureta yleensä, ehkä se on liikaa lyödyn lyömistä
Olen ja olen myös valitettavasti, jonkun kerran joutunut kokemaan myötähäpeää tai alkanut tahattomasti naurattamaan, kun on seurannut, joidenkin kanssa opiskelevien niin mahdottoman suuremmoista erinomaisuutta. Esimerkiksi tilanteessa, jossa kaksi miespuolista opiskelijaa on iskenyt baarissa silmänsä samaan naiseen. Ja kuinka he sitten yrittävät kilpaa toidistella naiselle omaa erinomaisuuttaan kun mm. opiskelevat n.n alaa yliopistossa, niin että jokaisen pitäisi huomata sanojan olevan vähintään henkisesti yli-ihminen, jonka fyysinenkin vetovoima on samalla jotain aivan omaa luokkaansa...
Ainakin minua hymyilyttää, ellen sitten kokisi pientä myötähäpeää, jos tämä uhoaja on muu kuin ensimmäisen vuoden fuksi, jolle opiskelupaikan saaminen on nostanut kusen päähän.
Ensimmäsiä päiviä tai viikkoja tapailevalle korkeakoulu / yliopisto- opintonsa aloittaneelle ts. fuksille, voi hymyillen antaa anteeksi hieman suuret luulot ja kuvitelmat itsestään ja hänen opiskelualastaan. Mutta jos sama kusipäisyys, kuten tarve halveksia muita ja muiden valintoja ja elämäntilanteita jatkuu vielä ensimmäsien opiskelu syksyn jälkeen, niin ei tuollainen käytös, ainakaan minun silmissäni nosta kenenkään arvoa; pikemminkin päinvastoin.
Oma lukunsa on myös ne . lähinnä lastenvanhemmat, jotka halveksivat, tai kokevat vain vastenmielisyyttä ja voimakkaita ennakkoluuloja, niitä nuoria kohtaan, jotka ovat valinneet tai päätyneet opinpolullaan, ammattikouluun, eikä lukioon, niinkuin heidän tyttärensä tai poikansa .
He saattavat paheksua ja kauhistella, että miten se tai tuo n-n ennen ni-in fiksu nuori poika tai tyttö opiskelee nyt ammattikoulussa, eikä lukiossa, niinkuin -onneksi- oma tytär tai poika. Ja mahtaako olla oikein hyvä, että nuo nuoret tuollainen edelleen viettävät aikaa keskenään... - Ammattikoulu siis mielletään vanhempien mielessä lähinnä paikkana, jonne ovat päätyneet kaikki häiriköt ja ongelmallisemmat tapaukset; lukio taas paikkana, jonne nuoret ovat tavoitelleet: hakeneet ja pyrkineet.
Ja niin "se" korkeakoulu tai yliopisto nähdään heidän silmissään, jonain kaikkien viisauksien ja tiedon ja sivistyksen lähteenä, jonne oletaan ja uskotaan jokaisen ns. täyspäisen haluavat ja pyrkivän vain ja ainoastaan tuolle autuudelle ohjanneen lukion jälkeen.
Kuitenkin viime vuodet on ollut täysin mahdollista, että hän, joka on aikanaan ammattikoulun valinnut voi yhtä hyvin jatkaa heti tai pian ammattikoulusta tutkinnon suoritettuaan samassa yliopistossa (/ korkeakoulussa), josta oma ylioppilaaksi kirjoittanut tytär (tai poika) ei saanut paikkaa ylioppilaaksi tulosta paria vuotta myöhemminkään. - Harvinaista ehkä, mutta täsyin mahdollista.
Mutta vielä ihmeellisempänä pidetään jos ja kun joku on valinnut teitoisesti ja omasta halustaan mennä ammattikouluun ja jatkaa tämän jälkeen pian toimeen ja totteutamaan ammattiaan, erityisesti jos kokee iloa ja onnea voidessaan näin tehdä. - Ikäänkuin olisi täysin mahdotona ajatus, etteivät kaikki fiksuimmatkaan ja kyvykkäimmätkään nuoret ole välttämättä lainkaan kiinnostuneita ns. korkeakoulu ja yliopisto-opinnoista, vaan saavat suurta tyydytystä jos ja kun voivat toteuttaa itseään valitsemassaan ammatissa ja kokiessaan,että haluavat olla siinä, vieläpä hyviä ja kokea tervettä ammattiylpeyttä tehdä työnsä mahdollismman hyvin.
Ja höpö höpö. Itsekkin olen käynyt lukion, amistason ja lopulta hankin korkeakoulututkinnon. Kaikilta tasoilta löytyy pölvästejä, mutta kyllä se peruskoulunpohjainen amisosasto on pahin. Tottakai osa amiksista saa sen ammattitaidon, mutta kyllä siellä osa surffailee sen niin löysästi läpi, ettei sillä ammattitaidolla työelämässä selviä. Ihan turhaan hehkutetaan, että amikset pääsee samalla tavalla jatko-opintoihin kuin yot. Pääsee, pääsee, mutta ratkaisevaa onkin , riittääkö eväät siellä seuraavalla tasolla pärjäämiseen. Joillain harvoilla riittää, suurimmalla osalla ei. Kaksoistutkinto vasta onkin huijausta. Rääppäiset kumpaakin puolta sen verran, että pääset läpi.Mutta koska käytännössä voit olla fyysisesti vain yhdessä paikassa kerrallaan, tulee kummassakin opinnoissa niin paljon poissaoloja, ettei homma pelitä. ja koulut vielä hehkuttaa joustavuutta ja yksilöllisiä opintojaan. Näkisin vaan.