Kaappaus keittiössä 19.2.2018
Kommentit (154)
Olihan siinä muutosta, söi koulussa lounaan ja selkeästi käsitteli näitä asioita mielessään. Ehkä se on ihan totta ettei tuollaisia suuria muutoksia tehdä päivässä tai parissa tai edes kuukaudessa. Pienin askelin ja sen hän tuntui tiedostavan itsekin.
Olipa pettymys ja kiusallista katsottavaa tämä Kapen uudelleenvierailu 2kk kaappauksesta. "mitä oot syönyt?" -öööö emmä muista
Oli kyllä vähän hukkaan heitetty jakso tämä, olisi ollut varmaan muitakin ohjelmaan hakijoita ja vielä sellaisia ketkä oikeasti haluavat muutosta ja sitoutuvat siihen.
Valitettavasti tuollaisia nuoria on todella paljon. Ja vaikka kaikki syy ei olekaan menneisyydessä, niin kyllä niilä kotona opituilla tavoilla on suuri merkitys.
Syömishäiriö tuli pakostakin mieleen.
Kämppä oli siisti, siitä nyt pisteitä. Itse asiassa tämän kevään ohjelmissa olleista siistein!
Huonosti syöminen laskee ja muuttaa kognitiivisia kykyjä ja käytöstä.
Olen itse kärsinyt syömishäiriöstä ja käytökseni on todella omituista, kun olen nälkäinen. Esimerkiksi joku kysyy jotain yksinkertaista asiaa, tulee 10 sekunnin hiljainen paussi ennen kuin saan vastauksen ulos suusta, takeltelen, olen ärtyisä ja kuin näkymättömän verhon takana.
Esimerkiksi ravitsemusterapeutille puhuessa puheet olivat koherentimpia kuin alussa ekaa kertaa Karin kanssa. Veikkaan siitä, että siihen väliin mahtui jo kunnon ateria.
Syömis- tai syömättömyyshäriö ei parane noin vain neuvomalla, vaan vaatii pitkää työtä ammattilaisten tukemana ja nimeomaan pitää vielä itse haluta parantua.
Jos tyttö syö edes sen yhden oikean aterian päivässä, niin onhan sekin parannusta siihen kokis-kahvi-linjaan.
Todella erikoinen persoona. Selkeästi iso ongelma tuo syöminen. Ei enää kovin terveen näköinen ollut ulospäin.
Väkisin katsellessa tuli mieleen että taitaa enemmänkin olla probleemia pääkopan kanssa ja siinä ei kyllä Kape voi auttaa. Jospa hankkisi itselleen kunnon ammattiapua.
Ikävää, miten täällä arvuutellaan tuon tytön mielenterveyttä. Voisi olla ihan normaalisti käyttäytyvä ihminen, jos söisi normaalisti.
Tässä jutussa referoidaan tutkimusta 40-luvulta, jossa tutkittiin miten laihtuminen ja kalorivaje vaikutti lähtökohtaisesti normaaleihin ja terveisiin miehiin. Ihan tavalliset ihmiset sekosivat.
https://www.psychologytoday.com/blog/evolutionary-psychiatry/201103/die…
Yksi suurimmista ongelmista syömishäiriöiden hoidossa Suomessa on se, että aletaan hoitaa "masennusta", ahdistusta ja puhutaan persoonallisuushäiriöistä, vaikka nimenomaan nälkiintyminen aiheuttaa niitä kaikkia. Syömishäiriö jää hoitamatta, ja nälän aiheuttamat ongelmat eivät ratkea mielialalääkkeillä.
Aihisen olisi pitänyt alunperin tarjota tytölle ihan muuta apua, kuin omaansa, eikä tehdä koko ohjelmaa. Pahasti syömishäiriöinen, selvästi myös muita vakavia ongelmia, lääkäreiden ja terapeuttien apua ihan ekaksi tuo tyttö olisi tarvinnut kipeästi. Lopputulos oli arvattavissa, ei hyötyä kokkiohjelmasta vielä tuossa vaiheessa.
Vähän kykyä nähdä asioita syvemmältä Aihinen.
Huomaa kyllä, että oli taiteellinen persoona, koska opiskelee hatuntekijäksi ja sanoi inspiroituneensa ruuanlaitosta kun osti kirpputorilta kauniin uunivuoan. Aiemminkin mainitsi jotain purnukoista, jotka inspiroi. Eli ehkä olisivat voineet hankkia tytölle kauniita ja värikkäitä lautasia, vuokia, kattiloita, paistinlastoja, kauhoja, kulhoja ja muita ruuanlaittovälineitä. Uusi, kaunis pöytäliina ja opettaa tekemään kaunis, värikäs kattaus, mikä inspiroi syömään. Kuulostaa hassulta, mutta hän selvästi vaikutti sellaiselta, joka tarvitsee visuaalisen kimmokkeen ruuanlaitosta inspiroitumiseen. Lisäksi olisi ollut hyvä saada kämppiset tai kaverit kokkaamaan viikottain yhdessä, jolloin kynnys ruuanlaittoon ja syömiseen olisi pienempi.
Ärsytti vähän se ravintoterapeutti, josta paistoi kilometrien päähän halveksunta kasvissyöjiä kohtaan. Lihalle on nykyään todella paljon hyviä korvikkeita, joista saa herkullista ruokaa. Ravintoterapeutin pitäisi olla kannustavampi ja esittää ummikolle näitä kasvisvaihtoehtoja, koska hänellä on niistä oletettavasti (koulutuksen puolesta) runsaasti tietoa.
Vierailija kirjoitti:
Syömis- tai syömättömyyshäriö ei parane noin vain neuvomalla, vaan vaatii pitkää työtä ammattilaisten tukemana ja nimeomaan pitää vielä itse haluta parantua.
Jos tyttö syö edes sen yhden oikean aterian päivässä, niin onhan sekin parannusta siihen kokis-kahvi-linjaan.
Periaatteessa kaksi ateriaa söi nyt kunnolla. Aamusämpylän koulussa klo 9.00 ja vielä koululounaan myöhemmin.
Miten Kapella voi olla ylhäällä niskassa noin paksu selkäkarvoitus? Kunnon ryijy. En tiedä tuleeko ensi yönä uniin... Eikö vaimo, kollegat tai kaverit ole vihjaillut, että voisi vähän trimmailla? Ettei ihan sieltä paidan kaula-aukosta sentään tursua ja piirry viattomien kanssaihmisten verkkokalvoihin.
Jos vetää koko päivän syömättä tai tankkaamalla vähän sokeria kahvia ja röökiä niin kyllä siinä menee ihan ylikierroksille kuten Veera. Mustat silmänaluset kielivät siitä ja raudan puutteesta ja huonosta nukkumisesta. Syöminen voisi oikeasti auttaa.
Veera kertoi, että oli jo unohtanut miten kivaa yhdessä syöminen on. Ja että siitä on jo niin pitkä aika kun söi viimeksi perheen kanssa yhdessä. Eli ilmeisesti tapaa vanhempiaan todella harvoin? Asuukohan perhe jossain toisella puolella Suomea vai muuten vain etäiset välit...?
Siskollani oli myös ongelmia syömisen kanssa ja hön myös ihan valehteli päin naamaa kaikille meille että söi muka koulussa yms. Että en usko että tämä tyttö syö sielä koulussa.. aina voi vetää roolia.
Vierailija kirjoitti:
Ärsytti vähän se ravintoterapeutti, josta paistoi kilometrien päähän halveksunta kasvissyöjiä kohtaan. Lihalle on nykyään todella paljon hyviä korvikkeita, joista saa herkullista ruokaa. Ravintoterapeutin pitäisi olla kannustavampi ja esittää ummikolle näitä kasvisvaihtoehtoja, koska hänellä on niistä oletettavasti (koulutuksen puolesta) runsaasti tietoa.
Tuossa on se vika että se on täysin tekemällä tehty ongelma. Vähän kuin menisit joltain ammattiakrobatiavalmentajalta hakemaan harjoitusohjelmaa jolla opit tasapainoa ja lihaskontrollia jotta voit kävellä sujuvasti kadulla astumatta katulaattojen reunaviivoille.
Toinen ongelma on se että ensin valitset täysin mielivaltaisin perustein itsellesi tuollaisen ruokavalion ja sitten vaadit että kaikki muut kunnioittavat sinua päätöksesi vuoksi koska selkeästihän olet tuon ruokavaliosi kanssa parempi ihminen.
Huh huh, mitä kommentteja. Mielestäni hän oli suloinen. Toivottavasti jatkossa tajuaa itse ruuan merkityksen, vielä ei ehkä ihan tuntunut käsittävän asiaa.