Lue keskustelun säännöt.
Olen vanhemmilleni näkymätön
19.02.2018 |
Tämä alkoi jo teininä, kun tajusin miten näkymätön olin kotonamme. Kelpasin vain taloustöihin ja kuuntelemaan äidin marinoita, mutta mitään omaa minulla ei saanut olla. Jos sain karkkia, ne piti jakaa sisarusten kesken koska muuten "kiusaan heitä", mutta taas sama ei toiminut päinvastoin. Sisareni sai kummeiltaan ihan älyttömät määrät lahjoja joka joulu, arkipyhä ja juhannus ja sain kerran omalta kummiltani barbiehameita, niin äitini oli heti jakamassa niitä sisarusten kesken. Opin näiden ehkä lapsellisiltakin kuullostavien esimerkkien takia rajattomaksi, eli en ole osannut puolustaa omaa omaisuuttani.
Kun jätin kokeet allekirjoitettavaksi keittiön pöydälle, niin ne olivat aivan rasvassa ja kahvissa ja kun suutuin siitä, niin sain kuulla olleeni hankala kakara. Todellisuudessa isäpuoleni sotki niitä tahallaan ja kerran yllätin hänet voitelemasta leipää yhden kokeeni päällä (ihan oikeasti mitä..)
Kun minulle tuli ensimmäinen seurustelusuhde, ja se päättyi siksi että poikaystäväni jätti minut parhaan ystäväni takia, niin äidilläni ja muilla oli suurena huolena poikaystäväni mielenterveys ja ongelmat sekä parhaan ex-ystäväni tilanne kotona. Kun itkin sydän särkyneenä, niin äiti käski lopettaa parkumisen tai mennä muualle, koska volinani haittaa hänen keskittymistään lukemaansa lehteen. Sitten hän kylmästi kysyi olisinko ottamassa sitä jätkää takaisin. Seuraavalla viikolla hän lohdutti vuolaatsi itkevää kaveriani "Mä en voi auttaa mutta mä voin kuunnella, kerro toki kaikki."
Näin jatkui pitkälle aikuisuuteen, kunnes yhtenä päivänä tajusin, ettei tuo ole normaalia. Vieläkin jos tulee jotain ongelmia ja yritän vaikka kertoa humalassa ahdistelevasta serkustani, niin äidin mielestä se on ihan tyyppi ja hänellä ei oo ollut mitään ongelmaa kyseisen häiskän kanssa, et mitä oikein valitan. Kun sama serkku otti äitini tulilinjalleen ja alkoi soitella keskellä yötä humalaisia puheluitaan, niin ääni kellossa muuttui mutta ei suinkaan siksi että hän olisi ymmärtänyt minua vaan siksi, että miten loukkaantunut hän on.
sitten se kysymys: onko kenelläkään muulla samaa ongelmaa vanhempiensa kanssa? Kenelläkään?
Kommentit (36)
En nyt sanoisi että olen näkymätön mutta äitini suosii härskisti veljeäni. Aina kun ollaan äidin luona ja käydään kaupoilla, hän ehdottelee veljelleni koko ajan jotain tyyliin "tarvitko sukkia? dödöä? suihkugeeliä? alushousuja?" multa ei koskaan kysy mitään. Veljeni asuu isäni luona ilmaiseksi (ei siis maksa vuokraa) ja hänellä on paljon parempi palkka kuin mulla (yli 500 euroa). Lisäksi äitini tarjoutuu maksamaan veljeni vaateostokset ja ostaa tälle usein myös ruokaa. Uskon että tämä kaikki johtuu siitä, että äitini häpeää mua kun olen 29-vuotias enkä ole koskaan saanut miestä. Veljeni taas on ollut lähes aina seurustelusuhteessa. Ei hirveästi kiinnosta hengata äitini kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No minulla on tavallaan. Siskoni sai (ihan ulkopuolisten todentamana, olen havainnut että ihmisten on vaikea kohdata epäreiluutta perheissä, se leimataan heti "kateudeksi", jos jollain on ajatuksia miksi näin niin tästäkin olisi kiva keskustella) aika lailla kaiken, mitä lapsi voi saada. Meidän pienenmpien sisarusten osa oli olla vanhempien väkivallan ja välinpitämättömyyden kohteita. Siivottiin kotia ihan hulluna, ratkottiin perheen ongelmia ja tietenkin oltiin siksi myös tulilinjalla ja "ärsyttäviä" jne. Vanhin sisko sai mennä ja tulla, ja koska hän ei ollut osallisena konflikteissa tuli hänestä myös vanhempien mielestä paljon mukavampi ja kivempi ihminen kuin kukaan meistä muista. Olisi varmaan minustakin tullut, jos en olisi ollut kaiken sen kotidraaman keskiössä jatkuvasti.
Jos näistä asioista mitään puhuu, niin on hankala ja kateellinen. Olet itse se syntipukki ja syy kaikkeen. Sisko saa edelleen kaiken huomion ja syy on vain se, että olet itse hankala ja näin se vain on. Mitään syy-seuraussuhteita ei ymmärretä.
Tämä on muuten ihan totta! Tästä kuvitellusta kateudesta oltiin jopa äärimmäisen huvittuneita ja vastavaasti sillä alettiin aikuisten toimesta kiusata. Muistan kerrankin kun veljeni tuli uusi lelu kädessä kotiin, niin totta kai juoksin katsomaan mitä hän on saanut. Paikalla ollut isoäitini alkoi jälkikäteen rienata minua "Kun veljesi sai sen lelun niin sinä tulit heti kateellisena kyselemään mistä veljesi sen sai.." Siis kai nyt jumalauta saa olla kiinnostunut mitä pikkuveli on saanut ja mistä? Pian aloin vältellä mitään mielenkiintoa sisaruksiani kohtaan, koska kaikki oli ironialla veistettyä kautta rantain vi..lua.
Samalla tavalla kävi meilläkin. Yksi siskoistani luisteli mallikkaasti kaikesta vastuusta ja pois draaman keskiöstä ja hänestä leivottiin talon enkeli. Itse olin vain rasittava teini - ja teini-iässä vasta räjähtikin, koska havahduin perheemme ongelmiin ja laitoin pahemmin hanttiin. Totta kai kaikki riidat olivat aina teinin vika, vaikka aikuiset tahallaan provosoivat ja sen jälkeen päivittelivät kun teini on niin hankala. Haluan nähdä sen viisitoistavuotiaan, joka pelkkää kyytiä harrastuspaikkaan sopiessaan saa kuulla pitkän rivin perkeleitä ja on itse täysin rauhallinen sen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
En nyt sanoisi että olen näkymätön mutta äitini suosii härskisti veljeäni. Aina kun ollaan äidin luona ja käydään kaupoilla, hän ehdottelee veljelleni koko ajan jotain tyyliin "tarvitko sukkia? dödöä? suihkugeeliä? alushousuja?" multa ei koskaan kysy mitään. Veljeni asuu isäni luona ilmaiseksi (ei siis maksa vuokraa) ja hänellä on paljon parempi palkka kuin mulla (yli 500 euroa). Lisäksi äitini tarjoutuu maksamaan veljeni vaateostokset ja ostaa tälle usein myös ruokaa. Uskon että tämä kaikki johtuu siitä, että äitini häpeää mua kun olen 29-vuotias enkä ole koskaan saanut miestä. Veljeni taas on ollut lähes aina seurustelusuhteessa. Ei hirveästi kiinnosta hengata äitini kanssa.
No tuo on juuri sitä näkymättömyyttä. Mä olen ratkaissut asian siten, etten enää näytä mitään vastavuoroisuutta äitini suuntaan edes sen vertaa.
Usein välinpitämättömät vanhemmat saavat sitten vanhainkodissa ihmetellä kun lapset eivät juuri käy katsomassa. Sitä saa, mitä tilaa.
Tilanne voi olla kuten ap kuvaa, tai sitten samanlainen kuin meillä. Esikoiseni kiljuu lähes päivittäin että olemme epäreiluja, emme huomioi häntä yms. Ei näe omaa osuuttaan lainkaan. Esim. Eilen vietin kuulemma aikaa ainoastaan pikkusiskon kanssa kun "tuntitolkulla" kuulustelun siskolta ruotsin sanoja. Hänen kanssaan en ollut ollenkaan. Muka. Oikeasti vietin paljon enemmän aikaa kuopuksen kanssa. Kun hän tunnista toiseen huusi ja kiljui, en enää vastannut hänelle. Eli hän oli "aina" näkymätön.
"Aina" sisko saa ja hän ei. Ei pidä yhtään paikkaansa. Jos perheen yhteisen sipsipussin on syönyt jo iltapäivällä yksin, niin todellakaan ei uuteen pussiin kajota illalla.
Kaikki sanat vääristellään ja ymmärretään pahimmalla tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tilanne voi olla kuten ap kuvaa, tai sitten samanlainen kuin meillä. Esikoiseni kiljuu lähes päivittäin että olemme epäreiluja, emme huomioi häntä yms. Ei näe omaa osuuttaan lainkaan. Esim. Eilen vietin kuulemma aikaa ainoastaan pikkusiskon kanssa kun "tuntitolkulla" kuulustelun siskolta ruotsin sanoja. Hänen kanssaan en ollut ollenkaan. Muka. Oikeasti vietin paljon enemmän aikaa kuopuksen kanssa. Kun hän tunnista toiseen huusi ja kiljui, en enää vastannut hänelle. Eli hän oli "aina" näkymätön.
"Aina" sisko saa ja hän ei. Ei pidä yhtään paikkaansa. Jos perheen yhteisen sipsipussin on syönyt jo iltapäivällä yksin, niin todellakaan ei uuteen pussiin kajota illalla.
Kaikki sanat vääristellään ja ymmärretään pahimmalla tavalla.
Äh, siis enemmän aikaa esikoisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Tilanne voi olla kuten ap kuvaa, tai sitten samanlainen kuin meillä. Esikoiseni kiljuu lähes päivittäin että olemme epäreiluja, emme huomioi häntä yms. Ei näe omaa osuuttaan lainkaan. Esim. Eilen vietin kuulemma aikaa ainoastaan pikkusiskon kanssa kun "tuntitolkulla" kuulustelun siskolta ruotsin sanoja. Hänen kanssaan en ollut ollenkaan. Muka. Oikeasti vietin paljon enemmän aikaa kuopuksen kanssa. Kun hän tunnista toiseen huusi ja kiljui, en enää vastannut hänelle. Eli hän oli "aina" näkymätön.
"Aina" sisko saa ja hän ei. Ei pidä yhtään paikkaansa. Jos perheen yhteisen sipsipussin on syönyt jo iltapäivällä yksin, niin todellakaan ei uuteen pussiin kajota illalla.
Kaikki sanat vääristellään ja ymmärretään pahimmalla tavalla.
En ole ap, mutta meillä asiat on ollut luokkaa sisko saa ajokortin -> muut eivät. Sisko saa lainatakauksen -> muut eivät. Muita revitään tukasta pitkin lattioita jne. Siskooni ei kajottu koskaan. Siskoni kanssa matkailtiin ulkomailla, koska hän oli vanhin ja muut "pieniä". Arvaat varmaan, että me muut ei koskaan niitä matkoja tehty, vanhempinakaan. Jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suutuspäissään äiti sanoi taannoin suoraan sen mitä aina annettiin ymmärtää: "Veljesi on aina ollut hyvä, mutta sinä olet aina pettymys." Ilmeisesti äiti odotti tyttäreltään jonkinlaista itsensä kloonia, mutta minusta tuli aika erilainen. Onneksi, koska eipähän se äippä ihan tervein ole.
Minä kyllä uskon ap:tä, tuommoisia vanhempia on ja ne jättävät kauheat jäljet. Toivonkin, että saat terapiaa ja apua rajojen rakentamiseen. Vanhempiin kannattaa tehdä radikaali henkinen rako: älä kerro mitään luottamuksellista, älä vieraile usein. Sinä et ole heille mitään velkaa, elä onnellisena omaa elämääsi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minulla on tavallaan. Siskoni sai (ihan ulkopuolisten todentamana, olen havainnut että ihmisten on vaikea kohdata epäreiluutta perheissä, se leimataan heti "kateudeksi", jos jollain on ajatuksia miksi näin niin tästäkin olisi kiva keskustella) aika lailla kaiken, mitä lapsi voi saada. Meidän pienenmpien sisarusten osa oli olla vanhempien väkivallan ja välinpitämättömyyden kohteita. Siivottiin kotia ihan hulluna, ratkottiin perheen ongelmia ja tietenkin oltiin siksi myös tulilinjalla ja "ärsyttäviä" jne. Vanhin sisko sai mennä ja tulla, ja koska hän ei ollut osallisena konflikteissa tuli hänestä myös vanhempien mielestä paljon mukavampi ja kivempi ihminen kuin kukaan meistä muista. Olisi varmaan minustakin tullut, jos en olisi ollut kaiken sen kotidraaman keskiössä jatkuvasti.
Jos näistä asioista mitään puhuu, niin on hankala ja kateellinen. Olet itse se syntipukki ja syy kaikkeen. Sisko saa edelleen kaiken huomion ja syy on vain se, että olet itse hankala ja näin se vain on. Mitään syy-seuraussuhteita ei ymmärretä.
Tämä on muuten ihan totta! Tästä kuvitellusta kateudesta oltiin jopa äärimmäisen huvittuneita ja vastavaasti sillä alettiin aikuisten toimesta kiusata. Muistan kerrankin kun veljeni tuli uusi lelu kädessä kotiin, niin totta kai juoksin katsomaan mitä hän on saanut. Paikalla ollut isoäitini alkoi jälkikäteen rienata minua "Kun veljesi sai sen lelun niin sinä tulit heti kateellisena kyselemään mistä veljesi sen sai.." Siis kai nyt jumalauta saa olla kiinnostunut mitä pikkuveli on saanut ja mistä? Pian aloin vältellä mitään mielenkiintoa sisaruksiani kohtaan, koska kaikki oli ironialla veistettyä kautta rantain vi..lua.
Samalla tavalla kävi meilläkin. Yksi siskoistani luisteli mallikkaasti kaikesta vastuusta ja pois draaman keskiöstä ja hänestä leivottiin talon enkeli. Itse olin vain rasittava teini - ja teini-iässä vasta räjähtikin, koska havahduin perheemme ongelmiin ja laitoin pahemmin hanttiin. Totta kai kaikki riidat olivat aina teinin vika, vaikka aikuiset tahallaan provosoivat ja sen jälkeen päivittelivät kun teini on niin hankala. Haluan nähdä sen viisitoistavuotiaan, joka pelkkää kyytiä harrastuspaikkaan sopiessaan saa kuulla pitkän rivin perkeleitä ja on itse täysin rauhallinen sen jälkeen.
Apua, oletko minä? Teini-iässä oli aika paljon samaa myös, aloin tosissaan tuoda kaikkea tuota huonoa kohtelua esiin. Muistan vieläkin äitini äärimmäisen "sinä olet paha lapsi ja koko taloutemme menee nyt kuralle, ja minä en tosiaan nyt jaksaisi, mutta minä olen marttyyri ja teen" ilmeen, kun sanoin että jos siskolleni on järjestetty rippi- ja ylioppilasjuhlat kotonamme niin kyllä minäkin ne ansaitsen. Siis sillä erotuksella että itse tein kakut ja siivosin, siinä missä siskolleni tilattiin kakut, kutsuttiin koko suku jne, ja äiti ja isä siivosi juhlia varten. Heille tuo suurin käytöksen mahdollistaja on aina ollut se, että eivät oikein myönnä asiaa. Sitten kun asia kerrallaan toin jotain esiin, niin häntä koipien välissä tekivät jotain, mutta ei siksi, että olisin ollut yhtä tärkeä ja arvokas ihminen, joka ansaitsee hyviä asioita elämäänsä.
Vtun hieno perhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse sanoin suorat sanat ja kaiken mitä olin kokenut. Sen jälkeen en ole pitänyt yhteyttä vanhempiini. Siitä on nyt kolme vuotta ja voin paremmin kuin koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minulla on tavallaan. Siskoni sai (ihan ulkopuolisten todentamana, olen havainnut että ihmisten on vaikea kohdata epäreiluutta perheissä, se leimataan heti "kateudeksi", jos jollain on ajatuksia miksi näin niin tästäkin olisi kiva keskustella) aika lailla kaiken, mitä lapsi voi saada. Meidän pienenmpien sisarusten osa oli olla vanhempien väkivallan ja välinpitämättömyyden kohteita. Siivottiin kotia ihan hulluna, ratkottiin perheen ongelmia ja tietenkin oltiin siksi myös tulilinjalla ja "ärsyttäviä" jne. Vanhin sisko sai mennä ja tulla, ja koska hän ei ollut osallisena konflikteissa tuli hänestä myös vanhempien mielestä paljon mukavampi ja kivempi ihminen kuin kukaan meistä muista. Olisi varmaan minustakin tullut, jos en olisi ollut kaiken sen kotidraaman keskiössä jatkuvasti.
Jos näistä asioista mitään puhuu, niin on hankala ja kateellinen. Olet itse se syntipukki ja syy kaikkeen. Sisko saa edelleen kaiken huomion ja syy on vain se, että olet itse hankala ja näin se vain on. Mitään syy-seuraussuhteita ei ymmärretä.
Tämä on muuten ihan totta! Tästä kuvitellusta kateudesta oltiin jopa äärimmäisen huvittuneita ja vastavaasti sillä alettiin aikuisten toimesta kiusata. Muistan kerrankin kun veljeni tuli uusi lelu kädessä kotiin, niin totta kai juoksin katsomaan mitä hän on saanut. Paikalla ollut isoäitini alkoi jälkikäteen rienata minua "Kun veljesi sai sen lelun niin sinä tulit heti kateellisena kyselemään mistä veljesi sen sai.." Siis kai nyt jumalauta saa olla kiinnostunut mitä pikkuveli on saanut ja mistä? Pian aloin vältellä mitään mielenkiintoa sisaruksiani kohtaan, koska kaikki oli ironialla veistettyä kautta rantain vi..lua.
Samalla tavalla kävi meilläkin. Yksi siskoistani luisteli mallikkaasti kaikesta vastuusta ja pois draaman keskiöstä ja hänestä leivottiin talon enkeli. Itse olin vain rasittava teini - ja teini-iässä vasta räjähtikin, koska havahduin perheemme ongelmiin ja laitoin pahemmin hanttiin. Totta kai kaikki riidat olivat aina teinin vika, vaikka aikuiset tahallaan provosoivat ja sen jälkeen päivittelivät kun teini on niin hankala. Haluan nähdä sen viisitoistavuotiaan, joka pelkkää kyytiä harrastuspaikkaan sopiessaan saa kuulla pitkän rivin perkeleitä ja on itse täysin rauhallinen sen jälkeen.
Apua, oletko minä? Teini-iässä oli aika paljon samaa myös, aloin tosissaan tuoda kaikkea tuota huonoa kohtelua esiin. Muistan vieläkin äitini äärimmäisen "sinä olet paha lapsi ja koko taloutemme menee nyt kuralle, ja minä en tosiaan nyt jaksaisi, mutta minä olen marttyyri ja teen" ilmeen, kun sanoin että jos siskolleni on järjestetty rippi- ja ylioppilasjuhlat kotonamme niin kyllä minäkin ne ansaitsen. Siis sillä erotuksella että itse tein kakut ja siivosin, siinä missä siskolleni tilattiin kakut, kutsuttiin koko suku jne, ja äiti ja isä siivosi juhlia varten. Heille tuo suurin käytöksen mahdollistaja on aina ollut se, että eivät oikein myönnä asiaa. Sitten kun asia kerrallaan toin jotain esiin, niin häntä koipien välissä tekivät jotain, mutta ei siksi, että olisin ollut yhtä tärkeä ja arvokas ihminen, joka ansaitsee hyviä asioita elämäänsä.
Vtun hieno perhe.
Jatkan, että olen katkaissut välit perheeseeni, koska mikään ei parantunut ajan myötä, paheni vain. Osaan kuvitella, että miettivät siellä miten niin kovin kateellinen olen :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tilanne voi olla kuten ap kuvaa, tai sitten samanlainen kuin meillä. Esikoiseni kiljuu lähes päivittäin että olemme epäreiluja, emme huomioi häntä yms. Ei näe omaa osuuttaan lainkaan. Esim. Eilen vietin kuulemma aikaa ainoastaan pikkusiskon kanssa kun "tuntitolkulla" kuulustelun siskolta ruotsin sanoja. Hänen kanssaan en ollut ollenkaan. Muka. Oikeasti vietin paljon enemmän aikaa kuopuksen kanssa. Kun hän tunnista toiseen huusi ja kiljui, en enää vastannut hänelle. Eli hän oli "aina" näkymätön.
"Aina" sisko saa ja hän ei. Ei pidä yhtään paikkaansa. Jos perheen yhteisen sipsipussin on syönyt jo iltapäivällä yksin, niin todellakaan ei uuteen pussiin kajota illalla.
Kaikki sanat vääristellään ja ymmärretään pahimmalla tavalla.
Millä tavalla mitään, mitä ap sanoi liittyy tähän sinun sipsipussiesimerkkiisi?
Tuosta kateudesta sen verran, että kateuskorttihan on tavallaan perheen sisäistä kiusaamista. Tunteesi ovat virheellisiä etkä saa tuntea niitä. Olen itse käsitellyt asiaa niin, että jos perheeni toista jäsentä kohdeltaisiin kuin minua, niin mitä silloin tapahtuisi? Onko sellainen skenaario edes mahdollista, vai täysin utopistista?
Jos tiedät heti, että toinen saisi sijassasi parempaa kohtelua tai moista tilannetta ei pystyisi edes kuvittelemaan, niin kyse ei voi olla kateudesta. Kyse on dynamiikasta, jonka rikkominen tai paljastaminen ärsyttää muita, koska ei pystytä edes kuvittelemaan että vallitseva tilanne (sinun sortaminen) voisi olla jotenkin virheellistä vaan johtuu vain sinusta itsestäsi. Sen pystyy paljastamaan vain muuttamalla roolit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuosta kateudesta sen verran, että kateuskorttihan on tavallaan perheen sisäistä kiusaamista. Tunteesi ovat virheellisiä etkä saa tuntea niitä. Olen itse käsitellyt asiaa niin, että jos perheeni toista jäsentä kohdeltaisiin kuin minua, niin mitä silloin tapahtuisi? Onko sellainen skenaario edes mahdollista, vai täysin utopistista?
Jos tiedät heti, että toinen saisi sijassasi parempaa kohtelua tai moista tilannetta ei pystyisi edes kuvittelemaan, niin kyse ei voi olla kateudesta. Kyse on dynamiikasta, jonka rikkominen tai paljastaminen ärsyttää muita, koska ei pystytä edes kuvittelemaan että vallitseva tilanne (sinun sortaminen) voisi olla jotenkin virheellistä vaan johtuu vain sinusta itsestäsi. Sen pystyy paljastamaan vain muuttamalla roolit.
Muuttamalla roolit? Lapsiko ne muuttaa? Luuletko, että sortajaa kiinnostaa roolien muuttaminen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuosta kateudesta sen verran, että kateuskorttihan on tavallaan perheen sisäistä kiusaamista. Tunteesi ovat virheellisiä etkä saa tuntea niitä. Olen itse käsitellyt asiaa niin, että jos perheeni toista jäsentä kohdeltaisiin kuin minua, niin mitä silloin tapahtuisi? Onko sellainen skenaario edes mahdollista, vai täysin utopistista?
Jos tiedät heti, että toinen saisi sijassasi parempaa kohtelua tai moista tilannetta ei pystyisi edes kuvittelemaan, niin kyse ei voi olla kateudesta. Kyse on dynamiikasta, jonka rikkominen tai paljastaminen ärsyttää muita, koska ei pystytä edes kuvittelemaan että vallitseva tilanne (sinun sortaminen) voisi olla jotenkin virheellistä vaan johtuu vain sinusta itsestäsi. Sen pystyy paljastamaan vain muuttamalla roolit.
Muuttamalla roolit? Lapsiko ne muuttaa? Luuletko, että sortajaa kiinnostaa roolien muuttaminen?
Ei, tarkoitin että voi itse aikuisena tai sitten vastaavaa tilannetta seuraavana tehdä näitä arvioita. Koska kateellisuutta ei oikein voi "todistaa" mitenkään niin on helppo sanoa sorretulle, että hän on kateellinen. Joten jos kutsuu tämän väittäjän ajatusleikkiin, että entäs jos vanhemmat eivät esim. sinulle soittaisi vuoteen, olisiko se ihan ok ja normaalia? Kukaan ei ihmettelisi tai ajattelisi vaan, että no ei voi mitään tms. Koska omassa perheessäni minulle voidaan tehdä noin, mutta yhdelle toiselle lapselle ei ikinä. Kun kysyin äidiltäni, että olisiko hän vihainen jos isäni ei puhuisi tälle lapselle, niin pakko hänen oli myöntää, että olisi. Mutta minun kohdallani ei. Joten kyse tuskin on kateudesta, vaan aidosta epäreiluudesta josta minulla on oikeus olla vihainen ja katkaista välit.
Kukaan ei ole vanhemmilleen mitään velkaa. Etenkään huonoille.
Välien katkaiseminen oli tärkeää siinä vaiheessa, kun alkoi haaveet omista lapsista. Itse vielä kestän tämän kaiken, mutta miten olisin lapsilleni selittänyt, että miksi serkut ovat tärkeämpiä kuin he? Ei kiitos.
No minulla on tavallaan. Siskoni sai (ihan ulkopuolisten todentamana, olen havainnut että ihmisten on vaikea kohdata epäreiluutta perheissä, se leimataan heti "kateudeksi", jos jollain on ajatuksia miksi näin niin tästäkin olisi kiva keskustella) aika lailla kaiken, mitä lapsi voi saada. Meidän pienenmpien sisarusten osa oli olla vanhempien väkivallan ja välinpitämättömyyden kohteita. Siivottiin kotia ihan hulluna, ratkottiin perheen ongelmia ja tietenkin oltiin siksi myös tulilinjalla ja "ärsyttäviä" jne. Vanhin sisko sai mennä ja tulla, ja koska hän ei ollut osallisena konflikteissa tuli hänestä myös vanhempien mielestä paljon mukavampi ja kivempi ihminen kuin kukaan meistä muista. Olisi varmaan minustakin tullut, jos en olisi ollut kaiken sen kotidraaman keskiössä jatkuvasti.
Jos näistä asioista mitään puhuu, niin on hankala ja kateellinen. Olet itse se syntipukki ja syy kaikkeen. Sisko saa edelleen kaiken huomion ja syy on vain se, että olet itse hankala ja näin se vain on. Mitään syy-seuraussuhteita ei ymmärretä.