Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En tiedä onko minua käytetty seksuaalisesti hyväksi
18.02.2018 |
En pysty puhumaan tästä kenellekään. Siksi kirjoitan sen tänne. Äitini hakkasi minua paljon kun olin lapsi. Raipalla, vyöllä, vyön solkipäällä, avokämmenellä. Se ei ollut tavallista kuritusväkivaltaa, joka oli silloin 80-luvulla kai yleistä? Äiti valitsi aina mahdollisimman kivuliaan tavan ja lietsoi minussa pelkoa uhkaillen kuinka satuttaisi minua mahdollisimman paljon. Hän nautti siitä, että itkin ja rukoilin ettei hän tekisi minulle pahaa. Koskaan selkäsaunan jälkeen äiti ei ottanut syliin eikä lohduttanut, hän vain lähti paikalta. Jätti yksin itkemään. Tiesin aina, että näissä äidin jutuissa oli joku "pimeämpi" puoli. Jotain mitä ei vaan voi puhua, ihan lapsena jo päättelin että äiti sai jotain erityistä nautintoa. Jotenkin näin sen hänestä.
Aikuisena olen alkanut epäillä, että äitini saattoi saada seksuaalista mielihyvää lapsensa hakkaamisesta. Siitä kaikesta pelonlietsomisesta ja satuttamisesta. En muista noista hakkaamisista mitään yksityiskohtia, muistan vain kun olen katsellut teoista jääneitä jälkiä. Itkettää kun ajattelen sitä pientä tyttöä katselemassa raipalla lätkittyjä ruhjeita jaloissaan. Sukupuolielimiini kukaan ei ole muistaakseni koskenut, mutta en tiedä. Olen kyllä epäillyt sitä, mutta en todellakaan muista. Todennäköisesti ei. Kun luen lapsina seksuaalisesti hyväksikäytettyjen kertomuksia niin jotenkin aina tunnistan itseni.
Minulla ei ole mitään käsitystä voinko saada näin aikuisena enää mistään mitään apua. En edes tiedä onko minua oikeasti käytetty seksuaalisesti hyväksi, minua on vain hämmentänyt se äidin harjoittaman väkivallan ylimitoitus ja mahdollisimman suuren kivun hakeminen.
Kommentit (10)
Apua saa mt-toimistosta, eikä siihen tarvitse mitään seksuaalista kytköstä. Olet kärsinyt vakavan trauman, jonka käsittelyyn tarvitset apua. Ota rohkeasti yhteyttä ja hakeudu puhumaan asiasta. Se on raskasta, mutta helpottaa kun saa kertoa jollekin kasvotusten. Voimia sinulle ja aurinkoa elämääsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei,
Hyvä että uskalsit kirjoittaa tänne. Hae vaan rohkeasti apua. Ei se ole aikuisena myöhäistä. Monet hakeutuvat avun piiriin vasta aikuisena ja saavat apua. Vaikka äitisi ei olisi tehnyt sinulle seksuaalista väkivaltaa, on hän tehnyt rankkoja väkivaltaisia tekoja silti. Kun kerran kärsit äitisi teoista, olet oikeutettu avun saamiseen. Sinun ei tarvitse miettiä, oletko kokenut vielä pahampaakin. Saat apua nuorten turvatalosta, sekasin-chatista, tukinetistä tai kriisipuhelimesta tai vain hakeutumalla terveyskeskuslääkärille ja pyydät lähetteen eteenpäin että saat keskusteluapua. Älä lannistu, vaikka avun saamisessa kestää jonkin aikaa. Järjestelmä on vaan vähän hidas.
Sanon vielä, että hyvä kun uskalsit avata asiaasi niin saat apua itsellesi.
Ei ole. Ainakaan kertomasi perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole. Ainakaan kertomasi perusteella.
Ei tuollaiseen väkivaltaan yleensä ole mitään muuta motiivia kuin seksuaalimotiivi.
Kammottava sadisti äiti sinulla. Pienen lapsen pitää saada tuntea turvallisuutta ja rakkautta, ei tuollaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on vähän samanlaisia kokemuksia, ei yhtä rankkoja, mutta äitini puolelta väkivaltaa ja alkoholiongelmaa kuitenkin. Ymmärrän tuskasi.
Minä hakeuduin avun piiriin kierrellen. En minäkään uskonut pystyväni puhumaan asiasta kenellekään, kun äiti vielä kirkkain silmin väitti minulle ja kaikille muille olleensa hyvä äiti - minä tunsin olevani valehtelija ja paha kun en uskonut häntä, koska omat muistoni olivat aivan erilaiset.
Menin ensin aikuisopiskelijana kouluterveydenhuoltoon kertomaan epämääräisesti univaikeuksista, stressistä ja ahdistuksesta ja kävin sieltä pari kertaa tk-lääkärilläkin hakemassa jotain pilleriä jota en edes halunnut tai käyttänyt. Kun "tilanteeni" ei parantunut vaan menin aina uudelleen valittelemaan kouluterveydenhoitajalle oloani (henkistä) hän ohjasi minut psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotolle. Kävin siellä viikoittain ja parin kk kuluttua pystyin vihdoin avautumaan ja kerroin hänelle taustastani.
Sen jälkeen kun ensimmäinen iso askel oli otettu tajusin miten paljon kaipasin ja tarvitsin apua ja hyväksyntää: että joku sanoo, että minulla on oikeus vihaan ja suruun ja että äitini teki väärin. Vaikka olin itse tajunnutkin ne asiat jo, jotain lukkoja aukesi sisälläni kun joku kuuli tarinani, kuunteli ja kommentoi. Oikea ihminen. Ja sain sympatiaa, empatiaa, jotain josta olin jäänyt pitkään paitsi.
Haluaisin kertoa, että minulla menee nykyisin upeasti: se olisi kuitenkin vale. Voin kuitenkin paljon paremmin kuin tämän tien alussa ja olen löytänyt rauhan itseni ja äitini välille, jota en uskonut koskaan saavuttavani.
Rohkaisen minäkin siis sinua vain hakeutumaan keskusteluavun piiriin. Se on pelottavaa, kamalaa ja ahdistavaa, mutta mikään tässä kaikessa ei ole sinun vikasi. Sinä olit lapsi, sinä olit olosuhteidesi ja äitisi uhri. Sinun ei tarvitse enää pelätä eikä hävetä.
Mutta sinun täytyy ottaa oma elämäsi omaan hallintaasi ja taistella irti siitä vallasta joka lapsuuden kokemuksilla edelleen on elämääsi. Ole rohkea. Sinä pystyt siihen <3
Hei ap, ihan varmasti voit hakea apua nyt aikuisenakin. Kaikkea hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole. Ainakaan kertomasi perusteella.
Ei tuollaiseen väkivaltaan yleensä ole mitään muuta motiivia kuin seksuaalimotiivi.
Onpas. Väkivallasta voi nauttia täysin epäseksuaalisestikin, ja eiköhän se ole se yleisempi tapa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole. Ainakaan kertomasi perusteella.
Ei tuollaiseen väkivaltaan yleensä ole mitään muuta motiivia kuin seksuaalimotiivi.
tämä on kyllä typerin kommentti pitkään aikaan.
Aplle voimia.
Alue: Aihe vapaa
Niin, saatat muistaa lisää myöhemmin. Mutta fyysisen pahoinpitelyn ja seksuaalisen väkivallan aiheuttamat vaikutukset voivat olla hyvin samanlaisia, lapsi kokee niissä niin samanlaisia tunteita ja ajatuksia. Olen tosi pahoillani puolestasi. Yritä päästä puhumaan asiasta johonkin. Toivon sinulle kaikkea hyvää elämässäsi. On todella hyvä, että pystyt kokemaan surua omaa lapsuutesi itseä kohtaan. Keenkään pienen ei tulisi kokea tuollaista, ikinä.