Lue keskustelun säännöt.
Meillä jää lapset hankkimatta; työelämä liian rankkaa.
17.02.2018 |
Olen tehnyt sekä ns. hanttihommia ja asiantuntijatöitä ja kumpikaan vaihtoehto ei sovi perheen kanssa yhteen. Duunarityöt vie fyysisen terveyden ja asiantuntijatyöt kaiken ajan ja mielenterveyden. Vaatimukset vasn kasvavat ja vakityöt vähenevät. Ei paljon houkuttele ajatus hommata lapsia tähän komboon.
Työpäivän jälkeen tekee vaan mieli kaatua sohvalle, ehkä käydä palauttavalla lenkillä tai uimassa. En jaksaisi mitenkään lapsiarkea ja työtä, kun nytkin jo jaksaminen koetuksella. Ja lapsen kanssa olisi pakko jaksaa. Olen 32-vuotias.
Muita samoin kokevia?
Kommentit (56)
Tavallaan vauva-aika on myös ihana parin vuoden levähdys työstä. Näin ainakin itselläni. Jotkut tietty kaipaavat töihin lepäämään..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehesihän ehtii ne lapset tehdä vaikka eläkkeellä, tosin ei sinun kanssasi. Jos lapsia todella haluat niin älä odottele liian kauan!
Vierailija kirjoitti:
----
Mutta tulevaisuutta ei voi kukaan ennustaa ja suosittelen kaikille tekemään sellaisia päätöksiä, mitkä nyt tuntuu hyviltä ja oikeilta.
No itse en siis halua lapsia, koska ura on raskas. Ei ole niin, että haluaisin lapsia mutta en hanki, koska ura on raskas. Vapaa-aika on ihanaa, enkä halua pilata sitä lapsilla. Ei ole tullut mieleenkään miettiä mitä olisi pitänyt tehdä toisin; en mitään! Mulla tämä on sellaista pohdintaa kun tuntuu että ympäristö jaksaa koko ajan paasata laskevasta syntyvyydestä. Tämä on varmaan yksi syy, ja ne keitä se matala syntyvyys haittaa, niiden kannataisi varmaan tehdä asialle jotain.
Itseäni se ei haittaa, mutta naurattaa kun puhutaan että lapsettomuuden syy on jossain prisman kiukkuiselta näyttävissä perheissä. Voi voi, mutta ehkä se on semmoinen helppo selitys, mitään ei tarvii tehdä kun vaan leimataan lapsettomat pinnallisiksi ja laiskoiksi.
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan vauva-aika on myös ihana parin vuoden levähdys työstä. Näin ainakin itselläni. Jotkut tietty kaipaavat töihin lepäämään..
Ja silloin todella kannattaakin yrittää levähtää, että jaksaa seuraavat 17 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan vauva-aika on myös ihana parin vuoden levähdys työstä. Näin ainakin itselläni. Jotkut tietty kaipaavat töihin lepäämään..
Jos ei saa kun pätkää, lyhyttä ja pitkää, projektia ja freelanceria ja uudelleenkoulutusta niin ei ole mitään, mistä vois lähteä lepäilemään, ellei halua levätä sinne eläkkeelle asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
----
Mutta tulevaisuutta ei voi kukaan ennustaa ja suosittelen kaikille tekemään sellaisia päätöksiä, mitkä nyt tuntuu hyviltä ja oikeilta.
No itse en siis halua lapsia, koska ura on raskas. Ei ole niin, että haluaisin lapsia mutta en hanki, koska ura on raskas. Vapaa-aika on ihanaa, enkä halua pilata sitä lapsilla. Ei ole tullut mieleenkään miettiä mitä olisi pitänyt tehdä toisin; en mitään! Mulla tämä on sellaista pohdintaa kun tuntuu että ympäristö jaksaa koko ajan paasata laskevasta syntyvyydestä. Tämä on varmaan yksi syy, ja ne keitä se matala syntyvyys haittaa, niiden kannataisi varmaan tehdä asialle jotain.
Itseäni se ei haittaa, mutta naurattaa kun puhutaan että lapsettomuuden syy on jossain prisman kiukkuiselta näyttävissä perheissä. Voi voi, mutta ehkä se on semmoinen helppo selitys, mitään ei tarvii tehdä kun vaan leimataan lapsettomat pinnallisiksi ja laiskoiksi.
Ahaa, minä ajattelin, että tavallaan haluaisit lapsia, mutta perheen perustaminen ei juuri nyt vaan ole mahdollista sinun elämänpolullasi. En itse ajattele, että lapsettomat, uraan panostavat ystäväni ovat mitenkään laiskoja tai mukavuudenhaluisia, päin vastoin. Jos olet tyytyväinen, nikn sittenhän mitään ongelmaa ei ole? Lapsia hankkivat kyllä ne, jotka niitä haluavat, plus miinus tahattomaksi lapsettomaksi jäävät ja vahingossa lapsia saavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aina halunnut perheen ja nyt olen 25v opiskelija ja odotan ensimmäistä lastamme. Mieheni on 35v ja asiantuntijatöissä ja matkustaa vähintään kerran kuukaudessa. Hänellä on hyvät tulot, joilla elämme ja minulla itselläni on nyt äitiysrahaa (ei minimi) ja lisäksi teen sunnuntaitöitä vähän, ennen äitiyslomaa olin opintojen ohella töissä. Eli meillä on hyvä rahatilanne, asunto on ostettu jo aiemmin ja on puoliksi molempien. Naimisissa olemme myös. Itse en kyllä mikään uraohjus ole ikinä haaveillut olevanikaan, vaan tähtään johonkin mukavaan perushommaan jota voin tehdä puolikkaana, esim aineenope puolikkaassa virassa (tämmöiseen koulutukseni sitten minut pätevöittääkin, toki muuhunkin).
Kaikki kaverini ovat ajatelleet ensin opintoja ja uraa, ei niinkään perheestä haaveilua. Ja sitten on tehty valintoja, jotka johtavatkin Oikeaan Uraan, joka on nykyään nuorelle aikuiselle stressaavaa, heittelee paikasta toiseen, epävarmaa ja vie todella paljon aikaa, kun nuorena siihen haluaa niin hulluna pistää panoksia ja "kuvittelee" että muuten jää auttamatta jälkeen (en siis sano ettei pidä paikkaansa, en tiedä asiasta). Parisuhdetta ei ole tarvittu mihinkään missään vaiheessa, kuin säännölliseen seuraan ja turvalliseen seksiin lähinnä. Ei "yhteisen tulevaisuuden" rakentamiseen, joten kaikki parisuhteet ovat myös jääneet sitten jossain vaiheessa. Joten sinkkuja 25-30v uraan panostavia naisia on kyllä paljon, ja heille ei perhe-elämä näyttäydy millään lailla edes mahdollisena skenaariona.
Minä aion nyt opiskella ja olla kotona äitiyslomilla niin kauan/usein, kunnes toivottavasti olemme saaneet useamman lapsen ja olen saanut kasvattaa heitä kotona ainakin siihen 3v ikään asti. Sitten voin mennä töihin, ehtiihän sitä sittenkin tehdä monta kymmentä vuotta. Ja myös innostua niistä töistä ja kerätä kokemusta ja tulla asiantuntijaksi, kouluttautua lisää jne. Ei ole mahdotonta. Mutta lapsi voisi olla mahdotonta alkaa "hankkimaan" joskus lähemmäs 40-vuotiaana, jos ei sitä oikeantuntuista kumppaniakaan ole vielä löytynyt.
Mutta tulevaisuutta ei voi kukaan ennustaa ja suosittelen kaikille tekemään sellaisia päätöksiä, mitkä nyt tuntuu hyviltä ja oikeilta.
Sinun pitää vain sitten toivoa ettette eroa eikä mies kuole. Kaikki ei halua olla niin riippuvaisia yhdestä ihmisestä. Toki jos sinulla on riittävästi omaisuutta ilman miestäkin niin eri juttu.
Eron varalta on avioehto tehty, ja kuoleman varalta vakuutus otettu. Ja varallisuutta on myös molemmilla kohtuullisesti, niin että voidaan miehen palkka kuluttaa elämismenoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
36-vuotias olen ja tilanne on sama. Lisäksi tosiaan jatkuva stressi töitten loppumisesta. Ei lapsia mulle kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aina halunnut perheen ja nyt olen 25v opiskelija ja odotan ensimmäistä lastamme. Mieheni on 35v ja asiantuntijatöissä ja matkustaa vähintään kerran kuukaudessa. Hänellä on hyvät tulot, joilla elämme ja minulla itselläni on nyt äitiysrahaa (ei minimi) ja lisäksi teen sunnuntaitöitä vähän, ennen äitiyslomaa olin opintojen ohella töissä. Eli meillä on hyvä rahatilanne, asunto on ostettu jo aiemmin ja on puoliksi molempien. Naimisissa olemme myös. Itse en kyllä mikään uraohjus ole ikinä haaveillut olevanikaan, vaan tähtään johonkin mukavaan perushommaan jota voin tehdä puolikkaana, esim aineenope puolikkaassa virassa (tämmöiseen koulutukseni sitten minut pätevöittääkin, toki muuhunkin).
Kaikki kaverini ovat ajatelleet ensin opintoja ja uraa, ei niinkään perheestä haaveilua. Ja sitten on tehty valintoja, jotka johtavatkin Oikeaan Uraan, joka on nykyään nuorelle aikuiselle stressaavaa, heittelee paikasta toiseen, epävarmaa ja vie todella paljon aikaa, kun nuorena siihen haluaa niin hulluna pistää panoksia ja "kuvittelee" että muuten jää auttamatta jälkeen (en siis sano ettei pidä paikkaansa, en tiedä asiasta). Parisuhdetta ei ole tarvittu mihinkään missään vaiheessa, kuin säännölliseen seuraan ja turvalliseen seksiin lähinnä. Ei "yhteisen tulevaisuuden" rakentamiseen, joten kaikki parisuhteet ovat myös jääneet sitten jossain vaiheessa. Joten sinkkuja 25-30v uraan panostavia naisia on kyllä paljon, ja heille ei perhe-elämä näyttäydy millään lailla edes mahdollisena skenaariona.
Minä aion nyt opiskella ja olla kotona äitiyslomilla niin kauan/usein, kunnes toivottavasti olemme saaneet useamman lapsen ja olen saanut kasvattaa heitä kotona ainakin siihen 3v ikään asti. Sitten voin mennä töihin, ehtiihän sitä sittenkin tehdä monta kymmentä vuotta. Ja myös innostua niistä töistä ja kerätä kokemusta ja tulla asiantuntijaksi, kouluttautua lisää jne. Ei ole mahdotonta. Mutta lapsi voisi olla mahdotonta alkaa "hankkimaan" joskus lähemmäs 40-vuotiaana, jos ei sitä oikeantuntuista kumppaniakaan ole vielä löytynyt.
Mutta tulevaisuutta ei voi kukaan ennustaa ja suosittelen kaikille tekemään sellaisia päätöksiä, mitkä nyt tuntuu hyviltä ja oikeilta.
Sinun pitää vain sitten toivoa ettette eroa eikä mies kuole. Kaikki ei halua olla niin riippuvaisia yhdestä ihmisestä. Toki jos sinulla on riittävästi omaisuutta ilman miestäkin niin eri juttu.
Puutteessa olevat jaksaa taas. Hävetkööt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieluummin ilman töitä kuin ilman lapsia! Miten olisi osa-aikatyöt ja saahan kotona olla siihen asti kun lapsi täyttää 3 vuotta ihan tuen kanssa? Tuen ohella saa olla palkkatulojakin.
Vierailija kirjoitti:
Mieluummin ilman töitä kuin ilman lapsia! Miten olisi osa-aikatyöt ja saahan kotona olla siihen asti kun lapsi täyttää 3 vuotta ihan tuen kanssa? Tuen ohella saa olla palkkatulojakin.
Jos ei ole mitään töitä, ei ole myöskään osa-aikatöitä. Lisäksi jos on naisena vasta päässyt työelämään (johonkin muuhun kuin määräaikaiseen) niin ei oikein voi jäädä 3 vuodeksi kotiin! Nykyääm pitää töissäkin jo juosta vaan pysyäkseen paikoillaan, saati sitten jäädä 3 vuodeksi kotiin :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen aina halunnut perheen ja nyt olen 25v opiskelija ja odotan ensimmäistä lastamme. Mieheni on 35v ja asiantuntijatöissä ja matkustaa vähintään kerran kuukaudessa. Hänellä on hyvät tulot, joilla elämme ja minulla itselläni on nyt äitiysrahaa (ei minimi) ja lisäksi teen sunnuntaitöitä vähän, ennen äitiyslomaa olin opintojen ohella töissä. Eli meillä on hyvä rahatilanne, asunto on ostettu jo aiemmin ja on puoliksi molempien. Naimisissa olemme myös. Itse en kyllä mikään uraohjus ole ikinä haaveillut olevanikaan, vaan tähtään johonkin mukavaan perushommaan jota voin tehdä puolikkaana, esim aineenope puolikkaassa virassa (tämmöiseen koulutukseni sitten minut pätevöittääkin, toki muuhunkin).
Kaikki kaverini ovat ajatelleet ensin opintoja ja uraa, ei niinkään perheestä haaveilua. Ja sitten on tehty valintoja, jotka johtavatkin Oikeaan Uraan, joka on nykyään nuorelle aikuiselle stressaavaa, heittelee paikasta toiseen, epävarmaa ja vie todella paljon aikaa, kun nuorena siihen haluaa niin hulluna pistää panoksia ja "kuvittelee" että muuten jää auttamatta jälkeen (en siis sano ettei pidä paikkaansa, en tiedä asiasta). Parisuhdetta ei ole tarvittu mihinkään missään vaiheessa, kuin säännölliseen seuraan ja turvalliseen seksiin lähinnä. Ei "yhteisen tulevaisuuden" rakentamiseen, joten kaikki parisuhteet ovat myös jääneet sitten jossain vaiheessa. Joten sinkkuja 25-30v uraan panostavia naisia on kyllä paljon, ja heille ei perhe-elämä näyttäydy millään lailla edes mahdollisena skenaariona.
Minä aion nyt opiskella ja olla kotona äitiyslomilla niin kauan/usein, kunnes toivottavasti olemme saaneet useamman lapsen ja olen saanut kasvattaa heitä kotona ainakin siihen 3v ikään asti. Sitten voin mennä töihin, ehtiihän sitä sittenkin tehdä monta kymmentä vuotta. Ja myös innostua niistä töistä ja kerätä kokemusta ja tulla asiantuntijaksi, kouluttautua lisää jne. Ei ole mahdotonta. Mutta lapsi voisi olla mahdotonta alkaa "hankkimaan" joskus lähemmäs 40-vuotiaana, jos ei sitä oikeantuntuista kumppaniakaan ole vielä löytynyt.
Mutta tulevaisuutta ei voi kukaan ennustaa ja suosittelen kaikille tekemään sellaisia päätöksiä, mitkä nyt tuntuu hyviltä ja oikeilta.
Töihin ei niin vain mennä, jos on ollut kotona vuosia. Aineenopettajilla ei ole helppo tilanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
----
Mutta tulevaisuutta ei voi kukaan ennustaa ja suosittelen kaikille tekemään sellaisia päätöksiä, mitkä nyt tuntuu hyviltä ja oikeilta.
No itse en siis halua lapsia, koska ura on raskas. Ei ole niin, että haluaisin lapsia mutta en hanki, koska ura on raskas. Vapaa-aika on ihanaa, enkä halua pilata sitä lapsilla. Ei ole tullut mieleenkään miettiä mitä olisi pitänyt tehdä toisin; en mitään! Mulla tämä on sellaista pohdintaa kun tuntuu että ympäristö jaksaa koko ajan paasata laskevasta syntyvyydestä. Tämä on varmaan yksi syy, ja ne keitä se matala syntyvyys haittaa, niiden kannataisi varmaan tehdä asialle jotain.
Itseäni se ei haittaa, mutta naurattaa kun puhutaan että lapsettomuuden syy on jossain prisman kiukkuiselta näyttävissä perheissä. Voi voi, mutta ehkä se on semmoinen helppo selitys, mitään ei tarvii tehdä kun vaan leimataan lapsettomat pinnallisiksi ja laiskoiksi.
Ahaa, minä ajattelin, että tavallaan haluaisit lapsia, mutta perheen perustaminen ei juuri nyt vaan ole mahdollista sinun elämänpolullasi. En itse ajattele, että lapsettomat, uraan panostavat ystäväni ovat mitenkään laiskoja tai mukavuudenhaluisia, päin vastoin. Jos olet tyytyväinen, nikn sittenhän mitään ongelmaa ei ole? Lapsia hankkivat kyllä ne, jotka niitä haluavat, plus miinus tahattomaksi lapsettomaksi jäävät ja vahingossa lapsia saavat.
Joo näin itsekin ajattelen. Mutta mietin myös, että jos minulla olisi välillä rennompaa, niin syttyisikö perheellistymisen halu? Onhan luonnossakin eläimiä, jotka lakkaavat lisääntymästä kun tiheys (stressi) kasvaa liian suureksi. Olenko lapsentekohaluton luonnostani vai siksi, että elän tällaista elämää? Toisaalta asia on irrelevantti, koska en voi tietää muuta kuin että en halua lapsia. Mutta edelleen, isompana yhteiskunnallisena kysymyksenä syntyvyyden alentumisen syistä asiaa voisi varmaan joku (muu) pohtia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
32. kuvaama todellisuus ei ole kestävää kehitystä, joten sen mukaan ei kannata elämäänsä elää. En ole huomannut, että Suomessa olisi kuoltu nälkään, vaan kaikilla tuntuu olevan rahaa haaskattavaksi asti. Tehdään tyhmiä ja tarpeettomia hankintoja.
Kuinkahan moni Suomessa vetää nappeja, että jaksaa suorittaa "ruuhkavuosia"?
Onko suomessa perheystävällisiä työpaikkoja?
Tuohan on täysin oma valinta ja hyväksyttävä sellainen.
Priorisoit vain, että kumpi on sinulle tärkeämpää, lapset vai ura ja suuret tulot. Jos se on lapset, sitten kevennät työtahtiasi ja tyydyt ehkä pienempiin tuloihin. Jos se on työ ja ura, niin paina menemään sen kuin jaksat. Veroja tarvitaan aina, etenkin lasten kasvatukseen ja koulutukseen. Lapsia taas tarvitaan, jotta tämä yhteiskunta toimii jatkossakin. Sinä kannat tähän kekoon oman kortesi suurten verojen muodossa. Kaikkien ei tarvitse lisääntyä, mutta kaikkien velvollisuus on satsata yhteiskunnan tulevaisuuteen.
Iloitse valinnastasi.
Minusta kyllä hieman liioitellaan joskus työn ja perheen yhdistämisen hankaluutta. Suomi on aikalailla maailman paras maa tässä suhteessa: pitkät äitiyslomat ansiosidonnaisella, hoitovapaanahdollisuus, lähes ilmainen päivähoito.. Itse olen yhdistänyt vaativan johtotason työn ja kaksi lasta, enkä koe itseäni mitenkään sankariksi vaan aivan normaaliksi naiseksi, näinhän Suomessa tehdään! Ei tietenkään kaikkien tarvitse lapsia haluta, mutta siihen on toivottavasti syynä oma halu eikä työelämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aina halunnut perheen ja nyt olen 25v opiskelija ja odotan ensimmäistä lastamme. Mieheni on 35v ja asiantuntijatöissä ja matkustaa vähintään kerran kuukaudessa. Hänellä on hyvät tulot, joilla elämme ja minulla itselläni on nyt äitiysrahaa (ei minimi) ja lisäksi teen sunnuntaitöitä vähän, ennen äitiyslomaa olin opintojen ohella töissä. Eli meillä on hyvä rahatilanne, asunto on ostettu jo aiemmin ja on puoliksi molempien. Naimisissa olemme myös. Itse en kyllä mikään uraohjus ole ikinä haaveillut olevanikaan, vaan tähtään johonkin mukavaan perushommaan jota voin tehdä puolikkaana, esim aineenope puolikkaassa virassa (tämmöiseen koulutukseni sitten minut pätevöittääkin, toki muuhunkin).
Kaikki kaverini ovat ajatelleet ensin opintoja ja uraa, ei niinkään perheestä haaveilua. Ja sitten on tehty valintoja, jotka johtavatkin Oikeaan Uraan, joka on nykyään nuorelle aikuiselle stressaavaa, heittelee paikasta toiseen, epävarmaa ja vie todella paljon aikaa, kun nuorena siihen haluaa niin hulluna pistää panoksia ja "kuvittelee" että muuten jää auttamatta jälkeen (en siis sano ettei pidä paikkaansa, en tiedä asiasta). Parisuhdetta ei ole tarvittu mihinkään missään vaiheessa, kuin säännölliseen seuraan ja turvalliseen seksiin lähinnä. Ei "yhteisen tulevaisuuden" rakentamiseen, joten kaikki parisuhteet ovat myös jääneet sitten jossain vaiheessa. Joten sinkkuja 25-30v uraan panostavia naisia on kyllä paljon, ja heille ei perhe-elämä näyttäydy millään lailla edes mahdollisena skenaariona.
Minä aion nyt opiskella ja olla kotona äitiyslomilla niin kauan/usein, kunnes toivottavasti olemme saaneet useamman lapsen ja olen saanut kasvattaa heitä kotona ainakin siihen 3v ikään asti. Sitten voin mennä töihin, ehtiihän sitä sittenkin tehdä monta kymmentä vuotta. Ja myös innostua niistä töistä ja kerätä kokemusta ja tulla asiantuntijaksi, kouluttautua lisää jne. Ei ole mahdotonta. Mutta lapsi voisi olla mahdotonta alkaa "hankkimaan" joskus lähemmäs 40-vuotiaana, jos ei sitä oikeantuntuista kumppaniakaan ole vielä löytynyt.
Mutta tulevaisuutta ei voi kukaan ennustaa ja suosittelen kaikille tekemään sellaisia päätöksiä, mitkä nyt tuntuu hyviltä ja oikeilta.
Töihin ei niin vain mennä, jos on ollut kotona vuosia. Aineenopettajilla ei ole helppo tilanne.
Open töihinhän minulla ei mitään katkosta tule lasten takia, kun koko lasten saannin ajan olen luultavasti ja toivottavasti tausta-statukseltani opiskelija. Ja kukaan ei voi yhä edelleen tietää tulevasta, ehkä opettajat on kokonaan poistettu tulevaisuudessa. Ehkä silloin en halua tai voi tehdä sitä työtä muista syistä. Minulle mikään ura ei kuitenkaan ole tärkeämpi kuin perhe-elämä, lapset ja lapsille turvallinen lapsuus kotona. Joten minua ei stressaa eikä pelota nuo puheet siitä työelämän epävarmuudesta, se on mitä on ja se asia selvitetään kun on sen aika.
Vierailija kirjoitti:
Olen aina halunnut perheen ja nyt olen 25v opiskelija ja odotan ensimmäistä lastamme. Mieheni on 35v ja asiantuntijatöissä ja matkustaa vähintään kerran kuukaudessa. Hänellä on hyvät tulot, joilla elämme ja minulla itselläni on nyt äitiysrahaa (ei minimi) ja lisäksi teen sunnuntaitöitä vähän, ennen äitiyslomaa olin opintojen ohella töissä. Eli meillä on hyvä rahatilanne, asunto on ostettu jo aiemmin ja on puoliksi molempien. Naimisissa olemme myös. Itse en kyllä mikään uraohjus ole ikinä haaveillut olevanikaan, vaan tähtään johonkin mukavaan perushommaan jota voin tehdä puolikkaana, esim aineenope puolikkaassa virassa (tämmöiseen koulutukseni sitten minut pätevöittääkin, toki muuhunkin).
Kaikki kaverini ovat ajatelleet ensin opintoja ja uraa, ei niinkään perheestä haaveilua. Ja sitten on tehty valintoja, jotka johtavatkin Oikeaan Uraan, joka on nykyään nuorelle aikuiselle stressaavaa, heittelee paikasta toiseen, epävarmaa ja vie todella paljon aikaa, kun nuorena siihen haluaa niin hulluna pistää panoksia ja "kuvittelee" että muuten jää auttamatta jälkeen (en siis sano ettei pidä paikkaansa, en tiedä asiasta). Parisuhdetta ei ole tarvittu mihinkään missään vaiheessa, kuin säännölliseen seuraan ja turvalliseen seksiin lähinnä. Ei "yhteisen tulevaisuuden" rakentamiseen, joten kaikki parisuhteet ovat myös jääneet sitten jossain vaiheessa. Joten sinkkuja 25-30v uraan panostavia naisia on kyllä paljon, ja heille ei perhe-elämä näyttäydy millään lailla edes mahdollisena skenaariona.
Minä aion nyt opiskella ja olla kotona äitiyslomilla niin kauan/usein, kunnes toivottavasti olemme saaneet useamman lapsen ja olen saanut kasvattaa heitä kotona ainakin siihen 3v ikään asti. Sitten voin mennä töihin, ehtiihän sitä sittenkin tehdä monta kymmentä vuotta. Ja myös innostua niistä töistä ja kerätä kokemusta ja tulla asiantuntijaksi, kouluttautua lisää jne. Ei ole mahdotonta. Mutta lapsi voisi olla mahdotonta alkaa "hankkimaan" joskus lähemmäs 40-vuotiaana, jos ei sitä oikeantuntuista kumppaniakaan ole vielä löytynyt.
Mutta tulevaisuutta ei voi kukaan ennustaa ja suosittelen kaikille tekemään sellaisia päätöksiä, mitkä nyt tuntuu hyviltä ja oikeilta.
Kuinka monelle 25-vuotiaalle on jo ollut mahdollista hankkia oma asunto? Varsinkin kun et vielä edes ole asiantuntijatasolla. Mä olen neljääkymmentä kolkutteleva työtön tutkijakoulutettu (ei, en ole ns. pellehumanisti) ja voin kertoa, että pitkä poissaolo työelämästä samoin kuin ikä eivät naiselle tosiaan ole mitään meriittejä. Joten toivotan onnea työn etsintään sitten kun sua alkaa hotsittamaan.
Sinun pitää vain sitten toivoa ettette eroa eikä mies kuole. Kaikki ei halua olla niin riippuvaisia yhdestä ihmisestä. Toki jos sinulla on riittävästi omaisuutta ilman miestäkin niin eri juttu.