Meillä jää lapset hankkimatta; työelämä liian rankkaa.

Juu. Ei tosin ole puolisoakaan, koska parisuhdekin on liian vaativa ylläpitää työn rinnalla.

Puoliso ja lapset vie kyllä aikaa ja aiheuttaa vaivaa, mutta on niistä iloakin niin paljon että plussan puolelle mielestäni jää. Vähän samoin kuin lenkki palauttaa, myös vaikka päivällinen perheen kanssa tai lumileikit lasten kanssa palauttaa ja vie ajatukset muuhun.

Ei toivoakaan, että jaksaisin perhe-elämää. Kun on päivän ollut ihmishälinässä, kodilta kaipaa ennen kaikkea rauhaa ja hiljaisuutta.

Jep, ja kun vakityötä on niin vaikea saada, niin sitten sitä miettii sitäkin, että putoaako täysin työelämästä äitiysloman aikana.

Vähän sama. Ja musta tuntuu että tässä on tosi paljon tiedostamatonta. Jos ei ole ihan läpeensä lisääntymishimoinen ihminen (jotkut on) vaan aika perus, niin luulen, että perheenperustamisidea syntyy pienen tylsyyden ja rauhoittumisen kautta; "Ok, koulut käyty, työ 8-16, lomia.. aika samaa ja tylsää elämää... mitäs nyt... ehkä perhe? Olisiko se uus ja jännä juttu?"

Nykyään oma elämäni on; "Ok, koulut käyty nyt työtön. Toinen koulu ja osa-aikatyö, yksi freelance-projekti. Jos kesäksi muutan Kuopioon saan hyvää kokemusta yhtä toista työtä varten. Sitä ennen pitää suorittaa pari  sertifikaattia. Tulot noin 1500 euroa kuukaudessa jatkuvasti. Ens vuodeksi yks 12kk pätkä jossa pitää tehdä hitosti töitä jos sais vaikka jäädä. Kyykytystä ja ylitöitä luvassa"

Miksi teette tuollaista työtä?

Vähän samoja aatoksia täällä. Nuoruuden parisuhteet eivät olleet niin vakaalla pohjalla, että niihin olisi voinut lasta kuvitellakaan. Tein vuosikaudet hanttihommia ja opiskelin, nyt päälle kolmikymppisenä teen vaativaa asiantuntijatyötä. En kyllä jaksaisi perhe-elämää yhdistää tähän enää millään. Toisaalta oman alan löytäminen ja opiskelu vei niin kauan, että nyt haluaisin vaan tehdä uraa ja keskittyä töihin.

Vierailija kirjoitti:

Puoliso ja lapset vie kyllä aikaa ja aiheuttaa vaivaa, mutta on niistä iloakin niin paljon että plussan puolelle mielestäni jää. Vähän samoin kuin lenkki palauttaa, myös vaikka päivällinen perheen kanssa tai lumileikit lasten kanssa palauttaa ja vie ajatukset muuhun.

Ymmärrän ajatuksesi kyllä, mutta mua ei aina palauta se, kun tulen puoli viideltä kotiin kahden väsyksissä kitisevän lapsen ja ruokakassin kanssa ja siinä pitäis alkaa tehdä ruokaa. Keittiössä vielä aamun ja ehkä edellisen illankin tiskit. Koti kaaoksessa, vanhemman lapsen harrastus alkaa tunnin päästä. Lapset saa karhattua nukkumaan miten milloinkin, joskus menee kymmeneenkin. Ja sitten kaadun itse sänkyyn, jotta jaksaa aamusta taas samaa oravanpyörää. Joo tiedän, meillä tehdään varmasti kaikki väärin ja olen osaamaton äiti.

Jep sama fiilis, paitsi että tein silti lapset. En aio tehdä lähivuosina kokoaikaisesti työtä, koska en jaksa. Onneksi sain neuvoteltua töissä 25h/vko. Vähemmän rahaa mutta kyllä me selvitään ja saanpahan säilyttää mielenterveyteni ja elämäniloni.

Vierailija kirjoitti:

Jep, ja kun vakityötä on niin vaikea saada, niin sitten sitä miettii sitäkin, että putoaako täysin työelämästä äitiysloman aikana.

Joo. Itse olen ainakin tehnyt... no mitä... 9v peruskoulu + 3v lukio koulua, päälle 5v yliopisto ja 2v toinen maisteri. Eli 19 vuotta koulua pitäisi pistää mustapekkana peliin lasten vuoksi. Ei kiitos. Ihan rehellisesti jään mielummin ilman perhettä kun kohtuullista tulotasoa mukavassa työssä, jonka eteen on melkein koko elämä tehty töitä.

Vierailija kirjoitti:

Puoliso ja lapset vie kyllä aikaa ja aiheuttaa vaivaa, mutta on niistä iloakin niin paljon että plussan puolelle mielestäni jää. Vähän samoin kuin lenkki palauttaa, myös vaikka päivällinen perheen kanssa tai lumileikit lasten kanssa palauttaa ja vie ajatukset muuhun.

Ap, älä usko, mitä tämä sanoo. Hän haluaa vain panna vahingon kiertämään. Kerrot aloituksessasi aivan selvästi, ettet jaksa lapsia tuohon yhtälöön, joten älä myöskään niitä hanki. Älä missään nimessä.

Ehdin minäkin viettää tuhansia tunteja merkitsemättömissä ylitöissä ennen kuin sain esikoiseni 34-vuotiaana. Olin aina väsynyt, mietin aina työhommia.

Nyt käytän töihin 37,5 h viikossa. Teen parhaani, ja katsotaan mihin se riittää. Olen pahoillani, lapsettomat. Tiedän että teette enemmän. Niin tein minäkin.

Sama!

Ajattelen juuri samoin. Me ei haluta lapsia kotiin stressaamaan kun työtäkin on riittävästi.

Kaikki on just hyvin nyt. Töitten jälkeen saa rauhassa esim. käydä lenkillä, tehdä hyvää ruokaa ja katsella telkkaria, tai mitä vaan. Vapaapäivinä on myös ihanaa olla kodin rauhassa pois ihmishälinästä. En uskalla edes kuvitella millaista olisi lapsen kanssa joka päivä.

Molemmat tykätään myös rauhallisista ja pitkistä yöunista. Siitä en koskaan suostuisi luopumaan, joten en tee lapsia. Eikä se mitään. Kaikkia ei ole tarkoitettu vanhemmiksi.

Kaipaan sitä aikaa jolloin perheillä oli tapana elää yhden vanhemman (isän) tuloilla. Voisin olla joko se työssäkäyvä tai kodista sekä lapsista huolehtija, mutta en molempia. Kotivanhemmuus on lakannut olemasta normi ja siksi kukaan nuori ei voi olettaa löytävänsä joskus puolisoa joka myös haluaisi tällaisen perhemallin. Pakko hypätä oravanpyörään ja toivoa ettei lasten hankkimisen aika ole mennyt ohi sitten kun elämä on vihdoin vakiintunut.

Vierailija kirjoitti:

Kaipaan sitä aikaa jolloin perheillä oli tapana elää yhden vanhemman (isän) tuloilla. Voisin olla joko se työssäkäyvä tai kodista sekä lapsista huolehtija, mutta en molempia. Kotivanhemmuus on lakannut olemasta normi ja siksi kukaan nuori ei voi olettaa löytävänsä joskus puolisoa joka myös haluaisi tällaisen perhemallin. Pakko hypätä oravanpyörään ja toivoa ettei lasten hankkimisen aika ole mennyt ohi sitten kun elämä on vihdoin vakiintunut.

Niin. Normi on se, että vanhemmat yrittävät tehdä sekä 100% töitä että olla vanhempia. Yleensä tämä kaatuu edelleen enimmäkseen äitien niskaan. Suomi on täynä hyvin hyvin väsyneitä äitejä.

Jos voisi luottaa yhteiskunnan tukien ja hyvinvointivaltion säilymiseen, voisi downshiftata niin paljon, että unohtaisi koko työelämän ja hankkisi lapsia. Tai vaikka ei hankkisikaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaipaan sitä aikaa jolloin perheillä oli tapana elää yhden vanhemman (isän) tuloilla. Voisin olla joko se työssäkäyvä tai kodista sekä lapsista huolehtija, mutta en molempia. Kotivanhemmuus on lakannut olemasta normi ja siksi kukaan nuori ei voi olettaa löytävänsä joskus puolisoa joka myös haluaisi tällaisen perhemallin. Pakko hypätä oravanpyörään ja toivoa ettei lasten hankkimisen aika ole mennyt ohi sitten kun elämä on vihdoin vakiintunut.

Niin. Normi on se, että vanhemmat yrittävät tehdä sekä 100% töitä että olla vanhempia. Yleensä tämä kaatuu edelleen enimmäkseen äitien niskaan. Suomi on täynä hyvin hyvin väsyneitä äitejä.

Jep. Ja hyvän äidin pitää tehdä omat rahansa ja päälle, ettei ole lompakkoloinen. Lapsen kulut on automaattisesti äidin kuluja. Töihin pitää palata mahdollisimman äkkiä ja kotona pitää olla mahdollisimman pitkään. Pitää tunnekasvattaa (?), leikkiä, laulaa, siivota ja leipoa ja olla rento samalla, kun pyörittää parin miljoonan projektia ja töissä pitää matkustaa joka viikko. Muistaa ostaa välikausivaatteet, varata hammaslääkäri, viedä sinne ja kaverin synttäreille jossa pitää olla tietty lahja. Aamulla tietää että on kurakeli ja kiukkuinen asiakas odottamassa kun lapsi ei suostunut pukemaan..

Isän pitää käydä töissä ja jäädä kotiin tekemään omia juttujaan omiksi vanhempainvapaiksi (joku projekti, maalaus tai remppa, autonromun kanssa puuhailu) ja sitten on "osallistuva isä".

hohhoi

Vierailija kirjoitti:

Miksi teette tuollaista työtä?

Olet urpo.

Olen aina halunnut perheen ja nyt olen 25v opiskelija ja odotan ensimmäistä lastamme. Mieheni on 35v ja asiantuntijatöissä ja matkustaa vähintään kerran kuukaudessa. Hänellä on hyvät tulot, joilla elämme ja minulla itselläni on nyt äitiysrahaa (ei minimi) ja lisäksi teen sunnuntaitöitä vähän, ennen äitiyslomaa olin opintojen ohella töissä. Eli meillä on hyvä rahatilanne, asunto on ostettu jo aiemmin ja on puoliksi molempien. Naimisissa olemme myös. Itse en kyllä mikään uraohjus ole ikinä haaveillut olevanikaan, vaan tähtään johonkin mukavaan perushommaan jota voin tehdä puolikkaana, esim aineenope puolikkaassa virassa (tämmöiseen koulutukseni sitten minut pätevöittääkin, toki muuhunkin).

Kaikki kaverini ovat ajatelleet ensin opintoja ja uraa, ei niinkään perheestä haaveilua. Ja sitten on tehty valintoja, jotka johtavatkin Oikeaan Uraan, joka on nykyään nuorelle aikuiselle stressaavaa, heittelee paikasta toiseen, epävarmaa ja vie todella paljon aikaa, kun nuorena siihen haluaa niin hulluna pistää panoksia ja "kuvittelee" että muuten jää auttamatta jälkeen (en siis sano ettei pidä paikkaansa, en tiedä asiasta). Parisuhdetta ei ole tarvittu mihinkään missään vaiheessa, kuin säännölliseen seuraan ja turvalliseen seksiin lähinnä. Ei "yhteisen tulevaisuuden" rakentamiseen, joten kaikki parisuhteet ovat myös jääneet sitten jossain vaiheessa. Joten sinkkuja 25-30v uraan panostavia naisia on kyllä paljon, ja heille ei perhe-elämä näyttäydy millään lailla edes mahdollisena skenaariona.

Minä aion nyt opiskella ja olla kotona äitiyslomilla niin kauan/usein, kunnes toivottavasti olemme saaneet useamman lapsen ja olen saanut kasvattaa heitä kotona ainakin siihen 3v ikään asti. Sitten voin mennä töihin, ehtiihän sitä sittenkin tehdä monta kymmentä vuotta. Ja myös innostua niistä töistä ja kerätä kokemusta ja tulla asiantuntijaksi, kouluttautua lisää jne. Ei ole mahdotonta. Mutta lapsi voisi olla mahdotonta alkaa "hankkimaan" joskus lähemmäs 40-vuotiaana, jos ei sitä oikeantuntuista kumppaniakaan ole vielä löytynyt.

Mutta tulevaisuutta ei voi kukaan ennustaa ja suosittelen kaikille tekemään sellaisia päätöksiä, mitkä nyt tuntuu hyviltä ja oikeilta.