Sinä joka olit nuorena kovin ujo, mutta et ole enää, mikä muutti sinua?

hormoonit eli murkkuikäisyys

Elämänkokemus ja puolisoni ovat rohkaisseet minua

Jotenkin vaan ajauduin asiakaspalveluun..en ole enää ujo, päinvastoin.

Sain seksiä. Tämä tapahtui 26-vuotiaana. Tuon jälkeen en ole enää ollut ujo. Kyllä kauan sai odottaa että viimein kelpasi miehille. N29

Ihan vaan ikä.

Muutin toiselle paikkakunnalle. Edellisellä pienehköllä pohjalaiskylällä oli jotenkin ahdistavaa porukkaa. Ei siellä uskaltanut suutansa avata tai edes tutustua ihmisiin. Toinen asia joka auttoi oli kunnollisen parisuhteen löytäminen. Vieläkin olen ujo, mutta paljon vähemmän kuin aikaisemmin

Oon ollut aina joissain tilanteissa ujo mut en esim kotona oikeen jne. Rohkaseva entinen miesystävä, pitkä kokemus asiakaspalvelutyöstä, liikuntaharrastukset... 

Olen saanut lapsena olla just niin hiljainen ja ujo kuin olen. Minut on hyväksytty omana hiljaisena itsenäni. Erityisesti vanhempani ja yksi opettajani ovat antaneet minun olla sellainen kuin olin. Se kasvatti itseluottamustani ja vahvisti itsetuntoani. Enää en ole ujo, vaan oikein rohkea ja omaan vahvan itsetunnon. Tiedän arvoni.

Siksi harmittaa nykyopettajat, valmentajat ym., jotka vaativat hiljaisia lapsiani olemaan sosiaalisia ja puheliaita. Myös neuvolassa suorastaan etsivät ujoudesta jotain epänormaalia ja hoidettavaa. Sillä tavoin ainostaan lannistetaan hiljainen lapsi ja osoitetaan se, ettet kelpaa tähän yhteiskuntaan.

Ja just työnteko, se et ei tarvinnu olla koulussa. Vaikka työnteossakin näkee ihmisiä, mut se on erilaista mitä koulu niin oon viihtyny paljon paremmin työelämässä ja en oo ollu ujokaan silleen niinku joskus koulussa, ala-asteella olin oikeesti ujo sillon kun oli opettaja josta en pitänyt, mut ku oli mukava opettaja niin  en ollut niin ujo, yläasteella en viihtynyt koulussa, osittain olin varmaan ujo ja osittain "asenneongelmainen".. Sit ku olin töissä niin olin tosi ilonen, koska viihdyin. En ollut enää ujo , vaan iloinen.... Tai ehkä jonkin verran ujo, mutta en mikään sisäänpäin kääntyny ujo. XD

Kyllähän tämä kulttuuri suomessa on melkosen kova edelleenkin ja huumorilla siitä yritetään selvitä mutta toisaalta se tietysti ne ikäänkuin elinvoimaisuuden lakipisteet siinä kaikessa iskuvoimassaan ja toimivuudessaan jottein se mukavuusalue pääse liiaksi laiskistuttamaan ja tästä lauseesta irroitetaan taas psyykkiset ongelmat että se tasapainoilut taas siinä kohtaa ja ne kysymykset tulevat vastaan tälle tielle lähdettäessä.

Pieneltä kotipaikkakunnalta muuttaminen kaupunkiin. Taakse jäi tutut ihmiset ja ne koulukiusaajat, joiden takia minusta tuli ujo ja hiljainen. Tutustuin uusiin ihmisiin ja huomasin että on tässä maailmassa sittenkin ihmisiä jotka haluavat jutella minulle ja joiden kanssa on mukava viettää aikaa (olin kotipaikkakunnalla yksinäinen). Sosiaaliset taidot siinä kehittyi pikkuhiljaa ja nyt olen päässyt aika hyvin yli ujoudesta ja saanut rutkasti uusia ystäviä. En olisi koskaan itsestäni uskonut että pääsisin eroon ujoudesta. Kannatti todellakin vaihtaa maisemaa ja olla avoin kaikelle uudelle.

Tai en varmaan ollut kovin ujo, ainakin sain aina ihan päinvastasta palautetta. :DD Riippuu vähän tilanteesta mut eniten varmaan just se että viihtyy elämässään, on joitakin hyviä ihmissuhteita ja sellanen elämä mita haluaa elää ja varmaan myös ikääntyminen, en tiiä miten se on vaikuttanu mut kyl ku miettii niin on seki tainnu vaikuttaa.

Kasvoin, pääsin eroon elämäni myrkyistä ja löysin itseni.

Tulin uskoon Jeesukseen, Hän vapautti minut omaksi itsekseni. Sain kasvaa ja minusta kasvoikin todella rohkea. Ei jännitä julistaa Jeesuksesta eri tilaisuuksissa yleisön edessä, ei soittaa ja laulaa julkisella paikalla, ei esiintyä televisiossa tai radiossa. Näissä kaikissa olen saanut palvella ja on ollut aivan supermielenkiintoinen ja antoisa elämä uskossa ollessa!Jeesus myös paransi parantumattomaksi luokitellun sairauden ja kroonisen atooppisen, jatkuvasti pahan näköisen kåsi-ihottumani. Mutta parasta on yhteys Jeesuksee ja syvä rauha jonka Hän antoi sydämeeni kun pelastuin synneistäni yli 20 vuotta sitten!

Kasvoin ehkä aika epäterveessä ympäristössä, jossa vanhempani eivät tukeneet minua mitenkään. Miehekseni otin sitten komistuksen, joka kohteli minua myös huonosti.

Lähihoitajakoulu, jossa kävin ihan päiväopetuksessa sai minut huomaamaan, että hei, mähän olen just sellanen, millainen ihmisen kuuluukin olla ollakseen hyvä ihminen sekä itselleen että toisille.

Sitä kautta löysin itseni jne.

Vuosi yksin ulkomailla teini-iässä. Oli pakko sosialisoitua.

Mä aloin vetää roolia jossa en ollut ujo vaan pakotin itseni käyttäytymään itsevarman oloisesti. Pakottauduin käyttään vaatteita jotka meni oman mukavuusalueen ulkopuolelle, oli joko värikkäitä tai erikoisia tai istuvia.

Jotenkin se jossain kohtaa lakkasi olemasta päälleliimattua ja tuli ihan luontevasti

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tämä kulttuuri suomessa on melkosen kova edelleenkin ja huumorilla siitä yritetään selvitä mutta toisaalta se tietysti ne ikäänkuin elinvoimaisuuden lakipisteet siinä kaikessa iskuvoimassaan ja toimivuudessaan jottein se mukavuusalue pääse liiaksi laiskistuttamaan ja tästä lauseesta irroitetaan taas psyykkiset ongelmat että se tasapainoilut taas siinä kohtaa ja ne kysymykset tulevat vastaan tälle tielle lähdettäessä.

Ja mikä muutti? No en tiedä muutoksesta, mutta sanoisin kun vanhemmat laittavat lapsensa urheiluharrastusten pariin, niin se on varmastikin hyvä juttu.

Mä koen, että ujouteni on luonteenpiirre, joka tulee olemaan mulla aina. Lapsena joka taholta mua siitä sätittiin, ja yritin epätoivoisesti muuttua ja esitin vuosikaudet jotain, mitä en ollut - niin kovaa ja rohkeaa! Se oli uuvuttavaa. Vanhemmiten oon alkanut ajatella, että on oikeastaan vain viisautta olla uusien tuttavuuksien kanssa vähän varuillaan, tutustua ensin ja selvittää, voiko toiseen luottaa, sen sijaan että päätä pahkaa pyyhältää suhteisiin ja tulee satutetuksi. Mulle ujous on oman herkkyyteni suojelua.

Sen sijaan sosiaalisten tilanteiden pelkoa, josta kärsin, oon onnistunut terapian avulla lievittämään, samoin kuin työstämään huonoa itsetuntoani ja -luottamusta, ja tämän seurauksena oon turvallisissa suhteissa rohkeampi ja avoimempi kuin nuorempana.

Lapsena ja nuorena yritin miellyttää muita, ja pelkäsin ihmisiä.

Nyt vanhempana olen vain: "nääh, mitä väliä sillä on mitä muut ajattelee?"

Eli haistatan pitkät. Ihmiset ei ole sen arvoisia, että kannattaisi stressata.