Miksi minusta ei pidetä?
Kouluissa ja vapaa-ajallakin seurani kelpaa vain viimeisenä vaihtoehtona. Nyt uudessa työssäni huomaan saman, naiset eivät pidä minusta. Lounaalla kukaan ei keskustellessa edes vilkaise minuun, vaikka yritän osallistua jutteluun. Kyllä tuollaisesta alkaa jo pahoittamaan mielen...
Minä kun aikuisena ihmisenä koen, että kuuluu hyviin tapoihin tervehtiä kaikkia tasapuolisesti, jutella jos samassa pöydässä samassa työssä ollaan... ei tarvi ystäväksi huolia, mutta syrjiminen on todella ikävää. Eikös jo lastentarhassa opeteta, että ketään ei saa jjättää yksin?
Jokuhan minussa täytyy olla vikana, kun tätä on jo 30 vuotta jatkunut.
Vastapainoksi mainittakoon, että ne jotka pitävät minusta, pitävät todella paljon. Eli ihan sydänystäviä, kuin siskoja, on kaksi. Toiseen tutustuin alakoulussa ja toiseen yläasteella.
Olen keskustelijana mielestäni hyvä, osaan kuunnella ja puhua. Olen lämmin ja empatiakykyinen ihminen, omaan hyvän huumorintajun ja koen olevani älykäskin. Ulkonäöltä olen melko kaunis, en ikinä kuitenkaan puhu ulkonäkökeskeisistä asioista. Enkä meikkaa kun ihan vähän.
Mikähän se on minussa joka karkottaa naiset? Olen kyllä avoin ihminen, joskus liiankin. Tätä olen kyllä työstänyt, eikä auta..
Kommentit (81)
Muut naiset eivät pidä sinusta, koska olet niiiiin kaunis. Senhän sinä halusit kuulla?
Vierailija kirjoitti:
Muut naiset eivät pidä sinusta, koska olet niiiiin kaunis. Senhän sinä halusit kuulla?
En haluaisi kuulla, mutta olen kuullut monelta taholta. Minulla kuitenkin on kokemusta ylipainoisenakin ja masentuneena olemisesta ja sama kohtelu silloinkin, joten tuskin ulkonäkö järkeviin ihmisiin vaikuttaa.
Mikä on se oikea syy? Joku tapa, jota en ehkä tiedosta tekeväni?
Ap
No en osaa antaa mitään vastausta. Mutta, riippuu kanssa koulusta ja työpaikasta. Ehkä toi liika avoimuus, kannattaa miettiä tilanteita. Jos tilanne on jatkunut 30 vuotta, on kyllä jotain kummaa. Vaikea sanoa.
mä haluan tietää kanssa. Mulla sama juttu. Joka työpaikassa ja koulussa joutunut eristetyksi ja kiusatuksi.
Jos ap on kaunis ja hoikka/hyväkroppainen niin se selittääkin kaiken. Ap:n tulisi lyöttäytyä itsevarmojen naisten porukkaan, jossa ei esiinny pahansuopaisuutta.
-laiha ja nätti yksinäinen nuori
Vierailija kirjoitti:
Oletko käyttänyt Ganestenia? Vedä kumpaankin aukkoon niin että kaikki paskat lähtee!
Kuka laittaa tällaisia kommentteja? Onko päässä vikaa? :DD Aivovamma?
-ei AP
Oletko koskaan kysynyt keneltäkään joka sinut tuntee? Niiltä sydänystäviltäsi vaikka? Mahdoton tuntemattomana sanoa, onko sinulla ärsyttäviä tapoja kuten että tunget joka keskusteluun väliin, tyrkytät mielipiteitäsi liian aktiivisesti tms. Ulkonäöllä ei taatusti asian kanssa ole mitään tekemistä, misseillä ja muilla kaunottarilla tuntuu olevan paljon tyttökavereita.
Ei tuon tekstisi perusteella löydy ihmeempiä syitä sille miksi et seuraksi kelpaa, joten ehkä sun olemuksessa on jotain, mistä ihmiset saa susta jotenkin negatiivisen käsityksen.
Mä olen itse ns tavallisen näkönen ja en ymmärrä tätä meuhkaamista että ei ole kavereita kun on kaunis. Itse olen vaikka missin kaveri jos se on mukava ja kohtelee mua hyvin. Ei sil oo mitää merkitystä miltä näytät vaan millanen ihminen olet. Itse välttelen epäaitojen ja ilkeiden seuraa. Niiden jotka haukkuvat kaikkia selän takana ym. Tai ovat pettäneet luottamuksen. Myös jos on kovin hiljainen on vaikea lähestyä. Ethän ole itsekäs ja puhu vain itsestäsi tms. Otat huomioon muut ja olet ystävällinen. Jos näin niin sit en tiä mikä mättää..
Ettei olis ihan vaan se perinteinen että olet ihminen joka nauttii kieroilusta ja selkäänpuukotuksesta ja sitten esittää olevansa joku marttyyri tai uhri. Näitä on tullut nähtyä naisissa jo ihan riittävästi.
Ei minustakaan,avokkikaan ei halua tulla lähellekään,seksistä puhumattakaan.
Lounasruokalassa jos menen naisen viereen istumaan se alkaa hivuttautumaan kauemmaksi ja uusin pohjanoteeraus on ettei päiväkodinakat ole huomaavinaankaan kun haen lasta,pihalla kääntävät selkää jos jotain yrittää jutella.
Töissä olen joutunut tilanteeseen jossa joudun korjaamon toimintaa pyörittämään ja työkaveritkaan ei halua olla missään tekemisissä.
Naisilta en ole ikinä saanut positiivista huomiota ja avokki sanoi lapsen saatuaan ettei siitä ole seksi mun kanssa tuntunut ikinä miltään.
Ym.ym.
Vierailija kirjoitti:
Oletko koskaan kysynyt keneltäkään joka sinut tuntee? Niiltä sydänystäviltäsi vaikka? Mahdoton tuntemattomana sanoa, onko sinulla ärsyttäviä tapoja kuten että tunget joka keskusteluun väliin, tyrkytät mielipiteitäsi liian aktiivisesti tms. Ulkonäöllä ei taatusti asian kanssa ole mitään tekemistä, misseillä ja muilla kaunottarilla tuntuu olevan paljon tyttökavereita.
Olen kysynyt ja heiltä ei kuule muuta, kun, että olen liian kaunis. Tää on niin tyhmää ja en ois alunperin halunnut viedä tätä keskustelua siihen, voiko näinkin pinnallisesta asiasta olla kyse.
Ja ne minun ystäväni ovat myös kauniita, hoikkia/laihoja, menestyneitä aloillaan...
Itse työskentelen sote-alalla.
En koskaan tyrkytä seuraani, ennemmin vetäydyn pois kun huomaan, että selkeä lapsellinen jako on tehty. Tuntuu vaan niin oudolta, aikuisia kumminkin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
mä haluan tietää kanssa. Mulla sama juttu. Joka työpaikassa ja koulussa joutunut eristetyksi ja kiusatuksi.
Hei, mä myös sote alalla. Lapsena pojat kiusasi koulussa ja myöhemmin naiset aina eristäneet porukoistaan. Oon jo 40v eli siitä että on liian hyvännäköinen tai hoikka ei ole kysymys.
ei ap
Vierailija kirjoitti:
Mä olen itse ns tavallisen näkönen ja en ymmärrä tätä meuhkaamista että ei ole kavereita kun on kaunis. Itse olen vaikka missin kaveri jos se on mukava ja kohtelee mua hyvin. Ei sil oo mitää merkitystä miltä näytät vaan millanen ihminen olet. Itse välttelen epäaitojen ja ilkeiden seuraa. Niiden jotka haukkuvat kaikkia selän takana ym. Tai ovat pettäneet luottamuksen. Myös jos on kovin hiljainen on vaikea lähestyä. Ethän ole itsekäs ja puhu vain itsestäsi tms. Otat huomioon muut ja olet ystävällinen. Jos näin niin sit en tiä mikä mättää..
No sä oletkin itsevarma ihminen, se on harvinaista näköjään. En todellakaan puhu vain itsestäni ja otan muut huomioon. Musta tuntuu, että mulle ei anneta edes mahdollisuutta, musta ei alunperinkään haluta tykätä. Koen, että olen tosi hyvä ystävä ja otan ystävyyden kunnia-asiana. Siis arvostan ystävyyttä enkä tekis mitään inhottavaa toiselle, ikinä.
Ap
Kateus voi olla yksi syy ja liika avoimuus.
Joo, misseillä on paljon naispuolisia ystäviä mutta jos instaan on uskominen niin se kaveripiiri koostuu misseistä ja muista promootiotyötä tekevistä kaunottarista.
Mulla on vähän samaa ongelmaa. Ja useimmat kavereista ja ystävistä on myöntäneet, etteivät alkuun pitäneet minusta. Eivät osanneet oikein selittää, miksi. En ole edes mikään kaunotar, ei johdu siis siitä. Epäilen kyseessä olevan joku vittumainen perusilme tms., mutta tämäkin pohjautuu yhden ystävän sanoihin. Olen kyllä alussa melko etäinen hahmo, ujouttani. Jotkut kiinnostuvat seurastani kunhan vähän rentoudun ja esimerkiksi ronskihko huumorintaju tulee esiin. Muttei läheskään useimmat. Annan siis ilmeisesti huonon ensivaikutelman. Olen yrittänyt työstää tätä, mutta tuntuu että yrittäminen vain pahentaa asiaa. No, minulla on kuitenkin hyviä ystäviä ja introvertille liiankin vilkas sosiaalinen elämä, joten ei tällä niin väliä. Joskus vaan harmittaa uusissa porukoissa tuntea itsensä heti ei vain ulkopuoliseksi, vaan jopa epätoivotuksi.
Olet indigo.