Koska suomalaiset ääliöt ymmärtävät, että koko "eurokriisi" johtuu siitä, että pankkien omistukset (eli niiden myöntämät luotot) pelastettiin printtaamalla keskuspankin taikaseinästä?
Kuinka moni teistä tajuaa, että pankit kirjaimellisesti olivat myöntäneet luottoja miten sattuu eivätkä niiden asiakkaat kyenneet maksamaan niitä takaisin, joten nyt Suomenkin hallitus leikkaa teidän elintasostanne, koska näille pankeille nyt vaan pitää muka maksaa takaisin vaikka oikeat velalliset ovat osoittautuneet maksukyvyttömiksi kymmenen vuotta sitten?
Mitä te luulette, että tapahtuu sitten kun teidänkin maksukykynne näiden pankkien määräämillä ehdoilla loppuu? Luuletteko, että teitä ei olla viemässä ikuiseen velkavankeuteen? Luuletteko, että teillä tulee olemaan mitään valtaa päättää asioistanne? Teidän tasavaltaanne ostetaan tälläkin hetkellä, eduskunnastanne on tullut elinkeinoelämän lobbareiden hollitupa, jossa käydään kääntymässä ja lähdetään kesken kauden pois.
Lukekaa historiaa, sille on syynsä miksi muinaisessa Assyriassa velat annettiin anteeksi hallitsijan vaihtuessa ja miksi Rooma ajautui sisällissotaan ajanlaskun alkua edeltävillä vuosisadoilla. Jopa Jeesus puhui velkojen, ei siis syntien anteeksiantamisesta, hänen viestinsä käännettiin käytännössä täysin päälaelleen, kun kristinuskosta tehtiin Rooman valtakunnanuskonto.
Kommentit (36)
No sitten lähtee, ei yli varojen voi loputtomiin elää.
Vierailija kirjoitti:

Yli varojen? Kenen mukaan?

Tässä hyvä esimerkki tyypistä, joka ei edes ymmärrä tulleensa putsatuksi ja vielä puolustelee sitä. Kyllähän pankin täytyy roskalainastaan tuotto saada, yessa massa! Massa so wise!
turha murehtia. Lainaa tappiin asti ja elää leveesti. Ecb printtaa sitten lisää rahaa kun on tarvis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sitten lähtee, ei yli varojen voi loputtomiin elää.
Yli varojen? Kenen mukaan?
Kenen ei? Monellakohan palstalaisella olisi oikeasti varaa niihin ympärillään oleviin seiniin, jos lainaraha olisi vähänkään kalliimpaa.

Pankinjohtajanko armosta täällä asutaan? Pankinjohtaja ja omistajako sinun kämppäsi rakensivat? Melkoisia stahanovilaisia työnsankareita...
Vierailija kirjoitti:
No sitten lähtee, ei yli varojen voi loputtomiin elää.
Minkä varojen?
Koko systeemi perustuu FIAT-rahaan, joka on poliittisilla päätöksillä, vahvimman ja vaikutusvaltaisimman etua mukaillen luotu järjestelmä.
Sinulle on syötetty ajatus, että olet osasi ansainnut.

Vedäpä muutama syvä henkäys ja kerro sitten oikein rauhallisesti ja maltillisin sanankääntein, mikä sinulla oikeasti on hätänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sitten lähtee, ei yli varojen voi loputtomiin elää.
Yli varojen? Kenen mukaan?
Kenen ei? Monellakohan palstalaisella olisi oikeasti varaa niihin ympärillään oleviin seiniin, jos lainaraha olisi vähänkään kalliimpaa.
Hetkinen, siis mikä tässä viestissä on pointti? Sehän sitä yli varojen elämistä juuri on että roskalainaa työnnetään markkinoille ovista ja ikkunoista yhä edelleen. Pankeilla ei ole vieläkään mitään vastuuta mistään, tavallinen veronmaksaja maksaa viulut, Wahlroos nauraa matkalla kotiin.

ei ole mitään yli varojen elämistä. Resursseja on sen verran mitä on.
Pitää olla joku järjestelmä että ihmiset lähtee töihin ja siitä pitää saada palkkaa jolla sitten tullaan toimeen. On yhdentekevää että mikä se järjestelmä ja raha on. Se että homma toimii varmistetaan ahneudella, sillä että on mahdollista saada enemmän. Ihan samoin ne miljardöörinkin omistukset on keinotekoisia koska hän ei niistä voi saada mitään nautintoa kuin mahdollisesti henkistä.
Pitää olla köyhät ja pitää olla rikkaat. Köyhän pitää olla niin köyhä että hän lähtee töihin.

No siinähän meillä on mukavan humaani ihmiskuva. Oletko vaan pysähtynyt miettimään mikä tuolla tavalla järjestetyn yhteiskunnan 'end game' on?

Ymmärrätkö, että sinut on ryöstetty? Ei tämä ole mikään vitsi.
Tiedän, että tätä asiaa on vaikea sisäistää, koska pankki on tavallisen ihmisen vastapuolella (teidän velkanne on pankin saatava, siis pankin omaisuutta). Yrittäkää miettiä tätä asiaa niin, että teillä on talo, jonka poltatte itse täysin tahallaan ja menette kertomaan siitä pääministerille, joka maksaa teille valtion kassasta sille itse määrittelemänne arvon.
Vierailija kirjoitti:
Mitä sittten?
No ei kai niin mitään, jos nauttii oligarkiasta ja raunioitetusta yhteiskunnasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitää olla joku järjestelmä että ihmiset lähtee töihin ja siitä pitää saada palkkaa jolla sitten tullaan toimeen. On yhdentekevää että mikä se järjestelmä ja raha on. Se että homma toimii varmistetaan ahneudella, sillä että on mahdollista saada enemmän. Ihan samoin ne miljardöörinkin omistukset on keinotekoisia koska hän ei niistä voi saada mitään nautintoa kuin mahdollisesti henkistä.
Pitää olla köyhät ja pitää olla rikkaat. Köyhän pitää olla niin köyhä että hän lähtee töihin.
No siinähän meillä on mukavan humaani ihmiskuva. Oletko vaan pysähtynyt miettimään mikä tuolla tavalla järjestetyn yhteiskunnan 'end game' on?
On kuva yhteiskunnasta ja taloudesta. Ihan yhtä lailla häviäjä on köyhä tai rikas, jos hän ei ymmärrä olla kiitollinen siitä mitä on. Tyytyä siihen ettei saa välttämättä kaikkea mitä haluaisi. Ymmärrä että tekee sitä mihin paukut riittää ja niissä puitteissa tehdä sitä mistä pitää.
Ei kannata hukata elämäänsä lyömällä päätä seinään.
Vierailija kirjoitti:
Seuraavaksi lähtee irtisanomissuoja ja yleissitovuus, näihin ei ole enää varaa. Mutta hymyilkää ihmeessä nyt, huomenna kaikki on vielä huonommin.
Miksi ei lähtisi kun itsekkin myönnät ettei ole varaa?
Herätkää lampaat pankkien, rahan vallasta ja unesta.