Luulen itseäni kauniimmaksi kuin olen.

Jotkut eivät vain ole valokuvauksellisia.

Vierailija kirjoitti:

No ehkä ei kannata uhrata ajatuksia asialle. Ei näölleen paljon voi, eli ihan sama

Toiset näkee sut kuitenki erilailka ku ite. Joskus kun näen itseni peilistä ihmettelen, että oon yllättävän kaunis joskud taas ihan karmee roikkunaama. Sama kuvissa, eli kai se on valaistuksesta, hiuksista, turvotuksesta ym. Kiini, mut ei kai asialla mitään merkitystä kuitenkaan ole.

Ei mitään merkitystä? Onhan sillä nyt merkitystä. Muutenhan sitä voisi aamulla suoraan sängystä noustessaan vetää vaan vaatteet päälle ja kymmenessä minuutissa olisi jo työmatkalla.

Vierailija kirjoitti:

Itsetuntoa voi olla vaikka ulkonäkö on mitä.

Eikös kaikki kliseiden viljelijät aina sano, että hyvä itsetunto tekee ihmisestä kauniin. (todellisuudessa kai lähinnä ihmisen omasta mielestään)

Vierailija kirjoitti:

Tätä on selitetty sillä, että ihminen haluaa antaa itsestään todellisuutta paremman kuvan ja kun tietää katsovansa itseään peiliin, ottaa edustavamman ilmeen ja näyttää paremmalta. Valokuvassa ihminen on luonnollisempi ja siitä näkee selvemmin, miten muut sinut näkevät. Eipä itseä naurata, kun itsekin mielestäni peilistä katsoo ihan nätti nainen, mutta kuvissa on jotain muuta.[/quote

Olen miettinyt itsekin tätä samaa ja tuntuu aika järkevältä selitykseltä. Hirveä ero siinä vaan sitten on sen peiliinkatsomisilmeen ja todellisuuden välillä. -ap

Luonnollinen ei ole kaunista nykyään. Käy Instagramissa katsomassa, niin ymmärrät miten sairaassa maailmassa elämme.

Kotivessojen peilit kaunistavat. Muut peilit rumentavat. Varsinkin pukkareiden. 

Minulla on sama "ongelma" sillä erotuksella, että saan usein kuulla, kuinka kaunis ja hyvännäköinen olen. Mutta kuvissa lähes aina ihan outo. Minulla on kulmikkaat, mallimaiset kasvot. Olen tullut siihen tulokseen, että en vain ole valokuvauksellinen. Oma ongelmani on myös se, että jos tiedän minua kuvattavan, en osaa olla YHTÄÄn luonnollinen.

Vierailija kirjoitti:

Mua jäi vaivaamaan tää aloitus, koska niin surullista. Onko sulla vitamiinitasot kunnossa? Tai joku sairaus, että näytät "voipuneelta" ja "nuutuneelta"?

Mitä sä nyt höpötät jostain vitamiinitasoista ja mikä tässä nyt on niin surullista? Sekö että löytyy pari onnellista, jotka kokevat itsensä kauniiksi, vaikka ovat samanlaisia perusnaamoja kuin muutkin. Jos kokee itsensä kauniiksi, niin on varmaan mukava ja itsevarma olo, ei siinä tarvi nyt jotain sairautta alkaa kehitellä.

Vierailija kirjoitti:

Mua jäi vaivaamaan tää aloitus, koska niin surullista. Onko sulla vitamiinitasot kunnossa? Tai joku sairaus, että näytät "voipuneelta" ja "nuutuneelta"?

Näytän kyllä usein väsyneeltä ja surulliselta. -ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ehkä ei kannata uhrata ajatuksia asialle. Ei näölleen paljon voi, eli ihan sama

Toiset näkee sut kuitenki erilailka ku ite. Joskus kun näen itseni peilistä ihmettelen, että oon yllättävän kaunis joskud taas ihan karmee roikkunaama. Sama kuvissa, eli kai se on valaistuksesta, hiuksista, turvotuksesta ym. Kiini, mut ei kai asialla mitään merkitystä kuitenkaan ole.

Ei mitään merkitystä? Onhan sillä nyt merkitystä. Muutenhan sitä voisi aamulla suoraan sängystä noustessaan vetää vaan vaatteet päälle ja kymmenessä minuutissa olisi jo työmatkalla.

Nii mikä estää? Monrsti noin teenkin. Toki hampaat pesen ja hiukset siistin, mutta enpä näköäni ala muutella, kun se on mahdotonta. Sen pärstän kanssa on elettävä joka on. Ei se siitä muutu, vaikka kuonka pohtisi onko ruma vai kaunis.

Luulin vuosia sitten, +20-vuotiaana, olevani kaunis ja haluttava kaikkien silmissä. Luulin että kaikki on mun perässä, vaikka ei kyllä kukaan ollut. Paitsi joskus joku satunnainen täysi luuseri. Itse olin se joka oli epätoivoisesti kaikkien perässä, useimmiten kännissä. Miten sitä voikaan olla niin väristynyt käsitys itsestä? Nyt, noin kolmekymppisenä, olen oikeasti paremman näköinen kuin silloin, koska voin paremmin ja olen selkeämmin löytänyt oman tyylini. En kuitenkaan kuvittele liikoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ehkä ei kannata uhrata ajatuksia asialle. Ei näölleen paljon voi, eli ihan sama

Toiset näkee sut kuitenki erilailka ku ite. Joskus kun näen itseni peilistä ihmettelen, että oon yllättävän kaunis joskud taas ihan karmee roikkunaama. Sama kuvissa, eli kai se on valaistuksesta, hiuksista, turvotuksesta ym. Kiini, mut ei kai asialla mitään merkitystä kuitenkaan ole.

Ei mitään merkitystä? Onhan sillä nyt merkitystä. Muutenhan sitä voisi aamulla suoraan sängystä noustessaan vetää vaan vaatteet päälle ja kymmenessä minuutissa olisi jo työmatkalla.

Nii mikä estää? Monrsti noin teenkin. Toki hampaat pesen ja hiukset siistin, mutta enpä näköäni ala muutella, kun se on mahdotonta. Sen pärstän kanssa on elettävä joka on. Ei se siitä muutu, vaikka kuonka pohtisi onko ruma vai kaunis.

Voisitko mennä johonkin juttelemaan tosta? Tuntuu olevan tosi iso ongelma sulle...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä on selitetty sillä, että ihminen haluaa antaa itsestään todellisuutta paremman kuvan ja kun tietää katsovansa itseään peiliin, ottaa edustavamman ilmeen ja näyttää paremmalta. Valokuvassa ihminen on luonnollisempi ja siitä näkee selvemmin, miten muut sinut näkevät. Eipä itseä naurata, kun itsekin mielestäni peilistä katsoo ihan nätti nainen, mutta kuvissa on jotain muuta.[/quote

Olen miettinyt itsekin tätä samaa ja tuntuu aika järkevältä selitykseltä. Hirveä ero siinä vaan sitten on sen peiliinkatsomisilmeen ja todellisuuden välillä. -ap

Mä taas olen lukenut, ja tuntuukin järkeenkäyvämmältä kun kyllähän ihminen selfietä ottaessaankin poseeraa, että ihminen kokee olevansa rumempi valokuvissa koska on tottunut omiin kasvoihinsa peilikuvana. Valokuvassa kasvot ovat taas ns. "väärin päin" ja kasvonpuolikkaat ovat juuri sen verran epäsymmetriset että näkee sen hienoisen eron, ja koska ei ole tottunut siihen, kokee näyttävänsä kamalammalta.

Vähän sama kuin oman äänen kanssa, kukapa ei olisi kauhistunut kuultuaan ekoja kertoja omaa ääntään nauhalta...

Eli ei, en usko että olet oikeasti ruma. Eiköhän suakin joku vielä kauniiksi kehu :)

Minulla on rumat hiukset mielestäni. Stressaan niitä ja yritän laittaa hirveästi että näyttäisi siis teiltä muttei nipolta vaan olisi joskus edes normaalit. Ne on nimittäin eri mittaiset ja kuluneet. Olen onneksi yllättynyt että on nöyttäneet kuvissa ihan normaalilta. Tarkemmin katsottuna ei sitä ole.

Ihan sama kuin ap:lla. Mulla on esim. kivat suurehkot silmät (ovat oikeasti, en kuvittele) ja kulmikkuutta kasvoissa, mutta kuvissa näkyy tihrusilmät ja muodoton pullanaama, varsinkin jos hymyilen.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on rumat hiukset mielestäni. Stressaan niitä ja yritän laittaa hirveästi että näyttäisi siis teiltä muttei nipolta vaan olisi joskus edes normaalit. Ne on nimittäin eri mittaiset ja kuluneet. Olen onneksi yllättynyt että on nöyttäneet kuvissa ihan normaalilta. Tarkemmin katsottuna ei sitä ole.

Miksi alapeukku? As

Minulla sama kuin ap:lla. Olen nuorena ollut ollut kaunis erityisesti kasvoista. Nyt luulen vieläkin, että olisin edes hyvännäköinen, mutta ei. Valokuvat sen kertovat: olen ruma ja vielä vanhakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä on selitetty sillä, että ihminen haluaa antaa itsestään todellisuutta paremman kuvan ja kun tietää katsovansa itseään peiliin, ottaa edustavamman ilmeen ja näyttää paremmalta. Valokuvassa ihminen on luonnollisempi ja siitä näkee selvemmin, miten muut sinut näkevät. Eipä itseä naurata, kun itsekin mielestäni peilistä katsoo ihan nätti nainen, mutta kuvissa on jotain muuta.[/quote

Olen miettinyt itsekin tätä samaa ja tuntuu aika järkevältä selitykseltä. Hirveä ero siinä vaan sitten on sen peiliinkatsomisilmeen ja todellisuuden välillä. -ap

Mä taas olen lukenut, ja tuntuukin järkeenkäyvämmältä kun kyllähän ihminen selfietä ottaessaankin poseeraa, että ihminen kokee olevansa rumempi valokuvissa koska on tottunut omiin kasvoihinsa peilikuvana. Valokuvassa kasvot ovat taas ns. "väärin päin" ja kasvonpuolikkaat ovat juuri sen verran epäsymmetriset että näkee sen hienoisen eron, ja koska ei ole tottunut siihen, kokee näyttävänsä kamalammalta.

Vähän sama kuin oman äänen kanssa, kukapa ei olisi kauhistunut kuultuaan ekoja kertoja omaa ääntään nauhalta...

Kannattaa myös muistaa, että peilikuvassa katsot kokoajan elävää kuvaa. Eli ilmeesikin muuttuu hieman jatkuvasti. Valokuva on yksi pysähtynyt hetki, ja siksi selfiekin voi olla vaikeaa ottaa juuri sillä parhaalla hetkellä, ja näin kuva voi helposti näyttää huonommalta kuin mitä oikeasti olet.

MUTTA, silti joistain kuvaksellisista saa aina hyviä kuvia. Ilmeistä riippumatta.

Valokuva on pysähdys. Etenkin ilmeikkäillä ihmisillä valokuvat voivat olla aika hirveitä. Vähän sama kun pysäytät leffan ja näyttelijöille jää karseat ilmeet.

Videokuvasta saat parhaan käsityksen ulkonäöstä.

Minäkin luulen olevani komea ja olen huomaavinani naisista aina kiinnostusta, mutta aina kun näen itsestäni kuvia niin se ajatus muuttuu välittömästi. Miten niin iljettävännäköisestä ihmisestä muka kukaan voisi olla kiinnostunut, aivan kuin karvaton rotta vaatteet päällä. Sitten kun niitä omia kuvia ei vähään aikaan näe, niin alkaa taas kuvittelemaan itsestään liikoja. Outoa sekin, ettei peilistä näy ollenkaan se sama ällötys mitä kuvista.