Onko jonkun lääväpuoliso oppinut siistimmäksi?
Mulla on ongelma: sotkuinen puoliso. On oppinut paremmille tavoille ns. yleisissä tiloissa, mutta omassa työhuoneessaan ja ulkorakennuksessa vallitsee kaaos. Etenkin ulkorakennus on ongelma. Siellä pitäisi pystyä nikkaroimaan, mutta ei pysty, koska siellä on niin kauhea sotku. Tavaroiden säilytys on siirtynyt myös saunan pukkarin puolelle, joten saunominen on aika hankalaa. Sen lisäksi, että tavarat ovat hujan hajan, hän jättää myös roskia lojumaan ympäriinsä. Olen yrittänyt sanoa, että on pakko opetella panemaan tavarat paikoilleen, karsimaan tavaroita ja laittamaan roskat roskiin, mutta vielä ei ole tullut muutosta. Onko jollakulla käynyt niin, että puoliso (tai itse) olisi oppinut siistimmäksi? Mikä auttoi?