Lue keskustelun säännöt.
16-vuotiaalla tyttärelläni ei ole ainuttakaan ystävää.
14.02.2018 |
On sosiaalisesti kömpelö, mutta aivan tavallinen nuori nainen. Meillä on neljä lasta, joista kaikki muut ovat sosiaalisia ja heillä on paljon kavereita. Tällä yhdellä ei ole ainuttakaan. On aina ollut koulussakin syrjäänvetäytyvä ja tekee mieluummin asiat yksin kuin ryhmässä.
Tyttö osaa toimia ryhmän jäsenenä, mutta introverttina on mieluiten yksin. Nyt tilanne jotenkin vain korostuu, kun muut sisarukset viettävät entistä enemmän aikaa kodin ulkopuolella omien kavereidensa kanssa ja tämä tyttö on kotona.
Mistä yksinäiselle löytyisi kaveri? Pelkään, että masentuu, kun on liikaa vain omien ajatustensa kanssa.
Kommentit (29)
minulla oli samankaltainen tilanne kun itse olin 14-16, en viettänyt koulun ulkopuolella paljon aikaa kavereiden kanssa, tai niitä ei tainnut ollakaan kun ehkä yksi. ja äiti oli selkeästi huolissaan, mutta en ymmärtänyt miksi. minua ei haitannut tehdä omia asioita ja olla itseni seurassa. olin yksin mutten yksinäinen. mutta kun äiti kyseli koko aika että harmittaako kun ei ole kavereita tai poikakaveria niin tuli sellainen olo että häntä haittaa ja häntä nolotti minun puolesta. ei tuntunut kivalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
SOS.TANTTA kirjoitti:
"ap"tarvitsee itse jonkinlaista ammattiapua ,päätellen siitä millaista tavaraa työntää solkenaan tänne nettiin.Milloin on työnantaja,milloin tekee lastensuojeluilmoituksia "ystävistään"milloin haistelee toisten takkien hihoja jne.Parasta olisi hakea ihan apua itselleen ENSIN,jotta harhaisuus ,luulot ja kalvavat epäilyt saa tasapainoon.
Olethan ymmärtänyt, ettei "ap" ole nimimerkki, vaan tarkoittaa "alkuperäistä", eli aloituksen kirjoittajaa?
Minä en ole koskaan tehnyt lastensuojeluilmoitusta kenestäkään tai haistellut hyvänen aika kenenkään takkien hihoja.
ap
Vierailija kirjoitti:
Yksi sana : harrastukset.
Esimerkiksi taidepiirit, itseilmaisu- ja teatteriryhmät tekee just gutaa introverteille!
Nykyään kun on oltava jonkinasteiset vuorovaikutustaidot niin tuolla harjaantuu.
Pääasia ettei hän jää kotiin könnäämään, siinä nykyään syrjäytyy nuori ihan oikeasti.
Tyttärellä on harrastuksia ja yksi näistä onkin teatterikerho, josta pitää paljon. Silti, varsinaisia ystäviä hänelle ei harrastustenkaan osalta ole tullut.
ap
Vierailija kirjoitti:
Minä olin samanlainen. Koulusta aina suoraan kotiin yksin tai harrastuksiin. Introvertti olen edelleen. Välitunnit vietin mieluiten yksin ja nyt töissäkin olisin mieluiten yksin omassa huoneessani.
Olen itse isosta perheestä ja se ehkä täydensi kavereiden puutetta. Tai, en kyllä oikein kaivannut niitä kavereita, kun tuntui, että koko ajan olin isossa ihmishälinässä.
Tutustuin mieheeni isoveljeni kautta. Aluksi mieheni oli siis isoveljeni kaveri ja kiinnostui kaverin kotona olevasta pikkusiskosta.
Nyt olen kolmen lapsen äiti ja olen ollut naimisissa 20 vuotta. Minulle riittää edelleen oma perhe ja mies. Jos jotain nyt kaipaan, niin sitä yksin olemista :)
Ihana! <3
Mulle teini-iässä sanottiin, ettei sua kukaan tule kotoa hakemaan. Sutpa tuli! :D
Anna sen olla miten on. Itse olen aina tarvinnut todella paljon omaa aikaa ja sitä on vähän ikävä koittaa selittää jollekin, joka ei ajattele tai tunne samalla tavalla. Vie todella paljon energiaa olla seurassa, sitten pitää akkuja ladata yksin pitkä tovi.
Kyllä se siitä sitten kun muuttaa omilleen. Aikanaan löytää samanlaisia ihmisiä ympärilleen, jotka ovat samalla aaltopituudella - eivät syö energioita ja antavat tilaa. Tällä hetkellä sellaisia ystäviä ei ehkä ole tullut vastaan. Vielä.
Kyllä se siitä itsekseen muuttuu. Älä stressaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Anna sen olla miten on. Itse olen aina tarvinnut todella paljon omaa aikaa ja sitä on vähän ikävä koittaa selittää jollekin, joka ei ajattele tai tunne samalla tavalla. Vie todella paljon energiaa olla seurassa, sitten pitää akkuja ladata yksin pitkä tovi.
Kyllä se siitä sitten kun muuttaa omilleen. Aikanaan löytää samanlaisia ihmisiä ympärilleen, jotka ovat samalla aaltopituudella - eivät syö energioita ja antavat tilaa. Tällä hetkellä sellaisia ystäviä ei ehkä ole tullut vastaan. Vielä.
Kyllä se siitä itsekseen muuttuu. Älä stressaa.
Kiitos tästä. Voi olla juuri näin. Yksin ei kuitenkaan tarvitse olla, kun on nuo sisarukset ja iso perhe lähellä.
ap
Mun tyttärellä oli teini-iässä tuollainen vaihe, että viihtyi yksin, mutta se johtui masennuksesta. Harrastusten parista löytyy kavereita ja koulusta. Minäkin löysin koulusta kaverin vaikka olin syrjäänvetäytyvä ja ujo. Täytyy vaan olla toinen samanhenkinen ihminen. Kaksi ujoa voi löytää toisensa. EI niitä uusia kavereita varmaan heti tänään tai vielä huomennakaan löydy, mutta ei pidä heti lannistua. Neljän seinän sisään ei pidä jäädä murjottamaan. Hätävaraksi ennenkuin uusia ystäviä löytyy, voi vaikka kaveerata sukulaisten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun muutin isäni luokse uudelle paikkakunnalle teininä, en saanut koulun alettua pariin kuukauteen erityisiä kavereita, keiden kanssa hengata vapaa-ajalla. Hän sitten jatkuvasti kyseli eikö ole kavereita, miksi en käy ulkona jne. Kohta kuitenkin aloin yhtäkkiä tutustumaan kaikkiin ja mua pyydettiin ulos, ja se oli menoa se. Joka pe ja la baareissa (alaikäisyydestä huolimatta), viikolla muutenvain ulkona viettämässä aikaa ja kävin kotona vain kääntymässä. Silloin tuli isällä ikävä niitä rauhallisempia aikoja :D kauhulla muistellaan
Mä olin tuollainen. Ei oikeastaan kaivannut kavereita ja viihdyin mainiosti itsekseni. Nykyään 10 vuotta myöhemmin kaipaisi seuraa, mutta en osaa enää tutustua tai olla ihmisten kanssa. Onneksi osaan edelleen olla itsekseni.