Kumpi on kauheampi: masennus vai ahdistuneisuushäiriö?

Mulla molemmat. Sanoisin, että ahdistus. Silloin kurkkua kuristaa, sydän hakkaa, paniikki päällä....

Masennus on vaa flegmaattista olemista ja yleistä pahaa oloa jota pystyy sietämään.

Vierailija kirjoitti:

Mulla molemmat. Sanoisin, että ahdistus. Silloin kurkkua kuristaa, sydän hakkaa, paniikki päällä....

Masennus on vaa flegmaattista olemista ja yleistä pahaa oloa jota pystyy sietämään.

Molemmat täälläkin ja kyllä se ahdistus on pahempi, koska kohtauksen tullessa luulee ja lopulta toivoo kuolevansa. Toki masennuskin vilauttelee itsetuhoisia ajatuksia toisinaan, sen lisäksi että olo on koko ajan huono. OIkeastaan akia vaikea sanoa, kumpi pahempi. Helpompaa, jos olis vaan toinen.

Ahdistus on mun mielestä pahempaa, ahdistus voi olla niin järjettömän kovaa, voimakasta ja niinku melkein kuin kauhua, kun taas masennus voi olla vaan turtana olemista niin ettei vältsii tunnu miltään, ei hyvältä mut ei erityisen pahaltakaan.

Minusta masennus, koska se syö kaiken ilon ja toivon elämästä. Oletan että ahdistuskohtauksien välillä kuitenkin pystyy kokemaan iloa ja hyvää mieltä.

Ja itsellänikin on ollut niin kovaa ahdistusta että meinaa mennä paniikkikohtauksen puolelle, mutta masennus on raskaampi kestää.

Vierailija kirjoitti:

Minusta masennus, koska se syö kaiken ilon ja toivon elämästä. Oletan että ahdistuskohtauksien välillä kuitenkin pystyy kokemaan iloa ja hyvää mieltä.

Ja itsellänikin on ollut niin kovaa ahdistusta että meinaa mennä paniikkikohtauksen puolelle, mutta masennus on raskaampi kestää.

Kiinnostava näkökulma. Minulla on yleistynyt ahd.häiriö ja olotila tosiaan aaltoilee. Yleensä pahin ahdistus alkaa aamuyöllä ja menee ohi puoleenpäivään mennessä. Illat ovat helpompia.

Toisaalta jos tällainen ahdistuksen aaltoilu kestää pitkään, niin se muuttaa vähitellen perusolotilan huonoksi. Silloin kaikki on vain kurjaa, kaikki huolettaa eikä saa nukuttuakaan.

Itse inhoan ahdistusta eniten, molemmista kärsivänä. Toki nuo kietoutuvat jonkun verran yhteen eikä toinen olisi varmasti samanlainen ilman toista, mutta ahdistus on henkilökohtaisesti hirveimpiä oloja mitä minulla on.

Mulla on ollut molemmat ja vastaan masennus. Masennus oli vaikeampi hoitaa ja lääkitä, ja se sai mut voimaan kokonaisvaltaisesti pahoin. Ahdistus sen sijaan oli jotenkin konkreettisempaa ja paremmin ymmärrettävissä.

Masennus.

Ahdistus seuraa mulla ja useilla muillakin masennuksesta. Akuutissa tilanteessa ahdistus on pahin, pahempi kuin fyysinen kipu, ja voi viedä hautaan viikoissa. Masennus taas on jatkuvasti taustalla pilaamassa elämän vuosien ja vuosikymmenten tasolla, ja kun yltyy akuutiksi ottaakin ahdistuksen olomuodon.

Sairaudentunnottomalle varmaan yksi lysti.

Minä kallistun ahdistuksen puolelle. Silloin pelko valtaa koko mielen ja kehon eikä pysty tuntemaan mitään muuta tai löytämään pakopaikkaa. Masentuneena sen sijaan kykeni tuntemaan surua ja muutenkin ajattelemaan asioita, vaikkakin vääristyneestä näkökulmasta. Itsemurhankin ajattelu tuntuu silloin luksukselta, kun ahdistuneena kokee että kuolemakaan ei pelasta.

Ahdistukselle ääni täältä. Vie enemmän psyykkistä energiaa. On tuskallisempaa. Yhtään masennusta väheksymättä.

Ahdistus. 

Olen pystynyt eliminoimaan miltei kaikki ahdistusta aiheuttavat tekijät elämästäni. Nyt kun olen "pelkästään" masentunut, tunnen miltei kiitollisuutta siitä, että elinikäinen kuristava tunne kurkussa ja sydänalassa on poissa.

Tietysti toivon, että joskus pääsisin eroon myös masennuksesta, mutta tämän kanssa nyt on elettävä terapiasta ja lääkityksestä huolimatta. 

Kun masennuksesta puhutaan joka paikassa, niin olen ahdistuneena joskus tuntenut itseni vähän kakkosluokan kansalaiseksi. Ikään kuin ahdistus olisi vain joku pieni arkinen pulma, ja masennus olisi ns. oikea sairaus.

Itselläni on masennusta ollut vain hyvin lievänä, joten vertailemaan en näitä kahta pysty.

Sanoisin että ahdistus. En usko olleeni koskaan masentunut, joten siitä en tiedä.

Olen löytänyt ahdistukseen itselleni sopivan keinon: mindfulness-harjoitukset ja yleisellä tasolla aiheesta kertovia kirjoja, jotka teemoiltaan sivuavat tässä hetkessä olemista. Ajatusmaailmamme, näin uskoisin, kertoo paljon myös olemmeko taipuvaisia masennukseen tai ahdistukseen.

”Kun haluat masentua, märehti menneitä - kun haluat ahdistua, suunnittele koko ajan tulevaa.” sanoi joku. Tässä on mielestäni perää. Kun olo on kovin ahdistunut, samaan aikaan mielessä liikkuu aina tulevaisuuteen liittyviä asioita, esimerkiksi saatat elää mielessäsi etukäteen asioita ja tapahtumia, ehkä ikäänkuin harjoitellaksesi niitä mielessäsi etukäteen, tai saatat uskoa että asian etukäteen eläminen vähentäisi jotenkin tämän mahdollisen tulevaisuuden skenaarion painolastia. Ylipäätään ”kaikkeen varautuminen”, kaikkiin mahdollisiin skenaarioihin valmistautuminen on lopulta kovin uuvuttavaa ja täysin turhaa: maailma on niin sattumanvarainen että täydellinen varautuminen on lähes mahdotonta.

Mindfulness ja omien ajatuksien havainnointi, jotta havaintojen perusteella pystyy tekemään johtopäätöksiä omien ajatusten hyödyllisyydestä tai hyödyttömyydestä, auttaa pudottamaan turhiksi havaittujen toistuvien ajatusmallien ja itse sepitettyjen tarinoiden taakan. Tämä johtaa vain siihen, että meidän pitää valita, pidämmekö vanhat ajatusmallimme, haluammeko luopua niistä? Ehkä rakastammekin uhritarinaamme tai mitä tahansa tarinaa itsestämme niin paljon että pidämme sitä jo itsenämme, olemme rakentaneet niistä egon, tai, voisiko oikeammin sanoa että ego on rakentanut niistä itsensä.

Ajatusten havainnointi tässä ja nyt on omassa mielessäni kuorinut pois ”turhat” asiat ja todistanut yllä olevan sanonnan todeksi: nykyhetkessä on mahdotonta olla ahdistunut. Sinulla ei ole mahdollisuutta olla tässä hetkessä ahdistunut. (tämä saattaisi päteä myös masennukseen)

Loppuun tulee mieleen zeniläinen tarina munkista joka kuulee sananvaihdon lihatiskillä: ”Mikä näistä lihoistasi on parasta?” ”Parasta?” Vastaa lihakauppias. ”Kaikki mitä näet, on parasta. Ei ole mitään mikä ei olisi parasta.” Nämä sanat kuullessaan, munkki valaistui.

Kirjoja jotka ovat tuottaneet iloa ahdistuksen kanssa kahlatessani ovat ainakin: Anthony de mellon ”havahtuminen” sekä ”uudistuminen”, ja myös Eckhart tollen ”läsnäolon voima” molemmilta löytyy myös youtubesta lukuisia mainioita videoita, jos lankaa seuraavat ihmiset eivät ole näihin tutustuneet, suosittelen.

Ahdistus.

Onko monelle muulle tullut hormonikierukasta?

Sairastan vaikeaa masennusta ja saan lisäksi kovia ahdistuskohtauksia. Silloin kun ahdistaa sietämättömän kovaa on olo oikeasti ihan sietämätön ja olen itsemurhan partaalla. Masentuneena sitä vaan on lamaantunut ja ehkä toivoo kuolemaa, mutta riittävän ahdistuneena sen toiveen voisi toteuttaakin.