Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mitä tuotteita et tohdi raaskia ostaa lapsuutesi takia?
11.02.2018 |
Olin kaupassa eilen ja teki mieli mansikkarahkaa.
Menin ja poimin koriin 2dl kermatölkin ja pienen purkin maitorahkaa ja harmittelin samalla kun kahden desin kermamäärästä tulee niin pieni rahka-annos kahdelle ihmiselle jaettuna. Että olisi kiva joskus syödä kunnon annos ja siten että riittäisi kuluvan päivän lisäksi seuraavankin päivän välipaloiksi.
Sitten sain siinä oivalluksen että hetkinen, mulla on lupa ostaa tuo puolen litran kermatölkkikin. Ja että se ei ole ihan järkyttävää pröystäilyä ja kulutusjuhlaa.
Ostin sen ja rahkaa tuli enemmän mutta oli tosi syntinen olo siinä ostoksia tehdessä kun koin tuhlaavani ihan hirveästi.
Tuo kermajuttu oli asia jota en ollut tiedostanut yhtään vaan se on kohta vuosikymmenet vaikuttanut alitajunnassani niin etten sitä puolen litran kermaa ole ikinä ostanut. Se tulee nimittäin lapsuudestani.
Lama-ajalla äidin piti elättää perhe tosi pienellä summalla ja kerma oli silloin kai luksusta. Äiti piti järkyttävänä kun joskus teininä ostin itse leipomaani kakkuun kaksi kahden desin kermatölkkiä ja paheksuvasti totesi että aina on kakkuun yksi riittänyt.
Siitä kermasta tuli siis mun mielessä jokin luksustuote jota pitää ostaa kohtuudella eikä pröystäillen neljää desiä tai sitä puolen litran purkkia!
Toinen juttu jota en vieläkään raaski ostaa on talouspaperi. Sen menekkiä säädeltiin niin tiukasti kun olin lapsi että talouspaperin status on edelleen mielessäni niin korkea että ajattelen alitajuisesti ettei minulla ole sellaiseen luksustuotteeseen varaa.
Olen yli 30 vuotias ja ihan vakavarainen. Nämä esteet ovat ihan pääni sisällä ja vasta nyt aloin niitä miettimään.
Lisäksi omana kategorianaan ovat tuotteet joita lapsena ei ollut tarpeeksi ja joiden puutteen tiedostit siten että nyt pidät huolen että niitä on varmasti. Kohdallani pidän huolen että minulla on aina riittävästi alusvaatteita. Kasvaessani päällysvaatteistani pidettiin kyllä hyvä huoli mutta alusvaatteiden tarve unohtui ja minulla oli niitä niin vähän että nyt ostan alusvaateparin melkein joka kerta kun käyn kaupassa. En voi sille mitään, on vain pakko pitää huoli että niitä on. Niin iso "puute"-fiilis asiaan edelleen liittyy.
Kommentit (14)
Äiti osti teen ja kahvin aina halvimpana kurana. On oppinut meiltä lapsilta että tee voi olla jopa ihan hyvää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tohdi raaskia? Kummallinen lauserakenne, eikö ne tarkoita samaa asiaa?
Vastauksena kysymykseen, en ikinä laita kahta särvintä leivän päälle. Jäi tapa lapsuudesta jolloin raha oli perheessämme tiukalla.
Mulla ainakin hedelmät ja vaatteet. Varmaan on muitakin, mutta nuo nyt tulivat ekana mieleen.
Lapsena ja nuorena meillä oli hedelmiä vain pari kertaa vuodessa, ja niitä sai syödä yhden päivässä viikon ajan. Olivat äidin mukaan kalliita. Kesti kauan ennenkuin tajusin, että mulla on kyllä varaa ostaa hedelmiä joka viikko, vaikka olenkin pienituloinen. Nyt ostan niitä säännöllisesti, mutta silti omatunto kolkuttelee hedelmäosastolla...
Ja ne vaatteet. Äiti salli mulle uuden vaatteen vain silloin, kun vastaavaa ehjää ei enää ollut, tai jos johonkin juhlaan välttämättä tarvitsi jotain. Mulla oli yläasteella vain yhdet ehjät housut, joita käytin koko viikon, vaikka ne alkoivat jossain vaiheessa aina hiukan haista. Ja siitä sai koulussa kuulla. Yhdet rikkinäiset oli säästetty pidettäväksi silloin, kun ehjät olivat pesussa. Housujen piti aina olla halvimmat, jotka marketista löytyi, eikä ne sitten kovin hyvälaatuisia olleetkaan. Nykyään pidän tarkasti huolen siitä, että mulla on aina sopiva määrä vaatteita. Kuitenkin tunnen häpeää siitä, että mulla on kaksi (!) talvitakkia (äidin mielestä ihan liikaa), mutta toisaalta siitäkin, että joskus käytän samaa vaatetta kahtena päivänä peräkkäin (pelkään kai ihmisten luulevan, että vaate on likainen).
Ihan samat iso kerma ja talouspaperi täälläkin! Rättiä käytettiin eikä talouspaperia. Mulle nuo on periytyneet 1900-luvun alkupuolella syntyneeltä mummoltani, tulee mieleen että onkohan ap:n vanhemmatkin perineet nuo pula-ajan opit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ei koskaan ollut talouspaperia kun olin lapsi. Äidin mielestä se oli rahan tuhlausta ja vessapaperi riitti ihan hyvin. Nyt kun käyn vanhempieni luona en edelleenkään koskaan ota taloupaperia vaan käyn vessasta hakemassa paperin, vaikka heillä tätä nykyä talouspaperia käytetäänkin.
Toinen on sitten tuore leipä! Lapsena leipäpussi piti olla tyhjä ennen kuin äiti osti uutta. Vaikka leipä olisi ollut jo ihan kuivaa ja alkanut maistumaan homeiselle, mutta näkyvää hometta ei ollutkaan niin syödä piti. Nyt aikuisena ja hyvätuloisen nautin kun voin vaikka joka päivä ostaa tuoretta leipää (vaikka onkin kauheaa tuhlausta!!), veljeni ei edes suostu syömään päivän vanhaa leipää, taisi lapsena saada siitä tarpeekseen.
Hamstraan peruskosmetiikkaa, koska lapsena meillä oli aina shampoo jatkettu vedellä, terveyssiteet ja deodorantit lopussa, yhdellä ja samalla halpisrasvalla vedeltiin kintut ja kasvot jne. En täytä kaikkia kaappeja, enkä ostele luksusta, mutta nytkin on jemmalaatikossa kymmenkunta suihkugeeliä, käsisaippuan tåyttöpusseja, kolme deodoranttia, enemmän kuin tarpeeksi kasvorasvoja, tamponeja loppuvuoden tapreisiin jne. Ahdistaa, jos jokin loppuu, vaikka viiden minuutin päässä on lähin kauppa, josta saa peruskamat klo 7-23.
Meikkien suhteen meni todella pitkään, että pystyin ostamaan muuta kuin kaikkein halvinta. Olen todella kuivaihoinen ja yövoide on tarpeen, mutta meni vuosikausia kerätessä perusteluja sille, että pitäisi olla kaksi naamarasvaa ja vielä kropparasva erikseen. Sama pätee vaatteisiin: olen oppinut ostamaan tarpeeksi, mutta tiedän itsekin että on ihan tyhmää ostaa kaksi mahdollisimman halpaa, hetkessä hiutuvaa toppia, kuin käyttää sama raha yhden kestävämmän ostamiseen. Älytöntä, mutta noin ne aivot toimivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ostin lapsilisillä hopeisen kaulaketjun kotona sanottiin älä ikinä valita rahapulaa kun tuommoisiin rahojasi syydät.
Täällä myös häpeä vaatteiden ostosta kuten myös erilaisten hygieniatuotteiden ja kosmetiikan ostamisesta. Vasta päälle kolmekymppisenä olen tajunnut, että ei ole väärin jos vaatteet ovat oikeasti siistit ja ehjät (vaan niiden pitää olla) ja kaikkia on useampi kappale. Lapsena sain uutta vain jos kasvoin vanhasta ulos tai vaate meni rikki. No teininä sitten en saanut juurikaan uutta ja kuljin virttyneissä rääsyissä - mutta eivät olleet rikki. Kosmetiikkaakin voi ostaa tarkoituksen mukaan (esim. jalkarasva/käsirasva/vartalorasva/yövoide/päivävoide/erilaisia meikkivoiteita) ja pitää tuotteita myös varalla eikä ostaa uutta vasta kun pohjat on pesty edellisestä purkista. Ihoni oli kauhea finni-korppu nuorena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kala.
Opin lapsuudessa, että se on ylikallista ja sitä saa ilmaiseksi merestä (isä oli innokas kalastaja). Edelleen yritän ostaa kalaa, mutta aina luikin tieheni tiskin edestä. Kyllä minä vielä joskus!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun äiti vielä muutama vuosi sitten ihmetteli että syödäänkö me oikeasti ruuan kanssa aina salaattia se kun on niin kallista. En tosin tästä ole ikinä huonoa omaatuntoa kantanut. Sittemmin on itsekin järkevöitynyt asian suhteen.
Suihkugeelejä ostan aina kun käyn kaupassa. Lapsena vartalo pestiin palasaippualla ja hiuksille oli vain sitä sinipurkkista suomalaista jonka hajua inhosin.
Alue: Aihe vapaa
En osta kiinakrääsää ja vältän lastulevyhuonekaluja, koska lapsuudessani luotettiin täyspuuhun ja kestäviin tuotteisiin. Mieluummin siis aito timantti kuin muovikristalleja.