Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lääketieteellinen tiedekunta ja sen suurensuuri suosio

Vierailija
10.02.2018 |

6590€. Sen verran maksaa eräs Valmennuskeskuksen lääkishakijoille tarkoitettu kurssi. Ainakin Turussa järjestettävä kyseinen kurssi on aivan täyteen buukattu. Ihanko totta, että jengi on valmis maksamaan itsensä kipeäksi maksimoidakseen sisäänpääsyn kouluun?

Onhan tuo lääkis ollut muodissa jo jonkin aikaa, mutta enpäs osannut aavistaa sen olevan ihan noin himottu titteli. Ilmiön suosiosta kertoo sekin, että osa ystävistäni hakee lääkikseen. Osa jo neljättä kertaa.

Viime viikollakin eräs hoitoalalla työskentelevä läheiseni paljasti irtisanomisen syyksi tämän kevään lääkikseen haun. Ymmärrän kyllä; lääkäreille on ainakin tällä hetkellä kohtuupalkkaista työtä tarjolla. Itsekin työttömänä akateemisena olen alkanut kertaamaan fysiikkaa, koska haluan kokeilla onneani kyseisessä mittelössä.

Kirjoitin tämän vain siksi, koska lääkishypetys turhauttaa. Sen suosio ahdistaa. Sinne hakee kaikki, nuoret sekä vanhat. Lukiosta valmistuneet, työttömät, työssäkäyvät, putkimiehet, lähihoitajat sekä kaltaiseni akateemiset työttömät. Epävarmaa on sisäänpääsy, kun kilpailu vaan kiristyy. Toisaalta minulla ei ole mitään menetettävää koska olen työtön.

Kommentit (34)

Vierailija
1/34 |
10.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuttu opiskelee lääkiksessä Riikassa. Ei ole kuulemma edes kovin kallista, ja hintataso maassahan on hyvinkin edullinen. Ja sinne pääsee sisään paljon helpommin kuin Suomessa.

Vierailija
2/34 |
25.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itsekin ajattelin kokeilla ensi vuonna hakua. Nuo valmennuskurssit on aivan turhia ja pelkkää rahastusta. Nyt opiskelen amkissa, jossa kaikki fysiikan ja kemian kurssit 5. Lisäksi olen suorittanut teknillisessä yo:sa avoimen puolen kautta mekaniikan peruskurssit sekä muutamia fysiikkaa sisältäviä kursseja. Lujuusoppi yms. Luonnollisesti itseopiskeluna. Varsinkin tekun fysiikka alkaa olla aika hc-kamaa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/34 |
25.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Erinomainen palkka, hyvä työtilanne ja suhteellisen helppo koulutus. Siinähän niitä

Vierailija
4/34 |
25.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Erinomainen palkka, hyvä työtilanne ja suhteellisen helppo koulutus. Siinähän niitä

Lääkäreitä oli viime vuonna työttömänä n. 100. Osalla voi johtua elämäntilanteesta, piilotyökyvyttömyydestä (päihdeongelma) tmv. Todennäköisesti oikeampi luku alle 50. 

Vierailija
5/34 |
25.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hieeno juttu. Parhhaat lääkäriksi. Ei.

Vierailija
6/34 |
25.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Statusjuttu useimmille. Tuntuu että vain pieni osa nykyään on niitä joilla on palava mielenkiinto juuri lääketiedettä kohtaan, muita kiehtoo maine ja mammona.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/34 |
25.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

5000 palkkaa ihmisten tappamisesta

Vierailija
8/34 |
25.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erinomainen palkka, hyvä työtilanne ja suhteellisen helppo koulutus. Siinähän niitä

Lääkäreitä oli viime vuonna työttömänä n. 100. Osalla voi johtua elämäntilanteesta, piilotyökyvyttömyydestä (päihdeongelma) tmv. Todennäköisesti oikeampi luku alle 50. 

Noinhan se on, mun kummisetä on työtön lääkäri, oikeasti rapajuoppo ja ihan hyvä ettei enää päästetä potilastyöhön.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/34 |
25.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos ei eläinlääkärin hommat kiinnosta, ei pitäis lääkärinkään hommat kiinnostaa. Hammaslääkäriksi voi vielä ruveta.

Vierailija
10/34 |
25.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erinomainen palkka, hyvä työtilanne ja suhteellisen helppo koulutus. Siinähän niitä

Lääkäreitä oli viime vuonna työttömänä n. 100. Osalla voi johtua elämäntilanteesta, piilotyökyvyttömyydestä (päihdeongelma) tmv. Todennäköisesti oikeampi luku alle 50. 

Noinhan se on, mun kummisetä on työtön lääkäri, oikeasti rapajuoppo ja ihan hyvä ettei enää päästetä potilastyöhön.

No, ainakin voi määrätä itselleen Antabusta.338

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/34 |
25.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ensikertalaissäännön vuoksi ihmiset hakevat vaikka kymmenen vuotta unelma-ammattinsa, vaikkei rahkeita sinne olisi. Ennen suuri osa hakijoista tyytyi niihin kakkos- ja kolmosvaihtoehtoihinsa ja saattoivat sitä kautta löytääkin mieluisamman alan. Nyt ihmiset eivät halua menettää ensikertalaisuuttaan, joten eivät hae kuin yhteen koulutukseen.

Vierailija
12/34 |
25.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos ei ole aidosti kiinnostunut lääkärin työstä, se on vastuineen helvetillistä hommaa, jossa ei hyvä palkkakaan auta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/34 |
25.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Statusjuttu useimmille. Tuntuu että vain pieni osa nykyään on niitä joilla on palava mielenkiinto juuri lääketiedettä kohtaan, muita kiehtoo maine ja mammona.

Niin tuntuu olevan. Laitetaan instagramiin hienoja lääkärikuvia että muutkin voi ihailla kuinka lääkärimäinen, älykäs ja ylivertainen olet.

Vierailija
14/34 |
25.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ensikertalaissäännön vuoksi ihmiset hakevat vaikka kymmenen vuotta unelma-ammattinsa, vaikkei rahkeita sinne olisi. Ennen suuri osa hakijoista tyytyi niihin kakkos- ja kolmosvaihtoehtoihinsa ja saattoivat sitä kautta löytääkin mieluisamman alan. Nyt ihmiset eivät halua menettää ensikertalaisuuttaan, joten eivät hae kuin yhteen koulutukseen.

No kyllä aika monella olisi rahkeita lääkäriksi, vaikka ei lääkikseen Suomessa pääsisikään. Opiskelupaikka jää usein vain muutamasta pisteestä kiinni.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/34 |
25.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Helppo unelmoida, kun kaikilla on kokemuksia lääkäristä. Muun laiset akateemiset ammatit eivät ole tuttuja.

Vierailija
16/34 |
25.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos ei ole aidosti kiinnostunut lääkärin työstä, se on vastuineen helvetillistä hommaa, jossa ei hyvä palkkakaan auta.

No eihän ole. Aika pahasti saa tyriä, että joutuu oikeasti ongelmiin. Jos lääketieteelliseen ongelmaan ei keksi uutta ratkaisua ja potilas kuolee, ei seuraa mitään. Jos teknistieteelliseen ongelmaan ei keksi uutta ratkaisua, firma antaa kenkää

Vierailija
17/34 |
25.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Varmaan ikävät potilaat on vaikein juttu. Jos on vahva ote ihmisistä, varmaankin pärjää ammatissa.

Vierailija
18/34 |
25.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ensikertalaissäännön vuoksi ihmiset hakevat vaikka kymmenen vuotta unelma-ammattinsa, vaikkei rahkeita sinne olisi. Ennen suuri osa hakijoista tyytyi niihin kakkos- ja kolmosvaihtoehtoihinsa ja saattoivat sitä kautta löytääkin mieluisamman alan. Nyt ihmiset eivät halua menettää ensikertalaisuuttaan, joten eivät hae kuin yhteen koulutukseen.

Yliopistojen valintamenettelyä on muutettu viime vuosina monia kertoja tarkoituksena saadaan nuoret aiemmin opintojen pariin. Nykyinen menettely suosii jopa liiaksi uusia ylioppilaita ja alan vaihtajien on entistä vaikeampi päästä sisälle. Aiemmin annettiin uusille ylioppilaille pari lisäpistettä kun nyt on ensikertalaiskiintiöitä yms. 

On hyvä että uusia ylioppilaita suositaan mutta nyt ollaan menty toiseen ääripäähän kun vain kolmannes opiskelupaikoista tai vähemmän jää vanhemmille ylioppilaille mikä on vain muutama paikka monella alalla. Nykyistä pääsykoesysteemiä ei pidä romuttaa kun valmistautuminen mittaa jossain määrin kiinnostusta ja motivaatiota alaa kohtaan. 

Hakukertojen rajoittaminen olisi helppo tapa ohjata vuosikausia turhaan hakeneet opiskelijat tekemään valintoja oman elämänsä suhteen. Jos ei kolmen kerran jälkeen pääse sisään niin luulisi että omat kyvyt olisivat paremmassa käytössä jollain toisella alalla.  Jos hakija ei huomaa että taidot eivät riitä niin eikö yhteiskunnan pitäisi antaa hallinnollista ohjausta ilmaiseksi ja hakijalle voisi löytyä joku toinen mielenkiintoinen ala.

Vierailija
19/34 |
25.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lääkistä jätetään keskenkin vaikkei moni uskoisi ja vaihdetaan alaa, itse tunnen tällaisia muutamia. Teknisille aloille sieltä ainakin jonkin verran siirrytään.

Vierailija
20/34 |
25.05.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei ole aidosti kiinnostunut lääkärin työstä, se on vastuineen helvetillistä hommaa, jossa ei hyvä palkkakaan auta.

No eihän ole. Aika pahasti saa tyriä, että joutuu oikeasti ongelmiin. Jos lääketieteelliseen ongelmaan ei keksi uutta ratkaisua ja potilas kuolee, ei seuraa mitään. Jos teknistieteelliseen ongelmaan ei keksi uutta ratkaisua, firma antaa kenkää

Se on selvää että huonokuntoisen potilaan kohdalla aikaa ei ole liikaa ennen kuin pitää tehdä jotain hengen pelastamiseksi ja diagnoosin löytämiseksi. Kaikkia huonokuntoisia potilaita ei kuitenkaan saada pelastettua vaikka oltaisiin sairaalassa.

Esimerkiksi jos vatsa-aortta repeää niin yleensä potilas kuolee heti ja käytännössä sokissa tulleet kuolevat myös. Vaikea infektio tms. voi viedä hengen keneltä tahansa ja erityisesti hyvin iäkkäiden ennuste on vaatimaton vaikka he olisivat olleet aiemmin terveitä. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän yhdeksän kaksi